Kiril?

Miten saat vhh:ssa pidettyä nälän loitolla? Olen itse jonkin aikaa kokeiltuani turhautunut. Lihaa kasviksia sisältävällä ruokavaliolla on nälkä jo kohta ruuan syötyä, mutta jos törkkään lautaselle perunan tai palan leipää pysyy nälkä paremmin loitolla.
81065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vaan miten ennen kun söin leipää ja perunaa niin oli jatkuvasti nälkä. Nyt kun syön aamiaisella munakkaan niin nälkä pysyy loitolla. En voi kuvitellakaan, että hiilihydraatit muuta kuinn lisäisivät syömistä ja nälän tunnetta.

Äänestä
  • Vhh:ssa tulee enemmän pitkäkestoista energiaa, joten ongelmaa ei tule.

    Äänestä

Minäkin olin vhh-ruokavaliolla jonkin aikaa. Huomasin ihan saman, että nälkä tuli usein. Aamulla söin munakasta ja juustoa, mutta ennen lounasta oli silti kiljuva nälkä. Muutenkin tuntui, että en tullut "täyteen" proteiinipitoisella ruualla. Ehkä olin (ja olen) liian tottunut hiilareihin? En tiedä, mistä moinen johtui. Kasviksia kyllä söin ihan runsaasti, lounas tai muu ateria ei ollut pelkkää pihviä. Nykyään syön aika tavallista ruokaa. Lihaa en tosin enää syö, proteiinit saan pavuista, soijasta ja pähkinöistä.
Aamulla syön nykyisin puuroa ja se tuntuu pitävän nälän hyvin loitolla. Kai se on elimistöstä kiinni, mikä ruokavalio sopii ja mikä saa olon tuntumaan hyvältä. Minulle sopii kasvisruokavalio, jollekin toiselle vhh.

Äänestä

Aivan luonnollista, että elimistö vaatii hiilareita ja tulee nälän tunne. Niinhän Kirilkin sanoi, että jos hänellä olisi pellillinen pullia, hän ahmisi ne kaikki. Sitä teettää hiilarien puute.

Normaaliravintoa monipuolisesti syövä pystyy ottamaan yhden pullan, mutta kun elimistö huutaa hiilareita aivojen toimintaan, niin tulee hiilarien ahmimisvimma. Kyllä sen Kirilistäkin huomaa, hän ei 2 rivin lausetta pysty ymmärtämään, kaivaa yhden sanan jostain ja tarttuu siihen.

Kannattaa vaan ottaa peruna, nökö riisiä tai pastaa, tai sitten se leirä (vaikka ruis) siihen lautaselle.

Äänestä
  • sokeritasapaino pahasti järkkynyt kun tuollaisia perättömiä kirjoittaa. Siinä on perunat, riisit ja pastat leipien kera syöty moneen kertaan. Sokerihumalahan siitä seuraa ja jutut on sen mukaisia.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    sokeritasapaino pahasti järkkynyt kun tuollaisia perättömiä kirjoittaa. Siinä on perunat, riisit ja pastat leipien kera syöty moneen kertaan. Sokerihumalahan siitä seuraa ja jutut on sen mukaisia.

    Et muista eilisiä kirjoituksiasi??

    Sitä se hiilarien vältteleminen aiheuttaa.

    Äänestä

  • Tepi kirjoitti:

    Et muista eilisiä kirjoituksiasi??

    Sitä se hiilarien vältteleminen aiheuttaa.

    Eiköhän itse kukin teidän "keskustelua" seuraava havaitse että kyse ei ole hiilareista eikä hiilareiden puutteista, vaan kyllä se syy noihin aivottomiin kinasteluihinne löytyy jostain ihan muualta kuin ruokavaliosta.

    Äänestä

  • Juuri tuon ahmimis-vimman huomasin itsessänikin. Vhh:ssa. En tavallista ruokaa syödessäni koskaan himoitse mitään ruoka-aineita. Tässä tavallisessa ruokavaliossani en syö vaaleita jauhoja enkä makeaa lainkaan, mutta kun kokeilin tuota vhh:ta niin mieli alkoi jo kohta tehdä kaikkea makeaa ja vaaleaa leipää. Outoa. Nyt syön ihan "tavan" ruokaa, tosin mielestäni ihan terveellisesti, eli en kauheasti mitää sokeria sisältävää enkä vaaleita jauhoja. Mmmm punaviiniäkin otan muutaman lasin viikossa. Paino pysyy valitettavasti paikallaan (5 kg pitäisi saada pois), mutta pääkoppa ja kroppa voi hyvin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vhh????? kirjoitti:

Miten saat vhh:ssa pidettyä nälän loitolla? Olen itse jonkin aikaa kokeiltuani turhautunut. Lihaa kasviksia sisältävällä ruokavaliolla on nälkä jo kohta ruuan syötyä, mutta jos törkkään lautaselle perunan tai palan leipää pysyy nälkä paremmin loitolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu