Tässä mietin otsikon kysymystä. Kumpi parempi, perinteinen huolehtijatyyppi vai oman elämänsä sankari? Itse olen tuo jälkimmäinen. Mulle on ollut aina todella tärkeää toteuttaa itseään(oli se nyt opiskelujuttuja tai mitä tahansa). Ainakin kaveripiirin naiset taas ovat pitkälti erilaisia: mies ja muu tulee ensin ja omat tarpeet viimeisenä, jos silloinkaan. Sitten kun tajutaan että mies ei riitä elämänsisällöksi niin lähdetään etsimään piristystä -toisista miehistä. Äly hoi älä jätä..
Kummallista. Mielestäni parisuhde ja perheellisyys ei sulje pois mahdollisuuksia mikäli on kykyä järjestellä asioita ja jaksaa nähdä vaivaa. Enkä tajua niitäkään joiden mielestä ei sen lutusen(?) kumppanin lisäksi muita ystäviä/kavereita tarvita.
Täytyy vaan uskoa että tulee vastaan miekkonen jolla on kykyä tajuta että meikäläinen ei ole hymistelevä ja mielistelevä nainen vaan hankin vaikka rekkakortin jos sen koen tarpeelliseksi. Lisäksi sen tulis sietää mun miespuoliset _ystävät_ ja kaikki päähänpistot mitä mieleen pälkähtää. Heh heh.. :) Toivossa eletään..
Kummallista. Mielestäni parisuhde ja perheellisyys ei sulje pois mahdollisuuksia mikäli on kykyä järjestellä asioita ja jaksaa nähdä vaivaa. Enkä tajua niitäkään joiden mielestä ei sen lutusen(?) kumppanin lisäksi muita ystäviä/kavereita tarvita.
Täytyy vaan uskoa että tulee vastaan miekkonen jolla on kykyä tajuta että meikäläinen ei ole hymistelevä ja mielistelevä nainen vaan hankin vaikka rekkakortin jos sen koen tarpeelliseksi. Lisäksi sen tulis sietää mun miespuoliset _ystävät_ ja kaikki päähänpistot mitä mieleen pälkähtää. Heh heh.. :) Toivossa eletään..
Vastaukset 17
Vanhimmat
Perinteinen huolehtijatyyppikin voi olla oman elämänsä sankari. Eli hän voi toteuttaa itseään itselleen sopivalla tavalla.
En jaksa uskoa niihin valituksiin, minkä mukaan joku ei kelpaa parisuhdemarkkinoilla, koska on niin hemmetin hyvä. Näitähän täällä netissä riittää. Vapaaehtoisesti voi toki pysytellä parisuhteiden ulkopuolella. Mutta minä nauran selityksille 'miehet ei haluu mua kun mulla on rekkakortti' tai 'harrastan vuorikiipeilyä, siinä vika'. Entäs, jos se vika ei SITTENKÄÄN ole siinä?
Mutta oman elämänsä sankari, sitä tulisi joka ikisen olla. Eihän ihminen muuten voi olla onnellinen.
Siinä kun etsit minua vaan.
Itsekin olen itsenäinen ja välillä itsepäinenkin nainen. Onnellista olisi jos parisuhteessa olisi molemmille tilaa hengittää, eikä rajoitettaisi toisiaan liikaa. Ei parisuhde ole koko elämä, vaikkakin tosi tärkeä osa sitä, ainakin parhaimmillaan - ja siihenhän pitää pyrkiä :) Kuka sitä nyt huonoon sellaiseen?
Tervettä on jos on omiakin ystäviä ja harrastuksia; ei mikään uhrautujatyyppi. Tietysti kompromissejakin pitää tehdä ja ottaa toinen huomioon. Toisaalta yhteisiäkin harrastuksia on hyvä olla, ettei kaikkea tehdä ihan vain erikseen. Se on se kuuluisa "kultainen keskitie" kova sana tässäkin asiassa.
Uskon, että itsenäisille (mikä ei ole siis synonyymi itsekkään kanssa) naisille on mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla. Tosin se vaatii vahvan ja itsensä kanssa sinut olevan kumppanin.
Itse ajattelen, että itsenäinen nainen rakastaa itseään ja on sinut itsensä kanssa, tietää mitä haluaa ja elää sen mukaisesti. Mutta itsenäisyys ei mielestäni myöskään ole itsekkyyttä, yksinään pakerrusta hampaat irvessä "minähän en miestä tarvitse mihinkään" -ajattelua.
Itse toivoisin löytäväni myös itsenäisen miehen, jolla on oma elämänsä elettävänään, mutta täydentäisimme ja yhdistäisimme omat elämämme. Tavallaan kuin katsottaisiin samaan suuntaan yhdessä.. Kompromisseja ja sovittelua tarvitaan, ja periksi antamistakin joskus.
Ap. ihmetteli näitä "uhrautujia" (ystävänsä ja omat tarpeensa jättäneitä) ja kun lähtevät etsimään sitä elämäänsä sit uudesta miehestä, mut siinähän onkin mielestäni hakusessa se oman elämän suunta. Ei rakasta itseään, ei tiedä mitä haluaisi kun aina sen oman elämän sisällön on luonut jonkun muun elämä..
Olen kuitenkin miettinyt et sitten kun joskus (toivottavasti) saan lapsia sen ihanan miehen kanssa, joutuu varmaan miettimään niitä omia tarpeita uudelleen. Lapset kuitenkin tarvitsevat niin paljon enemmän, mut ehkä se on sit oma valinta, suunta omalle elämälle. Et haluaa elää heidän ehtojensa mukaan.. Vaikka uskon silti et jostain revin aika myös omille jutuilleni..
jää nähtäväksi =D
Ei ole tulevaisuutta. Unohda koko homma!
Miehet eivät tahdo puolisokseen sellaista itsellistä naista. He tahtovat naisen, joka on vähän niinkuin heidän äitinsä, joka paapoo ja kunnioittaa heitä, eikä varsinkaan osaa käyttää omia aivojaan.
Ehkä ei nyt kuitenkaan, se että muutama ihmetapaus on sattunut elämään ei tarkoita että kaikki olisi.
Jos minä haluan äitini tyyppisen naisen niin haluan siis sellaisen joka ei tarvitse minua, joka ei käy paapomaan minua, arvostaa ja kunnioittaa kylläkin, ja jos hän ajautuu tilanteeseen jossa ei enää näe muuta mahdollisuutta kuin lähteä omille teilleen ja jättää kaiken, hän tekee niin. Haluan siis itsenäisen naisen joka tekee mitä parhaaksi näkee.
"Kummallista. Mielestäni parisuhde ja perheellisyys ei sulje pois mahdollisuuksia mikäli on kykyä järjestellä asioita ja jaksaa nähdä vaivaa. Enkä tajua niitäkään joiden mielestä ei sen lutusen(?) kumppanin lisäksi muita ystäviä/kavereita tarvita."
Tää oli musta hyvin sanottu.
Onko sinulla kokemuksia, että olisi jätetty tuon takia ? Tai, että kukaan ei olisi kiinnostunut ? Mun mielestä itsenäisyys ei näy välttämättä päälle päin vaan vasta tutustumisen kautta.
Minusta on miesten aliarvioimista olettaa, että he haluavat avuttoman bimbon omaa egoaan pönkittämään. Tottakai nainen, jolla on se kuuluisa oma elämä, on paljon mukavampi kumppani. Tasavertaisempaahan se niin on. Tämä oli tietenkin omaa logiikkaani ja voi olla, että muutamakin mies kaipaa epäitsenäistä naista jostain syystä. Mutta mitä siitä? Et kuitenkaan luovu elämästäsi miellyttääksesi jotain yleistä odotusta...Ethän? Kunnioita itseäsi ja ajattele niin, että olet hyvä kumppani jollekin =)
oli aluksi vähän harmissaan siitä, että minulla on niin paljon selkeitä tavoitteita elämässä, ja myös sellaisia harrastuksia, jotka vievät hieman aikaa parisuhteelta. Mies ei ole myöskään harrastuspuolella yhtään samanhenkinen kanssani, joten joskus hän kokee jonkinlaista ahdistusta kun mulla on niin paljon niitä omia juttuja.
Ymmärrän häntä hyvin. Hänen exänsä oli juuri tällainen itsenäinen nainen, joka lopulta asetti oman itsenäisen elämänsä korkeimmalle arvojärjestyksessä. Kun aika alkoi miehen mielestä olla kypsä perheen kasvattamiselle, painoi nainen vain jarrua. Se meni liian usein siihen, että mies oli tavallaan kakkonen. Vaikka se ei oikeasti olisi ollutkaan niin, ni mieheni kuitenki koki asian siten.
Sen takia hänelle on varmaan jäänyt jonkinlaisia arpia...hän haluaa, että nainen on kykenevä sitoutumaan perheeseen, ja myös haluavan itse sitä. Joskus, kun esimerkiksi lähden harrastusporukalla reissuun, mieheni ajatuksiin tulee selvästi se, että jos kuitenkin meinaan jossain vaiheessa kääntää kelkkaa ja elääkin vain itselleni. Saattaa jonkun mielestä kuulostaa ahdistavalta, mutta kyllä meistä kullekin voi mennyt suhde jättää jälkiä, jotka vaikuttavat mm. käyttäytymiseen tietyissä tilanteissa.
Ajan kanssa monista asioista selvitään. Jos haluaa elää pirkässä parisuhteessa, on niitä kompromisseja tehtävä. Pakostakin täytyy jostain joskus luopua, jos meinaa lapsia hankkia. Se, mitä saa tilalle, on varmasti monella tapaa antoisampaa. Näin ainakin itse uskon. Pitäisi kuitenkin kyetä elämään tasapainossa. Liika uhrautuminen suuntaan tai toiseen on aina pahasta.
...naisia.
Olen ollut sinkkuna reilu 2 vuotta.Ongelma ei ole ettenkö pystyisi luomaan uusia tuttavuuksia,vaan ongelma tulee esille,kun kerron harrastuksistani ja kiinnostuksen kohteista.Siinä vaiheessa mies alkaa yleensä hymyilemään "myötätuntoisesti" tai ottaa pakkia rengin/orjanpaikan pelossa,Hah.
Ei ole Alfa_urosta kävellyt vastaan.
Mulla on juuri samanlaisia kokemuksia. Luen itseni myös hyvin itsenäisiin, vahvoihin naisiin. Treffipalstalla kerron profiilissani itsestäni ja harrastuksistani avoimesti. Saan tosi vähän viestejä. En kuitenkaan aio muuttaa sitä valheelliseksikaan. Parempi, että eivät otakaan yhteyttä kuin että lähtisivät sitten karkuun, kun tutustuisivat paremmin.
Olen myös ihmetellyt, mikä vahvoissa naisissa miehiä pelottaa? Haluaisin myös vahvan, HYVÄN ITSETUNNON omaavan miehen tasavertaiseen suhteeseen. Mistä ihmeestä sellaisia löytyy?
Mä oon ihmetelly et miksi haluta parisuhteeseen jos ei halua jakaa elämäänsä? Eihän parisuhde voi olla sama kuin 2 sinkkuelämää yhdistettynä eikä pidäkkään olla.Rikkaus piilee juuri siinä että löytyy se kultainen sydän jonka avulla tekee kompromisseja toisen puolesta,hänen jota todella arvostaa ja kunnioittaa.
Ei kyse ole siitä,ettenkö halua jakaa elämääni.En vain halua,että toinen istuu kotona odottamassa mua saapuvaksi.Tuntisin tosi rasitteena ihmisen joka eläisi elämäänsä mua varten,istuisi kotona odottamassa mua saapuvaksi.Onhan pojillakin omat jutut ja kaverit,joihin ei vaimoilla/tyttöystävillä ole asiaa.Paras yhdistelmä olisi tietysti,että olisi yhteiset harrastukset,mutta aina ei käy niin hyvin.
Tuo sinun viimeinen lause...toivottavasti ei ole yksipuolista kompromissien tekemistä,eli vaimosi/tyttöystäväsi karsii menojaan ja muuttaa suunnitelmiaan Vain Sinun vuoksesi,koska vain Hän Todella Arvostaa ja Kunnioittaa parisuhdettanne? jos näin on,hanki spanieli!
En tosiaankaan jaksa koiraa tähän hankkia:P
Satun elämään sinkkuna ja jos jotain hankin ni sen tyttöystävän/vaimon...