Linnanmäelle ensi kesäksi päässeet!

Kenelle tuli tänään kutsu ensi kesäksi Linnanmäelle? Mulle tuli jippajee!
2514815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Have fun! iuuu... ei enää toista kesää jaksais sitä. Mihis osastolle meet?

Äänestä

Juu ei kyl jaksais enää yhtää kesää. Oon ollu pari kesää siellä. Saa paiskia töitä oikein olan takaa älyttömän surkealla palkalla ja kaiken lisäksi työajat ihan P...sta.

Äänestä

Minä pääsin Linnanmäen pikaruokaosastolle kesätöihin. Opiskelen HotRa-alaa amk:ssa Helsingissä ja olen kuullut Linnanmäestä (pikaruoka)työpaikkana yhtä sun toista. Kaikkien kertomuksissa kuitenkin korostui se, että vaikka työ olikin kiireistä ja stressaavaa, työntekijöiden henki on siellä niin hyvä, että muiden avulla jaksaa.

Eri asia on, miten eri työpisteillä, esimerkiksi laitteilla, sitten jaksetaan, mutta ennenkin kiireistä työtä tehneenä voin sanoa, että kiire on omien korvien välissä, ja omalla asenteella voi omaan työhönsä vaikuttaa paljon.

Minusta on ainakin mukavaa mennä töihin paikkaan, jossa saan palvella (useimmiten) hyväntuulisia asiakkaita. Ja vaikka he eivät olisikaan niin hyväntuulisia, hyvällä asiakaspalvelulla heidän kokemustaan voidaan parantaa.

Äänestä

Yhden kesän siellä vietin (puolet vain siksi, että ei kehdannut häipyä. Alussa kun jo kyseltiin sitoutumisesta...) ja oli kyllä ainut kerta. En näemmä ole ainut joka samaa mieltä asiasta, huvittavaa että neljästä vastauksesta kolme on ollut varsin negatiivisia.

Noh, mukavahan se tietty on jos viihdyt mutta huudatko sitten enää loppukesästä tai parin ensimmäisen viikonkaan jälkeen "jippajee", on jo toinen juttu...

Äänestä
  • Hei! Yhden kesän viihdyin lintsillä ja kiitos riitti! Onhan se aika kiireinen paikka, mutta toisaalta aika kuluu nopeasti. Tuli monesti toivottua huonoa säätä työpäivänä! Työskentelin itse pikaruokapuolella (hattarat ym.). Palkka oli tosi syvältä 6,70 euroa. Kuumana päivänä oli "ihana" paiskia töitä hikisenä;) No kyllä siellä yhden jos toisen kesän viihtyy! Ekaksi työpaikaksi ok, oppii ainakin tekemään "työtä" orjapalkalla.

    Työntäyteistä kesää!

    Äänestä

  • Nontsu kirjoitti:

    Hei! Yhden kesän viihdyin lintsillä ja kiitos riitti! Onhan se aika kiireinen paikka, mutta toisaalta aika kuluu nopeasti. Tuli monesti toivottua huonoa säätä työpäivänä! Työskentelin itse pikaruokapuolella (hattarat ym.). Palkka oli tosi syvältä 6,70 euroa. Kuumana päivänä oli "ihana" paiskia töitä hikisenä;) No kyllä siellä yhden jos toisen kesän viihtyy! Ekaksi työpaikaksi ok, oppii ainakin tekemään "työtä" orjapalkalla.

    Työntäyteistä kesää!

    Hmm..Aika mielenkiintoista että lintsille sitten hakee joka vuosi tuhansia ihmisiä töihin jos se on noin kauhea paikka työskennellä? Taitaa olla vain niin, että nämä täällä esittäytyneet entiset työntekijät eivät ole saaneet kutsua tälle kesälle ja ovat siitä katkeroituneita ja haukkuvat linnamäen. No tsemppiä teille!

    Äänestä

  • voihvoih kirjoitti:

    Itse pääsin myös Lintsille töihin, mutta, onneksi, voin paikasta kieltäytyä. Lintsi oli tosiaan pelkkä hätävara-kesäduuni siltä varalta, etten mitään muuta olisi jostain syystä saanut. Huvipuistotyö voi olla kivaakin työpisteestä riippuen (itsellä toisesta huvipuistosta hyviä kokemuksia), mutta Lintsin tuntipalkassa kyllä hieman toivomisen varaa. Ihmettelenpä, kuka lähtee muuta kuin viimeisenä oljenkortenaan 6,70euron tuntipalkalla minnekään töihin. Kärjistettyä ehkä, mutta taloudellisesti naurettavaa. Vuokran, ruoan ja bussilipun saa tuolla kuukaudessa ostettua. Mitä jää opiskelijalla syksyksi sukanvarteen? - Nada!

    Äänestä

  • jinna kirjoitti:

    Ihmettelen,miten valitatte tuosta palkasta.Itse olen ollut kesätöissä tuntipalkoilla 5,10 € ja 6,47 €! Eli olisin tyytväinen jopa tuosta palkasta!Ja noi mun työpaikat eivät ole todellakaan ollut mitään laiskottelupaikkoja eli töitä on myös palkan eteen pitänyt tehdä!

    Äänestä

  • Nana-85 kirjoitti:

    Ihan kohtuullinen palkka on minun mielestäni. Ja missäköhän huvipuistossa olet aiemmin ollut töissä, jos siellä on ollut suurempi palkka kuin Lintsillä? Käsittääkseni Lintsillä on Suomen huvipuistoista suurimmat palkat.

    Äänestä

  • Annukka kirjoitti:

    Palkka on minusta pieni elinkustannuksiin verrattuna. Eli kesätyössä ollessani itse ainakin pyrin säästämään rahaa hieman syksyn opiskelua varten. Hyvä kuitenkin jos olet tyytyväinen. Sehän on tärkeintä, että itse tuntee pärjäävänsä.

    Kamalaa, kun joku tuolla sanoi työskenneelleensä reilulla viiden euron tuntipalkalla. Huh, itse en kyllä ihan lähtisi raatamaan tuntipalkalla, joka on noin puolet nykyisestä tuntipalkastani. Tiedän, että aina ei ole valinnanvaraa, mutta jotenkin tuntuu, että ei tuo viisi euroa tunnissa kovin kohtuullista ole. Aina voi pyytää TES:in mukaista palkkaa! Kaupankassallakin parempi tuntipalkka ja ko. paikkoja varmasti on ihan joka puolella Suomea tarjolla. Eri asia tietenkin jos on alaikäinen, jolloin ei ihan niin moniin työpaikkoihin voi hakea.

    Ja siis Disneylandissa olen ollut töissä, en siis Suomessa. Disney-kesinä palkka ei kuitenkaan ollut pääasia (noin 1250e/kk), sillä silloin ei ollut mitään paniikkia saada säästöön rahaa, vaan kokemuksia. Nyt on ainakin itsellä aivan toinen elämäntilanne kuin tuolloin. Eihän huvipuistoissa työskentelystä missään päin maailmaa rikastu, vaan tarkoitus on kai lähinnä tarjota hauska työpaikka/työilmapiiri jokseenkin kohtuullisella korvauksella.

    Äänestä

Ravintolapuolelle kolmatta kesää menen.. Sain jo paikan aikaisemmin kun vanha työntekijä olen. Onhan siellä kiirettä, varsinkin ravintolapuolella, mutta asenne on kaiken a ja o. Kyllä tän alan ihmiset tietää miten siihen suhtautua. Kerrottavaa kyseisestä paikast olis kyllä vaikka kuinka paljon, mutta jätän ne omaan tietooni, monestakin syystä. Hauskaa kesää kaikille tuleville lintsiläisille!

Äänestä

Minäkin pääsin lintsille! Eka työpaikkani, oon tosi innoissani! Pikaruokaosastolle, jotain makkaraperunasydeemejä tekeen hih! ihquu.. :)

Äänestä
  • Työhönottajana (vaikkakaan en Lintsin) tiedän, että olette jatkossa haluttua työntekijäryhmää, koska olette tottuneet kiireeseen ja hulinaan.

    Tsemppiä ja hauskaa työntäyteistä kesää!!!

    Äänestä

  • kesätyön saaneille kirjoitti:

    Työhönottajana (vaikkakaan en Lintsin) tiedän, että olette jatkossa haluttua työntekijäryhmää, koska olette tottuneet kiireeseen ja hulinaan.

    Tsemppiä ja hauskaa työntäyteistä kesää!!!

    Itse olin viime kesänä töissä Lintsillä ja sain tarpeekseni. Tänä kesänä tuli kutsu mutta teen mieluummin mitä tahansa työtä. Kaupan kassallakin saa parempaa palkkaa ja asiakkaat on ystävällisempiä. Lintsillä kaikki asiakkaat on hermo kireellä ja työpäivät on tuskasen pitkiä :( työporukka on kuitenkin mukava

    Äänestä

  • dragon kirjoitti:

    Jep jep... otan myös osaa..

    Äänestä

Minäkin sain lintsiltä elämäni ensimmäisen varsinaisen kesätyöpaikkani ja olen kyllä innoissani!! Asun vielä kotona, joten ruokaan tai vuokraan ei ainakaan tarvitse rahojani tuhlata. Luulenkin siis, että saan tuosta palkasta hyvinkin paljon säästöön, en nimittäin ole mikään "kaikkipalkkapäivänätuulemaan"- rahankäyttäjä. Lisäksi olen kiitollinen lintsille siitä, että antoivat minulle mahdollisuuden, vaikka ei työkokemusta juuri olekaan. Tiedän kyllä, että työ on varmasti rankkaa ja kiireistä vaikken pikaruokapuolelle olekaan menossa. Olen ollut ilmaislehtien jakajana ja totta tosiaan tiedän, millaista on kova työ ja vielä todella alhaisella palkalla! Odotan silti mukavaa kesää ja iloisia ihmisiä, niin työporukassa kuin asiakaspuolellakin!

Äänestä
  • mille puolelle oot menossa?

    Äänestä

  • lilla-my kirjoitti:

    mille puolelle oot menossa?

    Pelipuolelle. Entä itse?

    Äänestä

  • Vilijonkka kirjoitti:

    Pelipuolelle. Entä itse?

    laitteet rulettaa!

    Äänestä

Minä myös lintsille!! Pakko myöntää, että en mielelläni sinne menisi pitkää päivää raatamaan aivan surkeella palkalla. En vaan kertakaikkiaan muuta työtä ole saanut. Ihmetyttää että miten ne kehtaa niin surkeeta palkaa maksaa?? Vielä yritän sinnikkäästi muualle päästä.

Äänestä
  • Eikö paikka ole jo pitänyt ottaa vastaan? Onhan se palkka ehkä hieman pieni, mutta on se asenteestakin kiinni, miten työnsä ottaa. Raskasta voi olla mutta myös iloisia ihmisiä!

    Äänestä

mäkin lintsille ens kesäks. viides kesä lähtee käyntiin. ei mitään hajua miks mä aina päädyn sinne.

Äänestä
  • Vai että viidettä kesää =) onneks olkoon, mulla vasta kolmas ;)

    Äänestä

  • tyttönen84¨ kirjoitti:

    Vai että viidettä kesää =) onneks olkoon, mulla vasta kolmas ;)

    jeps, mut kentällä(mä)ei oo vissiin niin rankkaa ku ravintolapuolella(sä). tai onhan se rankkaa mut ei oo sitä vuorotyöhässäkkää ja vapaapäiviäkin saa ihan hyvin.

    Äänestä

voin sanoa, että suurin osa kesistä ovat olleet mukavia, joskin työntäyteisiä. Mutta lintsillä työt ovat kyllä elämäntapa ja ystävät ja kaverit siellä auttavat jaksamaan pitkiä päiviä. Ja raskaalle työllehän on luvassa aina vielä raskaammat huvit :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinnevaan kirjoitti:

Kenelle tuli tänään kutsu ensi kesäksi Linnanmäelle? Mulle tuli jippajee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu