Ei ihmekkään kun työttömiä pompotellaan jos millä keinoin työvoimatoimistossa ja saa vielä virkailjoiden ylimieliset olemukset tuntea. Siihen lisättynä nöyryytystä ja halveksuntaa työttömiä kohtaan.
Työvoimavirkailijoille tulee tulevaisuudessakin olemaan uhkia ja vaaroja työssään kun työvoima alkaa vapasti liikkua. On jos jonkinlaista linkkuveitsen kantajaa ja taidokkaitakin työttömiä tekemään jos vaikka mitä.
Rajojen auettua muillekkin ei ole ihme etteikö myös alamailma tule kuvioon mukaan jolloin uhrin henkin ei ole kovinkaan kallista heille. Pienestä maksusta tekevät melkein mitä vaan.
Vittumaiset työmarkkinalait ja vittumainen naisvirkailija työpöydän takana. Se jos mikä kysyy asiakkaan hermoja.
Työvoimavirkailijat ehdottomasti ihmissuhde koulutukseen että oppisivat kunnioittamaan muitakin. Nöyryytys koulutusta heillekkin etteivät olisi helkutin ylimielisiä ja tyhmiä. Hyi helevetin helkutti. Yhteikunnan työllisyystilanteilla ratsastajia työvoim. virkailjat on.
Työtön se on joka ylläpitää heidän työpaikkaansakin.
Lisäksi virkailjoita on liikaa työvoimatoimistossa ja juoruavat keskenään siellä. Tutun virkailija kolleegoilta kuultuna.
Nainen ja valta ei sovi yhteen. Pätee myös moneen mieheen.
Vartiointi vois auttaa ja lisätä edes joillekkin työpaikan samalla. On valtiolla rahaa siihen. Rikoksilla on toinenkin puoli. Lisätä työtä ja toimeentuloa monin eritavoin.
Suurin osa kansan mielipide on samaa mieltä. uskokaa tai älkää.
Työvoimavirkailijoille tulee tulevaisuudessakin olemaan uhkia ja vaaroja työssään kun työvoima alkaa vapasti liikkua. On jos jonkinlaista linkkuveitsen kantajaa ja taidokkaitakin työttömiä tekemään jos vaikka mitä.
Rajojen auettua muillekkin ei ole ihme etteikö myös alamailma tule kuvioon mukaan jolloin uhrin henkin ei ole kovinkaan kallista heille. Pienestä maksusta tekevät melkein mitä vaan.
Vittumaiset työmarkkinalait ja vittumainen naisvirkailija työpöydän takana. Se jos mikä kysyy asiakkaan hermoja.
Työvoimavirkailijat ehdottomasti ihmissuhde koulutukseen että oppisivat kunnioittamaan muitakin. Nöyryytys koulutusta heillekkin etteivät olisi helkutin ylimielisiä ja tyhmiä. Hyi helevetin helkutti. Yhteikunnan työllisyystilanteilla ratsastajia työvoim. virkailjat on.
Työtön se on joka ylläpitää heidän työpaikkaansakin.
Lisäksi virkailjoita on liikaa työvoimatoimistossa ja juoruavat keskenään siellä. Tutun virkailija kolleegoilta kuultuna.
Nainen ja valta ei sovi yhteen. Pätee myös moneen mieheen.
Vartiointi vois auttaa ja lisätä edes joillekkin työpaikan samalla. On valtiolla rahaa siihen. Rikoksilla on toinenkin puoli. Lisätä työtä ja toimeentuloa monin eritavoin.
Suurin osa kansan mielipide on samaa mieltä. uskokaa tai älkää.
Vastaukset 18
Vanhimmat
näinhän se on! mikä siinä on kun ne on niin vittumaisia työttömiä kohtaan? Kun olis vielä Natsihallinto! harmi kun synnyin väärään aikaan!
vallassa ovat.
..Etelä-suomen Sanomien keskustelupalstalla, niin näkyy asenne, jonka mukaan työttömien on "maksettava" työvoimatoimistossa käynneillään nostamansa työttömyskorvaukset.
Ei ihme, että työvoimavirkailijoiden käyttäytyminen on mitä on - kun työtehtävät on noin pahasti hukassa.
Tuossa ketjussa tuli myös selitys siihen, miksi työttömälle ei ilmoiteta, että hänelle varattu aika on peruttu.
Saatanan luuserit, eikö hävetä uhkailla ja pahoinpidellä jotain naisvirkailijaa? Eikö teissä työttömissä ole yhtään miestä jäljellä, että kävisitte kokoistenne kimppuun? Vaikka minun, 125kg/189cm, ja takaan, että pääsette työkyvyttömyyseläkkeelle, ei tartte enää työkkäriin mennä, jos sitten minnekään muuallekaan kun kantamalla. Tollaset vetelät pummit osaa edes töitä itelleen hankkia ilman jotain työkkäriä, miten te kestätte itteenne, tai viinaahan te tietty imette kaikki päivät verorahoilla. Ryyppäisitte ittenne ees hengiltä niin tartteis katella tollasia.
tuollaiset pellet uhoajat eivät ansaitse elää. säästä muilta vaiva ja ammu itsesi.
Kuka ansaitsee elää on hankala kysymys, jos sille tielle lähdetään. Ehkä haluat aloittaa kuvailemalla oman kontribuutiosi, jolla olet ansainnut itsellesi oikeiden elämään.
älä kuule uhoa.Oli mies sitten 250cm/200kg tai 150cm/45kg niin ei ole mitään eroa ku laittaa vaikka Berettan eteen.
Tuollaiset"herrasmiehet"ovat pahimmasta päästä.Suojelet ämmiä jotka nykypäivänä ovat kuule aivan samoja kuin äijätkin.Nauran lähinnä.Mitäs ajat takaa tuollaisella.
... Entäs NAISvirkailijan kimppuun käynyt MIES, siinä vasta todellinen sankari. Olisi käynyt sitten niiden poliisienkin kimppuun. stna sellasilta pitäis laittaa kaikki tuet välittömästi poikki ja linnaan naishakkaajana mittaamaan voimiaan murhamiehiä ym vastaan.
mee töihi laiska paska homo
vartijoita ei tarvitse jos kohtelee siellä kävijöitä siten kuten hyvät tavat edellyttävät.
on se hyvä että edes yksi uskaltaa vastustaa työkkäriä.
En hyväksy yksipuolista väkivaltaa. tasapäisen tappelun kylläkin.
Mummelin kimppuun käyminen on sikamaista, mutta!
Onko 1942 syntyneen mummelin oikea paikka enää missään virastossa?
Mielestäni hänet olisi pitänyt jo 60- pistää ulos ja korvata, jos tarpeen, nuoremmalla.
50 virastotyöläiset ovat kokemuksieni mukaan reliktejä jotka eivät enää (suurin osa) pysty täysipainoiseen työskentelyyn!
Kaikki yli 50:set virastotyöläiset syyniin ja hakemaan uudelleen omaa tai muuta työpaikkaa samalta viivalta nuorempien työttömien ja oppilaitoksista valmistuvien kanssa!
Tietysti mummelit pitävät itseään korvaamattomina!
Korvaamattomia henkilöitä ovat hautausmaat täynnä!
Olen nyt työttömyyseläkkeellä vetäydyttyäni omaehtoisesti työelämästä noin 10-vuotta sitten.
Siis en ole vihainen, työtön nuori mies!
on meillä vuonna 1943 syntynyt mummo presidenttinä...
Alkuperäinen kirjoittaja on aivan oikeassa. Eihän yli viisikymmpisen paikka ole työelämässä! Vai tarkoitiko, että tässä maailmassa työkkäri on ainoa paikka, jossa ei saa olla yli viisikymppisiä työntekijöitä?
Hetkinen, jotkut ovat kokeneet idioottimaisena, että työkkärissä on töissä alle kolmekymmpisiä heitukoita, joilla on vielä maalatut kynnet ja meikkiäkin?!!!!
Lähdentäänpä jälleen tukimaan asiaa, mutta otetaan astetta laajempi työkenttä, eli yleisesti ottaen virastotyö. Koska täällä ei koskaan yleistetä, ihanteellisen työntekijän prototyyppi virastossa on seuraavanlainen:
1) Hän on 30 - 50 vuotias mies, koska nainen ja valta eivät sovi yhteen. Koska sama pätee myös moniin miehiin, jäljelle jää ainoastaan skupuolivaihdoksen välitilassa olevat yksilöt tai androgyynit
2) Hänellä ei saa olla aiempia viestejä lainaten meikkiä, ei saa käyttää hajuvesiä, kynsilakkaa tai muita ns. kaunistautumiskeinoja.
3) Hän ei saa juoruilla. Alkuperäinen kirjoittaja ei määrittele juoruilun käsitettä, mutta ymmärtäisin kaikissa suoritetuista työsuhteistani käsin juoruilun laajasti ottaen 'inhimilliseksi kanssakäymiseksi ja seurusteluksi', jota ei siis kirjoittajan mukaan ole siis missään muualla. Tai jos on, niin se on hyväksyttävää vain ja ainoastaan yksityissektorilla?
Siis työntekijä lukitaan työhuoneeseen, puhelin soitot ja keskustelut kielletään ja ovet avataan 16.30?
Näin se on! Itsekin kävin kirjastossa ja jos jokin minua raivostutti, niin se oli, että kaksi suorittavan tason työntekijää keskusteli keskenään (nauroivatkin vielä!!) eivätkä heti huomanneet minua.
Joku joutui maksamaan myöhästymismaksuja, mutta eihän vallankäyttö sovi naiselle, koska kyseessä on kuitenkin asiakkaan kyykyttämistä (eihän asiakkaassa ole KOSKAAN vika, jos kirja on myöhässä)
Ensimmäisellä naisella oli kiiltävää kynsilakkaa (kunnan virasto, hyi että!), toisella polveen ulottuva hame (heitukka?) ja miesvirkailija....no hän liikkui ehkä liian hitaasti. Sitä paitsi tiedän, että mies on yli 50, joten ulos vaan?
Tämä osio on täydellinen lähde opetusmateriaalille, kun analysoidaan ns. objektiivisia mielipiteitä. :-D
Virastojen työntekijät ovat asenteiltaan kuin tsaarin edustajat, eivätkä yleisöpalvelijoita.
Minulla on voittopuolisesti kielteisiä kokemuksia.
- Työkkärissä: Toivoisin saavani ATK-koulutusta. Tuloksena tiedoissani: Hakee ATK-alan töitä.
- Työkkärissä: Sovittu neuvotteluaika klo 9.00
Ilmoittaudun avoimella ovella liikennevaloja käyttäen. Minut viitotaan ulos. Odottelen käytävässä 15 minuuttia kuunnellen avoimen oven kautta kuuluvaa tärkeää puhelinneuvottelua seuraavan mökkiviikonlopun alkoholi- ym. hankinnoista sekä parisuhdeongelmista. Hävytöntä ylimielisyyttä!
- Verotoimistossa: Vuokratuloennakon laskenta koneella liian vaikeaa. Muumio suhrasi kynällä lomakkeen laitaan ja päin p:ttä.
- Verotoimistossa: Vapaa-ajan asunnon verotus. 5-vuotta verotetaan lainvastaisesti. Joudun tekemään joka vuodesta eri valituksen jotka käsitellään yksittäisinä siitä huolimatta että jo ensimmäinen ratkaistaan edukseni.
- KELAn konttori. Työntekijä kieltäytyy ottamasta vastaan vaimoni syöpälääkkeen korvaushakemusta. Uhkaa sulkevansa sen jopa maksukaton ulkopuolelle. Vasta sairaalan sosiaalihoitajan voimaperäinen asiaan puuttuminen saa ko. työntekijän lukemaan uudelleen ohjeensa.
- Terveyskeskus. Nuoret lääkärit kutsuvat ensimmäisiä asiakkaitaan nimeltä klo. 8.00
Muuten hyvin mutta kanslian muumiot alkavat vasta klo. 8.10 aukomaan pöminänsä luukkuja aloittaakseen papereiden valmistelun ja rahastuksen. Tosin olen ollut ko. tilanteessa vain kahdesti vuoden aikana = joka kerran käydessäni!
En näiden kokemusten perusteella voi muuta kuin suosittaa kaikkien 50 virastotyöntekijöiden erottamista ja asettamista muiden työnhakijoiden kanssa samaan riviin.
Ne jotka pystyvät hoitamaan hommansa pääsevät tietysti takaisin, jos siinä yleensä henkilöä tarvitaan.
Muumioituminen koskee kaikkia pitkään samassa työssä olleita.
Yksityisellä sektorilla on kuitenkin ollut pakko ajatella tuottavuuttakin.
Siitä riesasta huomattava osa julkishallinnon kuukausipalkkaisia työntekijöitä on varjeltunut.
Sittenkun nämä reppanat ovat vielä omasta mielestään ahkeria, tehokkaita ja välttämättömiä!!
Karmeaa!!!
Ehkä sun ei kuule kannattais puhua reppanoista yhtään mitään, sen enempää kun arvostella muitten työntekoa, nehän sentään tekee töitä... teetkös itse muuta kun rasitat yhteiskunnan palveluja? Vai oikein palvella pitäis tollasta avutonta, pitäiskö levittää punanen matto kun arvon työtön suvaitsee tulla käymään toimistossa... ja kaikkien palvelijoiden pitäisi vielä olla nuoria ja nättejä.
Mistä sinä voit päätellä kirjoittajan olevan työtön?
Samainen kirjoittajahan kertoi jossakin, että hän ei ole työtön.
Asiatonta tajusi asian asiallisesti! Sinä et!
Lopetin todella töissä käymisen hieman päälle 50:n.
Tuli mitta täyteen. Viimeiset 12 vuotta viikot vieraspaikkakunnilla maksaen itse matkat ja majoituksen, ei päivärahoja tai muutakaan.
Pahimmoillaan maksoin veroa 47,5%.
Työkkärissä kävin 7:n vuoden aikana ehkä 3 - 4 kertaa. Lisänä ilmoitukset lomamatkoista.
Sossusta minulla ei ole mitään kokemuksia. Muista virastoista kylläkin.
Luovuin vapaaehtoisesti työstäni siirtyen työttömyyteen ja pätkien tekemiseen.
Lisäksi silkkaa jalouttani tietoisesti tyydyt pieneen työttömyyseläkkeeseen. Noin 40% kertymä 60%:n asemesta!!
Kokemusteni oerusteella olen todella vahvasti sitä mieltä, että kaikkia julkishallinnon virastoja tulisi pöyhiä perusteellisesti.
Siellä istuva suojatyöjengi on aikoja sitten vieraantunut tavallisesta elämästä.
Sama epävarmuus ja hakurumba kuin muillakin saattaisi pitää muumiot pirteämpinä!
Yksien kiusa ei ole toisten onni mutta kun nämä muumiot omahyväisyydessään eivät tajua millaisia loisia he ovat.
Ps. Tällä hetkellä maksan pienestä työttömyyseläkkeestäni veroa 7%-yksikköä enemmän kuin vastaavasta palkkatulosta menisi!
Oikeastaan ajatus tuosta punaisesta matosta on paikallaan.
Vältän äärimmilleen kaikkia virastoja mutta verotoimistossa joudun kyllä vuosittain käymään näkemyserojen vuoksi!