Moi! Löysin taannoin maittavan kasvisruokareseptin, jota kokeilin joulun jälkeen keventääkseni ruokavaliota. Siinä valmistettiin muhennosta punaisista ja vihreistä linsseistä, tomaatista, sipulista etc. ja maustettiin chilillä yms. Oli niin hyvää, että linssit ovat löytäneet ruokapöytääni ja teen lähes päivittäin jotain linssipohjaista muhennosta vaikka käytännössä syön myös välillä ihan muutakin ruokaympyrästä.
Kuulin jostain että soijarouhetta voisi käyttää proteiinilisänä ja olen tehnytkin muutamia kertoja linssipohjaista muhennosta, johon lisätty myös soijarouhetta. Mausteet maun mukaan. Ainakaan vielä en ole kyllästynyt.
Kiinnostaisi vain tietää, että mitä mieltä olette tuosta punaisten ja vihreiden linssien sekä soijarouheen käyttämisestä. Onko siinä liikaa hiilihydraatteja ja voisiko esim. pari viikkoa ihan näitä peruselintarvikkeita käyttämällä ruokavaliossaan laihtua? Vai saako niistä liikaa energiaa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei lihominen ole yhdestä raaka-aineesta kiinni, varsinkin jos kyseessä on linssit. Kuorettomat linssit ovat vähän "vaarallisempia" koska niissä on vähemmän kuitua, mutta ei niilläkään lihomaan pääse jos ruokavalio on muuten kunnossa. Soijarouheesta minulla ei ole mitään tietoa, en ole koskaan nähnytkään sellaista.
"Onko siinä liikaa hiilihydraatteja ja voisiko esim. pari viikkoa ihan näitä peruselintarvikkeita käyttämällä ruokavaliossaan laihtua?"
Huolimatta Atkinsin tapaisista humpuukidieeteistä linssien tapaiset prosessoimattomat hiilihydraatit eivät ole edelleenkään "sivistysmaiden" ihmisten lihomisen syy, vaan liika rasva ruokavaliossa. Linssit ovat hyvä ruoka, kun haluaa tulla täyteen eikä halua syödä lihottavia.
Soija tosin on aika rasvaista. Sitä kannattaa syödä täydentävänä.
rasvaprosentti on 1, joten ei mielestäni kovinkaan rasvaista.
Soijapapu sellaisenaan on tietenkin jo ihan eri asia...
Soijarouhe ja linssit ovat oiva lisä ruokavalioon. Soijarouhetta voi käyttää paljonkin ja se on hyvää mm. juuri vähärasvaisuutensa takia.
En tiedä paljonko liikut, mutta mitä jos lisäisit liikkumistasi? Löydät varmasti sinua kiinnostavan liikunta harrastuksen. Itse harrastan tanssia, sekä uintia. Ja kun jätät vielä turhat napostelut väliin (jos siis napostelet) niin varmasti laihdut :)