että miksi niin usein nostetaan esille hevosharrastuksen ikävät puolet? Itsekin tiedän niitä olevan ja tiedän, kuinka arvaamattomia hevoset voivat olla. Mutta tuskin kukaan hevosia menisi lähellekään, jos kaikki niihin liittyvä olisi negatiivista. :)
Mitäpä jos tällä palstalla kerrottaisiinkin nyt kaikille kevään kunniaksi omia mukavia hetkiä ja kokemuksia hevosten parissa?
Mitäpä jos tällä palstalla kerrottaisiinkin nyt kaikille kevään kunniaksi omia mukavia hetkiä ja kokemuksia hevosten parissa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
no tulee mieleen tällainen juttu: hevoseni pukittelee paljon, aikaisemmassa paikassa (ennen kuin tuli minulle) pukitteli melkein kokoajan (satula oli kunnossa, eikä kipuja ollut, eikä johtunut liika energiastakaan. se oli siis opittu tapa.) sillä ei voinut edes kunnolla ratsastaa muuta kuin käyntiä (ravissa kuumui pitemmän päälle). no, ostinpa sen kuitenkin, sillä se tuntui olevan ihan mukava polle, eikä kovin kalliskaan. se oli siis tosi hyvin koulutettu, se on joskus ollut kilpailuissakin (ei silloin ollut sitä "pukki-ongelmaa"...)! mutta, vähitellen sillä pystyi ravailemaan ilman että rakas polleni kuumui.
lopulta (n. 1-2 kk jälkeen) kokeilin laukkaa. heppa alkoi pukittelemaan hirveästi!! pysyin selässä, onneksi, sillä kenttä oli aika kova (joo, tiedetään, tähän mennessä ei ole oikein mitään iloista...;) mutta tarinani tarvitsee "alkua" että tuntematon voi tietää, että miten suuri riemu se todella minulle oli!!). kului taas n. kuukausi... (ja vähän päälle...) olin treenaillut heppani kanssa laukkaamista. lopulta, piiiitkän ajan kuluttua, heppani pukitteli enää pari kertaa laukatessaan.
sitten koitti se elokuun aamu....:)
normaaliin tapaan lämmittelin heppaani. siinä ravailtiin voltteja ja ympyröitä sun muita kiemuroita ja kaartoja. heppa tarjoutui kuolaimelle ja meni muutenkin kauniisti peräänannossa. siinä sitten n. 10 min päästä päätin kokeilla laukkaa. nostin laukan samaan tapaan kuten ennenkin. 1 laukka-askel... ei pukkia...toinen.. ei vieläkään... melkeinpä jo odottelin pukitusta, jota ei kuitenkaan tullut!! laukkasimme kentällä rauhallisesti, hepan kulkiessa melkein kuolaimella!!
kun alotin ratsastamaan, huomasin että jokin vahva side veti minua hevosiin, niinkuin monia muitakin tyttöjä... ratsastin vuosia ratsastus tallilla ja kävin hoitamassa ravureita... eräänä jouluna sain maailman ihanimman ravuri tamman lahjakseni jota olin hoitanut monta vuotta... olin siinä vaiheessa jo siirtynyt ravihevosten puolelle ja ratsastelinkin tammallani, monta sairaala reissua tehtiin, välillä murtui luita, välillä selvittiin pelkillä mustelmilla, mutta sisällä paloi aina se halu nousta selkään uudelleen ja uudelleen. kunnes -03 päätin astuttaa tammani suomen johtavalla siitos oriilla barbequella... -04 syntyi sitten tamma varsa, en ollut ollenkaan yllättynyt, koska kyseinen tammalinja on erittäin heikko tuottamaan orivarsoja... vaikka oria toivoinkin... kuukautta myöhemmin koin valtavan menetyksen, varsa jouduttiin lopettamaan klinikalla, epäilimme vahvasti eläinlääkäreiden hoitovirhettä, mutta siitä ei ikinä tullut selvyyttä. otin opikseni ja yritin kovettua, minulle jäi maailman paras tamma ja joku ääni sisälläni teki sen päätöksen että astutin tammani oriilla mistä en pitänyt, sen suvusta kylläkin... en odottanut paljoa, vain että saisin terveen varsan... -05 syntyi lähes musta orivarsa, rakastamani tamma kuoli 2h varsomisen jälkeen... mutta jollain ihmeen konstilla varsa selviytyi, sitä ruokittiin tuttipullosta ja se makasi emänsä paksun termoloimen alla, sen luona käytettiin muutamaa keinoemo, jotka eivät poikaa hyväksyneet, kunnes kaksi päivää syntymästä sille löydettiin 800kiloinen jättiläinen keinoemoksi, tamma hyväksyi varsan heti. varsa sai tamman avulla täydelliset mahdollisuudet elämäänsä. ja nyt vuotta myöhemmin elän uutta elämää pojan kanssa, enkä usko että sen parempaa hevosta minulle koskaan tuleekaan. Joka kerta kun menen talliin yksi hevonen hirnuu aina vastaan, se on minun varsani. saattaa olla että olette lukeneet tarinaa viimevuonna lehdistä, ja olisi mukava jos todellakin laittaisitte mukavia tosi juttuja tänne.
Vaikka kyselinkin juuri kokemuksia putoamisesta, ei sen mun mielestä ole niin negatiivinen asia loppujen lopuksi, kuuluu vaan harrastuksen luonteeseen . . . joka tapauksessa, aloitin itse ratsastamisen vasta viime syksynä ja voin sanoa että kaikista alkuvaikeuksista, mokailuistani ja välillä epätoivonkin hetkistä huolimatta ratsastus on upein juttu mitä olen ikinä tehnyt! Se on aika sanoinkuvaamaton tunne kun oppii uusia asioita, varsinkin eka kerta kun onnistuin laukkaamaan itse. Kaikki hevoset on myös niin uskomattoman erilaisia enkä olisi ikinä voinut kuvitella että hevosmaailmassa on sellaisia ihania personaallisuuksia! Toivottavasti tämä kuulosti positiiviselta..
meillä oli koulussa harjan nyppimistä ja siistimistä ja minulle ja luokkakaverille sitten sattu sellanen hevonen jota muistaakseni ei saanu sitoa kiinni hoitamisen/satuloinnin ajaksi. sillä aikaa kun toinen piti hevosta riimunnarusta kiinni, toinen hääräsi harjan kimpussa. minun pitely vuorolla hevonen alko haistelemaan minua päästä jalkoihin ensin etupuolelta käyden joka kohdan läpi ja toisen olkapään kohdalle päästyään alkoi hamuamaan turvallaan ja kääntämään minua ympäri ja siinä sitten selkänikin käänsin (toki nyt koko ajan katsoin taakseni ja pidin itteni mutkalla niin että varmasti nään ettei nyt ihan yllättäen mitään tapahdu) ja sama haistelu jatkui selkäpuolelta ja taas toisen olkapään kohdalla hamuilu ja kääntely alkoi ja kun käännyin kasvot hevosen suuntaan painoi hän turpansa naamaani vasten ja puhalteli. se oli suloisinta mitä hevosen kanssa on sattunu :)