Onko lopulta kaikki määrittely jotenkin itseviittaavaa?
Kun lähtee katsomaan mistä koostuvat x:n määritelmän osat ja määritelmän osien osat jne..., niin palataanko aina takaisin x:n luokse yhdessä tai useammassa katsomishaarassa?
Jos kyllä, miten monta askelta voi minimissään, enintään ja keskimäärin olla ennen kuin x:n määrittelyssä tulee x?
Onko tämä vähän samanlainen tilanne kuin sukulaisuuden kanssa. Vanhemmilla on lähes pakosti yhteisiä sukulaisia jossain kohtaa historiaa. En nyt jaksa ajatella tätä täsmällisesti loppuun asti, mutta muistaakseni siinä on sellainen juttu, että jos ei ole 10 sukupolveen, se vaatii 2^10=1024 kokoisen ihmismäärän ja jos ei 32 sukupolveen, niin se vaatii 4 miljardia ihmistä. Eli jossain 10...20 sukupolven päässä vanhemmilla on mitä todennäköisimmin yhteinen sukulainen.
Jos x:n määritelmän osat ovat kuvannollisesti vanhempia, niin kuinka monen "sukupolven" päässä on yhteinen määritelmän osa-osa?
Toisaalta yhtä merkitystä voi joskus määritellä useammalla kuin yhdellä tavalla ja käsitteistöllä. En tarkoita monimerkityksisiä sanoja, vaan nimenomaan yhden tietyn merkityksen vaihtoehtoisia kokoamisrakenteita.
Entä missä ja millaisessa kohtaa verkkoa ovat ne sanat jotka vauva oppii ensimmäisten joukossa? Jos määritelmät ovat aina jotenkin kehämäisiä, niin mistä kohtaa kehään mennään? Vai pitääkö kehä oppia jotenkin kerralla? Pitääkö verkosta ottaa tarpeeksi isoja paloja kerralla? Pitääkö joillain sanoilla olla yhtä aikaa monia väliaikaisia "työmerkityksiä"(vrt. työnimi)? Sitten työmerkitysten määrän tippuessa yhteen, sana ymmärretään? Tämä voi olla yksi ymmärtämisen mekanismi muutaman muun joukossa.
Sitten ymmärretyt sanat ovat "bootstrappina" ja auttavat muiden sanojen ymmärtämistä - syntyy lumipalloefekti, joka tarkemmin sanottuna voi tarkoittaa eksponentiaalista(vakio^n) kasvua tai mahdollisesti jotain vähäisempää kuten n^vakio, tai jotain siltä väliltä.
Kun lähtee katsomaan mistä koostuvat x:n määritelmän osat ja määritelmän osien osat jne..., niin palataanko aina takaisin x:n luokse yhdessä tai useammassa katsomishaarassa?
Jos kyllä, miten monta askelta voi minimissään, enintään ja keskimäärin olla ennen kuin x:n määrittelyssä tulee x?
Onko tämä vähän samanlainen tilanne kuin sukulaisuuden kanssa. Vanhemmilla on lähes pakosti yhteisiä sukulaisia jossain kohtaa historiaa. En nyt jaksa ajatella tätä täsmällisesti loppuun asti, mutta muistaakseni siinä on sellainen juttu, että jos ei ole 10 sukupolveen, se vaatii 2^10=1024 kokoisen ihmismäärän ja jos ei 32 sukupolveen, niin se vaatii 4 miljardia ihmistä. Eli jossain 10...20 sukupolven päässä vanhemmilla on mitä todennäköisimmin yhteinen sukulainen.
Jos x:n määritelmän osat ovat kuvannollisesti vanhempia, niin kuinka monen "sukupolven" päässä on yhteinen määritelmän osa-osa?
Toisaalta yhtä merkitystä voi joskus määritellä useammalla kuin yhdellä tavalla ja käsitteistöllä. En tarkoita monimerkityksisiä sanoja, vaan nimenomaan yhden tietyn merkityksen vaihtoehtoisia kokoamisrakenteita.
Entä missä ja millaisessa kohtaa verkkoa ovat ne sanat jotka vauva oppii ensimmäisten joukossa? Jos määritelmät ovat aina jotenkin kehämäisiä, niin mistä kohtaa kehään mennään? Vai pitääkö kehä oppia jotenkin kerralla? Pitääkö verkosta ottaa tarpeeksi isoja paloja kerralla? Pitääkö joillain sanoilla olla yhtä aikaa monia väliaikaisia "työmerkityksiä"(vrt. työnimi)? Sitten työmerkitysten määrän tippuessa yhteen, sana ymmärretään? Tämä voi olla yksi ymmärtämisen mekanismi muutaman muun joukossa.
Sitten ymmärretyt sanat ovat "bootstrappina" ja auttavat muiden sanojen ymmärtämistä - syntyy lumipalloefekti, joka tarkemmin sanottuna voi tarkoittaa eksponentiaalista(vakio^n) kasvua tai mahdollisesti jotain vähäisempää kuten n^vakio, tai jotain siltä väliltä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta itse asiaan. Eli sukulaisuus vertailussa puhut sukulaisuudesta. Mutta sukulaisuus ja samuus ovat eri asioita. Se että jotkin ovat sukua ei tarkoita että kyseessä olisi absoluuttisesti ja ontologisesti sama asia. Historiassa voidaan mennä taakse päin ja siellä voi olla samaa sukua jollain parilla, mutta se ei ole mikään kehäpäätelmä, koska historia etenee kronologisesti. Sinun päättelysi on siis vajaata.
Oletetaan nyt että sinun määritelmät ovat väitteitä. Väitteet muodostuvat dialektisesti. Eli on jokin teesi (=väite) ja sitten joku esittää sille antiteesin. Myöhemmin ilmeneekin, että ne voidaan yhdistää synteesiksi, joka on uusi teesi. Nämä kaikki teesit ovat ontologisesti ja kronologisesti erilaisia, joten mitään itseviittaavuutta ei voi syntyä, koska aika erottaa ajatukset siten, että ne eivät voi viitata toisiinsa ja ne ovat myös aktuaalisesti eri ajatuksia.
"Omituista höpinää sinulta"
Ei pidä paikkaansa. Se ei ole höpinää eikä omituista, vaikka siinä kenties saattaakin olla joukossa epätosia väitteitä, jotka muuten haluaisin tunnistaa. Se on vaikeaa asiaa ja vaikeaa tekstiä. En pureskellut sitä lukijalle valmiiksi ja lukija joutuu itse jatkamaan niistä kohdin mihin jäin. Annoin ajattelemisen ja tutkimisen aihetta. Osoitin suuntaa sille mistä löytyy erityisen kiinnostavia aiheita ja vastauksia, enkä vastannut itse kaikkeen, osittain siksi koska en osaa ainakaan vielä ja osittain siksi koska en halua johdatella foorumilaisten vastauksia tietyille urille. Tämä on hyvä toimintapa tällaisilla foorumeilla. Muitakin toimintatapoja sopii soveltaa.
"aika erottaa ajatukset siten, että ne eivät voi viitata toisiinsa"
Jos x osoittautuu y:n osaksi, niin sen jälkeen x:n määritelmään voi kuulua "se x on muuten y:n osa". Sen sisällytysväitteen/viittauksen olennaisuus ja sanoisinko määritelmällisyys riippuu monesta asiasta, joista eräs on se prosenttiosuus x:istä jotka ovat y:n osina ja toinen on y:iden osuus joissa on x. Tilanteessa saattaa olla, että x:ää ei täysin ymmärretä jos ei tiedetä sen olevan y:n osa.
Sitäpaitsi viittaustien estyminen yhteen suuntaan ei tarkoita etteikö x:n osiin uppoutuen voisi päätyä jotain muuta kautta takaisin x:ään.
Entä yhteisten osien käyttäminen?
"Historiassa voidaan mennä taakse päin ja siellä voi olla samaa sukua jollain parilla, mutta se ei ole mikään kehäpäätelmä"
Ei kai, mutta ilmiötä on syytä pohtia ja ehkä myös laskea ja ehkä jopa simuloida.