Merivirrat

joo merivirrat muuttuneet hälyttävästi ja golfvirta ehtyy.
Mutta suurelle yleisölle sitä ei voi sanoa ,koska tulisi suuri ihmisten siirtymä.
Joten viisaimmat lähtee jo nyt etelämmäksi.
Usa:n kanssa suomikin jo tutkinut ja voimistaa tutkimuksiaan tästä hälyttävästä muutoksesta joka etenee rajusti.
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No saataisiinpa Suomeenkin kunnon aroilmasto. Kuumat kesät, rännättömät syksyt, auringonpaisteiset kevätpäivät. Talvethan on muutenkin kylmiä....

Äänestä

tuo väitteesi, ellet esitä jotain päteviä todisteita.

Olen metsästänyt netistä ja kirjoista vuosikausia täsmätietoja Golf-virran muutoksista, vaan eipähän löydy paljoakaan.

Mittauslaitteita kehitellään paremmiksi, mutta aina vaan virran voimakkuus pysyttelee mittaustarkkuuden puitteissa suurinpiirtein vakiona.

Virtaavan veden lämpötila-suolaisuus-tiheys ja ympäröivän pohjoisen Atlantin merialueen vastaavien ominaisuuksien suhteet ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenien mittaan.

Pohjois Atlantin keskimääräinen pintavesi on vähäsuolaisempaa (lisääntyneet sateet ja Grönlannin ja Islannin jäätiköiden voimistunut sulaminen ja Jämeren jääpeitteen väheneminen) ja lämpimämpää ja siksi suolaisempi Golfvirta sukeltaa aikaisemmin pintavesikerroksen alle.

Ilmiötä käynnissäpitävät suolavesipumput, erityisesti Grönlannin itäpuolella, syöttää alaspäin nykyisin lämpimämpää, kevyempää ja vähäsuolaisempaa vettä, joka ei vähäisemmän tiheytensä perustella laskeudu enää niin syvälle kuin aikaisemmin.

Uutta syvää pohjavetta ei enää muodostu ja merenpohjan takaisinvirtauksen alueella pohjaeläimistö alkaa kuolla hapenpuutteessa sukupuuttoon.

Laskeutuva aikaisempaa lämpimämpi vesi lämmittää meren välikerroksia, joiden lämpeneminen voi käynnistää kiihtyvän metaaniklatraattien vapautumisen.

Menneiden Golf-virran voimakkaiden heilahtelujen taustalla olevia luonnollisia tekijöitä (viime jäätiköitymisvaiheen loppumisen suurten jääjärvien makeanveden purkaukset) ei ole tällä hetkellä olemassa, joten Golf-virta ei voi nykyisellään pysähtyä menneen historian valossa.

Mahdollisia pysäyttäviä elementtejä voisi olla Islannissa hyvin suuri jäätikönalainen tulivuorenpurkaus tai huomattavasti kiihtyvä Grönlannin mannerjäätikön sulaminen, siten että muodostuisi suuria jääjärviä äkillisine purkautumisineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A´mosgu kirjoitti:

joo merivirrat muuttuneet hälyttävästi ja golfvirta ehtyy.
Mutta suurelle yleisölle sitä ei voi sanoa ,koska tulisi suuri ihmisten siirtymä.
Joten viisaimmat lähtee jo nyt etelämmäksi.
Usa:n kanssa suomikin jo tutkinut ja voimistaa tutkimuksiaan tästä hälyttävästä muutoksesta joka etenee rajusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu