Uhrikivi

Kaverin kesämökin lähellä, erään järven rannalla Vuoksen vesistön varrella on isossa rantakivessä eräänlainen koverrettu ympyrä. Ympyrä on halkaisijaltaan noin 12cm, reunoista noin nelisen senttiä syvä ja koverrettu keskeltä niin että keskusta muodostaa puolipallon. Kuvio muistuttaa jollain tavalla silmää. Kaverini on kertonut löytäneensä kaksi muuta samanlaista kaiverrusta, kaikki Vuoksen vesistön varrelta eri paikoista. Kaiverrus sijaitsee käsittääkseni siten että maan kohoaminen ei ole siihen järven pintaan nähden paljoakaan vaikuttanut.

Olettaisin että kysymyksessä on vanha uhripaikka. En ole kylläkään missään julkaisussa nähnyt kuvaa tämän kaltaisesta kaiverruksesta. Yleensä uhrikivissä on pelkkiä kuoppia, tämä on taidokkaasti ja huolella tehty.

Onko kenelläkään ideoita mikä kaiverrus tämä on ja onko kukaan löytänyt vastaavanlaisia muualta?
102297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ilmoittaa. kenelle? jollekin uuspakanalle?
arkeologille!

Äänestä

Onko nämä kivet kaverisi maalla? Jos ovat piilottakaa ne. Merkitkää karttaan ja kertokaa niistä vain luottoihmisille.

Ottakaa selvää mitä ne ovat. Jossakin on oltava tietoa. Valokuvat auttavat selvittämisessä, mutta jos kyseiset kivet ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, koko tontti meni arvottomaksi. Mitään et rakenna tai siirrä, tästä on esimerkkejä.

Äänestä
  • Ei ole kaverin mailla vaan läheisyydessä. Siis yksi kivi jossa on yksi kaiverrus. Kaksi muuta samanlaista kaiverrusta kuulemma on, mutta kaikki kolme kaiverrusta ovat yli sadan kilometrin päässä toisistaan.

    Olen etsinyt netistä, mutta en ole löytänyt mitään vastaavaa. Ihmetyttää kovin kuka ja miksi tuollaisen kaiverruksen on tehnyt. Mitään käytännon merkitystähän ei tuollaisella kaiverruksella ole, siksi epäilen sen olevan uhrikiven. Kiviin kaiverretut uhrikupit ovat yleensä yksinkertaisia kuoppia, mutta tämän kaiverruksen tekijä(t) on nähnyt paljon vaivaa. Muotoa on vaikea kuvailla, ehkäpä otan ensi kesänä siitä kuvan ja linkitän sen nettiin. Huomautan vielä että kaiverrus on hyvin syrjäisessä paikassa ja 100% ihmiskäden tekemä, ei siis luonnon muovaama. Kiven sijaintia en kyllä missään tapauksessa tule paljastamaan.

    Äänestä

  • Ikikivi kirjoitti:

    Ei ole kaverin mailla vaan läheisyydessä. Siis yksi kivi jossa on yksi kaiverrus. Kaksi muuta samanlaista kaiverrusta kuulemma on, mutta kaikki kolme kaiverrusta ovat yli sadan kilometrin päässä toisistaan.

    Olen etsinyt netistä, mutta en ole löytänyt mitään vastaavaa. Ihmetyttää kovin kuka ja miksi tuollaisen kaiverruksen on tehnyt. Mitään käytännon merkitystähän ei tuollaisella kaiverruksella ole, siksi epäilen sen olevan uhrikiven. Kiviin kaiverretut uhrikupit ovat yleensä yksinkertaisia kuoppia, mutta tämän kaiverruksen tekijä(t) on nähnyt paljon vaivaa. Muotoa on vaikea kuvailla, ehkäpä otan ensi kesänä siitä kuvan ja linkitän sen nettiin. Huomautan vielä että kaiverrus on hyvin syrjäisessä paikassa ja 100% ihmiskäden tekemä, ei siis luonnon muovaama. Kiven sijaintia en kyllä missään tapauksessa tule paljastamaan.

    Jos se on jotakin erikoista... Sen ympärillehän voisi rakentaa kultin..." Olemme siirtäneet tämän salatun tiedon isältä pojalle jo... :)"

    Joku sanoi Amerikassa joskus... Jos haluat tulla varakkaaksi, ryhdy yrittäjäksi. Jos haluat paljon rahaa ja valtaa, valitse politiikka... Mutta jos haluat rajattomasti rahaa, omat alamaiset ja tulla Jumalaksi...Perusta uskonto :)

    Äänestä

  • Amilo2 kirjoitti:

    tyhmää ja itsekästä piilotella tuollaisia löytöjä
    jonkin käyttöoikeuden pelosta - julkistamalla tiedot niillä voisi olla paljon hyötyä, jopa itselleen.

    Äänestä

  • kyllä aika kirjoitti:

    tyhmää ja itsekästä piilotella tuollaisia löytöjä
    jonkin käyttöoikeuden pelosta - julkistamalla tiedot niillä voisi olla paljon hyötyä, jopa itselleen.

    Älähän hätäile. Tarkoitin etten sitä paikkaa nyt ja tässä kerro kun en edes tiedä mikä kaiverrus se on. Aion kyllä näyttää sen jollekin asiantuntijalle joka näistä muinaisjutuista tietää. Ei ole tarkoitus salata jos se on jotain tärkeää. Palataan asiaan kuni tiedän tästä enämpi.

    Äänestä

  • Iki kirjoitti:

    eivät ne ole uhripaikkoja,vaan hiidenkirnuja joita on vuoksen lähistöllä paljon.katso linkit.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Hiidenkirnu

    niitä on eri kokoisia riippuen pyörrekiven koosta sekä ajasta,pienimmät peukalonpään kokoisia.

    Äänestä

Ota yhteyttä Museovirastoon, jossa on arkeologeja jotka osaavat kertoa mikä kivi on.

On pieni mahdollisuus kuvauksesi perusteella, että kivi olisi Suomessa tähän asti tuntematon kalliokaiverrus (Ruotsissa niitä on, mutta Suomesta ei ole löydetty). Jos niin olisi, se voisi olla vuosisadan merkittävin löytö Suomessa!

Äänestä
  • jossain täällä torniossa on kuulema semmoinen uhrikivi mutten tiedä missä

    Äänestä

Jokos olet ottanut yhteyttä museovirastoon ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikikivi kirjoitti:

Kaverin kesämökin lähellä, erään järven rannalla Vuoksen vesistön varrella on isossa rantakivessä eräänlainen koverrettu ympyrä. Ympyrä on halkaisijaltaan noin 12cm, reunoista noin nelisen senttiä syvä ja koverrettu keskeltä niin että keskusta muodostaa puolipallon. Kuvio muistuttaa jollain tavalla silmää. Kaverini on kertonut löytäneensä kaksi muuta samanlaista kaiverrusta, kaikki Vuoksen vesistön varrelta eri paikoista. Kaiverrus sijaitsee käsittääkseni siten että maan kohoaminen ei ole siihen järven pintaan nähden paljoakaan vaikuttanut.

Olettaisin että kysymyksessä on vanha uhripaikka. En ole kylläkään missään julkaisussa nähnyt kuvaa tämän kaltaisesta kaiverruksesta. Yleensä uhrikivissä on pelkkiä kuoppia, tämä on taidokkaasti ja huolella tehty.

Onko kenelläkään ideoita mikä kaiverrus tämä on ja onko kukaan löytänyt vastaavanlaisia muualta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu