Kun kuolleeseen todellisuuteen syntyy elämä on se aluksi laiha heikko, hatara. Ohut. Ja kovasti kuolevainen, lyhytikäinen.
Sitten sen vahvuus lisääntyy, vahvistuu. Siitä tulee eläväisempi myös suhteessa kuolemaan.
Pitkän aikaa se hiljalleen vahvistuu, kuoleminen sen kohdalla asteittain vähenee.
Kuoleminen loppuu. Elämämäisyysominaisuudet saavat suuremman prosenttisen osuuden koko otuksesta, otusjoukosta.
Paratiisi.
Äly on tämän nopeuttamista.
Sitten sen vahvuus lisääntyy, vahvistuu. Siitä tulee eläväisempi myös suhteessa kuolemaan.
Pitkän aikaa se hiljalleen vahvistuu, kuoleminen sen kohdalla asteittain vähenee.
Kuoleminen loppuu. Elämämäisyysominaisuudet saavat suuremman prosenttisen osuuden koko otuksesta, otusjoukosta.
Paratiisi.
Äly on tämän nopeuttamista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet väärässä. Elämän jana on aina laskeva; kuolemisen prosessi alkaa jo kohdusta. Tämä on kaikki termodynamiikkaa, tarvitaan vain tietty määrä elämää (aikaa, fyysisiä ominaisuuksia jne.) jotta olio pystyy kopioitumaan,sitten joutaakin kuolla.
Jos eliö olisi kuolematon, siis onnistuneesti, se kuolisi pois.
Kuolematon laji ei omaa mahdollisuutta sopeutua ja muuttuva universumi pyyhkisi sen olemattomiin.
Monet ovat kyselleet, pohtineet, millaiset kuvat, millainen kuva, kannattaisi tehdä tästä elämä-paratiis-todellisuus, jossain järjestyksessä, systeemistä tms.
Kuvan pitäis olla jokin helppotajuinen ja yksiselitteinen. Yläkäsitetasoisissakin kuvissa on sitä heikkoutta, että evoluution edetessä niitä joutuu muutteleen paljon ja vielä usein, jotta ne olisivat uuden tilanteen ajansasalla.
Teoreettiset kuvat tiettyä(jä) teoreettisia tehtäviä varten ovat päteviä teoriasiotvuudella eli esim teorioiden selityskyvyn rajoittumilla.
Tullaan siihen ideaan, että koko valtava suuri todellisuus tästä minun (sinun) paikalta katsottuna on paras kuva ja sitä voi vielä tukea öisiä tähtitaivaita katselemalla. Siinä evoluution lipuminen näkyy tosiaikaisena reaaliliikkeenä muun liikkeen lomassa "oikeilla paikoillaan" humoristisesti sanoen. Oikealla tavalla. Se kuva pitää paikkansa ja on päivittynyt juuri.
Eikä se kuva esitä pelkkää kuollutta, elänhän itsekin ja jalkani, sydämenlyöntini tärisyttää maa-planeettaa, niinkuin monien muiden otusten jalat, sydämenlyönnit, sekä tätä, että niin monia, monia muita pleneettoja. Koko taivaanmekaniikka sykkii, pulssii, elämän pulssimista.