Korvasienet

Vieläkö korvasieniä kannattaa poimia? Nehän on todettu myrkyllisiksi, jopa syöpävaarallista on se myrkky (gyromitriini). Jos sienet käsittelee oikein niin että myrkky poistuu riittävästi, niin niistä tulee vetisiä ja ne eivät maistu millekään.

Luovutaanko suosiolla korvasienien käyttämisestä ravinnoksi?
4277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No kyllähän vähän ryöpätty paremmin maistuu, kuin turvalliseksi ryöpätty. Ryöppäyksen kun pitää juuri siinä kinthaalla, niin jo vain syötävää vielä tulee. Tämä lukijan omalla vastuulla- 2x10min. ryöppään minä, ja henkee on vielä enskevään murkkelimetsään.

Äänestä

En tiedä muista ihmisistä, mutta olen tämän talven aikana käyttänyt viime keväänä poimimani korvasienet (ryöpättynä litran verran) erilaisiin ruokiin ja toistaiseksi olen vielä hengissä.

Olen ryöpännyt sienet varmuuden vuoksi kahteen kertaan runsaissa vesissä, valuttanut joka välissä huolelliseti enkä yhdy mielipiteeseesi sienten vetisyydestä ja mauttomuudesta. Makua on ollut eikä veden poisto ole ollut mikään ongelma.

Huolellinen kuitenkin on oltava korvasienien esikäsittelyssä enkä itsekään välittäisi syödä niitä viikottain. Olen käyttänyt korvasieniä koko aikuiselämäni (30 vuotta) ajan ja muutama ateria vuodessa on ollut minulle kohtuullinen määrä.

Äänestä
  • Meillä on vanhempieni kotona tosi paljon kuivattuja korvasieniä, jotka olleet kuivattuna vuosikausia. Voiko niitä enää käyttää ryöppäyksien jälkeen, vai ovatko jo vanhentuneita. Ulkonäöllisesti ovat ok.

    Äänestä

  • korvasienistä kirjoitti:

    Meillä on vanhempieni kotona tosi paljon kuivattuja korvasieniä, jotka olleet kuivattuna vuosikausia. Voiko niitä enää käyttää ryöppäyksien jälkeen, vai ovatko jo vanhentuneita. Ulkonäöllisesti ovat ok.

    Täysin ruoaksi kelpaamattomia. Voin kuitenkin tarjota ystävällistä apua näiden hävittämiseksi eli maksan mielelläni postikulut ja hiukan vaivanpalkkaakin, jos vanhempasi lähettävät ne minulle. Olen hyvin vastuuntuntoinen henkilö ja mielelläni autan vaarallisten elintarvikkeiden turvallisessa hävittämisessä.

    ------

    Tai siis: kuivauksessa gyromitriini haihtuu. Kuivattuja korvasieniä ei tarvitse eikä pidä ryöpätä. Jopa kauppasieninä ne ovat myyntikelpoisia ainakin 2 vuotta enkä usko että ne edes 10 vuodessa menettävät makuaan juuri lainkaan. Saattaisin olla arvelevainen 100 vuotta vanhojen suhteen, mutta jos ulkonäkö olisi OK, pataanhan ne menisivät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keräilijä kirjoitti:

Vieläkö korvasieniä kannattaa poimia? Nehän on todettu myrkyllisiksi, jopa syöpävaarallista on se myrkky (gyromitriini). Jos sienet käsittelee oikein niin että myrkky poistuu riittävästi, niin niistä tulee vetisiä ja ne eivät maistu millekään.

Luovutaanko suosiolla korvasienien käyttämisestä ravinnoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu