Pentti

Onko Pentti oikeassa ihmislajin kieroutuneen roolin suhteen?

Pentti Linkola lopetti biologian opintonsa Helsingin yliopistossa viisikymmenluvun lopulla ryhtyen ammattikalastajaksi. L:n kirjat ja lehtikirjoitukset ovat 1960-luvun alusta lähtien herättäneet melkoista huomiota ja kiivasta keskustelua. L:n mukaan väestönkasvu ja ihmisen kiihtyvä taloudellinen toimeliaisuus ovat saattaneet maapallon elokehän - "ainoan tuntemamme elämän koko maailmankaikkeudessa" - tuhon partaalle. L:n mukaan jatkuva muutos ja kehityksen vaatimukset ovat olleet tuhoisia myös ihmisen omalle psyykelle, mikä näkyy lisääntyneinä mielenterveyden ongelmina.

Väestönkasvun ja ihmisen taloudellisen toiminnan hidastamiseksi L on ehdottanut hyvin radikaaleja keinoja - esimerkiksi kehitysavun lopettamista sekä myös tuotantolaitoksiin, voimalinjoihin yms. suunnattuja terrori-iskuja.
18661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kun ottaa huomioon että luonnovarojen kulutusta hallitsee markkinatalous, jonka ainoana tavoitteena on mahdollisimman suuri talouskasvu niin kyllä sitä parantumatonta tuhoa tehdään koko ajan.
Ja mitä ihmisen psyykeeseen tulee, niin ei se nyt suuri ihme ole jos pää sekoaa suurkaupungeissa joissa ahdaututaan ylitiheään asutukseen. Lisäksi ihmiselle ominanen ruumiillinen työkin on teollisuusmaista suurta vauhtia vähenemässä.

Äänestä

"tuotantolaitoksiin, voimalinjoihin yms. suunnattuja terrori-iskuja."

Juu, juu. Paitsi kemian teollisuuteen. Penttillä kun sattuu olemaan sokeritauti. Joten tarvitsee teollisesti tuotettua synteettistä insuliinia vain pysyäkseen elossa.

Mutta muut, kaikki mitä Pentti henkilökohtaisesti EI tarvitse, ne pitää räjäyttää. Siis siitä huolimatta, mahtaako joku toinen tarvita niitä. Nehän ovat niitä uhrauksia suuremman hyvän eteen. Joita Pentti ei itse tee.

Pentin mielestä voimalinjan räjäyttäminen on ok, vaikka se sitten jakaisikin energiaa keskoskaapeille synnytysosastolla, mutta insuliininsa Pentti ottaa. Kiltisti.

"mikä näkyy lisääntyneinä mielenterveyden ongelmina."

Ei muuten pidä paikkaansa. Useat historioitsijat ovat sitä mieltä, että mielenterveydellisiä ongelmia on kohtuullisen vähän nykyaikana. Esimerkiksi keskiajalla, kun kuolema oli läsnä kaikkialla ja elämä äärimmäisen kovaa, oli suurinosa ihmisistä jatkuvasti jonkinlaisessa psykoosissa. Diagnostiikka tietenkin keksittiin vasta 1900-luvulla. Elämä on nykyään helppoa.

"ovat saattaneet maapallon elokehän - "ainoan tuntemamme elämän koko maailmankaikkeudessa" - tuhon partaalle"

Ei maapallo/luonto tuhoudu, teki ihminen mitä tahansa. Pena on taas aika ylimielinen, ihminenkö muka pystyisi tuhoamaan Luonnon?

Äänestä
  • "Ei maapallo/luonto tuhoudu, teki ihminen mitä tahansa. "
    No jos nyt tarkastellaan eliölajien monimuotoisuutta niin kyllähän se hupenee aika vauhdilla, vaikkei sitä ehkä täällä kotosuomessa kovin hyvin huomaa. Varsinkin jos pitää silmät ja korvat kiinni.
    Ainahan jotain jää jäljelle, vaikka ydinpommin räjäytät, mutta tuskin Linkola ihan sitä tarkoittaa..

    Äänestä

  • meinaat tosissaan? kirjoitti:

    "Ei maapallo/luonto tuhoudu, teki ihminen mitä tahansa. "

    "No jos nyt tarkastellaan eliölajien monimuotoisuutta niin kyllähän se hupenee aika vauhdilla, vaikkei sitä ehkä täällä kotosuomessa kovin hyvin huomaa."

    Niin hupeneekin. Entä sitten? Ei kai sillä ole mitään väliä vaikka luonto menisikin?

    Kyllä tässä pärjätään ilmankin.

    Meinaan tosissani. Mikään mitä teemme, ei pysty tuhoamaan maailmaa. Koko ajatus on järjetön.

    Ajatellaan vaikka fossiilisia polttoaineita. Miljoonia vuosia sitten ne olivat metsää ja kaikki kokolailla samaan aikaan. Eli se CO2 mitä vapautamme on joskus ollut planeetan kierrossa ennestäänkin, aikana jolloin koko maata etelänapaa myöten peitti metsä, suurimmaksi osaksi sademetsä, jos paleontologeihin on luottaminen.

    Sademetsä tuottaa metaania. Metaani on kolme kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu, joskin lyhyempi kestoltaan. Eli lopputulos: Tällä planeetalla on joskus ollut kasvihuoneilmiö, joka oli useita kertoja voimakkaampi, kuin se mitä ihminen kykenee koskaan saamaan aikaan.

    Lisäksi on mietittävä tätä: Jos planeetan kasveista pieni osa muuttui fossiilisiksi polttoaineiksi, niin loput tietenkin maatuivat ja palasivat kiertoon. Kysymys siis kuuluukin, Onko luonnon kannalta mitään merkitystä, jos tuuppaamme loput kasveihin sitoutuneesta hiilestä takaisin kiertoon? Vastaus on: Ei, sillä kyseinen hiili oli mukana kierrossa ennen kuin kasvit ottivat ja muuttuivat hiilivedyiksi, ja tiettävästi elämä pärjäsi hyvin.

    Toisaalta ydinpommit. Eivät ne tuhoa aiheuta läheskään siinä mittakaavassa, missä sinä uskot. Ei maapallo kokonaisuutena edes huomaa niitä, vajaata 1/20 osaa K/T meteoriitin tehosta. Ydinpommien jälkeen sademetsät olisivat yhä täynnä elämää, meret samoin ja taivaat täynnä lintuja. Ja ihmisiä olisi yhä joka puolella, pahempaan ne eivät pysty. Tietenkin säteilymäärät kohoaisivat, mutta kaikkialla paitsi kraaterien välittömässä läheisyydessä se vain lyhentäisi odotettavissa olevaa elinikää. Ja sillä ei luonnon kannalta ole kummoistakaan merkitystä.

    Lisäksi otsonikadolla ja ydinpommeilla olisi nykytietämyksellä yksi yhteinen seuraus; Evoluution kiihtyminen. Kummassakin voimakas säteily aiheuttaisi mutaatioita ja mutaatiot kehittyisivät sopiviksi uusiin olosuhteisiin.

    Kaikki mitä ihminen kykenee tuhoamaan, on nykyinen elämänmuotomme. Mutta sen suojelemiseksi olisi ensisijainen suojelukohde oltava Ihminen itse, sillä jos hänellä ei ole vaihtoehtoja, hän tekee selvää ympärillään olevasta luonnosta. Katso joskus 1600- luvun piirroksia ja maalauksia Suomesta: Näkyvissä kylien ympärillä ei ole puun puuta. Kaikki metsä kaadettiin ja aina vain raivattiin lisää, karhut ammuttiin tavattaessa ja susista maksettiin tapporahaa. Oravan nahkoja keräiltiin. Kaikki tehtiin, koska ei ollut vaihtoehtoja, ei ollut varaa suojella luontoa.

    Suojellaksesi luontoa, ihmisen pitää olla tarpeeksi vapaa voidakseen huolestua niinkin mitättömästä asiasta.

    Äänestä

  • .,.,.,. kirjoitti:

    No ei ihminen nyt ihan ilman luontoa pärjää, ainakaan nykyisessä muodossa, mutta siitä ei ollutkaan kyse. Luonnonsuojelussa kun pää-ajatus on biodiversiteetti, jota ihminen toiminnoillaan uhkaa. Luonnonsuojelijoille luonto on itseisarvo, ei välinearvo jonka avulla ihminen pärjää tai ei.

    Äänestä

  • Fileas kirjoitti:

    Meinaan tosissani. Mikään mitä teemme, ei pysty tuhoamaan maailmaa. Koko ajatus on järjetön.

    Ajatellaan vaikka fossiilisia polttoaineita. Miljoonia vuosia sitten ne olivat metsää ja kaikki kokolailla samaan aikaan. Eli se CO2 mitä vapautamme on joskus ollut planeetan kierrossa ennestäänkin, aikana jolloin koko maata etelänapaa myöten peitti metsä, suurimmaksi osaksi sademetsä, jos paleontologeihin on luottaminen.

    Sademetsä tuottaa metaania. Metaani on kolme kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu, joskin lyhyempi kestoltaan. Eli lopputulos: Tällä planeetalla on joskus ollut kasvihuoneilmiö, joka oli useita kertoja voimakkaampi, kuin se mitä ihminen kykenee koskaan saamaan aikaan.

    Lisäksi on mietittävä tätä: Jos planeetan kasveista pieni osa muuttui fossiilisiksi polttoaineiksi, niin loput tietenkin maatuivat ja palasivat kiertoon. Kysymys siis kuuluukin, Onko luonnon kannalta mitään merkitystä, jos tuuppaamme loput kasveihin sitoutuneesta hiilestä takaisin kiertoon? Vastaus on: Ei, sillä kyseinen hiili oli mukana kierrossa ennen kuin kasvit ottivat ja muuttuivat hiilivedyiksi, ja tiettävästi elämä pärjäsi hyvin.

    Toisaalta ydinpommit. Eivät ne tuhoa aiheuta läheskään siinä mittakaavassa, missä sinä uskot. Ei maapallo kokonaisuutena edes huomaa niitä, vajaata 1/20 osaa K/T meteoriitin tehosta. Ydinpommien jälkeen sademetsät olisivat yhä täynnä elämää, meret samoin ja taivaat täynnä lintuja. Ja ihmisiä olisi yhä joka puolella, pahempaan ne eivät pysty. Tietenkin säteilymäärät kohoaisivat, mutta kaikkialla paitsi kraaterien välittömässä läheisyydessä se vain lyhentäisi odotettavissa olevaa elinikää. Ja sillä ei luonnon kannalta ole kummoistakaan merkitystä.

    Lisäksi otsonikadolla ja ydinpommeilla olisi nykytietämyksellä yksi yhteinen seuraus; Evoluution kiihtyminen. Kummassakin voimakas säteily aiheuttaisi mutaatioita ja mutaatiot kehittyisivät sopiviksi uusiin olosuhteisiin.

    Kaikki mitä ihminen kykenee tuhoamaan, on nykyinen elämänmuotomme. Mutta sen suojelemiseksi olisi ensisijainen suojelukohde oltava Ihminen itse, sillä jos hänellä ei ole vaihtoehtoja, hän tekee selvää ympärillään olevasta luonnosta. Katso joskus 1600- luvun piirroksia ja maalauksia Suomesta: Näkyvissä kylien ympärillä ei ole puun puuta. Kaikki metsä kaadettiin ja aina vain raivattiin lisää, karhut ammuttiin tavattaessa ja susista maksettiin tapporahaa. Oravan nahkoja keräiltiin. Kaikki tehtiin, koska ei ollut vaihtoehtoja, ei ollut varaa suojella luontoa.

    Suojellaksesi luontoa, ihmisen pitää olla tarpeeksi vapaa voidakseen huolestua niinkin mitättömästä asiasta.

    "Meinaan tosissani. Mikään mitä teemme, ei pysty tuhoamaan maailmaa. Koko ajatus on järjetön. "

    Nykytieteellä on hyvinkin mahdollista (teoreettisesti) jos kaikki into suunnattaisiin siihen, saada aikaan tuho joka jättäisi jäljelle ehkä enintään jotain bakteeritoimintaa yms.

    "Sademetsä tuottaa metaania. Metaani on kolme kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu, joskin lyhyempi kestoltaan."

    Suurempi vaikutus sademetsillä on hiilidioksidin sitojina. Jokainen biologi tietää sen. Eli jos verrataan tilannetta paljon sademetsiä vs ei sademetsiä -> luonnonbiodiversiteetin ja sen säilymisen kannalta jälkimmäinen on edullisempi.

    "Toisaalta ydinpommit. Eivät ne tuhoa aiheuta läheskään siinä mittakaavassa, missä sinä uskot"

    Nojoo, ei ne nyt niin tehokkaita ole että tuhoaisivat kaiken, mutta oikein käytettynä niiden vaikutus olisi enemmän kuin ei mitään. Ja muutakin teknologiaa tuhoamiseen löytyy.

    Lopuksi vielä, eliölajeja kuolee kokoajan sukupuuttoon nimenomaan ihmisen vaikutuksesta, se on kiistaton fakta. Tuskin itsepäisimmätkään kreationistit kiistävät tätä. Toki lajeja katoaa ja on kadonnut aikojen saatossa, mutta nyt on kyse ihmisen aikaansaannoksista.

    Äänestä

  • Muutamia vain kirjoitti:

    "Nykytieteellä on hyvinkin mahdollista (teoreettisesti) jos kaikki into suunnattaisiin siihen, saada aikaan tuho joka jättäisi jäljelle ehkä enintään jotain bakteeritoimintaa yms. "

    Miten?

    "Suurempi vaikutus sademetsillä on hiilidioksidin sitojina. Jokainen biologi tietää sen. "

    Niinkö? Ei sademetsä mitään 'sido'. Puut syntyvät ja kuolevat. Mieti mitä niille tapahtuu kuoltuaan ja alat ymmärtää, miksi sademetsä (ja mm. suot) ovat kasvihuonekaasu mielessä POSITIIVISIA. Jokaisen biologin pitäisi tietää se, kun avaruudesta asti pystytään 'näkemään' hajoavan kasvijätteen aiheuttama metaanipäästö sademetsiemme yläpuolella. Ja se, ettei sademetsä jätä juurikaan ravinteita maanpinnalle.

    Jos haluat sitoa hiiltä, niin kaada sademetsä ja asfaltoi koko alue. Hiiltä on sidottu paljon enemmän. Kerää vielä puut, tee niistä paperia ja paina kirjoja ja olet maksimoinut hiilen sitomisen. Paljon tehokkaammin, kuin metsä.

    Luononsuojelijan ei ikinä pitäisi yrittää logiikkaa. Esteettiset ja moraaliset syyt ovat riittävät, eikä niitä voi murskata luvuilla.

    "Lopuksi vielä, eliölajeja kuolee kokoajan sukupuuttoon nimenomaan ihmisen vaikutuksesta"

    Ihminen on osa luontoa ja kehittynyt käyttämään työkaluja. Hän on muokannut ympäröivää luontoa aina ja siten ei ole ollut olemassa aikaa, jolloin hän olisi ollut 'harmoniassa' luonnon kanssa. Maailmassahan satoja lajeja, jotka tuhoavat toisia, osasta syytetään ihmistä, mutta osa on ilman muuta luonnon omaa aikaansaannosta.

    Jos tuota taustaa vasten ajattelee ihmisen paikallisia saavutuksia, niin eivät ne niin ihmeellisiä ole. Eli amerikkalaisetkaan eivät ole loppujen lopuksi tuhonneet kovin montaa lajia Amerikassa (enemmän tuhoa ihminen teki tullessaan mantereelle Beringin salmen yli), eivätkä suomalaiset Suomessa. Koko planeetta on toinen juttu, mutta koko planeetta ei vaikuta paikallisiin ekosysteemeihin.

    Olen periaatteessa luononsuojelun kannalla. Useimmiten pidän ultravihreiden päättelyä ja yleistyksiä kestämättöminä älylliseltä kannalta, mutta joskus tarvitaan ääri-ihmisiä, jotta keskivertoihmisen kantaa pelotellaan hiukan parempaan suuntaan. Keskivertoihminen puolestaan on taloudellisesta näkökulmasta kuluttaja, joten hän vaikuttaa jo laajemmin ja niin on tapahtunut. Muistan ajan, jolloin kaupungin lähistön metsissä oli autonraatoja ja tiet täynnä lipeää ja lammikoita öljyä kotipihan öljynvaihtojen jäljiltä. Olemme parantamassa jatkuvasti. En odota mitään suurta muutosta, tai tuhoa. Niin ei käy. Luonto sopeutuu toiseen suuntaan, ihminen sopeutuu toiseen suuntaan ja tilanne tasoittuu.

    Miten tuhoaminen on mahdollista? Jos päästeltäisiin ydinaseilla kunnolla, niin ei jäljelle jäisi bakteerejakaan. Ei mitään elinkelpoista (hiilen kiertoo perustuvaa) meidän näkökulmastamme. En tiedä paljonko arsenaalia olisi, mutta en pidä sitä mahdottomana. En ollenkaan.

    Tiedätkö miksi sademetsä sitoo hiilidioksidia? Koska siellä on kuolleita puita (niitä hajottavia bakteereja) sitomassa sitä. Toki kasvihuonekaasut ovat positiivisia siinä mielessä, että ne mahdollistavat elämän. Mutta liika on liikaa. On C-vitamiinikin terveellistä, mutta eläisitkö pelkillä C-vitamiinipillereillä?

    En kyllä ymmärrä mitä tarkoitat sanomalla "ettei sademetsä jätä juurikaan ravinteita maanpinnalle", kun puhuimme (puhuitte, kommentoin sivusta) juuri sademetsän vaikutuksesta ilmastolle.

    "Luononsuojelijan ei ikinä pitäisi yrittää logiikkaa. Esteettiset ja moraaliset syyt ovat riittävät, eikä niitä voi murskata luvuilla. "

    Mielenkiintoista. Erittäin. Taidat olla aika näköalaton.

    "Maailmassahan satoja lajeja, jotka tuhoavat toisia, osasta syytetään ihmistä, mutta osa on ilman muuta luonnon omaa aikaansaannosta. "

    Toki lajeja tulee ja menee, siihenhän "homma perustuu". Ilman muuta osa on luonnon omaa aikaansaannosta, se on osa "hommaa".

    "Jos tuota taustaa vasten ajattelee ihmisen paikallisia saavutuksia, niin eivät ne niin ihmeellisiä ole. "

    Ei ihmeellisiä? Oletko koskaan lentänyt lentokoneella euroopan maiden yli kirkkaalla ilmalla? No et, koska voit päästellä tuommoisia kommentteja. Tai sitten sinun "ei ihmeellinen" on aika ihmeellinen (minusta).

    "Koko planeetta on toinen juttu, mutta koko planeetta ei vaikuta paikallisiin ekosysteemeihin. "

    Ja tämä sanoja viisasteli logiikasta :D Just näin.

    "Olemme parantamassa jatkuvasti."

    Tämä on totta. Pitää kuitenkin muistaa, että meidän on pitänyt parantaa vasta hyvin lyhyen aikaa. Kaikki on tapahtunut erittäin lyhyessä ajassa (ekologisesti).

    "Luonto sopeutuu toiseen suuntaan, ihminen sopeutuu toiseen suuntaan ja tilanne tasoittuu."

    Toivotaan näin. Tällä hetkellä ainoa "tasoittumisen" vaihtoehto on ihmisen kuoleminen sukupuuttoon.

    Äänestä

  • ajatuksia (ajatuskia) kirjoitti:

    Kobolttipommeilla ilmakehässä pystyisi tuhoamaan kaiken elämän maanpäältä. Normaaleilla ydinaseilla ei onnistu vaikka koko maailman arsenaali käytettäisiin. Jää kuitenkin sopivia paikkoja, eikä todellisuudessa atomipommien säteilyvaikutukset ole niin kummoiset kun moni luulee.

    Äänestä

  • ajatuksia (ajatuskia) kirjoitti:

    Miten tuhoaminen on mahdollista? Jos päästeltäisiin ydinaseilla kunnolla, niin ei jäljelle jäisi bakteerejakaan. Ei mitään elinkelpoista (hiilen kiertoo perustuvaa) meidän näkökulmastamme. En tiedä paljonko arsenaalia olisi, mutta en pidä sitä mahdottomana. En ollenkaan.

    Tiedätkö miksi sademetsä sitoo hiilidioksidia? Koska siellä on kuolleita puita (niitä hajottavia bakteereja) sitomassa sitä. Toki kasvihuonekaasut ovat positiivisia siinä mielessä, että ne mahdollistavat elämän. Mutta liika on liikaa. On C-vitamiinikin terveellistä, mutta eläisitkö pelkillä C-vitamiinipillereillä?

    En kyllä ymmärrä mitä tarkoitat sanomalla "ettei sademetsä jätä juurikaan ravinteita maanpinnalle", kun puhuimme (puhuitte, kommentoin sivusta) juuri sademetsän vaikutuksesta ilmastolle.

    "Luononsuojelijan ei ikinä pitäisi yrittää logiikkaa. Esteettiset ja moraaliset syyt ovat riittävät, eikä niitä voi murskata luvuilla. "

    Mielenkiintoista. Erittäin. Taidat olla aika näköalaton.

    "Maailmassahan satoja lajeja, jotka tuhoavat toisia, osasta syytetään ihmistä, mutta osa on ilman muuta luonnon omaa aikaansaannosta. "

    Toki lajeja tulee ja menee, siihenhän "homma perustuu". Ilman muuta osa on luonnon omaa aikaansaannosta, se on osa "hommaa".

    "Jos tuota taustaa vasten ajattelee ihmisen paikallisia saavutuksia, niin eivät ne niin ihmeellisiä ole. "

    Ei ihmeellisiä? Oletko koskaan lentänyt lentokoneella euroopan maiden yli kirkkaalla ilmalla? No et, koska voit päästellä tuommoisia kommentteja. Tai sitten sinun "ei ihmeellinen" on aika ihmeellinen (minusta).

    "Koko planeetta on toinen juttu, mutta koko planeetta ei vaikuta paikallisiin ekosysteemeihin. "

    Ja tämä sanoja viisasteli logiikasta :D Just näin.

    "Olemme parantamassa jatkuvasti."

    Tämä on totta. Pitää kuitenkin muistaa, että meidän on pitänyt parantaa vasta hyvin lyhyen aikaa. Kaikki on tapahtunut erittäin lyhyessä ajassa (ekologisesti).

    "Luonto sopeutuu toiseen suuntaan, ihminen sopeutuu toiseen suuntaan ja tilanne tasoittuu."

    Toivotaan näin. Tällä hetkellä ainoa "tasoittumisen" vaihtoehto on ihmisen kuoleminen sukupuuttoon.

    Miksi minulle tulee aina mieleen, että vain kaikkein eniten mielikuvitukseen ja huuhaahan perustuvat mielipiteet perustellaan 'näköaloilla'?

    Ehkä siksi, etteivät numerot tue niitä mielipiteitä.

    "Miten tuhoaminen on mahdollista? Jos päästeltäisiin ydinaseilla kunnolla, niin ei jäljelle jäisi bakteerejakaan. Ei mitään elinkelpoista (hiilen kiertoo perustuvaa) meidän näkökulmastamme. En tiedä paljonko arsenaalia olisi, mutta en pidä sitä mahdottomana. En ollenkaan"

    Juu ei. Ei meinaan onnistu. Maapallolle on tippunut enemmän energiaa yhdessä meteoriitissä, kuin koko maailman ydinasevarastotX10. Lisäksi joka vuosi salamat yksistään vapauttavat energiaa ainakin kaksi kertaa niin paljon, kuin tuo 50'000 ydinkärjen määrä.

    "Tiedätkö miksi sademetsä sitoo hiilidioksidia? Koska siellä on kuolleita puita (niitä hajottavia bakteereja) sitomassa sitä"

    Biologian kirja auki. Kohta: Fotosynteesi. Kasvi sitoo hiilidioksidista hiilen sokeriin. Hiilidioksidin (CO2) happi (O2) vapautuu takaisin ilmakehään. Kun puu kuolee, bakteerit EIVÄT sido hiiltä. ne käyttävät puun eläessään varastoiman energian, eli hiilen. Hiili vapautuu joko hiilidioksidina (vapautuu CO2:ta) tai metaanina (CH4). Koska metaani on monta kertaa hiilidioksidia tehokkaampi kasvihuonekaasu, on totaalivaikutus aina positiivinen.

    Hidastettuna: Puu eläessään: CO2 fotosynteesi = sokeri. Puu kuolee, vapautetaan sokerin sitoma energia, CO2 ja vähäisempi määrä metaania, CH4. Metaani palaa ilmakehässä, tai hajoaa auringon säteilyssä hiljakseen: CH4 3 O2 = CO2 2 H2O, eli ei näytä puu pitävän kuoltuaan hiiltä missään. Lisäksi, koska ei ole ravinteita pintamaassa tarkoittaa, ettei ole maaperään sitoutuneena yhtään mitään. Nolla tulos.

    ""Luononsuojelijan ei ikinä pitäisi yrittää logiikkaa. Esteettiset ja moraaliset syyt ovat riittävät, eikä niitä voi murskata luvuilla. "

    >>Mielenkiintoista. Erittäin. Taidat olla aika näköalaton."

    Edellisen perusteella? Tarkoittanet realisti? Ottaen huomioon, että esität vailla ymmärrystä, että 'ydinaseet voivat tuhota koko planeetan' ja sitten vielä saat hiilen kierron väärin, niin minusta olisi parempi, ettet antaisi kuvaa, jossa luontoa suojelevat vain ne, jotka eivät tiedä mistään mitään. Pysy arvoissa ja etiikassa perustellessasi jotain.

    Äänestä

  • Fileas kirjoitti:

    "Nykytieteellä on hyvinkin mahdollista (teoreettisesti) jos kaikki into suunnattaisiin siihen, saada aikaan tuho joka jättäisi jäljelle ehkä enintään jotain bakteeritoimintaa yms. "

    Miten?

    "Suurempi vaikutus sademetsillä on hiilidioksidin sitojina. Jokainen biologi tietää sen. "

    Niinkö? Ei sademetsä mitään 'sido'. Puut syntyvät ja kuolevat. Mieti mitä niille tapahtuu kuoltuaan ja alat ymmärtää, miksi sademetsä (ja mm. suot) ovat kasvihuonekaasu mielessä POSITIIVISIA. Jokaisen biologin pitäisi tietää se, kun avaruudesta asti pystytään 'näkemään' hajoavan kasvijätteen aiheuttama metaanipäästö sademetsiemme yläpuolella. Ja se, ettei sademetsä jätä juurikaan ravinteita maanpinnalle.

    Jos haluat sitoa hiiltä, niin kaada sademetsä ja asfaltoi koko alue. Hiiltä on sidottu paljon enemmän. Kerää vielä puut, tee niistä paperia ja paina kirjoja ja olet maksimoinut hiilen sitomisen. Paljon tehokkaammin, kuin metsä.

    Luononsuojelijan ei ikinä pitäisi yrittää logiikkaa. Esteettiset ja moraaliset syyt ovat riittävät, eikä niitä voi murskata luvuilla.

    "Lopuksi vielä, eliölajeja kuolee kokoajan sukupuuttoon nimenomaan ihmisen vaikutuksesta"

    Ihminen on osa luontoa ja kehittynyt käyttämään työkaluja. Hän on muokannut ympäröivää luontoa aina ja siten ei ole ollut olemassa aikaa, jolloin hän olisi ollut 'harmoniassa' luonnon kanssa. Maailmassahan satoja lajeja, jotka tuhoavat toisia, osasta syytetään ihmistä, mutta osa on ilman muuta luonnon omaa aikaansaannosta.

    Jos tuota taustaa vasten ajattelee ihmisen paikallisia saavutuksia, niin eivät ne niin ihmeellisiä ole. Eli amerikkalaisetkaan eivät ole loppujen lopuksi tuhonneet kovin montaa lajia Amerikassa (enemmän tuhoa ihminen teki tullessaan mantereelle Beringin salmen yli), eivätkä suomalaiset Suomessa. Koko planeetta on toinen juttu, mutta koko planeetta ei vaikuta paikallisiin ekosysteemeihin.

    Olen periaatteessa luononsuojelun kannalla. Useimmiten pidän ultravihreiden päättelyä ja yleistyksiä kestämättöminä älylliseltä kannalta, mutta joskus tarvitaan ääri-ihmisiä, jotta keskivertoihmisen kantaa pelotellaan hiukan parempaan suuntaan. Keskivertoihminen puolestaan on taloudellisesta näkökulmasta kuluttaja, joten hän vaikuttaa jo laajemmin ja niin on tapahtunut. Muistan ajan, jolloin kaupungin lähistön metsissä oli autonraatoja ja tiet täynnä lipeää ja lammikoita öljyä kotipihan öljynvaihtojen jäljiltä. Olemme parantamassa jatkuvasti. En odota mitään suurta muutosta, tai tuhoa. Niin ei käy. Luonto sopeutuu toiseen suuntaan, ihminen sopeutuu toiseen suuntaan ja tilanne tasoittuu.

    Mistä ihmeestä päähäsi kumpuaa ajatus että maapallo olisi jotenkin hajoamaton, ettei ihminen mitenkään voisi siihen pysytä?
    Tällainen ajatustapahan on kyllä aika yleinen kreationisteilla, joiden mielestä Jumalan luomaan ei pieni ihminen pysty vaikuttamaan. Aiemmin kreationistit eivät uskoneet sukupuuttoonkoaan, en tiedä uskovatko nykyäänkään, kovapäisiä ovat.
    Kuulutko tähän klaaniin?

    Äänestä

  • Fileas kirjoitti:

    Miksi minulle tulee aina mieleen, että vain kaikkein eniten mielikuvitukseen ja huuhaahan perustuvat mielipiteet perustellaan 'näköaloilla'?

    Ehkä siksi, etteivät numerot tue niitä mielipiteitä.

    "Miten tuhoaminen on mahdollista? Jos päästeltäisiin ydinaseilla kunnolla, niin ei jäljelle jäisi bakteerejakaan. Ei mitään elinkelpoista (hiilen kiertoo perustuvaa) meidän näkökulmastamme. En tiedä paljonko arsenaalia olisi, mutta en pidä sitä mahdottomana. En ollenkaan"

    Juu ei. Ei meinaan onnistu. Maapallolle on tippunut enemmän energiaa yhdessä meteoriitissä, kuin koko maailman ydinasevarastotX10. Lisäksi joka vuosi salamat yksistään vapauttavat energiaa ainakin kaksi kertaa niin paljon, kuin tuo 50'000 ydinkärjen määrä.

    "Tiedätkö miksi sademetsä sitoo hiilidioksidia? Koska siellä on kuolleita puita (niitä hajottavia bakteereja) sitomassa sitä"

    Biologian kirja auki. Kohta: Fotosynteesi. Kasvi sitoo hiilidioksidista hiilen sokeriin. Hiilidioksidin (CO2) happi (O2) vapautuu takaisin ilmakehään. Kun puu kuolee, bakteerit EIVÄT sido hiiltä. ne käyttävät puun eläessään varastoiman energian, eli hiilen. Hiili vapautuu joko hiilidioksidina (vapautuu CO2:ta) tai metaanina (CH4). Koska metaani on monta kertaa hiilidioksidia tehokkaampi kasvihuonekaasu, on totaalivaikutus aina positiivinen.

    Hidastettuna: Puu eläessään: CO2 fotosynteesi = sokeri. Puu kuolee, vapautetaan sokerin sitoma energia, CO2 ja vähäisempi määrä metaania, CH4. Metaani palaa ilmakehässä, tai hajoaa auringon säteilyssä hiljakseen: CH4 3 O2 = CO2 2 H2O, eli ei näytä puu pitävän kuoltuaan hiiltä missään. Lisäksi, koska ei ole ravinteita pintamaassa tarkoittaa, ettei ole maaperään sitoutuneena yhtään mitään. Nolla tulos.

    ""Luononsuojelijan ei ikinä pitäisi yrittää logiikkaa. Esteettiset ja moraaliset syyt ovat riittävät, eikä niitä voi murskata luvuilla. "

    >>Mielenkiintoista. Erittäin. Taidat olla aika näköalaton."

    Edellisen perusteella? Tarkoittanet realisti? Ottaen huomioon, että esität vailla ymmärrystä, että 'ydinaseet voivat tuhota koko planeetan' ja sitten vielä saat hiilen kierron väärin, niin minusta olisi parempi, ettet antaisi kuvaa, jossa luontoa suojelevat vain ne, jotka eivät tiedä mistään mitään. Pysy arvoissa ja etiikassa perustellessasi jotain.

    "Juu ei. Ei meinaan onnistu. Maapallolle on tippunut enemmän energiaa yhdessä meteoriitissä, kuin koko maailman ydinasevarastotX10."

    Energiaa? Energiastako tässä on kysymys? Minä (tyhmä) luulin, että säteilystä ja sen vaikutuksista. Jos kysymys onkin vain energiasta, niin sitten ei ole tosiaan mitään hätää. Maapallon massassa jo on niin paljon energiaa, että koko asearsenaali on hyttysen pieru.

    Eli voi tehdä mitä haluaa, luonto kestää. Hyvä.

    Äänestä

  • mursu kirjoitti:

    Jep, ei liity säteilyyn millään lailla.

    Täällä ehdotellaan Koboltti-suolattua ydinasetta (yhtään ei ole koskaan rakennettu), joka laukeisi ilmakehässä. Muita vaihtoehtoja ovat Tantalium, sinkki ja kulta-suolatut pommit. Gamma-säteily on tietysti ikävää jne., mutta se on vain paikallista. Ei säteily liiku taianomaisesti joka paikkaan, vaan tarvitaan säteilevää ainetta, joka säteilyä lähettää.

    Ja jos riittävä laskeumapilvi keveitä radioaktiivisia partikkeleita pääsee ilmakehään, niin ne jakautuvat niin suurelle alueelle, etteivät säteilymäärät ole enää tappavia. Syöpäriski lisääntyy tietysti, mutta suurin osa eliömuodoista ei kertakaikkiaan ehdi sairastua syöpään tai säteilysairauteen, ennen kuolemistaan vanhuuteen. Ja lisääntyminen toimii normaalisti, joten seuraava sukupolvi on syntynyt, ennen kuin edellinen kuolee.

    Suurempi ongelma saattaa olla, jos maan magneettikenttä on kääntymässä. Se päästäisi vaillinaisen toiminnan aikana avaruussätielyä (mm. gammasäteilyä) maan pinnalle. Ja silti selvitään.

    Juuri tätä tarkoitan sillä, että pitäisi jättää luononsuojelun puolustuksesta numerot ja logiikka pois. Useimmat neropateista ovat liian tyhmiä tarkistamaan tietonsa, ennenkuin kailottavat ne maailmalle 'totuuksina'. Luuletko, että joku teollisuuspamppu tai poliitikko ottaa tuollaisen vakavasti, kun sata tiedemistä voi todistaa kaverin olevan väärässä. Vähän epäilen. Pysytään eettisissä ja esteettisissä arvoissa, tai tarkistetaan tiedot. nuclear weapons archive kertoo netissä kaikille halukkaille, mihin ne pommit pystyvät, montako niitä on ja kenellä. Myös koboltti-pommi selitetään, kuten myös laskeuma. Ettei tarvitse ruveta väittelemään.

    http://nuclearweaponarchive.org

    Äänestä

  • maapalloko? kirjoitti:

    Mistä ihmeestä päähäsi kumpuaa ajatus että maapallo olisi jotenkin hajoamaton, ettei ihminen mitenkään voisi siihen pysytä?
    Tällainen ajatustapahan on kyllä aika yleinen kreationisteilla, joiden mielestä Jumalan luomaan ei pieni ihminen pysty vaikuttamaan. Aiemmin kreationistit eivät uskoneet sukupuuttoonkoaan, en tiedä uskovatko nykyäänkään, kovapäisiä ovat.
    Kuulutko tähän klaaniin?

    Maapallo on tuhoutumaton. Jos sinä kuvittelet, että sen voi tuhota, kehotan tutustumaan Darwinin evoluutioteoriaan, paleontologiaan yleisesti ja miettimään vähän.

    Se ei yksinkertaisesti ole mikään hauras järjestelmä, sillä sellainen ei olisi kestänyt kaikkea sitä mistä se on mennyt lävitse.

    Mutta missä menet metsään, on se että kuvittelet (hyvin kreationistisesti, muuten) että se on stabiili järjestelmä. Se ei ole ja sitä jo Darwin yritti peippoinensa osoittaa. Se ei pysy samana, kunnes jokin ulkopuolinen pakottaa sen muuttumaan, vaan on jatkuvassa muutoksen tilassa. Muutos on ainoa vakio tällä planeetalla ja vaikka yrität kovasti vakuuttaa, että muutos 'tuhoaa' planeetan, niin ei planeetta välitä.

    Se muuttuu. Tänään, tällä sekunnilla, eikä se koskaan palaa eiliseen.

    Maapallo on tuhoutumaton?

    Tämä oikeuttaa sitten ihan mihin vain. Saa räjäytellä ydinpommeja, laskea öljyä mereen, sotia niin paljon kuin sielu sietää, tuhlata luonnonvaroja vapaasti. Mitä siitä, jos tapetaan sukupuuttoon koralleja, tiikereitä, leijonia tai ihan mitä vain. Maailmahan on tuhoutumaton.

    Tällä argumentilla ei tarvitse edes noudattaa lakeja. Vaikka jättäisi noudattamatta ja ampuisi muutaman ihmisen niin ei haittaa. Maailma on tuhoutumaton ja se muulla ei ole väliä.

    Äänestä

  • unabomberi kirjoitti:

    Ei se ole argumentti minkään puolesta tai mitään vastaan (paitsi ehkä yleistä tyhmyyttä).

    Se on vain totuus siinä mielessä, kuin paleontologia ja muut tieteet ovat meille osoittaneet.

    Laeilla ei asian kanssa ole mitään tekemistä, koska ne ovat yhden lajin, ihmisen, sisäinen järjestelmä. Me puhumme nyt koko planeetasta, kaikista lajeista ja niiden välisistä suhteista. Ja niitä ei voi kokonaisuudessaan tuhota. Ei ihmisen konsteilla, eikä useilla luonnonkaan konsteilla.

    Mutta kuten tiedämme universumi laajenee ja aurinkommekin sammuu jossain vaiheessa. Telluksesta tulee aika paikka elää jossain vaiheessa. Eikö silloin elämä lopu maapallolta? Mikäli laajeneminen jatkuu loputtomasti niin kuin siltä vähän näyttää koko universumista tulee kylmä ja pimeä paikka. Tähdet erkanevat toisistaa ja sammuvat. Jäljelle jää vain avaruushumina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Himasen parta kirjoitti:

Onko Pentti oikeassa ihmislajin kieroutuneen roolin suhteen?

Pentti Linkola lopetti biologian opintonsa Helsingin yliopistossa viisikymmenluvun lopulla ryhtyen ammattikalastajaksi. L:n kirjat ja lehtikirjoitukset ovat 1960-luvun alusta lähtien herättäneet melkoista huomiota ja kiivasta keskustelua. L:n mukaan väestönkasvu ja ihmisen kiihtyvä taloudellinen toimeliaisuus ovat saattaneet maapallon elokehän - "ainoan tuntemamme elämän koko maailmankaikkeudessa" - tuhon partaalle. L:n mukaan jatkuva muutos ja kehityksen vaatimukset ovat olleet tuhoisia myös ihmisen omalle psyykelle, mikä näkyy lisääntyneinä mielenterveyden ongelmina.

Väestönkasvun ja ihmisen taloudellisen toiminnan hidastamiseksi L on ehdottanut hyvin radikaaleja keinoja - esimerkiksi kehitysavun lopettamista sekä myös tuotantolaitoksiin, voimalinjoihin yms. suunnattuja terrori-iskuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu