Hamp.kastiketta

Kertokaapa jokin hyvä kastike kalahampurilaiselle. Mieluummin sellainen johon ei tule maustekurkkua. Kiitos!
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

4 annosta.

400g kirjolohta
4 reissumiestä tai vastaavaa
1/2 dl kevytmajoneesia
salaatinlehtiä
2 tomaattia

Kastike:
2 keitettyä munaa
50g maustekurkkua ****
sipulia
tilliä
2 dl kermaviiliä
1/2 tl currya
ripaus suolaa
ripaus pippurisekoitusta

Valmista ensin kastike. Siivuta toinen munista ja pilko toinen pieneksi. Pilko myös maustekurkut, sipuli ja tilli(mahdollisesti myös valkosipulin kynsi). Sekoita kaikki kastikeainekset kermaviiliin (valkosipuli mieluimmin puristettuna)ja anna maustua jääkaapissa.
Jos sinulla on savustettu kirjolohi, siivuta siitä reiluja paloja ja poista ruodot.
Jos sinulla on raakaa lohta, leikkaa siitä reilunpaksuisia siivuja, ja poista ruodot. Paista lohiviipaleet nopeasti pannulla, tai grillinpäällä, pannussa ilman rasvaa ja mausta ne suolalla ja pippurilla.
Halkaise leivät ja lämmitä ne mikrossa tai grillinpäällä. Voitele kevyesti majoneesilla. Lado alapuoliskon päälle reilu salaatinlehti, viipaloitua tomaattia sekä kananmunan siivuja. Sitten lohiviipaleet ja hyvänä lisänä on valmiiksipaahdetut sipulit. Vain vähän kastiketta ja kansi kiinni. Laita pieniin astioihin, tai niiden puutteessa, vaikka kahvikuppeihin kastiketta, tai yhteen isompaan kuppiin yhteiseksi. Jaa kuitenkin jokaiselle teelusikka jolla jokainen voi laittaa kastiketta seuraavan suupalan päälle. Jos tunget kastikkeen hampurilaisten väliin, valuu se pois pitkin sormia. Kastikkeen voit myös maustaa muilla aineksilla, kaikki on sinun mielikuvituksesi vallassa.
Jätä kurkku pois ja korvaa se Tofulla.
Leikkaa tofusta, noin puolensentin paksuisia siivuja. Mausta ne mielesi mukaan ja ruskista pannulla kevyesti, kunnes ne ovat molemmilta puolilta hieman ruskeita. Pläjäytä ne sitten purilaisten väliin. Voit sitten arvuutella muilta, mitä siellä on. Muista kuitenkin että purilaisen päämaku säilyy.

Äänestä

Pinaattia ja valkosipulia siis.

Äänestä

Maustappa majoneesi sitruunan mehulla, hienonnetulla kapriksella, sipulisilpulla ja tillisilpulla. Omaan suuhuni varsin sopivaa =).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ASL kirjoitti:

Kertokaapa jokin hyvä kastike kalahampurilaiselle. Mieluummin sellainen johon ei tule maustekurkkua. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu