Palvelut

Kaikissa kaupoissa, kuuluivat mihin ketjuun tahansa, on palvelut huonontuneet. Jo kun kauppaan mennään ja otetaan kori (ostan niin vähän, etten tarvitse kärryjä), on se likainen kuin mikä. Sinne on maidot, piimät tai jukurtit valuneet. On vaikka minkä näköistä töhnää. Ilmeisesti niitä ei pestä ikinä. Ja korit eivät ole ulkosalla, joten eivät voi likaantua ulkonakaan. Hedelmät ovat puolimäräntyneitä. Appelsiinia saa todella valkata, että löytyisi edes yksi kunnollinen. Banaanit ovat myös ihan ruskeita tai sitten ihan raakoja. Paljon muitakin huononnuksia on, esimerkiksi kassojen lukumäärä. Ei riitä työntekijöitä kuin muutamalle kassalle. Näin siinä käy kun työntekijöitä potkitaan pois kustannusten takia. Tietääkö joku kauppaa Helsingissä, missä olisi tuoreet hedelmät ja muutenkin palvelu pelaisi?
4594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Waltterin kirpparin verovapaa hedelmäpulju.

Äänestä

Ota puhdas muovikassi ja mene tonkimaan roskista.Löydät sieltä samat tuotteet eikä maksa mitään.

Äänestä

Kovasti kehuvat mm. K-ketjun hedelmätiskejä, mutta tuossakin lähikaupassa on valehtelematta homeisia hedelmiä lähes joka laatua ja ne samat vaan pysyvät hyllyssä. Ennenkuin joku hyökkää puolustamaan myyjiä, sanonpahan vaan ettei minua kiinnosta. Oli syy sitten mikä tahansa, jos mainostetaan että kahden tunnin välein tarkistetaan hedelmät, niin silloin ne pitäisi myös tarkistaa..!

Äänestä

Kun menen kauppaan ostokseni ovat aina pieniä ja otan siis korin, ja puhdasta koria saa hakea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaupoissa huonontuneet kirjoitti:

Kaikissa kaupoissa, kuuluivat mihin ketjuun tahansa, on palvelut huonontuneet. Jo kun kauppaan mennään ja otetaan kori (ostan niin vähän, etten tarvitse kärryjä), on se likainen kuin mikä. Sinne on maidot, piimät tai jukurtit valuneet. On vaikka minkä näköistä töhnää. Ilmeisesti niitä ei pestä ikinä. Ja korit eivät ole ulkosalla, joten eivät voi likaantua ulkonakaan. Hedelmät ovat puolimäräntyneitä. Appelsiinia saa todella valkata, että löytyisi edes yksi kunnollinen. Banaanit ovat myös ihan ruskeita tai sitten ihan raakoja. Paljon muitakin huononnuksia on, esimerkiksi kassojen lukumäärä. Ei riitä työntekijöitä kuin muutamalle kassalle. Näin siinä käy kun työntekijöitä potkitaan pois kustannusten takia. Tietääkö joku kauppaa Helsingissä, missä olisi tuoreet hedelmät ja muutenkin palvelu pelaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu