Silmien värin peritymismallista?

Bumba

Silmien värin periytymisestä on ollut paljon puhetta varsinkin äidit ja isät palstalla. Ollessani iltalukiossa viime vuosituhannen lopulla biologianopettajamme sanoi, ettei silmien värin perityminen olekaan niin yksinkertaista, kuin on annettu olettaa. Ja meidän kirjoissa ei todellakaan ollut tuota vanhaa periytymismallia, ei itse asiassa mitään koko aiheesta. Yläastella joskus 1990-luvun alussa muistan sen vielä kirjoissa olleen.

Mitä sanotaan koulukirjoissa nyt: yläasteen, lukion ja yliopiston?

Vastauksista ollaan todella kiitollisia!

16

12395

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollessani

      päivälukiossa viime vuosituhannen loppupuolella opetettiin jotakuinkin seuraavasti:

      Ihmisellä on 2 "silmienvärigeeniä". Ruskea on hallitseva. (R=ruskea, S=sininen)
      SS = siniset silmät
      SR = ruskeat silmät
      RS = ruskeat silmät
      RR = ruskeat silmät

      Kaksi ruskeasilmäistäkin voi siis saada sinisilmäisiä lapsia, mutta kaksi sinisilmäistä ei voi saada ruskeasilmäistä.

      Tässä esimerkkejä

      Isä=SR=ruskeat silmät
      Äiti=SS=siniset silmät

      Lapsi joku näistä
      1) SS=siniset
      2) SS=siniset
      3) RS=ruskeat
      4) RS=ruskeat

      mahdollisuus siis 2:2

      Jos taas
      Isä=RR
      Äiti=SS

      Lapsi:
      1) RS
      2) RS
      3) RS
      4) RS
      eli lapsella ruskeat silmät

      Vielä tilanne jossa vanhemmilla ruskeat silmät, mutta molemmilla toinen geeni sininen
      Isä=RS
      Äiti=RS

      Lapsi:
      1) RR
      2) RS
      3) SR
      4) SS

      siis lapsella 75% todennäköisyys saada ruskeat silmät

      Mikäli siis jommallakummalla vanhemmista on KAKSI ruskeaa ei lapsesta voi tulla kuin ruskeasilmäinen.

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Jos ihmisellä on kaksi silmävärigeeniä miten selittyy vaikkapa kolmiväriset silmät. Miten on mahdollista, että lapsella on vihreänharmaat silmät, joissa on ruskeita pisteitä?

        Miten on mahdollista, että kaksi sinisilmäistä saavat ruskeasilmäisenlapsen, jos isyys on todistettu veritestein?

      • Bilsan ope
        alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        "Jos ihmisellä on kaksi silmävärigeeniä miten selittyy vaikkapa kolmiväriset silmät. Miten on mahdollista, että lapsella on vihreänharmaat silmät, joissa on ruskeita pisteitä?"

        Ensiksikin ihmisellä silmänvärin aiheuttaa yksi ja sama geeni, josta voi olla eri variaatioita = alleeleja. On mahdollista, että henkilöllä on kaksi resessiivistä alleelia, jotka molemmat periytyvät yhteisvallitsevasti eli niiden vaikutus tulee fenotyypissä näkyviin. Vihreä ja sininen ovat molemmat resessiivisiä värejä, mutta yhdessä periytyessään molemmat muodostavat silmien (iiriksen) väriainetta.

        Toisaalta on myös mahdollisuus, että silmien värin määräävä geeni on mutatoitunut sen jälkeen, kun iiriksen väri on muodostunut. Tällöinkin silmien väri voi vielä muuttua.

        On myös huomioitava, että silmän väreillä, kuten väreillä yleensäkin, on eri vivahteita. Vaikka henkilöllä olisikin sinisen värin aiheuttavat alleelit, voi hänen silmänsä näyttää silti harmaalta esim. jos väriaine on heikkoa tai sitä on vähän.

        "Miten on mahdollista, että kaksi sinisilmäistä saavat ruskeasilmäisenlapsen, jos isyys on todistettu veritestein?"

        Mutaatio. Jo yhden emäksen muutos värikalvon solun DNA:ssa voi saada aikaan sen, että sinisestä silmästä tuleekin ruskea (tai päinvastoin). Tällöin henkilöllä voi olla toinen silmä sininen ja toinen ruskea tai sinisessä silmässä voi olla ruskeita läikkiä.

        Aina on huomioitava myös mahdollisuus, että silmien väriinkin voi vaikuttaa samanaikaisesti useita eri lokuksissa sijaitsevia geenejä eli tällöin silmien värikin olisi määrällinen ominaisuus. Lienee kuitenkin epätodennäköistä.

      • joku muu
        Bilsan ope kirjoitti:

        Olisiko sitten mahdollista muuttaa silmien väriä kun lapsi on jo syntynyt? Vaikka joillakin kemiallisilla tai geneettisesti vaikuttavilla aineilla. Luulisi olevan ainakin teoriassa mahdollista?

      • utelias
        Bilsan ope kirjoitti:

        "Jos ihmisellä on kaksi silmävärigeeniä miten selittyy vaikkapa kolmiväriset silmät. Miten on mahdollista, että lapsella on vihreänharmaat silmät, joissa on ruskeita pisteitä?"

        Ensiksikin ihmisellä silmänvärin aiheuttaa yksi ja sama geeni, josta voi olla eri variaatioita = alleeleja. On mahdollista, että henkilöllä on kaksi resessiivistä alleelia, jotka molemmat periytyvät yhteisvallitsevasti eli niiden vaikutus tulee fenotyypissä näkyviin. Vihreä ja sininen ovat molemmat resessiivisiä värejä, mutta yhdessä periytyessään molemmat muodostavat silmien (iiriksen) väriainetta.

        Toisaalta on myös mahdollisuus, että silmien värin määräävä geeni on mutatoitunut sen jälkeen, kun iiriksen väri on muodostunut. Tällöinkin silmien väri voi vielä muuttua.

        On myös huomioitava, että silmän väreillä, kuten väreillä yleensäkin, on eri vivahteita. Vaikka henkilöllä olisikin sinisen värin aiheuttavat alleelit, voi hänen silmänsä näyttää silti harmaalta esim. jos väriaine on heikkoa tai sitä on vähän.

        "Miten on mahdollista, että kaksi sinisilmäistä saavat ruskeasilmäisenlapsen, jos isyys on todistettu veritestein?"

        Mutaatio. Jo yhden emäksen muutos värikalvon solun DNA:ssa voi saada aikaan sen, että sinisestä silmästä tuleekin ruskea (tai päinvastoin). Tällöin henkilöllä voi olla toinen silmä sininen ja toinen ruskea tai sinisessä silmässä voi olla ruskeita läikkiä.

        Aina on huomioitava myös mahdollisuus, että silmien väriinkin voi vaikuttaa samanaikaisesti useita eri lokuksissa sijaitsevia geenejä eli tällöin silmien värikin olisi määrällinen ominaisuus. Lienee kuitenkin epätodennäköistä.

        Tunnen kaksi ihmistä, joiden oikea ja vasen silmä ovat selvästi eriväriset eikä ole kyse saman värin eri sävyistä. Miten periytymisteoria tämän selittää?

      • bumba

        Kiitos vastauksesta. Onko tuota silmien värin periytymistä tutkittu enemmänkin. Tai mainitsemasta mahdollisuudesta, että silmien väriin vaikuttaisikin useampi, eri lokuksissa sijaitsevat, geenit. Eli tarkoittaako tuo, että se olisi polygeeninen ominaisuus kuten ihonvärin periytyminenkin? Ymmärsinkö oikein? Onko tuota asiaa tutkittu enemmänkin?

        Tunsin kerran tytön, jolla oli toinen silmä sininen ja toinen tummanruskea. Samoin tunnen pari ihmistä, jolla toinen silmä on puoliksi erivärinen. Kummallakin vihreä/ruskea puoliksi. Samoin tunnen sinisilmäiset vanhemmat, joilla on ruskea silmäinen lapsi ja ihmisen, jonka silmät ovat muuttaneet väriä ruskeasta vihreään teini-iässä. Siskollani, jolla on vihreänharmaat silmät (kuten minullakin) sai sinisilmäisen miehen kanssa ruskeanvihreänharmaasilmäisiä lapsia ja yhden sinisilmäisen. Meidän isällämme on ruskeat silmät. Tämä kaikki pisti minut itseni ainakin miettimään tuota perinnöllisyysoppia todella paljon. Itselläni on vihreänharmaa silmäinen lapsi kuten itsekin olen, hänen isällään on ruskeat silmät.

        Kiitos todella paljon kaikille vastanneille! Toivottavasti tästä viriää keskustelua ja näkökulmia lisääkin. Ehkäpä hyviä vinkkejä kirjallisuudesta ja tutkimuksista, joissa olisi jotain kyseisestä asiasta!!!

      • Larppastus
        alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        Jos ihmisellä on kaksi silmävärigeeniä miten selittyy vaikkapa kolmiväriset silmät. Miten on mahdollista, että lapsella on vihreänharmaat silmät, joissa on ruskeita pisteitä?

        Miten on mahdollista, että kaksi sinisilmäistä saavat ruskeasilmäisenlapsen, jos isyys on todistettu veritestein?

        Minulla on juuri tuon väriset silmät - vihreänharmaat ja ruskeat pisteet oikeassa silmässä. :p

    • toinen ope

      Hei,

      Googletapa inheritance tai genetics of human eye colour niin johan löytyy. Ainakin kolme geeniä on kehissä. "Perinteinen" yhden geenin ja kahden alleelin malli on vanhaa tietoa, ollut jo pitkään

      • bumba

        Hei, kiitos sinulle näistä vinkeistä. Täytyy vähän tutkailla lisää :).

    • zedih

      miksi yleensäkin pohjoisten ihmisten yleisin väri on sini? miksei viher tai ruskea tms?

      • ...............

        Onko sininen oikeasti ylesin väri Pohjolassa? No, mutta kuintenkin. Jos ajatellaan asiaa vaikka pelkästään meidän suomalaisten kannalta. Olemme olleet aika "eristyksissä" oleva kansa, joten väestössä on päässeet yleistymään tietyt piirteet, tietyt geeniperimät. Esimerkiksi suomalaisesta geenistöstä löytyy paljon sellaisia perinnöllisiä sairauksia, mitä ei muualta maailmasta paljon löydy. En haluaisi sanoa suomalaisten olevan sisäsiittoisia, mutta vähän se on näinkin ollut. Samoin varmaankin vaalea hiuksisuus, ohut huulisuus, vaalea silmäisyys jne. on päässyt yleistymään tätä kautta.

      • hennesi
        ............... kirjoitti:

        joo totta puhut kyl.. taitaa tilanne muuttua nyt tulevaisuudes, kun muuttoliike tuo ulkomaalaisia ja "perussuomalaiset" siittäytyvät heitin kanssa.

      • kirintenshi
        hennesi kirjoitti:

        joo totta puhut kyl.. taitaa tilanne muuttua nyt tulevaisuudes, kun muuttoliike tuo ulkomaalaisia ja "perussuomalaiset" siittäytyvät heitin kanssa.

        Isälläni oli tummansiniset silmät, äidilläni on harmaat. Isän isälläni oli tummanruskeat silmät, isän äidillä siniset. Lapsena minulla oli tummansiniset silmät kuten isälläni, mutta ala-asteiässä ne muuttuivat vähitellen tummanvihreiksi. Nyt ne ovat lähempänä ruskeaa kuin sinistä, ja epäilen että tämä johtuu tuosta tummasta geenistä joka on isäni isän puolelta tullut. Kuitenkin hiukseni ovat edelleen ihan vaaleat vaikka olen jo 23 -vuotias... Periytymisasiat ei aina ole ihan yksioikoisia.

      • HannasKis
        ............... kirjoitti:

        Onko sininen oikeasti ylesin väri Pohjolassa? No, mutta kuintenkin. Jos ajatellaan asiaa vaikka pelkästään meidän suomalaisten kannalta. Olemme olleet aika "eristyksissä" oleva kansa, joten väestössä on päässeet yleistymään tietyt piirteet, tietyt geeniperimät. Esimerkiksi suomalaisesta geenistöstä löytyy paljon sellaisia perinnöllisiä sairauksia, mitä ei muualta maailmasta paljon löydy. En haluaisi sanoa suomalaisten olevan sisäsiittoisia, mutta vähän se on näinkin ollut. Samoin varmaankin vaalea hiuksisuus, ohut huulisuus, vaalea silmäisyys jne. on päässyt yleistymään tätä kautta.

        Enpä taida sitten olla perus-suomalainen.
        Isälläni on vihreät silmät ja äidilläni vihreän harmaat silmät ja minulla tumman ruskeat. Miten mahdollista? Mummollani oli ruskeat silmät.

      • Dominoivat silmien värit
        HannasKis kirjoitti:

        Enpä taida sitten olla perus-suomalainen.
        Isälläni on vihreät silmät ja äidilläni vihreän harmaat silmät ja minulla tumman ruskeat. Miten mahdollista? Mummollani oli ruskeat silmät.

        Hei!

        Jos perii kaksi dominoivaa väriä, kumpi voittaa, varmaan tasapuolisesti kumpikin tai jos perii kaksi resessiivistä väriä harmaa ja sininen, siinä varmaan on sama juttu, kumpikin vaikuttaa ellei toisen värin geeni ole enemmän leimautunut. Olen lukenut että vihreä ja ruskea ovat dominoivia ja sininen ja harmaa resessiivisiä, joku voisi asian tarkistaa jostain.

      • Silmien väri
        Dominoivat silmien värit kirjoitti:

        Hei!

        Jos perii kaksi dominoivaa väriä, kumpi voittaa, varmaan tasapuolisesti kumpikin tai jos perii kaksi resessiivistä väriä harmaa ja sininen, siinä varmaan on sama juttu, kumpikin vaikuttaa ellei toisen värin geeni ole enemmän leimautunut. Olen lukenut että vihreä ja ruskea ovat dominoivia ja sininen ja harmaa resessiivisiä, joku voisi asian tarkistaa jostain.

        Varmasti oikein tummansininen väri voittaa jäänsinisen tai yleensä vaaleammat sävyt. Eli mitä enemmän on pigmenttiä sitä voimakkaammin periytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1650
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      29
      1265
    3. 85
      1108
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    5. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      878
    6. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      855
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      809
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      755
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      669
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    13. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      78
      629
    14. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      561
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    20. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      32
      540
    Aihe