Kuinka kauan ja pitkään on järkevää etsiä itsellensä partneria jos sellaista ei yrityksistä huolimatta löydy? Turha sanoa jotain kliseemäistä, että koskaan ei saa luovuttaa ja kyllä se sieltä tulee blaablaablaa sillä tosiasia on hyvin monen varsinkin miehen kohdalla se, että elämä vietetään ilman kumppania.
Joskus saattaa mennä pitkiäkin aikoja, että ei ajattele koko asiaa ja yksinasuminen on maailman luonnollisin asia mutta sitten taas välillä iskee jonkinlainen halu löytää kumppani vaikka se fakta itsessään että sellaista ei ole löytänyt eikä koskaan sellaista edes ollutkaan, pitäisi jo typerämmällekin olennolle edistää sellaista päättelykykyä, että ehkä näin ei ole tarkoitettukaan ja elämän voi elää aivan hyvin itsekseenkin. Sitä paitsi, eikös pk-seudun kotitalouksista jo lähes puolet ole yhden hengen talouksia joten ei sitä tämän asian suhteen ainakaan yksin ole.
Tuntuu vaan siltä, että elämästä tulisi huomattavasti hallitumpaa kun osaisi joten ajatella koko asian loppuunkäsitellyksi omalta kohdaltaan ja siirtyä tulevaisuuden haasteisiin, johon ei kumppani ja perhe-elämä kuulu. Kenties vaan ihmismieltä ei olla suunniteltu tuolla tavalla.
Joskus saattaa mennä pitkiäkin aikoja, että ei ajattele koko asiaa ja yksinasuminen on maailman luonnollisin asia mutta sitten taas välillä iskee jonkinlainen halu löytää kumppani vaikka se fakta itsessään että sellaista ei ole löytänyt eikä koskaan sellaista edes ollutkaan, pitäisi jo typerämmällekin olennolle edistää sellaista päättelykykyä, että ehkä näin ei ole tarkoitettukaan ja elämän voi elää aivan hyvin itsekseenkin. Sitä paitsi, eikös pk-seudun kotitalouksista jo lähes puolet ole yhden hengen talouksia joten ei sitä tämän asian suhteen ainakaan yksin ole.
Tuntuu vaan siltä, että elämästä tulisi huomattavasti hallitumpaa kun osaisi joten ajatella koko asian loppuunkäsitellyksi omalta kohdaltaan ja siirtyä tulevaisuuden haasteisiin, johon ei kumppani ja perhe-elämä kuulu. Kenties vaan ihmismieltä ei olla suunniteltu tuolla tavalla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse en jaksa enää hakea. Olen tehnyt töitä, että löytäisin kumppanin, mutta enää en jaksa. Pärjään oikein hyvin yksinkin. Olen paljon levollisempi ja rauhallisempi, kun ei oo koko ajan haku päällä.
Ihmistä ei oo tarkoitettu olemaan yksin ja se saa meidät hakemaan kumppania. Siihen hakemiseenkin vaan tympääntyy. Kyllä sen sitten tietää, kun se tunne tulee.
Totta kai asioiden ja kokemusten jakaminen rikastuttaisi elämää, mutta kun ei niin ei.
Ajattelen silleen, että eipähän ole sit niitä ongelmiakaan, joita parisuhde aina muassaan tuo. Jos ei sit niitä ilojakaan, mut kuitenkin.
Varsinkin kun kuuntelen kavereiden juttuja ja luen niitä täältä, niin osaan olla kiitollinen, ettei tartte sellaisia negatiivisia tunnemyrskyjä kokea.
Oot vissiin aika nuori, jos yhtään suhdetta et ole kokenut. Usko pois, niitä tulee kyllä. Turha kuitenkaan stressata asialla, kun kerran pärjäät hyvin itseksesi.
Tilanteesi on yhteiskunnan luoma ja lapsuudesta opittu malli.
Ihmisellä on pakottava tarve löytää itselleen kumppania,sitä haetaan ja kolutaan joka nurkista aivan väen väkisin.
Se on sellainen sisäinen tyhjä tunne johonka oletetaan löytyvän ratkaisu kun kumppani löytyy.
Ensiksikin sellainen pakon omainen etsiminen on väärin,saatat löytää toisen samanlaisen ihmisen kuin itse.
Siinä kaksi marjaa löytää toisensa,ainoa syy olla yhdessä on vain se että täytyy olla joku.
Rakkaus puuttuu.
Siitä tulee vielä karmeampi tilanne kuin sinulla nyt on,ja se saattaa kestää kymmeniä vuosia sisar ja veli tyyliin asuen.
On parempi siis keskittyä omaan elämään,hyväksyä sen hetkinen tilanne,ja muistaa että olet sillä hetkellä vain sinkku,huomisesta et tiedä kuinka asiasi ovat.
Olen huomannut kun saa itselleen rauhan ja tyytyy omaan sen hetkiseen tilanteeseen muuttuu myös ulkoinen olemuksesi,saat itse varmuutta ja et ole enää luuseri,muiden etkä itsesi silmissä.
Jos joku kysyy elämän tavastasi on siihen paras vastata rennosti ettei sopivaa ehdokasta ole vielä ilmaantunut.
Olen 100% varma että kunhan lopetat pakon omaisen etsimisen ja rauhoitut tulet löytämään itsellesi rakkaan,ja juuri silloin kun sitä vähiten odotat.
Tulet nauramaan tälle asialle silloin ja toteamaan että karbaashi oli oikeassa.
Älä viitsi lässyttää noita ikivanhoja kliseitä. Tuo on samanlaista logiikkaa kun jos sanoisi työttömälle, että kun lopetat työnhakemisen niin hups löydät ihan itsestään.
Elämän kylmä tosiasia vaan on se, että tasan ei käy onnenlahjat tässä elämässä. Joillakin käy paremmin flaksi kuin toisilla ja joillakin ei ollenkaan. Jokainen tietää hetken, jolloin on tehnyt parhaansa ja kun on huomannut että se ei riitä niin jotkut vaipuvat epätoivoon, josta voi olla hyvinkin traagisia seurauksia kun taas toiset ovat henkisesti vahvempia ja pystyvät elämään asian kanssa.
Itse olen 30v enkä ole ikinä seurustellut ja nyt voi jo mitä suurimmalla todennäköisyydellä sanoa, että ei ensimmäistä kertaa tulekaan sillä en ole enää vuosikausiin edes etsinyt vaan olen uppoutunut viivästyneisiin opiskeluihin, töihin ym harrasteisiin.
Minä olen aina tiennyt, että minä tulen viettämään elämäni yksin ilman ensimmäistäkään parisuhdetta. Olen kai vissiin sellainen niin pinttynyt poikamiesluonne. Sitä paitsi, minä olisin aivan surkea perheenisä ja aviomies.
Joskus teini-ikäisenä jo tiesin mitä tuleman pitää mutta kun sanoin vanhemmilleni, että minä en ikinä mene naimisiin niin he vain hokivat, että "no, kunhan sulle tulee vähän ikää lisää niin muutat mielesi". Nyt kun olen 34v niin he eivät enää noin sano.
Semmosta tiedostamatonta. Olet ikäänkuin ohjelmoinut itsesi jo ennalta epäonnistumaan suhdeviritelmissä. Puuttuu toimiva malli ja kyky oppia virheistä? Netistä löytyy kyllä deittailu- ja suhteiluoppaita jos viitsii etsiä. Loppu on kiinni asenteesta.
Minähän sanoin ettei minulla ole ikinä mitään suhdetta ollut koska olen liian pinttynyt poikamies. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään deittipalvelut. Jokaisella on oma elämänsä miten elää.
tulee jos on tullakseen tai sitten ei. Helpottaa aikas paljon itseä, kun ei tarvitse laskea aikaa "yksin".
Itse etsin kovasti tyttöystävää 25-vuotiaaksi asti. Jatkuvasti saatuani rukkaset annoin asian lopulta olla. Nyt siitä on jo lähes 10v ja asia on hautautunut. Olen siitä lähtien ollut vapaaehtoisesti yksin ja olen hyväksynyt asiantilan.
Niin on elämä mennyt että oikeaa en rinnalleni ole löytänyt.
Ihan riippumatta siitä olenko kovasti etsinyt vai en. Halunnut olisin kovasti.
Usein ehdotetaan: Laske tasoasi!
Minusta aika huono neuvo, jos ihmisen kanssa tahtoo todella yhdessä elää.
Yksinäisyys on välillä raastavaa, mutta minussa on voimaa kestää se. Ajatus että luultavasti viettää koko elämänsä yksin on niin kolkko, että pyrin olemaan ajattelematta asiaa.
Yksinäisyys on vienyt hymyn kasvoiltani. Se tappaa jotain ihmisen sisältä.
Melkein 20 vuotta etsiny tyttöä omaan kainaloon.
Itse löin rukkaset menemään 10 vuoden jälkee ja ajattelin että "tulee jos on tullakseen".
Ei ole tullut. Ei siis ikinä edes yhtä suudelmaa kenenkään kanssa. Mutta sen kanssa oppii elämään ja omalla kädellä pystyy tyydyttämään ne tarpeetkin.
Muutenkin alkaa olemaan jo ikää sen verran ettei ole kovasti edes mahdollista saada mitään kummempaa aikaan.
Helpointa on hyväksyä totuus että tulee elämään yksin. Sen kun hyväksyy sen OIKEASTI itselleen niin sen jälkeen elämä voi ollakkin jopa kivaa.
Ei se nainen/mies ole välttämättön hyvän elämän elämiseen.