Aspartaami/asesulfaami K

Kävin eilen kaupassa.

Kylmäkaapissa oli Valion keittoja.

Ajattelin kokeilla jotain uutta makua, kun niitä siinä oli, muitakin kuin sitä ainaista mustikkakeittoa.

Epäilykseni heräsivät jo siinä vaiheessa kun purkeissa luki: Ei lisättyä sokeria.

Ja arvasinhan sen: Kaikissa muissa keitoissa oli Aspartaamia ja asesulfaami k:ta. Mustikkakeitostakin oli vähäkalorisempi vaihtoehto. (Jossa siis myöskin noita myrkkyjä.)

Jouduin siis ostamaan jälleen kerran tavallisen sokeroidun mustikkakeiton, en päässyt maistamaan esim. Karvias-Boysenmarjakeittoa, koska Valion on pitänyt tunkea noita myrkkyjä (aspartaamia ja muita makeutusaineita) melkein joka paikkaan.

Herätys Valio! Voisitteko ottaa huomioon myös sellaiset ihmiset jotka eivät halua myrkyttää elimistöään aspastaamin kaltaisilla myrkyillä?

Ja sen sanon vielä että en ole laihduttaja, pikemminkin päin vastoin, ja minua ei sokeri ja rasva haittaa, mutta sitäkin enemmän kaiken maailman light-tuotteet ja keinotekoiset aineet ja lisäaineet ja low fat-tuotteet epäilyttävät hyvinkin paljon. Aspartaamia vältän kuin ruttoa. Heti jos jossain lukee että valmistusaineisiin kuuluu aspartaami, niin en varmasti osta sitä.
2013821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

TODELLA ärsyttävää. Olen laittanut Valiolle palautetta asiasta. Miksi sitä sokeria pitää tunkea kilokaupalla, vähempikin riittää. Ja totta aspartaami on epäterveellistä ja toisekseen maistuu pahalle.
Taidanpas laittaa taas palautetta valiolle:vähemmän sokeria, sitä osaa jokainen lisätä itte, jos haluaa ja EI! aspartaamille.
Boikottiin aspartaami-viritykset, jee!
Kaikki äidit ja isit yhtykää! (siis boikottiin, hih!)

Äänestä
  • sokeria lisätään siksi että se "parantaa" makua. todellisuudessahan se parantaa makua vain sokeririippuvaisten mielestä. itse en voi ainakaan keksiä mitään kamalampaa kuin jogurtti johon lisätään sokeria. yök!!!!!!
    noh eipä tarvitse tuollaisesta välittää kun tekee jogurtit ja kaiken muunkin leivästä lähtien itse.

    Äänestä

Itse lopetin myös aikoja sitten keinotekoisten makeutusaineiden käytön, koska ne aiheuttivat minulla loppujen lopuksi vatsanväänteiden lisäksi myös tahtomatonta hikoilua (varsinkin öisin) sekä epämääräistä levotonta oloa.
Palasin luonnonsokeriin ja terveyteni koheni nopeasti.
Nykyisin vältän juuri noita mainitsemiasi piiloaspartaameja kuin ruttoa ja olen samaa mieltä.

Äänestä

ja sama juttu rasvattomissa jogurteissa, kaikissa uusissa siidereissä... nyt tosin luin että light-colasta on otettu pois aspartaami ja tilalla oli joku...en muista mikä.. onkohan yhtä paha aiheuttamaan vatsanväänteitä..?

Äänestä
  • lähtenyt mäkeen l-colasta! Täytyypä tarkistaa, a-tuotteita inhoan maun takia, ihan riippumatta mitä se oikeasti aiheuttaa, jos. Kerrankin erehdyin ostamaan jotakin original-colaa tms. ja mitäpä siellä orikinaalita löytyikään, muuta kuin...

    Äänestä

Coca-cola On tosiaankin ottanut aspartaamin
pois käytöstä,joka on loistava juttu, koska aspartaami on aiheuttanut amerikassa eräällä lapsella kaatumiskohtauksia päivittäin. Uusi makeutusaine,sukraloosi on huomattavasti terveellisempi vaihtoehto. Tämä sopii kaikille erinomaisesti,sillä tästä ei ole kuluttajalle haittaa vaan jopa hyötyä. Coca-Cola siis on nyt ottanut ison askeleen eteenpäin. Kuvitelkaa,että nyt on terveellinenkin vaihtoehto sokerilimsalle en kyllä tiedä että onko sivuvaikutuksia,mutta itse suosittelen PS: ASPARTAAMI ALAS SUKRALOOSI TILALLE

Äänestä
  • Coca cola zero on ainakin makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla joten se siitä isosta askeleesta.....Yäk!

    Äänestä

olen erehtynyt ostamaan semmoista, jossa onkin jotain makeutusainetta :( Nyt olen kyllä oppinut tarkistamaan aina.
Niissä voi olla sokeria, mutta sen lisäksi vielä jotain makeutusainetta.
Samoin Xylitol -tuotteet. Niissäkin on usein lisätty makeutusaineita. Hampaitahan niillä pitäisi hoitaa, eikä laihduttaa.

Toinen, jota meillä on jouduttu välttämään, on E330 eli sitruunahappo. Sitä on kovin monessa paikassa ja pilaa monet muuten hyvät tuotteet. Joskus kyselin lisäaineettomien tuotteiden myyjältä, kuinka heidän tuotteissaan oli E330:a. Hän kertoi, että sitruunahappoa on luonnollista ja keinotekoista, mutta molemmista voi käyttää sitä E-koodia. Lapsilleni olisi luonnollinen käynyt, mutta pakko oli välttää varalta kaikkia. Ja vältän muuten edelleenkin. Jostain luin, että aiheuttaa suumätää ja pahimmasta päästä syövänaiheuttaja.

Äänestä
  • Mistähän olette nämäkin tietonne poimineet? Tiesittekö että sokeriyhtiöt levittävät propagandaa mm. netissä jotta ihmiset ostaisivat vain "tavallista sokeria".
    Suurina määrinä nautittuna MIKÄ TAHANSA on epäterveellistä, mutta silloin tällöin light-tuotteiden käytöstä tuskin haittaa on. Joten eiköhän nuo teidän tärinänne ja syöpäjuttunne ole vain vilkkaan mielikuvituksen tekosia ;)

    Äänestä

  • ootte te kyllä... kirjoitti:

    Mistähän olette nämäkin tietonne poimineet? Tiesittekö että sokeriyhtiöt levittävät propagandaa mm. netissä jotta ihmiset ostaisivat vain "tavallista sokeria".
    Suurina määrinä nautittuna MIKÄ TAHANSA on epäterveellistä, mutta silloin tällöin light-tuotteiden käytöstä tuskin haittaa on. Joten eiköhän nuo teidän tärinänne ja syöpäjuttunne ole vain vilkkaan mielikuvituksen tekosia ;)

    ASPARTAAMI (E951) Löytyi vahingossa

    Aspartaamin yksi hajoaamistulos on metanoli, joka on suurempina annoksina erittäin myrkyllyllistä ja aiheutaa kouristuksia päänsärkyä ja sokeutta. Lisäaineiden turvallisuutta arvioiva FAO:n ja WHO:n elin JECFA on arvioinut aspartaamin turvallisuuden 1984, 1988 ja 1996. tämä siksi, että aspartaamin valmistajat ovat maksaneet tutkijoille olla hiljaa haittavaikutuksista.

    sokeriyhtiöillä ei ole niin paljon rahaa jotta ne keksisivät nämä jutut. kaikki sokeria sisältävähän on halvempaa kuin light-tuotteet ,joissa on myrkkyjä.joten sokerituotteita käytetään enempi.

    Aspartaamin hyväksyttävä päivittäin saanti (ADI) on 40 mg/painokilo. Tuote on EU:n "sallimissa" käyttömäärissä " turvallinen", eikä Suomessa ole todettu hyväksyttävän saannin ylittymistä. Aspartaamia sisältäviä tuotteita voidaan siten käyttää yleisten "kohtuullisten " ruokatottumusten mukaisesti.
    mutta miten juoda kohtuullisesti, kun on tieteellisesti todistettu että aspartaami sekä asesulfaamit K mukaan lukien aiheuttavat riippuvuutta jo ensimmäisestä kerrasta lähtien.

    toinen mitä lisätään kaikkeen jugurttiin ja muihin ruokiin on liivate. ja se ottaa päähän. onhan se halpaa.. mutta kun sille olisi luontaisempiakin vaihtoehtoja jo olemassa, niin mikseivät valio yms käytä niitä?
    Liivate eli gelatiini on proteiinia, jota saadaan naudan tai sian nahasta, luista ja jänteistä sekä sampikalan uimarakosta. Liivatetta käytetään lukuisissa eri elintarvikkeissa, mm. jugurteissa ja makeisissa, hyytelömäisen rakenteen aikaansaamiseksi.

    Äänestä

  • tosi on. kirjoitti:

    Oheisessa linkissä esitellään selvitys, jossa jenkkiläinen tukija otti selville MEDLINE:n, eli kansainvälisen lääketieteellisiä tutkimuksia kokoavan sivuston kaikki aspartaamia käsitelleet tutkimukset.

    Tutkija jaotteli tutkimukset kahteen leiriin; sellaisiin, joissa oli mukana aspartaamiteollisuuden rahoitusta ja niihin, joissa ei ollut. Tulokset:

    "Of the 90 non-industry-sponsored studies, 83 (92%) identified one or more problems with aspartame. Of the 7 studies which did not find a problems, 6 of those studies were conducted by the FDA. Given that a number of FDA officials went to work for the aspartame industry immediately following approval (including the former FDA Commissioner), many consider these studies to be equivalent to industry-sponsored research."

    "Of the 74 aspartame industry-sponsored studies, all 74 (100%) claimed that no problems were found with aspartame. This is reminiscent of tobacco industry research where it is primarily the tobacco research which never finds problems with the product, but nearly all of the independent studies do find problems."

    Eli toisin sanoen aspartaamiteollisuuden tukemissa tutkimuksissa haittavaikutuksia ei ilmennyt yhdessäkään 74:stä tutkimuksesta, kun taas itsenäisissä tutkimuksissa 82 tutkimusta 90:stä raportoi haittavaikutuksia (92%).

    En ota muuta kantaa kuin sen että muistuttaa kovasti tupakkafirmojen meininkiä tuollainen tutkimusten peippailu, ja että itse lopetin aspartaamin käytön ja paremmin menee. Suosittelen muitakin pitämään taukoa ja katsomaan, miltä tuntuu.

    http://www.holisticmed.com/aspartame/100.html

    Äänestä

  • tosi on. kirjoitti:

    ASPARTAAMI (E951) Löytyi vahingossa

    Aspartaamin yksi hajoaamistulos on metanoli, joka on suurempina annoksina erittäin myrkyllyllistä ja aiheutaa kouristuksia päänsärkyä ja sokeutta. Lisäaineiden turvallisuutta arvioiva FAO:n ja WHO:n elin JECFA on arvioinut aspartaamin turvallisuuden 1984, 1988 ja 1996. tämä siksi, että aspartaamin valmistajat ovat maksaneet tutkijoille olla hiljaa haittavaikutuksista.

    sokeriyhtiöillä ei ole niin paljon rahaa jotta ne keksisivät nämä jutut. kaikki sokeria sisältävähän on halvempaa kuin light-tuotteet ,joissa on myrkkyjä.joten sokerituotteita käytetään enempi.

    Aspartaamin hyväksyttävä päivittäin saanti (ADI) on 40 mg/painokilo. Tuote on EU:n "sallimissa" käyttömäärissä " turvallinen", eikä Suomessa ole todettu hyväksyttävän saannin ylittymistä. Aspartaamia sisältäviä tuotteita voidaan siten käyttää yleisten "kohtuullisten " ruokatottumusten mukaisesti.
    mutta miten juoda kohtuullisesti, kun on tieteellisesti todistettu että aspartaami sekä asesulfaamit K mukaan lukien aiheuttavat riippuvuutta jo ensimmäisestä kerrasta lähtien.

    toinen mitä lisätään kaikkeen jugurttiin ja muihin ruokiin on liivate. ja se ottaa päähän. onhan se halpaa.. mutta kun sille olisi luontaisempiakin vaihtoehtoja jo olemassa, niin mikseivät valio yms käytä niitä?
    Liivate eli gelatiini on proteiinia, jota saadaan naudan tai sian nahasta, luista ja jänteistä sekä sampikalan uimarakosta. Liivatetta käytetään lukuisissa eri elintarvikkeissa, mm. jugurteissa ja makeisissa, hyytelömäisen rakenteen aikaansaamiseksi.

    Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran yksiselitteinen kanta on, että aspartaamin käyttö on turvallista eikä siitä aiheudu haittavaikutuksia muille kuin fenyyliketonuriaa sairastaville

    Äänestä

  • evira kirjoitti:

    Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran yksiselitteinen kanta on, että aspartaamin käyttö on turvallista eikä siitä aiheudu haittavaikutuksia muille kuin fenyyliketonuriaa sairastaville

    Kuten on myös todennut käytännössä jokainen tutkiva laitos. Ainoa lisätutkimusta kaipaava viite on massiivisissa määrissä käytettynä PSYKOLOGISET vaikutukset.

    Nämä aspartaamipiipertäjät ovat samaa sakkia, kuin ne, jotka kääntävät pistorasioissa töpseleitä, etteivät sähkömagneettikentät häiritse yöunia.

    Äänestä

On ihana kuulla, että on ihmisiä jotka karttavat aspartaamia. Luulin olevani ainut:)

Itse kartan aspartaamia ADD-sairauteni takia, koska se aiheuttaa minulle suurta levottomuutta/ rauhattomuutta ja unettomuuta.

Minulta kiellettiin myös sokeri, joka aiheutti väsymystä, uupumusta ja vaikeaa passiivisuutta.

Kaupassa käynti on raivostuttavaa, kun kaikki sokerittomat tuotteet on saastuttettu aspartaamilla. Ei ole helppoa löytää itselleen sopivia tuotteita.

Äänestä

Aspartaami on meikäläiselle hermomyrkkyä, pienikin määrä aikaansaa maatakaatavan migreenin.
Sen takia on moni tavara jäänyt kaupan hyllyyn.
Tuossa vastoittain ostin litran marjajogutin, liekkö ollut Lidlin. Puolihuolimattomasti kaupassa
vaan lukaisin tuoteselostetta että ahah..maitoi, sokeri, makuaineet, marjat.. etc etc.
No kotona aamiaispöydässä tavasin tarkemmin purkin kylkeä ja viimesenä olikin mainittu
aspartaami, niin että sille jogutille tuli "tapaaminen arabialaisen kanssa".

En myöskään koskaan osta mitään lighttiä, saa olla ihan heavyä.
Light- tuotteissa on niin paljon kaikkia lisäainenita, maut on outoja, ja muutenkin ne tökkii.
Jos esim. ilmenee tarvetta laihduttaa niin se ei kyllä tapahdu light-tuotteilla vaan liikuntaa
lisäämällä, voita, sokeria ja kermaa voi käyttää siitä huolimatta ihan aitojen makujen vuoksi
, käyttäpähän vähemmän.

Muutenkin uskon lujasti perus-raaka aineiden voimaan. Lihat, kalat, kasvikset, juurekset,
marjat sun muut ostan raaka-aineina ja niistä sitten kokkailen mitä millonkin tarviaa.

Joku lihakeittokin itse tehtynä on pikkasen eri makuista kuin kaupan valmisrasiassa ostettuna
ja lisäaineilla maustettuna.

Ja nyt vaapukkaan, ellei naapuri ole ehtinyt pusikkoon ennen minua :o)

Äänestä
  • ruoka-aine - muutkin kuin lisäaineet - on jollekin haitallista tai jopa vaarallista. Sinulle sellainen on aspartaami. Silti se ole ole yleisesti ottaen ollenkaan haitallinen aine, saati vaarallinen.

    Pitäisikö esim. pähkinäiden myynti kieltää? Yhdenkin pähkinän syöminen voi tappaa monen sille allergisen ihmisen.

    Kumma, että tästä aspartaamista jatkuvasti pidetään tuollaista meteliä. Sokeri, jota sillä korvataan, on suomalaisillekin paljon suurempi ongelma.

    Äänestä

  • mikä tahansa kirjoitti:

    ruoka-aine - muutkin kuin lisäaineet - on jollekin haitallista tai jopa vaarallista. Sinulle sellainen on aspartaami. Silti se ole ole yleisesti ottaen ollenkaan haitallinen aine, saati vaarallinen.

    Pitäisikö esim. pähkinäiden myynti kieltää? Yhdenkin pähkinän syöminen voi tappaa monen sille allergisen ihmisen.

    Kumma, että tästä aspartaamista jatkuvasti pidetään tuollaista meteliä. Sokeri, jota sillä korvataan, on suomalaisillekin paljon suurempi ongelma.

    Kukin syököön / juokoon mitä halajaa, enkä ole sanonut että minkään myyminen pitäisi kieltää.
    Nämä yliherkkyydet ja allergiat tulee ikävä kyllä usein ilmi yrityksen ja erehdyksen menetelmällä,
    kuten tämä mainitsemasi pähkinä.

    Aspartaami- kuten myös pähkinä ovat joillekkin näitä pahiksia, joillekkin eivät, ja eihän ne
    periaatteessa olekkaan mitään myrkkyä jollei satu olemaan alergikko. Jokainen tietää asian
    omalta kohdaltaan ja osaa välttää niitä tuotteita jotka eivät sovi.

    Sokerille en ole kuullut kenenkään olevan allerginen, aspartaamille ja muille makeutusaineille kyllä.

    Äänestä

  • old_profile_40698 kirjoitti:

    "Sokerille en ole kuullut kenenkään olevan allerginen, aspartaamille ja muille makeutusaineille kyllä. "

    muulla tavoin haitallinen kuin allergisuutta aiheuttavat aineet. Sen liikakäyttö - juomissa, jugurteissa (jopa ns. kevytjygurteissa) yms. - on yksi suurimpia syitä tämän kansan ylipainoisuuteen ja 2-tyypin diabeteksen lisääntymiseen. Aspartaami tuskin on ketään tappanut Suomessa - sokeri tappaa koko ajan ennen aikaisesti tuhansia ihmisiä joja vuosi.

    Äänestä

  • on aivan kirjoitti:

    Vaikka kananmunan liikakäyttö tappaa ihmisen, kolesterooli siis.

    Tässä nyt EI ole kysymys ylipainosta, ellei sitten omalta kohdaltasi.
    Meillä on suvussa 2-tyypin diabetestä, se on lähinnä haiman toimitahäiriö ja ei liity mitenkään
    liikaliahvuuteen.

    Hyvää vointia vaan, voit jatkaa aspartaamilinjallasi, minä en aidosta sokerista luovu edes
    mielipiteesi takia.

    "Meillä on suvussa 2-tyypin diabetestä, se on lähinnä haiman toimitahäiriö ja ei liity mitenkään
    liikaliahvuuteen. "

    2-tyyppi liittyy erityisesn paljon ylipainoon. Eikä se ole ollenkaan haiman toimintahäiriö - 1-tyyppi on - vaan siinä insuliinia kyllä syntyy, mutta se ei imeydy lihaksiin/elimistöön. Ylipaino on yksi tärkeimmistä riskitekijöistä sen synnyssä.

    Sokerin ja muiden nopeasti imeytyvien hiilhydraattien liiallinen käyttö on yksi lihavuuden aiheuttajia. Siten myös myös 2-tyypin diabeteksen aiheuttaja.

    http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=94

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

myrkky kirjoitti:

Kävin eilen kaupassa.

Kylmäkaapissa oli Valion keittoja.

Ajattelin kokeilla jotain uutta makua, kun niitä siinä oli, muitakin kuin sitä ainaista mustikkakeittoa.

Epäilykseni heräsivät jo siinä vaiheessa kun purkeissa luki: Ei lisättyä sokeria.

Ja arvasinhan sen: Kaikissa muissa keitoissa oli Aspartaamia ja asesulfaami k:ta. Mustikkakeitostakin oli vähäkalorisempi vaihtoehto. (Jossa siis myöskin noita myrkkyjä.)

Jouduin siis ostamaan jälleen kerran tavallisen sokeroidun mustikkakeiton, en päässyt maistamaan esim. Karvias-Boysenmarjakeittoa, koska Valion on pitänyt tunkea noita myrkkyjä (aspartaamia ja muita makeutusaineita) melkein joka paikkaan.

Herätys Valio! Voisitteko ottaa huomioon myös sellaiset ihmiset jotka eivät halua myrkyttää elimistöään aspastaamin kaltaisilla myrkyillä?

Ja sen sanon vielä että en ole laihduttaja, pikemminkin päin vastoin, ja minua ei sokeri ja rasva haittaa, mutta sitäkin enemmän kaiken maailman light-tuotteet ja keinotekoiset aineet ja lisäaineet ja low fat-tuotteet epäilyttävät hyvinkin paljon. Aspartaamia vältän kuin ruttoa. Heti jos jossain lukee että valmistusaineisiin kuuluu aspartaami, niin en varmasti osta sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu