Miksi vanhemmat työttömät perustelevat ja puolustelevat joutenoloa moisella kommentilla?
"Annetaan nuoremmille töitä"
Ei anneta
15971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En ole koskaan kuullut tuota lausetta sanottuna. Kirjoittaa voi kuka tahansa esiintyen kenenä tahansa. Itseäni nimenomaan ***tuttaa, kun vain nuoret halutaan töihin. Me keski-ikäiset akat olemme ilman suhteita alinta kastia, eikä kyse ole koulutuksen puutteesta. Omalla kohdallani työkokemuksen puutteesta, kun lama-ajan hoidin lapsiani (nykyään iloisia ja tasapainoisia murkkuja) itse.
Vanhemmat työttömät ovat jo mammonansa keränneet ja saavat liitolta hyvät korvaukset joten he pärjäävät. Nuorilla ei ole vielä mitään omaisuutta (pahimmassa tapauksessa lainaa paljon) ja rahantarve suurempi. Vanhemmat pärjäävät vähemmällä koska osaavat olla säästeliäämpiä, eikä joka trendioikun mukaan tarvitse olla ostamassa.
Samaa mieltä.
En ymmärrä ikäreiden houkuttelua työssä jatkamiseen.
En myöskään niitä ikäreitä jotka roikkuvat työn syjässä kiinni.
Itse lopetin vakituisen työn 53.vuotiaana.
En luonteeni jaloudesta johtuen vaan siksi että mitta tuli täyteen.
Työpaikkani sai saman koulutuksen omaava, sillä hetkellä taksikuskina toimiva, nuori isä.
Kaikin puolin järkevää!
itse minnekään ja menettänyt oman työmarkkinakelpoisuutensa. Optimisti yrittää nähdä edes joitain valopilkkuja ikävässä tilanteessaan. Luulisin.
että me vanhat ei saatais olla niin itsekkäitä,että ei päästetä nuoria elämänalkuun
Ei se nuoremmilta ole pois!
Enää ei työnantaja palkkaa poislähtijän/-potkitun tilalle ketään. Jäljelle jäävät vaan saavat kiristää työtahtiaan.
Eräässä yrityksessä oli työntekijäin vähentämistarve eli jonkun oli lähdettävä. Työnantajan valinta olisi ollut nuorin ja viimeksi tullut. Tämä oli yksinhuoltaja, jolloin yksi vanhemmista työntekijöistä ilmoitti, että tämä yksinhuoltaja tarvitsee työpaikan kipeämmin kuin hän. Työnantaja suostui järjestelyyn. Mitä tämä uhrautuja sai palkaksi: kolmen kuukauden karenssin, koska hänen ei olisi ollut pakko lähteä. Sillä ei ollut merkitystä, että jonkun oli joka tapauksessa lähdettävä.
Kyllä minun jälkeeni TA;n oli pakko palkata tilalleni uusi (nuorempi) tekijä.
Organisatio oli jo niin ohut ettei vaihtoehtoja ollut.
Samoin muijalle järjestyi 53-vuotiaana lopputili irtisanomisen kautta. Ei karenssia.
Tässäkin tapauksessa TA joutui palkkaamaan tilalle uuden tekijän.
Muija sitoutui kirjallisesti olemaan riitauttamatta irtisanomistaan.
Työkkärin mammat yllyttivät innokkaina riitauttamaan asian liittoon.
Emme tietenkään tehneet sitä.
Kyllä näitä tapauksia on.
kenet laittaa pois. Automaattisesti ei laiteta viimeksi tullutta. Se sai meidän kauemmin talossa olleidenkin housut tutisemaan.
Että kun vanhemmat rahan puutteessa kuolee kylmään ja nälkään, niin ei tuu yhteiskunnalle eläkkeitä maksettavaks. Säästöä!
Tämän lauseen kun sanoo 50-60 v työtön työkkärissä niin johan tyrkätään työhön ja koulutukseen koko ajan. Eli vinkiksi niille jotka haluavat tehdä työtä niin tämän lauseen jälkeen työkkäri ei jätä rauhaan hetkeksikään. Käykääpä kokeilemassa!
Tässä varmaan syy, miksei työkkäri kiinnostunut minusta työnhakijana lainkaan, kun jäin työttömäksi yli viisikymppisenä. Jättivät rauhaan ihan totaalisesti. No en minä heiltä kyllä mitään odottanutkaan, kävin vain ilmoittautumassa jotta sain kassan päivärahan.
Jonkun vitun suunnitelman ne tekivät itselleen.
Itse en niille pahemmin tekemisistäni kertonut, kunhan hain hommia koko ajan ja sitten ilmoitin, että onnisti. Olisi ne voineet edes onnitella, kun yli viisikymppinen mummo vetäisee hyvän homman itselleen, mutta eipä sekään niitä pahemmin kiinnostanut.
Olen huomannut että kun täytin 40 työvoimatoimiston kiinnostus minuun on vähentynyt, ei tule enää työhön tai kurssille osoituksia, hyvä toisaalta niin koska ne eivät olleet aivan sopivia paikkoja. Ilmoittautumisetkin on harventuneet nyt käyn siellä 4 kk:n välein.
Täytän kahden viikon päästä 44-v.
Odotatko sitten jotain työkkäriltä? Kai ne palvelee, jos haluaa esim. jollekin kurssille.
Minulla on se käsitys, että ne lähinnä kirjaa ihmisten ilmoittautumiset, ei paljon muuta. Työkkäri on oikeastaan ihan turha paikka, välttämätön tappi päivärahojen maksajan ja työttömän välillä.