Possun ulkofile

Mitä tehdä possun ulkofileestä?
Ostin ison palan sitä kaupasta ja nyt kaipaisin ideoita mitä siitä valmistaa.
647870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

1,5 kg porsaan ulkofileetä tai kasleria
Mausteseos:
2 tl suolaa
1 tl katajanmarjoja rouhittuna
1 tl paprikajauhetta
2 tl timjamia
Täyte:
1 sipuli
2-4 valkosipulin kynttä
2 varsisellerin vartta
1 paprika
2 porkkanaa
puolikas kesäkurpitsaa
1 omena
2 tl juoksevaa hunajaa
suolaa, mustapippurirouhetta
Kastike:
4 dl nestettä (paistoliemi, olut, vesi)
1,5 rkl puolikarkeita vehnäjauhoja
lihafondia, pippuria, tomaattipyreetä tai sinappia
1. Leikkaa porsaanfilee tai -kasler kolmella-neljällä veitsen viillolla levyksi. Nuiji levy kevyesti.
2. Repäise alumiinifoliosta pala ja laita levy palan päälle. Tee mausteista seos ja ripottele se lihalevylle.
3. Leikkaa puhdistetut ja kuoritut kasvikset pitkiksi suikaleiksi ja aseta suikaleet levyn päälle. Kääri lihalevy täytteineen alumiinifoliota apuna käyttäen rullaksi. Sulje folio tiiviisti ympärille.
4. Paista uunissa 175° 1 tunti 45 minuuttia - 2 tuntia. Ota pois uunista, kaada pakettiin tullut liemi kattilaan ja anna käärepaistin jäähtyä 15 minuuttia ennen leikkaamista.
Kastike:
Lisää kattilaan paistoliemen joukkoon tilkka olutta ja vettä niin että saat lientä noin 4 dl. Sekoita jauhot joukkoon. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Lisää mausteita makusi mukaan ja anna hautua 10-15 minuuttia. Tarjoa käärepaistin kanssa.

4 nuijittua porsaan ulkofileepihviä
* suolaa, pippurimaustetta, jauhettua inkivääriä
* 125 g kivettömiä oliiveja
* 3 rkl oreganosilppua
* 3 rkl voita
* 1 rkl hunajaa
* 4-5 dl valkoviiniä
* 1,5 rkl vasikanfondia tai 0,5 lihaliemikuutiota
* 5 kokonaista valkopippuria
* 1 laakerinlehti
* 1 tl hunajaa
* 2 rkl voita
* salvia-oreganosilppua


4 annosta

Ota pihvit 1-2 tunniksi keittiölämpötilaan ennen valmistamista. Mausta ne toiselta puolelta. Hienonna oliivit ja sekoita oreganosilppu joukkoon.

Levitä täyte pihvien maustamattomille pinnoille. Kääri rullalle ja kiinnitä hammastikuilla. Kuumenna voi ja hunaja paistinpanussa ja paista kääryleet joka puolelta kauniin värisiksi.

Lisää pannuun viini, fondi tai liemikuution puolikas sekä mausteet. Peitä kannella ja hauduta 10-12 minuuttia. Nosta kääryleet lautaselle, pidä lämpimänä ja keitä kastikeliemi
puoleen.

Lisää hunaja ja voi joukkoon. Siivilöi kuuma kastike kääryleiden päälle. Tarjoa kääryleet tomaattipyreellä, paprikajauheella ja persiljalla
maustetun riisin sekä salaatin kanssa.


Ota pihvit 1-2 tunniksi keittiölämpötilaan ennen valmistamista. Mausta ne toiselta puolelta. Hienonna oliivit ja sekoita oreganosilppu joukkoon.

Levitä täyte pihvien maustamattomille pinnoille. Kääri rullalle ja kiinnitä hammastikuilla. Kuumenna voi ja hunaja paistinpanussa ja paista kääryleet joka puolelta kauniin värisiksi.

Lisää pannuun viini, fondi tai liemikuution puolikas sekä mausteet. Peitä kannella ja hauduta 10-12 minuuttia. Nosta kääryleet lautaselle, pidä lämpimänä ja keitä kastikeliemi
puoleen.

Lisää hunaja ja voi joukkoon. Siivilöi kuuma kastike kääryleiden päälle. Tarjoa kääryleet tomaattipyreellä, paprikajauheella ja persiljalla
maustetun riisin sekä salaatin kanssa.

Äänestä
  • Aika hyviä :)

    Oliko tuossa jälkimmäisessä viini siis valkoviini? Kysyn vaan, koska possuhan menee myös valkoviini-voisoosin kanssa (beurre blanc-tyylillä), eli tuokin saattaisi toimia hyvin.

    Äänestä

Minä teen yleensä näin.
Leikkaan ulkofileen pihveiksi, paistan pannulla,
lisään suolaa, mustapippuria ja laitan pataan.
Pataan laitan lisäksi paloitellun paprikan, sipulin, ruokakermaa,paprikajauhetta ja hieman sinappia.
(Myös Hovin yrtti-pippuri tuorejuusto sopii hyvin.) Lisään vielä maitoa tai vettä niin että pihvit peittyvät. Sitten uuniin n.30- 45 minuutiksi.

Äänestä
  • Minä leikkaan filepalasta sentin paksuja siivuja ja nuijin ne ohuiksi..paistan pannulla voissa jossa on runsaasti suolaa, lisään kypsälle puolelle valkopippurijauhetta ja paprikajuhetta. Nostan pihvit sivuun vähäksi aikaaa..kun olet paistanut ne kummaltakin puolelta.
    Sitten paistan sipulirenkaat ja tuoreita herkkusieni siivuja samassa rasvassa, lisään joukkoon ranskankermaa ja heitän paistetut pihvit sinne ja kansi päälle..10min. niin aivan mielettömän hyvää vaikka pottumuusin kanssa. Suolaa ei tarvittu kun voissa on itsessään ja pihvit hakattu ohuiksi..Jos ei halua voissa paistaa ja käyttää vaikka vaikka vähäsuolaista margariinia niin yrttisuola tai aromisuola käy hyvin..LURPS :)

    Äänestä

kokkina ravintolassa..

eli marinoi file kokonaisena

-öljyä
-soijakastiketta
-punaviiniä tai punaviinietikkaa
-suolaa
-valkosipulisiivuja
-rosmariinia
-mustapippuria
-grillimaustetta

anna marinoitua n vuorokaus

Laita kokonainen file uuniin pariks tunniks
Anna vetäytyä 15min ja leikkaa sentin paksuisiks pihveiks.

Tarjoa esim kermaperunoiden ja kastikkeen kanssa.
(sinappikastike, viherpippurikastike)

Äänestä
  • voihan sitä kokkailla mutta kannattaa nyt itekki maistaa.. ei varmaan pahaa ole, mutta kamoon tsekkaa ny vähä mihi daivailet. kristus sentään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heidi22 kirjoitti:

Mitä tehdä possun ulkofileestä?
Ostin ison palan sitä kaupasta ja nyt kaipaisin ideoita mitä siitä valmistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu