Vaimo venäjältä/unkarista/virosta? Kokemuksia?

Kertokaapa mistä sivustoista kannattaisi aloittaa? Onko paikkaa johon voisi jättää oman ilmoituksen johon tytöt/naiset sitten vastaisisivat?

Ja kokemuksia voi myös kertoa. Olisi kiva kuulla.
2213862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

minä kerron :D.

Äänestä
  • En ala mitään puhelinnumeroita täällä jakelemaan.

    En nyt ihan peräkammaripoikanakaan itseäni pitäisi..

    Juttu on niin, että suomalaista naista en usko pystyväni saamaan. Ulkonäkö on ok, treenaan itseäni, käyn töissä jne.. mutta homma tössähtää siihen kun rohkeus ei riitä mennä tutustumaan kehenkään kiinnostavaan vastakkaisensukupuolen edustajaan siinä mielessä baarissa, kaupassa, lihatiskillä, kirjastossa... Ja valitettavasti ylipainoiset tai yksinhuoltajat eivät käy, niitä kun tuntuu riittävän. Eikä se helpota yhtään asiaa, että asuu vielä suht pienellä paikkakunnallakin. Mies ujo(pitäisikö näin sanoa) ei ole todellakaan hyvä yhdistelmä. Kumpa olisikin nainen niin ei tarvitsis muuta kuin heittää piukat housut jalkaan ja vähän stringit näkymään housejen alta ja lähteä baariin niin ei olisi seurasta puutetta sen jälkeen.

    Ikääkin on jo reilusti yli 20, takana vain 1 lyhyt suhde ja nyt olen valmis kokeilemaan jotain muuta. Joko tämä sinkkuus tappaa minut tai otan riskin ja hommaan muijan esim. venäjältä.

    Se nyt ei haittaa, vaikka joutuisi sitten elättämäänkin sen.

    Onko kokemuksia näistä sivustoista?

    http://russianbrides.com/
    http://4-russianbride.com/
    http://www.rbrides.com/index.php

    Äänestä

  • ezz kirjoitti:

    En ala mitään puhelinnumeroita täällä jakelemaan.

    Voisiko joku neuvoa tomppelia kuinka pystyy lukemaan ko. sivuilta tulleita viestejä neidoilta kun ei ota onnistuakseen................

    Äänestä

peräkammarinpojat xD

Äänestä

jätti miehensä heti kun sai oleskelu luvan Suomeen. Ei ollut edes kaunis nainen vaan pieni ja pyöreä. Jos jonkun haluat rahan perässä meidän verorahoja tänne nielemään niin siitä vaan.

Itse kyllä opiskelun jälkeen muutan verottomaan maahan nauttimaan omista tuloistani. Ei tarvi maksaa venäläis eukkojen elatusta.

Äänestä
  • "ei ollut edes kaunis nainen vaan pieni ja pyöreä"???
    Voisitko selittää vähän :))))?

    Äänestä

  • :-O kirjoitti:

    "ei ollut edes kaunis nainen vaan pieni ja pyöreä"???
    Voisitko selittää vähän :))))?

    Kauniinpia ja parempia ihmisiä sisäisesti kuin suomalaiset naiset. Totuus on että nälkä ja puutteessa eläminen tekee kovaksi. Venäläiset ovat yleisesti aika kovia, valehtelevia ja hyväksikäyttäjiä. En silti syytä heitä vaan elinolosuhteita. Jos mun läheiset näkis nälkää olisin itse valmis samaan. Nyt ei onneksi tarvi.

    Mutta tämä kyseinen miehensä hylännyt venäläinen ei ollut edes mitenkään kaunis. Eli kyllästyttää nämä yleistykset kauniista ja laihoista venäläisistä...

    Äänestä

  • Yhdenkin tapauksen, siis tämän venäläisen vaimon, kanssa oltiin hyviä ystäviä työpaikalla. Tosi mukava nainen, mutta sanoi ihan suoraan että otti ukkonsa ihan sen vaan takia että pääsi Suomeen. Mies oli joku metsätyömies, ja viinaanmenevä, siis ei paljon eroa venäläisestä miehestä. Mutta Suomessa tämä vaimo pääsi kielikursseille ja työvoimakoulutukseen, ja sitten kun sai työpaikan, niin pystyi jättämään tämän ihanan suomalaisen metsurinsa.

    Äänestä

  • kuinka venakot on kirjoitti:

    Kauniinpia ja parempia ihmisiä sisäisesti kuin suomalaiset naiset. Totuus on että nälkä ja puutteessa eläminen tekee kovaksi. Venäläiset ovat yleisesti aika kovia, valehtelevia ja hyväksikäyttäjiä. En silti syytä heitä vaan elinolosuhteita. Jos mun läheiset näkis nälkää olisin itse valmis samaan. Nyt ei onneksi tarvi.

    Mutta tämä kyseinen miehensä hylännyt venäläinen ei ollut edes mitenkään kaunis. Eli kyllästyttää nämä yleistykset kauniista ja laihoista venäläisistä...

    ihmettelin vaan miksi pieni ja pyöreä nainen ei voi olla kaunis :-O
    Kaikki pienet ja pyöreät naiset ovat kauniita.

    Äänestä

  • Tiedän myöskin näitä tapauksia.

    Eikä ole aina kovinkaan kauniita nämä tuontivaimot. Kaverin ex-vaimo oli tämmöinen oikea "venäjänkaunotar", parimetrinen laiheliini, epämuodostunut koukkunenä ja suuren suuri ego. Sietämätön ämmä. Ahne piru.

    Heti kun heidän lapsensa syntyi ja liittoa oli kestänyt kaksi vuotta, niin ämmä vaati eroa. Nyt on ämmä elellyt täällä yli kymmenen vuotta, työttömänä ja elatusmaksuja nyhtäen.

    Ei paljoa suomalaisesta naisesta eroa, loppujen lopuksi.

    1Äänestä

  • :-O kirjoitti:

    ihmettelin vaan miksi pieni ja pyöreä nainen ei voi olla kaunis :-O
    Kaikki pienet ja pyöreät naiset ovat kauniita.

    Se vaatii sen, että nainen on selvästi sinut olemuksensa kanssa. Hyväksyy itsensä. Sellainen nainen on paras.

    Äänestä

  • kuinka venakot on kirjoitti:

    Kauniinpia ja parempia ihmisiä sisäisesti kuin suomalaiset naiset. Totuus on että nälkä ja puutteessa eläminen tekee kovaksi. Venäläiset ovat yleisesti aika kovia, valehtelevia ja hyväksikäyttäjiä. En silti syytä heitä vaan elinolosuhteita. Jos mun läheiset näkis nälkää olisin itse valmis samaan. Nyt ei onneksi tarvi.

    Mutta tämä kyseinen miehensä hylännyt venäläinen ei ollut edes mitenkään kaunis. Eli kyllästyttää nämä yleistykset kauniista ja laihoista venäläisistä...

    Älä yleistä itsekään!
    Fakta: Venäjä ei ole mikään kehitysmaa tai kolmas maailma. Venäjälla on enemmän rikkaita kuin Suomessa, niin varmaan on enemmän nälkää näkeviäkin, mutta sen väestöluku on aivan eri luokka Suomeen verrattuna. Enemmistö kuitenkin ovat keskiluokkaa, aivan kuten Suomessakin. Ne taas eivät näe nälkää, se on niistä "elinolosuhteista"...

    Suomalaiset miehet tutustuvat nykyään tuleviin venäläisvaimoihin ilmoituksen kautta (netti, lehti, tms.) Joten on aivan normaalia olettaa että jos suomalaismies tutustuu venäläisnaiseen tällaisen "russianbrides" sivuston kautta, niin sen miehen täytyy olla tietoinen siitä että naiset etsii puolisonsa ulkomailta tuon sivuston kautta nimenomaan siksi että ne haluavat päästää asumaan ulkomaille, muuten kai etsisi omanmaan miehen jotai muuta kautta. Mutta niin sellainen mies haluaisi just venäläisen vaimon, koska rehellista suomalaista panoseuraa etsitään iskurista eikä "russianbrides"ista.

    Joten molemmat saa sitä mitä tilaa, ei sen kummempaa, ei teidän kamunne ansaitse sääliänne...

    Eikä se tee niistä naisista epärehellisiä jos ne eroa 2 vuoden kuluttua: luvattuun maahaa ne pääsi, mutta mies ilmeisesti ei ollut häävi, ei kai hyvästä miehestä kukaan eroaisi.

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    Tiedän myöskin näitä tapauksia.

    Eikä ole aina kovinkaan kauniita nämä tuontivaimot. Kaverin ex-vaimo oli tämmöinen oikea "venäjänkaunotar", parimetrinen laiheliini, epämuodostunut koukkunenä ja suuren suuri ego. Sietämätön ämmä. Ahne piru.

    Heti kun heidän lapsensa syntyi ja liittoa oli kestänyt kaksi vuotta, niin ämmä vaati eroa. Nyt on ämmä elellyt täällä yli kymmenen vuotta, työttömänä ja elatusmaksuja nyhtäen.

    Ei paljoa suomalaisesta naisesta eroa, loppujen lopuksi.

    venäjänkaunotar synnytti kakaroita sitä varten että jäisi niiden kanssa yksin. Tuo kaverisi ilmeisesti hakkasi tuota koukkunenää ja vaimo jätti sen koska ei ole itsemurhatyyppiä.

    Eikä hyvältä isältä tarvitse "nyhtää" elatusmaksuja, hän elättää lapsensa ihan oma-aloitteisesti.

    Kaverillasikin on suuren suuri ego kuin halusi itselleen parimetrisen näyttävän vaimon.

    Et selittänyt minkä takia tuo ämmä on sietämätön, varmaan ei antanut sinullekaan kun erosi mieheltä.

    Oletko sattumalla sama Rane joka ahdisteli 15v. tyttöä seksipuheluilla muutama vuotta sitten?

    Äänestä

  • tuo kirjoitti:

    kyyninen mutta puhut asiaa :D

    Olet oikeassa siinä mielessä, että lapsensa tulee elättää, oli asiat miten tahansa.
    Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsen kautta voi toista käyttää taloudellisesti hyväkseen (tässä kaverini tapauksessa hyväksikäyttö on räikeää).

    Tää mun kaveri on kiltti mies (ei tosiaan lyö ketään) ja vähän yksinkertainen, sellaiset ihmisethän yleensä joutuu jossain vaiheessa elämäänsä hyväksikäytetyksi tavalla tai toisella.
    Sellaista ei ole hieno seurata sivusta, kun mitään et voi tehdä.

    Tästä hänen venäläisestä ex-vaimosta sen verran, että sietämättömällä ämmällä tarkotin sitä, että hän ei tuntunut osaavan arvostaa sitten yhtään mitään. Koppava käytös, naurettavuuksiin menevä hienostelu (oli sentään vaan suomalaisen duunarin rouva) ja se materiaalin himo oli uskomatonta.
    Erikoinen ihminen siinä mielessä, että loukkaantui verisesti milloin mistäkin. Milloin vääränlaisesta lahjasta tai siitä, että pöydälle oli jätetty siihen kuulumaton tavara. Silloin alkoi kauhea poraaminen ja sellainen ilmehtiminen, että sirkuspellekin olisi jäänyt toiseksi.
    Kokemus sinällään, tämä ihminen.

    En ole tämä seksipuheluilla ahdistellut Rane. Tampereen mies olen ja ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa suomalaisen kanssa.

    Äänestä

  • venäläisistä kirjoitti:

    Älä yleistä itsekään!
    Fakta: Venäjä ei ole mikään kehitysmaa tai kolmas maailma. Venäjälla on enemmän rikkaita kuin Suomessa, niin varmaan on enemmän nälkää näkeviäkin, mutta sen väestöluku on aivan eri luokka Suomeen verrattuna. Enemmistö kuitenkin ovat keskiluokkaa, aivan kuten Suomessakin. Ne taas eivät näe nälkää, se on niistä "elinolosuhteista"...

    Suomalaiset miehet tutustuvat nykyään tuleviin venäläisvaimoihin ilmoituksen kautta (netti, lehti, tms.) Joten on aivan normaalia olettaa että jos suomalaismies tutustuu venäläisnaiseen tällaisen "russianbrides" sivuston kautta, niin sen miehen täytyy olla tietoinen siitä että naiset etsii puolisonsa ulkomailta tuon sivuston kautta nimenomaan siksi että ne haluavat päästää asumaan ulkomaille, muuten kai etsisi omanmaan miehen jotai muuta kautta. Mutta niin sellainen mies haluaisi just venäläisen vaimon, koska rehellista suomalaista panoseuraa etsitään iskurista eikä "russianbrides"ista.

    Joten molemmat saa sitä mitä tilaa, ei sen kummempaa, ei teidän kamunne ansaitse sääliänne...

    Eikä se tee niistä naisista epärehellisiä jos ne eroa 2 vuoden kuluttua: luvattuun maahaa ne pääsi, mutta mies ilmeisesti ei ollut häävi, ei kai hyvästä miehestä kukaan eroaisi.

    Ei heti näy päälle kun kaikki rahaa mitä saadaan menee vaatteisiin ja muuhun materiaan, mutta elävät kaukana suomen keskiluokasta.

    Äänestä

  • elää todella kurjasti kirjoitti:

    Ei heti näy päälle kun kaikki rahaa mitä saadaan menee vaatteisiin ja muuhun materiaan, mutta elävät kaukana suomen keskiluokasta.

    1. Kukin kuluttaa rahansa kuten tarpeelliseksi näkee.

    2. Kauniit vaatteet eivät välttämättä maksaa paljon (pidän itsekin kauniista vaatteista joten tämä on varma tieto).

    3. Suomalaiset kuluttavat myös rahaa materiaan, jopa verittelypukuiset ostelevat mökkejä, veneitä, autoja, kännykköitä,tauluteeveeitä, kodinkoneitä,yms. eivätkä pelkkää leipää ja voita.

    4.Väitteeisi on samaa luokka kuten "kaikki vietnamilaiset ajavat bemareilla", joten sillä on yhtä paljon arvoakin.

    5. Vanhempani olivat venäläistä keskiluokkaa, samoin on siellä nykyisinkin asuva siskoni, joka sekä ostaa vaatteita että meetvurstiakin.

    Koska et tiedä yhtään mitään asiasta, kirjoituksesi kuuluu Paskanjauhanta-palstalle, eikä tänne!

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    Olet oikeassa siinä mielessä, että lapsensa tulee elättää, oli asiat miten tahansa.
    Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsen kautta voi toista käyttää taloudellisesti hyväkseen (tässä kaverini tapauksessa hyväksikäyttö on räikeää).

    Tää mun kaveri on kiltti mies (ei tosiaan lyö ketään) ja vähän yksinkertainen, sellaiset ihmisethän yleensä joutuu jossain vaiheessa elämäänsä hyväksikäytetyksi tavalla tai toisella.
    Sellaista ei ole hieno seurata sivusta, kun mitään et voi tehdä.

    Tästä hänen venäläisestä ex-vaimosta sen verran, että sietämättömällä ämmällä tarkotin sitä, että hän ei tuntunut osaavan arvostaa sitten yhtään mitään. Koppava käytös, naurettavuuksiin menevä hienostelu (oli sentään vaan suomalaisen duunarin rouva) ja se materiaalin himo oli uskomatonta.
    Erikoinen ihminen siinä mielessä, että loukkaantui verisesti milloin mistäkin. Milloin vääränlaisesta lahjasta tai siitä, että pöydälle oli jätetty siihen kuulumaton tavara. Silloin alkoi kauhea poraaminen ja sellainen ilmehtiminen, että sirkuspellekin olisi jäänyt toiseksi.
    Kokemus sinällään, tämä ihminen.

    En ole tämä seksipuheluilla ahdistellut Rane. Tampereen mies olen ja ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa suomalaisen kanssa.

    OK, kuvailemasi tilanne voi todellakin pitää paikkansa.

    Mutta kuvailit ainoastaan kyseisen naisen luonteenpiirteet. Ne eivät todellakaan ole sama asia kuin kulttuuri-ero. Samaluonteinen ihminen löytyisi mistä maasta tahansa.

    Samalla kuten sinun kiltti ja yksinkertainen kaverisi varmaan ei edusta tyypillistä suomalaista.
    Sanoit itse että :"sellaiset ihmisethän yleensä joutuu jossain vaiheessa elämäänsä hyväksikäytetyksi tavalla tai toisella".
    Johtopäätös: se hyväksikäyttäjä vain sattui olemaan venäläinen, ellei häntä olisi, niin tuo raukka varmaan olisi joutunut suomalaistossun alle..

    ...ja ellei kaverisi ole holhouskelpoinen, niin se joutuu aivan varmasti seuraavan hyväksikäyttäjän kynsiin, se on vain ajan kysymys. Kylmä totuus on että sellaiset kaverisi kaltaiset tyypit kuitenkin hakeutuu sen naisen kaltaisen seuraan. Ja sinä et voi muuta, kuin seurata sivusta.

    Äänestä

  • selityksesi kirjoitti:

    Fakta homma.

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    Fakta homma.

    Liittyen tähän ketjuun eli ei haluan kertoa omat kokemukseni venäläis/Virolais kokemuksista. Tapasin Tallinnassa ihanan naisen joka oli ns.perus nainen eli ei näitä ilolintuja. Hän oli elänyt yhdeksän vuotta suhteessa paikallisen miehen kanssa ei aviossa mutta kuitenkin yhdessä ilman sexiä(puheidensa mukaan).Kaksi viikoa tapaamisestamme hän muutti luokseni suomeen jätti miehensä/työnsä ja kaikki.Minä olin onneni kukkuloilla vaikka olen ollut kymmenien jos ei satojen naisten kanssa hän oli ykkönen joka suhteessa eli rakastuin päätä pahkaa.Kuitenkin jokapäiväinen elämä oli vaikeaa koska minä tein töitä ja hän oli yksin kotona ja kyllästyi.Yhtenä kauniina päivänä tullessani kotiin hän oli lähtenyt jättäen kauniin kirjeen jossa kertoi menevänsä takaisin kotiin Viroon jossa hänen elämänsä on.Maaimani romahti koska olin tehnyt tämän suhteen eteen enemmän kuin koskaan minkään.Nyt ajattelen että kultuuri erot/kieli muuri on heille joskus liian iso,itse kyllä olen kielitaitoinen mutta hän ei pysynyt kommunikoimaan suomeksi paikallisten kanssa.Eli olkaa varovaisia ennenkuin hajotatte itseänne noiden naisten kanssa kuten minulle kävi......

    Äänestä

  • Juvix kirjoitti:

    panna voi mutta ei muuta muuten meöö rahat,ota vaikka latviasta tai thaimaasta

    Äänestä

Moi,

Ota muhun yhteytta jos haluat tietaa enemman tasta:

[email protected]

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ezz kirjoitti:

Kertokaapa mistä sivustoista kannattaisi aloittaa? Onko paikkaa johon voisi jättää oman ilmoituksen johon tytöt/naiset sitten vastaisisivat?

Ja kokemuksia voi myös kertoa. Olisi kiva kuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu