Sain tietää että avovaimoni kävi treffeillä vieraan miehen kanssa. Minulle kerrottiin että hän menee ulos erään vanhan tyttökaverinsa kanssa. Suhteessamme on ollut jonkun verran ongelmia ja hän on sanonut muutaman kerran haluavansa lopettaa, mutta "perunut" puheensa ja sanonut että kaikki on hyvin.
Kyseessä oli varmaankin paljastumisnopeuden maailmanennätys, koska avovaimoni mukaan kyseessä olivat ensimmäiset varsinaiset treffit, ja yhteensäkin vasta kolmas kerta kun he olivat tavanneet toisensa. He eivät myöskään olleet harrastaneet seksiä. Tiedän, että en voi varmasti enää uskoa näitä asioita, mutta ainakin periaatteessa uskon ja haluan uskoa häntä. Hän katuu todella paljon, eikä selvästikään voi uskoa tekoaan todeksi. Avovaimoni on maailman kiltein ihminen, ja tämänkaltainen toiminta, minun tunteideni loukkaaminen pahimmalla mahdollisella tavalla, ei todellakaan kuulu hänen ominaisuuksiinsa, sen tiedän varmasti.
Mitään ei siis ole oikeastaan varmaankaan tapahtunut. Mutta kyse onkin siitä, että ilman omien toimieni ansiosta tapahtunutta paljastumista suhde olisi todennäköisesti jatkunut ja siirtynyt vakavammalle asteelle. Ja jos ei tämän miehen kanssa niin ehkä jonkun toisen. Eli minua vaivaa lähinnä se että hänellä yleensä on tällaisia ajatuksia, siis että hän ei ole tyytyväinen suhteeseemme ja haluaa jotain muuta, joista hän on kyllä minulle joskus maininnut mutta aina myöhemmin vakuuttanut että kaikki on taas hyvin. Ja pahimmalta tietenkin tuntuu että ongelma on kehittynyt niin vakavaksi että hänellä on vielä tarve ja voima toteuttaa ajatuksensa myös konkreettisesti.
Ja tietenkin luottamus avovaimooni on ainakin tällä hetkellä kateissa, koska minulle on toistuvasti valehdeltu vasten kasvoja siitä miten hän aikoo iltaa viettää ja miten ilta meni jne.
Kertokaa olenko naiivi jos haluan uskoa siihen että pääsemme tämän yli? En osaa inhota häntä koska rakastan häntä hyvin paljon, mutten toisaalta tiedä voinko enää ikinä uskoa mihin hän minulle kertoo menevänsä, mitä tekevänsä jne., ja jos näin on, en suhteessa voi tietenkään elää.
Tunnistan itsessäni myös ajatuksen, että jos pettäminen tapahtuu toisen kerran, minun on helppo inhota häntä ja lopettaa suhde totaalisesti - ja jos pettämistä ei tapahdu, mitä sydämestäni toivon ja mihin uskon, ongelmaa ei pitäisi olla. Onko tällainen ehkä oman hyvinvointini kustannuksella tapahtuva "kokeilu" millään tavalla järkevää?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nick, sinun tunteitasi ja perusturvallisuuttasi on loukattu todella pahasti eikä kenenkään tulisi tulla loukatuksi niin kuin osallesi on tullut !
Vaikka maailmassa tapahtuisi samoja asioita miljoonia kertoja on "tapaus" aina henkilökohtainen ja sattuu varmasti eikä kukaan todella tiedä miltä epävarmuutesi tuntuu !
Polkuja on monta eikä niistä mikään välttämättä ole oikein eikä tule olemaan helppoa.
Seuraavat ehdotukset eivät ole aina ole oikeita tai ainoita puhumattakaan totuudesta ?
1.Nick, heitä se narttu pihalle suhteestanne !!!
Suunnittele asumisesi,taloutesi ja turvaa selustasi sekä hymyile kuin Kiinalainen, jos epäilee jotain tapahtuvan selkäsi takana ! Läväytä suustasi eroanomuksesi kuin kirkkaalta taivaalta ja jätä se tuleva ex. joka on jo varmasti viimeistään pettänyt sinut toisilla treffeillä ja nykyään jopa ensimmmäiselläkin kerralla.
Älä anna mahdollisuuttaa selittää vaikka kurkussasi kuivaisi ja mahassa vääntäisi koska sinulla on oikeus uuteen mahdollisuuteen jonkun muun kanssa. Pettäjä puhukoon peililleen kuka niitä valheita jaksaa kuunnella ja vaihda numerosi salaiseksi jos liian usein kiellostasi huolimatta soittelee vaikka hänen puheensa olisi kuin hyttysen ininää...älä erehdy selittelemään.
2.Varaa Teille yhteinen vapaa ilta ja varmista ettei kummallakaan ole menoja seuraavana päivänä.
Keitä iso pannu kahvia ja keskustele avovaimosi kanssa koko yö kerro miltä sinusta tuntuu ja jatkuuko koko suhde. Älä uhkaile, huuda tai riko esineitä. puhu sinä tai ole puheenjohtajana jos hänen puheet eivät tyydytä tai epäilet vilppiä.
Keskustele uudestaan ja uudestaan ne asiat jotka sinua vaivaa ja muista älä syyttele vaan pysy faktoissa sekä puhu epäillyistäsi, koska olet melko varmaan oikeassa vaikka sydän ja vatsa kieltää mitä aivot puoltaa !Aamuyö voi tuoda uusia asioita esiin kolmannestakin osapuolesta, koska mikään ei ole sitä miltä avovaimosi antaa ymmärtää.Älä anna naisesi dominoida keskusteluasi tai horjuuttaa epäilyjäsi sekä muista pettäjä kyllä usein tunnustaa ja vetää seuraavassa hetkessä osan takaisin pehmeentääkseen henkisiä kolauksia.
Tulee tunnustus tai ei olet väärässä tai et sopikaa uudet pelisäännöt suhteen uudelle alulle ja marttyyrin asema jää sinulle syystäkin.
Jatko onnistuu tai ei pettämiset jatkuvat tai sitten ei ja epäonnistunut suhde satuttaa tai onnistunut jatkosuhde voi tuoda myös vahvuuksiakin yhteiselle elämälle (arpihan siitä jää jonka muistaa tulevaisuudessakin mutta ei satu)?
3.Mitä ikinä teetkin niin älä jätä kesken vaan suorita loppuun tekemäsi asiat ja todella oikeaa neuvoa ei ole !En jaa valitsemiani vanhoja kokemuspolkujani sinulle enkä arvostele kenenkään päätöksiä.
Muista harva pettäjä on ilkeä ihminen päinvastoin ei sillä ilkeyttä mitata vaan enemmänkin tunneköyhyyttä ja jos pettäjä tietäisi jäävänsä kiinni niin harva pettäisi ? vai mitä ?! Voimaa sinulle jaksamiseen ja muista ensisijaisesti tärkeintä on suhteessasi sinä itse ja hyvään suhteeseen tarvitaa aina kaksi sitoutunutta henkilöä, joilla on hyvä olla itsensä kanssa.
En ota kantaa sen kummemmin, mutta jostainhan se johtuu, että avovaimosi on halunnut jotain muuta kuin teidän suhteenne. Eli pitäisikö vähän miettiä tältä kannaltakin miten tähän tilanteeseen on jouduttu. Jotain on varmaan puuttunut teidän suhteestanne sinun puoleltasi....lämpö, hellyys, seksi, toisen huomioiminen yleensä, kotitöiden jako, yhteinen aika, mikä se sitten onkin.
toiselta tai sen panoksesta puutu välttämättä yhtään mitään, voi olla että sillä naisella on vaikeeta itsensä kanssa. Vaikka huono itsetunto tai mitä vaan ongelmaa, ei tiedä mitä haluaa elämältään ja miten tyydyttää tarpeensa. Jos se pari ei sovikkaan ihan täysin yhteen?
Olen pahoillani :( Omasta kokemuksestani sanoisin, että kun kiltti ihminen pettää, hän haluaa tosissaan pois suhteesta, muttei tiedä miten, kun ei kilttinä ihmisenä haluaisi loukata. Sitten kun nalli napsahtaa, tunteet nousevat pintaan ja hän haluaa jatkaa. Mutta entä vuoden päästä? Saati kymmenen vuoden.
Itse suosittelisin ainakin jonkinlaista tuumaustaukoa. Saisi molemmat rauhassa miettiä, mitä oikeasti haluaa.
Pettämiseen on niin monta syytä ettei petetty osapuoli voi monesti edes aavistaa ellei pettäjä itse halua kertoa.
Ruoho on monesti aidan toisella puolella vihreämpää ja suurella itsekkyydellä halutaan lisäksi pitää olemassa oleva suhde joka on itsekkyyden huippu.
Ole rehellinen suhteestasi oletko itse roikkunut kavereidesi kanssa tien päällä aamuun saakka, alistanut vaimoasi henkisesti vai oletko ollut välinpitämätön häntä kohtaan tai pettänyt? Joskus kaikki keskustelut, sopimukset ja toisesta välittäminenkään ei auta, koska halutaan elämään toisenlaista vaihtelua, erillaista seksiä, lisää huomiota tai palvontaa niin silloin ollaan hankalassa tilanteessa etkä voi asialle mitään vaan jäät varmasti loukatuksi osapuoleksi tavalla tai toisella ja nyt tai myöhemmin ! Pääset varmasti tästä yli hänen kanssaan tai ilman ja aivan varmasti aika tuo parannuksen tilanteeseen vaikka vaikealta tuntuisikin.