NAISET KOTIIN

Lapsirakas, mutta lapseton

Näin on. Kyllä naisen paikka on kotona, ei työelämässä. Miksikö olen tullut siihen tulokseen? Työpaikalla - ennen kersan syntymistä – ENNEN NIIN MUKAVAT NAISET eivät osaa keskustella enää mistään muusta kuin:
1.   Vaipan imukyky, vaippamerkit ja niiden hintaerojen vertailu
2.   Minkä uuden sanan terhakka, ja maailman IHMEELLISIN muksu taas oppi
3.   Mitä laittaisin kotona ruuaksi – se viikon visaisin niksi - ja mitä uusia allergioita lapselle on taas ilmaantunut, taas sillä on korvatulehdus. Voi, voi pitää viedä lääkäriin
4.   Kersa oppi konttaamaan, seisomaan, heilumaan, jne – Voi jukupätkä
5.   Miten järjestää lapsen päivähoito, tuttu täti kyllästyi, ja lopetti, tähän hätään ei löydy uutta
6.   Miten voi jättää lapsen päiväkotiin, ja kuinka kamalia lastenhoitajia siellä nykyään on
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ennen sentään juteltiin jostain MUUSTAKIN: päivän uutisista, työpaikan juoruista, juhlista, kuka on nähty kenenkin kanssa, voisitko auttaa mua tämän työtehtävän kanssa, lähdettäiskö työpäivän jälkeen lasilliselle tai kahville parantamaan maailmaa.Ja meillä oli niin mukavaa yhdessä.

Mutta ei. Lapsen saatuaan niin mukavat työkaverit muuttuvat kireiksi, soittelevat kotiin, hoitopaikkaan, miehelleen. Ja jolleivät soittele, niin uraputken ja perheen hyvinvoinnin yhdistäminen kiristää työkaverisi pinnan äärimilleen. Hän tiuskii, kiukuttelee väsymyksestään (muksu ei taaskaan viime yönä nukkunut, onkohan tulossa hampaita …), jos on esimiesasemassa kyttää alaisiaan ja valittaa turhasta.SUURENMOISTA tuo lapsen hankinta.

Kyllä, minulla ei – luojan kiitos ole muksua – enkä sitä aio tehdäkään. Jos sitä joskus vielä harkitsinkin, niin nyt viimeistään olen päättänyt, että en pitkän ja väsyttävän työpäivän päätteeksi jaksaisi kotona enää hoitaa mitään muita kuin itseäni. Että seuraavana päivänä jaksaa taas mennä töihin. Pidän kovasti lapsista ja heidän kanssaan olostaan, mutta luojan kiitos minun ei tarvitse katsella niitä muutamaa tuntia kauempaa. Pelkään että minusta tulisi jatkuvasti pahalla päällä oleva mummo, äiti, ja esimies.

Jos tekisin lapsia jäisin kotiin, missä naisen paikka nykyään tuntuu olevan: meidänhän pitää tehdä tilaa fiksuille ja koulutetuille miehille, ja turvata heidän toimeentulonsa. Naisen paikka on kotona hyvänä äitinä – siksihän nainen on luotukin: lisääntymään ja täyttämään maa.

Mutta minä en tee, enkä kotiin jää. Sillä minusta töihin on mukava tulla – ja jutella niiden kanssa, joilla ei näitä ’ylimääräisiä’ kotiongelmia ole töihin kannettavaksi.

Muuten minulla ei ole mitään lapsia vastaan, pikemminkin heidän äitejään ja mummojaan vastaan paremminkin: Seuraavan kerran kun kotona on ongelmia, Älä kasaa pahaa oloasi syyttömään työkaveriin, tai alaiseesi. Itsehän olet lapsen ja perheen valinnut, kai tiesit etukäteen, että ei elämä lapsen kanssa ole ruusuilla tanssimista ?

4

884

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nykypäivän Nainen

      Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Ja onnellinen - itse en aio itseäni samaan jamaan laittaa, pääsen kohta sterilisaatioon, jotta voin keskittyä LAADUKKAASEEN vapaa-ajan viettoon :)

    • pikkuanne

      Hei toisaalta tämä voi pitää paikkansa mutta ei saa yleistää... Itse käyn töissä ja minulla on kaksi ihanaa lasta... En tuo kotiasioita töihin enkä murehdi lapsi asioita töissä... muutenkin olen hyvällä tuulella käyn työkavereitten kanssa ulkona työpäivän jälkeen. Poissa oloja ei juurikaan kerry !!!
      Joten on turha yleistää sitäpaitti minun mielestä se on naisen oma asia onko kotona vai töissä jos et kestä työkavereitasi joilla on ihania lapsia niin sano siitä työtovereillesi!!! koska minä en ainaskaan puhu lapsista tai kotiasioista jos muut eivät kysele... Olisin toki mielummin lasten kanssa kotona mutta siihen ei ole mahdollisuutta.. joten näin terveisin kahden lapsen äiti ja onnelinen lapsista ja hyvästä työstä...

    • :D:D

      Ai sun mielestä työpaikan juhlat, juorut ja kuka on nähty kenen kanssa on paljon järkevämpii keskusteluaiheita!? :D Ootko ikinä tullut ajatelleeksi, että ehkä monen muun mielestä sun puheenaiheet on ankeita?

    • saara

      Samalla tavalla ne miehetkin kantavat kotiasiansa töihin... Sydämen kyllyydestähän se ihmisen suu puhuu.

      Ei ole minustakaan mukavaa kuunnella päivästä toiseen samoja juttuja, välillä lapsista, välillä teineistä, välillä autoista jne. Mutta kunhan ne lapset siellä kotona kasvaa ja teinit viisastuu ja autokin saadaan vaihdettua, niin kyllä ne jututkin taas tasoittuu. Seuraavaan intoon asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      815
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      119
      758
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe