SAILAKSEN JOHTAMA RYHMÄ NARRIN ROOLISSA !!!

otuus lyhyesti on se, että koko paperiala maailmassa on suuntaamassa toimintansa maailman parhaille raaka-aine alueille. Kun paperiteollisuus toimii Brasiliassa ja Kiinassa, jossa muutamassa vuodessa uusiutuva raaka-aine on hyvin pienellä alueella ja lähes ilmaista työvoimaa, niin mikä ettei ahnas alan johto toimi niinkuin nyt toimii yhteiskuntavastuuta piiruakaan tuntematta.

Koska kysyntää riittää maailmalla kasvavasti myy paperitehtaatt tuotantonsa varastoehdolla. Tällöin rahti yms-kulut maksaa ostaja hintaan joka on myyjien ehdoilla. Näin himottu, yhä "tähtiin" kohoava, tuottavuuden kasvu on yhä helpompaa saada.Näin amerikkalaiset osakkeenomistajat (eläkesäätiöt)saavat jäsenilleen paremmat eläkkeet turvattua. Ilmeisesti Suomessakin eläkeala on herännyt tähän mahdollisuuteen ?

Kartellilait ei liioin toimi noissa maissa.Eikä muustakaan byrokratiasta ole haittaa (työsuojelu,verotus,ympäristöasiat,jne,) toiminta on "omaehtoista" !

Tämä on sitä ryöstökapitalismia ! Maailman laajuista !

Mitä tapahtuu lukuisille nykyisille tehtaille ?
Koneet siirretään ja mitä ei ne romuutetaan. Kiinteistöt myydään markkinahintaan ajan kanssa.Työläiset voivat tehdä mitä osaavat ja haluavat- muuttaa uusille em. tehtaille tai ?

Strategia on selkeääkin selkeämpi - paperiala on joko kartelloitunut maailman laajuisesti em. päämäärään ja se yritys joka ei ole sitoutunut tähän on muiden toimesta ostolistalla, joka ostetaan niin kovalla hinnalla, että omistajat myy sen yrityksen, ja kilpailija on näin pois jaloista.

Mitä nyt pitäisi ja voisi tehdä Suomessa ?

En näe muuta mahdollisuutta kuin kaksi tapaa joka välittömästi estäisi edellä kuvatun kehityksen heti alkuunsa:
- paperitehtaat Suomessa kansallistettaisiin, tai
- työntekijät valtaavat yhtäaikaa kaikki tehtaat ja toiminta jatkuu "ammattihenkilöiden" - niin hallinnon kuin tuotannon puolella katkeamatta.

Näin nykyiset johtokunnat jäisivat nuolemaan sormiaan ja ihmettelemään miten tässä näin kävikään ?
Osakkeista ei katoa yksikään - nehän on yhtiöiden omaa pääomaa ja pysyvät ikuisesti.Ne vain vaihtavat taskua tiuhempaan - siitähän kvarttaalitalous tykkääkin.

Nykyinen SAK - johtoa myöden - hokevat vain yhteistoimitalain, muiden lakien vaikutuksia, miltä tuntuu, neuvotellaan. neuvotellaan, neuvotellaaan, aikaa
vain kuluu, aikatauluja sovitaan, jatkoneuvotteluja pilvin pimein, kehittämistoimenpiteet, ketä huudetaan apuun, ihmetellään hiipuvaa elämää, elämä jatkuu... jne. !

Huomatkaa maksavat jäsenet jo ihmeessä se, että olette maksaneet vuosikymmeniä jäsenmaksunne täysin noiden selittelijöiden lihottamiseen - ettekä organisaatiolle joka tietää mitä tehdään,miten tehdään, milloin tehdään ja miksi tehdään !!!

Vuosisata sitten työmiehet oli rautaa ja tahtoa !
Nyt ne on läskiä, viihdettä ja seksiä - piru periköön koko sontakuono lauman !

Vai vieläkö löytyisi kipinää koneessa ?

Lähiaika näyttää tämän - josko löytyy kipinää ?

Aihetta on liiaksikin.
1206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei taida oikein ymmärrys olla samassa päässä kun ehdottelet tai edes ajattelet tehtaiden kansallistamista.
Vanha Neuvostoliitto-ajatteluko auttaisi sinuakinko?
Miksi juokset tai ostat mistä halvimmalla saat.
Mikset käy kaljalla tai osta ruokaa sieltä mistä saat sen edullisimmin ja käytät varmasti Bonus-korttia tai Plussa-korttiakin kun se on niin edullista. :)

Et taida olla niitä laskumiehiä vaan aina lompakko tyhjänä kun et tiedä miten säästetään ja miten yhteiskuntaa tänä päivä rakennetaan kannattavaksi.
Ei se ole sinun vikasi, vielä vähemmän paperiteollisuuden vika. Se on maailman kehityksen vika. Jos kaikki me oltaisiin ääliöitä, meillä voisi olla enemmän tekemistä. Luovat pää ja aivot olisivat hukassa.'
Muista sinä, että kun myyt autosi tai asuntosi, niin ethän vaan myy eniten tarjoavalle.
Aajattele ostajaa ja kysy, paljonko hänellä on rahaa, että voit antaa 30 prosentin alennuksen vaikka kaveri maksaisi alun perin pyytämäsi.

Älä jätä köyhää kaveria. Ethän!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


p ä i v ä p e r h o n e n kirjoitti:

otuus lyhyesti on se, että koko paperiala maailmassa on suuntaamassa toimintansa maailman parhaille raaka-aine alueille. Kun paperiteollisuus toimii Brasiliassa ja Kiinassa, jossa muutamassa vuodessa uusiutuva raaka-aine on hyvin pienellä alueella ja lähes ilmaista työvoimaa, niin mikä ettei ahnas alan johto toimi niinkuin nyt toimii yhteiskuntavastuuta piiruakaan tuntematta.

Koska kysyntää riittää maailmalla kasvavasti myy paperitehtaatt tuotantonsa varastoehdolla. Tällöin rahti yms-kulut maksaa ostaja hintaan joka on myyjien ehdoilla. Näin himottu, yhä "tähtiin" kohoava, tuottavuuden kasvu on yhä helpompaa saada.Näin amerikkalaiset osakkeenomistajat (eläkesäätiöt)saavat jäsenilleen paremmat eläkkeet turvattua. Ilmeisesti Suomessakin eläkeala on herännyt tähän mahdollisuuteen ?

Kartellilait ei liioin toimi noissa maissa.Eikä muustakaan byrokratiasta ole haittaa (työsuojelu,verotus,ympäristöasiat,jne,) toiminta on "omaehtoista" !

Tämä on sitä ryöstökapitalismia ! Maailman laajuista !

Mitä tapahtuu lukuisille nykyisille tehtaille ?
Koneet siirretään ja mitä ei ne romuutetaan. Kiinteistöt myydään markkinahintaan ajan kanssa.Työläiset voivat tehdä mitä osaavat ja haluavat- muuttaa uusille em. tehtaille tai ?

Strategia on selkeääkin selkeämpi - paperiala on joko kartelloitunut maailman laajuisesti em. päämäärään ja se yritys joka ei ole sitoutunut tähän on muiden toimesta ostolistalla, joka ostetaan niin kovalla hinnalla, että omistajat myy sen yrityksen, ja kilpailija on näin pois jaloista.

Mitä nyt pitäisi ja voisi tehdä Suomessa ?

En näe muuta mahdollisuutta kuin kaksi tapaa joka välittömästi estäisi edellä kuvatun kehityksen heti alkuunsa:
- paperitehtaat Suomessa kansallistettaisiin, tai
- työntekijät valtaavat yhtäaikaa kaikki tehtaat ja toiminta jatkuu "ammattihenkilöiden" - niin hallinnon kuin tuotannon puolella katkeamatta.

Näin nykyiset johtokunnat jäisivat nuolemaan sormiaan ja ihmettelemään miten tässä näin kävikään ?
Osakkeista ei katoa yksikään - nehän on yhtiöiden omaa pääomaa ja pysyvät ikuisesti.Ne vain vaihtavat taskua tiuhempaan - siitähän kvarttaalitalous tykkääkin.

Nykyinen SAK - johtoa myöden - hokevat vain yhteistoimitalain, muiden lakien vaikutuksia, miltä tuntuu, neuvotellaan. neuvotellaan, neuvotellaaan, aikaa
vain kuluu, aikatauluja sovitaan, jatkoneuvotteluja pilvin pimein, kehittämistoimenpiteet, ketä huudetaan apuun, ihmetellään hiipuvaa elämää, elämä jatkuu... jne. !

Huomatkaa maksavat jäsenet jo ihmeessä se, että olette maksaneet vuosikymmeniä jäsenmaksunne täysin noiden selittelijöiden lihottamiseen - ettekä organisaatiolle joka tietää mitä tehdään,miten tehdään, milloin tehdään ja miksi tehdään !!!

Vuosisata sitten työmiehet oli rautaa ja tahtoa !
Nyt ne on läskiä, viihdettä ja seksiä - piru periköön koko sontakuono lauman !

Vai vieläkö löytyisi kipinää koneessa ?

Lähiaika näyttää tämän - josko löytyy kipinää ?

Aihetta on liiaksikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu