GAALUP:Mitä rakkaalle joululahjaksi?

Elikkä, kohta taas se joillekin stressaava aika vuodesta, kun pitää lahja keksiä.
Joten pistetäänpä tähän sellainen kysely, ehkä joku saa jotain apua tästä.

Elikkä voit kertoa mitä annat tänä jouluna lahjaksi (jos tiedät) tai sitten mitä olen aikaisempina jouluina antanut

1. Sukupuoli
2. Rakkaasi sukupuoli
3. ikäsi ja rakkaasi ikä
4. Mitä annat tänä jouluna lahjaksi
5. mitä olet aikaisemmin antanut
6. Muuta? Kommentteja?

Kiitoksia kaikille vastanneille!
151355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

1. Olen nainen.

2. Rakkaani on mies.

3. Olen n. 20 vuotta ja rakkaani n. 40.

4. Annan hänelle ainakin kylpytakin, koska vanha on aivan rikki.

5. Aiemmin olen hänelle antanut lahjoiksi runokirjan, isosiskoni tekemän grafiikan minusta, kaulaliinan, pehmolelun ja lukuisia muita pikkuesineitä.

6. On ihana antaa lahjoja rakkaimmalle, mutta ideoita vaan tulee aivan liikaa. Pitää olla ostamatta ihan kaikkea, mitä mieleen tulee...

Äänestä

1. Olen nainen

2. Rakkaani on mies

3. Olen 16 vuotias, rakkaani 25.

4. Neulon lapaset, kun hän ei sellasia omista. Olen ekan lapasen puolivälissä, pitäkää mulle peukkuja!! Ja sitten sisäksi saattaa tulla hommattua jotain pientä ja toivottavasti tarpeellista...

5. Pehmonallen, tulostimen, boksereita... en muista kaikkea.

6. Mieli tekis ostaa jotain TARPEELLISTA aina, kun hyllyt alkaa olla jo täynnä romanttista tilpehööriä. Mutta ei minut tiedoilla/rahoilla osteta mitään tietokoneihmiselle =)

Äänestä
  • Lapsihan sinä vielä olet.

    Äänestä

  • Korjaaja kirjoitti:

    Lapsihan sinä vielä olet.

    Tämä Galluppi on tarkoitettu sekä alaikäisille että aikuisille. Joten...

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Tämä Galluppi on tarkoitettu sekä alaikäisille että aikuisille. Joten...

    Niin...

    Äänestä

  • Korjaaja kirjoitti:

    Lapsihan sinä vielä olet.

    Juu, olen alaikäinen.

    Ja minulla on rakas.

    Ja teen hänelle lapaset.

    Mikä on ongelma?

    Äänestä

1. Olen nainen
2. Rakkaani on mies
3. 46v. ja 51v.
4. En mitään
5. En mitään
6. Miksi pitäisi antaa lahjoja? Meillä on yhteiset rahat, ostamme, mitä tarvitsemme tai haluamme ihan ajasta riippumatta. Joulussa on vähän sellainen pakkojuhlan maku, emme oikein pidä siitä.

Elämme onnellisessa avoliitossa jo kymmenettä vuotta ja aina vaan paranee, meille joka päivä (melkein) on juhlaa...

Äänestä
  • siirapin makuista puppua.

    No senhän olikin kirjoittanut feministi.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    siirapin makuista puppua.

    No senhän olikin kirjoittanut feministi.

    Mistä ihmeestä sinä sitä siirappia löysit? Siitäkö kun emme erityisemmin välitä viettää juhlia? Vai siitä, että meillä menee hyvin keskenämme?

    Tässä iässä minä jo tiedän mitä haluan.

    Äänestä

  • Feministi kirjoitti:

    Mistä ihmeestä sinä sitä siirappia löysit? Siitäkö kun emme erityisemmin välitä viettää juhlia? Vai siitä, että meillä menee hyvin keskenämme?

    Tässä iässä minä jo tiedän mitä haluan.

    On meilläkin yhteiset rahat! Voi että, miten tylsää, ettei sen vuoksi voisi antaa lahjoja. Lahjojen antaminen on kivaa ja kaikista ihaninta on, kun pystyy todella löytämään toiselle jotakin, mikä yllättää hänet iloisesti. (Tai jopa ällistyttää) Joulu on vain tekosyy antaa lahjoja, ainakin ateistille. Hyvä syy olla läheisten kanssa ja tuottaa heille hyvää mieltä, missä muodossa sen nyt sitten kokee tarpeelliseksi.

    Tiedän minäkin, mitä haluan, mutta eikös parasta ole, jos toinenkin pystyy sen tietämään ja sillä tavalla huomioimaan?

    Ja vaikka tarvitsemme pesukoneen ja meillä olisi siihen rahaa, en silti ostaisi sitä joululahjaksi.

    Äänestä

  • esni kirjoitti:

    Nyt taisit käsittää jotenkin väärin: Tokihan mekin voisimme antaa toisillemme lahjoja, jos haluaisimme. Me vain emme välitä lahjoista, mutta ei meillä silti ole tylsää.

    Se, että tiedän, mitä haluan, ei suinkaan sulje pois sitä, etteikö miehenikin tietäisi. Varsinkin kun kerron sen hänelle. Tosin tarkoitin tätä paljon laajemmassa merkityksessä. Esim. haluamme tietää, mitä toinen haluaa, ja haluamme toteuttaa toistemme toiveitamme. Pidin tätä niin itsestään selvänä, etten sitä edes huomannut mainita.

    Selvyyden vuoksi mainittakoon, ettemme kuitenkaan elä missään umpiossa vain me kaksi, kuten joku voisi päätellä, vaan toimimme hyvinkin aktiivisessa erilaisissa järjestöissä. Mm. se on sitä, mitä haluamme.

    Ihmiset ovat erilaisia. Toiset pitävät lahjoista, toiset eivät. Me olemme niitä, jotka emme pidä. Ei siinä mielestäni pitäisi olla mitään surkuteltavaa, koska kysehän on ihan henkilökohtaisista asioista.

    "6. Miksi pitäisi antaa lahjoja? Meillä on yhteiset rahat, ostamme, mitä tarvitsemme tai haluamme ihan ajasta riippumatta. Joulussa on vähän sellainen pakkojuhlan maku, emme oikein pidä siitä."

    Tästä ei mielestäni voi millään käsittämiskyvyllä saada käsitystä, että olisi kyse muustakin kuin tavarasta. Eikä tästä "Tässä iässä minä jo tiedän mitä haluan." että miehesi mitenkään liittyisi toiveisiisi tai haluihisi tai ymmärtäisi niitä. Näillä eväillä minä sinulle vastasin.

    Lahja voi myös olla niin paljon muuta kuin tavaraa ja huomioiminen tietysti niin paljon muuta kuin lahjojen antamista. Jos teillä ei lahjoja kaivata, niin sitten ei. Mielestäni on tärkeää huomioida miestäni esim. niin, että ostan hänelle kaulaliinan, kun tiedän, että hän on sellaista tarvinnut. Yhteisistä rahoistamme. Sitä voi sitten pitää lahjana tai ei ihan oman mielen mukaan. Ilo tavallisenkin tarve-esineen SAAMISESTA voi olla yllättävän suuri, siinä lahjan antamisen idea.

    Äänestä

1&3) Itse olen 18 vuotias nainen

2&3) Rakkaani vuotta vanhempi mies

4) Tämän vuotista lahjaa en ole vielä suunnitellut, mutta mielessä kävi viedä kultani Lappiin viikon action lomalle.

5) Viimevuonna rakkaan lahjoihin kului huikeat pitkälle toista tuhatta markkaa. Ostin "teema-paketteja" joita kertyi 3 erilaista:

"Take Me"-paketissa ole Kamasutra, suitsukkeita ja aromaterapisia kylpyöljyjä sekä hierontaöljy.

"Juhlitaan"-paketti sisälsi nimikirjaimin kaiverretut kalvosinnapit sekä Miracle homme- tuoksun.

Kokkaus-pakettiin hommasin Wokki kirjan, -pannun ja itse väsäämäni iloisen essun.

Lisäksi annoin kullalleni vielä oman lapsuuden halinalleni, joka viettää eläkepäiviään iloisesti nyt mieheni mukana, silloin kun olemme erillään.

6) Joulut vietämme aina parhaiden sukulaisten seurassa kuten äidin tai siskojen. Uudeksi vuodeksi karkaamme kahdestaan juhlimaan vuosipäiväämme ja viettämään talven kuherrus ja action aikaa.

Äänestä

1. olen nainen
2.rakkaani on mies
3.olen 26 ja rakkaani on 27
4.meillä ensimmäinen yhteinen joulu, varmaan annan jonkun korun tai nallen tai jotain, en vielä ole tarkkaan miettinyt.
5.meillä ensimmäinen yhteinen joulu tulossa, joten en vielä ole kerennyt antaa mitään
6. Tulevalta kaikkein eniten toivon, että saan olla rakkaani kanssa yhdessä. Lahjoista en hirveästi välitä. Joulusta on tullut kauhea "lahjajuhla". Joulu on menettänyt merkityksensä suurimmalle osalle ihmisistä...Minusta joulussa kaikein tärkeintä on yhdessä olo ja läheisyys.

Äänestä

1,2,3) Olen 21v nainen ja poikaystäväni 23v

4) En todellakaan tiedä vielä, haluaisin ostaa jotain ihanaa ja suloista ja tarpeellista, mutta miehellä tuntuu olevan jo kaikkea... Villasukat kudoin äsken, mutta annan ne kyllä jo aikaisemmin...

5) Edellisessä suhteessa annoin paitoja, urheilukassin, Polo Sport deodorantin ja partaveden...

6) Exän kanssa ostettiin lahjoja niin, että mentiin kaupungille ja etsittiin yhdessä jotain tarpeellista, mutta "yleellistä"... Tänä vuonna haluan tulla yllätetyksi, koska haluan, että mieheni näkee vaivaa keksiäkseen lahjan, jonka uskoo ilahduttavan minua. Tosin joudun sitten itsekin näkemään vaivaa... =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Liisa kirjoitti:

Elikkä, kohta taas se joillekin stressaava aika vuodesta, kun pitää lahja keksiä.
Joten pistetäänpä tähän sellainen kysely, ehkä joku saa jotain apua tästä.

Elikkä voit kertoa mitä annat tänä jouluna lahjaksi (jos tiedät) tai sitten mitä olen aikaisempina jouluina antanut

1. Sukupuoli
2. Rakkaasi sukupuoli
3. ikäsi ja rakkaasi ikä
4. Mitä annat tänä jouluna lahjaksi
5. mitä olet aikaisemmin antanut
6. Muuta? Kommentteja?

Kiitoksia kaikille vastanneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu