Onko apua tai vastaavia kokemuksia ?

Hei !

olen 35-vuotias kolmen lapsen äiti. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä ihan pienestä. Hän on ensimmäinen miesystäväni.

Viimeiset vuodet meillä on mennyt hyvin. Olemme parhaimpia ystäviä, hyviä vanhempia ja tulemme toimeen yhdessä hyvin. Mutta...

emme ole harrastaneet seksiä tai olleet mitenkään "läheisesti" viimeisen lapsen syntymän jälkeen. - Ja lapsi on sentään jo 4-vuotias.

En tiedä missä vika. Itsellä haluja olisi, mutta miestä ei kiinnosta moiset jutut enään. Hän kyllä on sanonut välittävänsä minusta ja ettei vika johdu minusta.
Heidän suvussaankin useilla miehillä sama homma.

En tiedä mitä tekisin. Jotenkin olen tähän tilanteeseen jo turtunut, mutta silti välillä kyllä kaipailee helliä hetkiä, olemmehan me vielä nuoria.

Parisuhdeterapeutille mies ei suostu.
1621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä tulisi mieleenikään olla selibaatissa neljää vuotta, ja pitkäksi aika kävisi vain oman käden kanssa seurustellessakin. Mitenkähän mahtaa ulla ukkosi uskollisuuden laita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minee kirjoitti:

Hei !

olen 35-vuotias kolmen lapsen äiti. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä ihan pienestä. Hän on ensimmäinen miesystäväni.

Viimeiset vuodet meillä on mennyt hyvin. Olemme parhaimpia ystäviä, hyviä vanhempia ja tulemme toimeen yhdessä hyvin. Mutta...

emme ole harrastaneet seksiä tai olleet mitenkään "läheisesti" viimeisen lapsen syntymän jälkeen. - Ja lapsi on sentään jo 4-vuotias.

En tiedä missä vika. Itsellä haluja olisi, mutta miestä ei kiinnosta moiset jutut enään. Hän kyllä on sanonut välittävänsä minusta ja ettei vika johdu minusta.
Heidän suvussaankin useilla miehillä sama homma.

En tiedä mitä tekisin. Jotenkin olen tähän tilanteeseen jo turtunut, mutta silti välillä kyllä kaipailee helliä hetkiä, olemmehan me vielä nuoria.

Parisuhdeterapeutille mies ei suostu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu