Mistä netistä löytyisi hyvä nisu-resepti. Ja kuvakin olisi hyvä. Onko nisut enimmäkseen Pohjois-Suomen juttu? Muistan vain lapsena, että niitä oli pohjoisessa tarjolla kahvipöydässä. Makua en muista, mutta makea leivonnainen taisi olla kyseessä. Ulkonäöstä muistan jonkin verran.
Nisureseptiä siis kaipaan!
Nisut
5
1623
Vastaukset
- huomautus
Tarkoitan siis kampanisuja.
- Nisupullaa
Nisu tarkoittaa yleensä (makeaa) vehnäleipää. Nisu kun on sama asia kuin vehnä. Esim. viroksi vehnäjauho on nisujahu. Kyseessä ei siis ole mikään pohjois-Suomen perinneruoka.
nisua kolmesti kuukaudessa eli nisu on meilläpäin sama kuin pulla.Olen pohjosesta päin.Tee ihan tavallinen nisutaikina eli pullataikina.
- google*
Pullaa sanottiin minunkin kotona ennen nisuksi, mutta kampanisut eivät ole ihan sama asia.
Kampanisut
250 g voita
0,5 ltr kermaviiliä tai piimää
250 g hienoa sokeria
1 tl soodaa
vehnäjauhoja
Rasva sulatetaan, siihen sekoitetaan sokeri, kermaviili ja sooda. Vehnäjauhoja lisätään sen verran että taikinaa voidaan kaaviloida. Taikina saa olla melko löysä.
Leivottaessa taikina kaaviloidaan levyksi, noin 1 cm paksuiseksi. Leikkaa taikinapyörällä suorakaiteen muotoiseksi, viiluta reuna kuvan mukaisesti ja taita pellillä kaarelle. Jos haluat lisämakua kampanisuun, voitele se kanamunalla.
Paistetaan heti kuumassa uunissa (noin 225 astetta).
http://www.ruokakuusamo.com/random/links8.htm
tai http://fi.wikibooks.org/wiki/Keittokirja/Kampanisut
tai
http://www.finfood.fi/finfood/ff2.nsf/8159429f73433766c2256f9a003f0b55/b2cc5c11d0a1e11fc2256f3400234e70!OpenDocument
Täällä kuva http://www.plappi.fi/yritystoiminta/leipomot/kursulainen_oy/tuotteet/kampanisut/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945198Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325976SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16410791Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369481Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!309383Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476