Heissan. Tahtoisin saada kaikenlaisia salaatti ohjeita ja ehdotuksia hyvistä salaatin kastikkeista.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Taivaallinen salaatinkastike
* 1 pun.paprika
* 1 sipuli
* 2 valkosipulin kynttä
* 5 rkl sokeria
* 3 rkl sinappia
(yllä olevat aineet tehosekoittimeen ja *wroooomm*)
lisää:
* 3/4 dl omenaviinietikkaa
* 1/2 tl mustapippuria
* 1 tl suolaa
* 1 tl basilikaa
* 1 pieni purkki tom.pyreetä
* 3 dl ruokaöljyä
halutessaan voi pyreetä lisätä, jotta kastikkeesta tulisi punaisempi.
Tässä Horiatiki salaatin ohje. Tähän en ole koskaan vielä kyllästynyt ja Kreikassa sitä on tullut syötyä paljon.
Horiatiki (kyläsalaatti)
3 tomaattia, lohkoina
1 vihreä paprika, ohuina viipaleina
1 sipuli, ohuina viipaleina
1 kurkku, kuorittuna ja ohuina viipaleina
oreganoa
vihreitä ja mustia oliiveja
oliiviöljyä ja punaviinietikkaa
suolaa ja pippuria
feta-juustoa, kuutioina
Laita vihannekset kulhoon, lisää joukkoon oliiviöljy, punaviinietikka, suolaa ja pippuria. Sekoita hyvin. Laita päälle fetajuustoa. Anna muhia vähäksi aikaa.
Asuin vuoden Kreikassa ja salaatti oli/on herkkuani parilla erolla:
ei paprikaa
ei suolaa/pippuria
oreganon tilalla basilikaa (mielellään tuoretta)
paloittelen tomaatin ja kurkun epäsäännöllisiksi lohkoiksi ja sipulin pitkittäissuunnassa reiluiksi suikaleiksi
salaatin lehtiä
3 keitettyä kananmunaa
kuohukermaa noin 1 dl
suolaa
Revi salaatin lehdet kulhoon , lisää joukkoon pilkotut kananmunat .
Lisää kerma ja suola ja sekoita !
Erinomaista vaikka ei ehkä siltä kuulosta !
broilerin suikaleita 1 paketti
1 pkt apetina feta aurinkokuivattu tomaatti
1 dl makaroonia
1 kurkku
3 tomaattia
päälle kananmunaa
Paista broilerit ja laita ne jäähtymään.
Keitä makaroonit , kun ne ovat valmiita laske niiden päälle kylmää vettä, niin ne jäähtyvät nopeasti. Pilko kurkku ja tomaatti ja pistä ne kulhoon , lisää feta , makaroonit ja jäähtyneet broilerit . Keitä kananmuna ja pilko se kauniisti salaatin päälle . NAUTI
Persikkasesonki on parhaimmillaan, joten meillä syödään usein Jamie Oliverin ohjeesta hiukan mukailtua persikka-mozzarellasalaattia.
Jamie käytti salaattina pelkkää rucolaa, minä laitan muutakin, ja melko paljon.
Salaatin päälle pilkotaan (kahdelle ruokailijalle)
1 kypsä persikka
1 mozzarellapallo (125-grammainen)
muutama siivu parmankinkkua (tai jamon serranoa tai muuta vastaavaa)
pieni nippu tuoretta minttua
Kastikkeeksi käy perussekoitus oliiviöljystä ja viinietikasta tai sitruunanmehusta tai balsamicosta.