Kevaan lampotila on "normaalia" vahan alempana ja heti kuuluu hirveaa vinkunaa etta kesa ei tule ollenkaan, lumet jaa maahan, yhyy yhyy. Mika lienee takana kun jotkut tuntuvat olettavan etta ilmoja saatelee joku kaveri almanakan kanssa ja kevaan pitaisi tulla *pim* maaliskuun alusta, kun se kerran on ensimmainen kevatkuukausi niinq. Jotain jarkea peliin, joinakin vuosina kevat tulee aiemmin, joskus myohemmin. Taysin naurettavaa perustella aikaisilla kevailla sita, etta tamanvuotinen olisi jotenkin poikkeuksellisen kamala.
Ihme ihmisia
Syksy
261353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ääkkösten puuttumisesta päätellen kirjoitat tekstiäsi jostain muualta kuin Suomesta ja luultavasti paikasta, jossa ei taida olla lämpötila nollassa ja taivaalta vihmoa räntälumipaskaa. Jos veikkaukseni pitää paikkansa, ole hyvä ja lopeta niiden arvostelu, jotka joutuvat näissä sontakeleissä sinnittelemään.
Ja sitten faktaa. En todellakaan muista YHDEN AINUTTA kevättä, joka olisi ollut näin pahasti myöhässä ja näin kylmä. Edes viimevuotinen ei ollut näin hirveä - silloin sentään kylmästä alkukuusta huolimatta alkoi maaliskuun lopussa olla hyvinkin keväistä ja lämpötilat nousivat kymmenen asteen tienoille.
Nyt ei ole lämpimästä ilmavirtauksesta tietoakaan - Keski-Eurooppaa pohjoisemmaksi se ei tunnu nousevan kirveelläkään. Ei kukaan oleta, että maaliskuun alussa päästäisiin kymmeneen asteeseen plussalle, mutta huhtikuun alussa se on jo normaali lämpötila - tai ainakin pitäisi olla.
Eli kyllä tämänvuotista "kevättä" voi ihan hyvällä omatunnolla sanoa poikkeuksellisen kamalaksi tai poikkeuksellisen kylmäksi, koska se on Ilmatieteenlaitoksenkin vahvistama fakta - lue vaikka sivulta www.fmi.fi yhteenveto menneestä maaliskuusta.
Minun puolestani sinä saat ihan rauhassa naureskella siellä palmupuiden katveessa, tai missä sitten oletkaan. Minä taas sanon aina suoraan kun minua ottaa päähän ja tämä iänikuisesti jatkuva kylmyys todellakin alkaa jo v-tuttaa...
..säätä, sanoisin. Monena vappuna on räntää sadellut ja muistanpa yhden äitienpäivänkin, jolloin maa oli hetken valkoinen. Tämä siis Helsingissä.
Sijaitsen kylla ihan Suomessa, vielapa saan suhteen viheliaisimmalla seudulla eli etelarannikolla. Rantaa, vetta, rantaa, vetta - paskan valia. Kylla se kesa viela tulee. Suomessa on nelja vuodenaikaa, ei pitaisi olla liian vaikeaa varautua siihen etta saat vaihtelevat. Kaltaisesi vinettajat varmaan koskaan kayneet Oulua pohjoisempana ja haluaisivat itse vaan sinne etelan aurinkoon. Mina taas rakastan naita kylmempia vuodenaikoja ja ainoa paskamainen puoli nykyisessa saassa on tuo joka paikkaan tunkeva loska. Mutta se on sita etelan "talvea". Toki saa vituttaa, mutta jos lahdetaan vinkumaan etta ei kesaa tuu ikina niin jotain tolkkua. On se ennenkin tullut.
Niin ja skandien puute johtuu tietokoneesta ja kaytossa olevasta selaimesta. Nappiksesta ja kirjoittaessa kylla loytyy mutta postattuna nahdaankin t*hti*.
Tottakai takatalvia on aina ollut ja ne kuuluvat (valitettavasti) Suomen kevääseen. Nyt ei kevät ole kuitenkaan edes alkanut, vaan tässä on eletty pelkkää takatalvea talven perään...
Sen kun muutat Grönlantiin, jos kerran kylmiä kelejä rakastat. Olen itse kärsinyt tänä vuonna pahimmasta talvidepressiosta vuosiin ja olo on kuin piestyllä koiralla - voimat on imetty kuiviin. On täysin normaalia, että tähän aikaan vuodesta alkaa meillä vähemmän kylmiä kelejä rakastavilla pinna täyttyä jos kevät ei edelleenkään ala näyttää tulemisen merkkejä.
Normaalisti tähän aikaan vuodesta se on jo täydessä käynnissä ja vaikka takatalvia usein tuleekin, ne ovat enää pieniä takapakkeja. Nyt koko Skandinavian yllä lepää kylmä rintama, jonka väistymisestä ei näy mitään merkkejä. Ei ole mikään ihme, että itse kullakin alkaa toivo jo mennä kesän suhteen. Toista tällaista epänormaalia kevään irvikuvaa ei tule mieleen.
Ja olet muuten oikeassa. Mikäli olisin tarpeeksi varakas, en todellakaan oleskelisi näillä leveysasteilla talvisin vaan jossain ihan muualla. Kun kuitenkin joudun olosuhteiden pakosta täällä senkin paska-ajan viettämään, on oikeus ja kohtuus vaatia, että Suomen jo muutenkin lyhyt lämmin kausi tulisi edes ajallaan. Kylmää riittää ihan kylliksi muutenkin.
oikeessa TÄÄ VITUTTAA ko ei tuolla valko vaahossa mitään pysty tekemään ja vittu joka aamu tullu lisää lunta n.10 cm.Varmaan huomennakin saman verran.Onse saatanan kumma että tuota vitun lunta pitää sataa joka saatanan päiväps.Lumet lähtee sammakkoprofeetan mukaan 24.5 täytyy uskoa tuota ennustetta
Olet ehka yksi niista jotka itkevat tukalaa helletta kun on kesalla 15 astetta? Minua vituttaa sellaiset pellet, jotka ihramahoineen hikoillen purevat jotain makkaraa ilman paitaa julkisilla paikoilla, kun on kesalla 12 ja tihkusade, samalla itkien etta saatana tata kesaa tulis jo vittu talvi ei kesta tallasta helletta. Ite kun joudun pitamaan alle 15 kylmyydessa viela talvivaatteita. Kylla se vituttaa kun 52 viikkoa vuodessa on niin kylma, ettei tarkene ulos menna.
Hmmhmm, huomaan tehokkaan vaittelytaktiikan "oot vaan laski ja typera" nostavan paataan. Loukkaako sinua jotenkin henkilokohtaisesti se, etta en suhtaudu tahan viileaan kevaaseen yhta vinettavan loukkaantuneesti kuin 99 prosenttia tanne kirjoittelevista? On se kumma kun ei voi ilmaista tuota kammottavan harhaoppista mielipidetta etta tallaiset saat ( 1 aste, yolla tullut lisaa lunta) on ihan siedettavia jos ei koko ajan tuijota sita halvatun kalenteria ja itke miten kurjaa on.
Ja jos todella muka tarvitset talvivaatteita alle 15 asteen lampotiloissa niin suosittelen laakarilla kayntia.
Olen kaynyt laakarilla ainakin 5 kertaa elamani aikana. Juuri tuota asennetta tarkoitan. Ei millaan suostuta ymmartamaan muita, ja koska ITSE sietaa kylmiakin ilmoja niin luullaan etta kaikki muutkin sietavat. Siis juuri tuohon tyyliin mita olet koko ajan jankuttanut "Koska mina tykkaan kylmasta ja marasta, niin te ette saa kitista."
minä muistan "vanhana pappana" tällaisia normaaleja vuosia moniakin. Se on vaan tätä nykyaikaa kun ja maaliskuussa aletaan puhua takatalvesta.
Kerrohan sitten joku esimerkki vuodesta, jolloin talvi on jatkunut huhtikuun puoliväliin saakka ilman ainuttakaan keväistä periodia.
Se etta sinulla on oikeus kitista ei tarkoita etta minulla ei olisi oikeutta sanoa miten rasittavaa ja turhanpaivaista se on. Ja luepa tuo edellinen viestisi ennen kuin alat valittamaan toisten asenteista, vai onko teillapain nykyaan kohteliasta olettaa etta joku on "ihramahainen makkaraa pureva laski joka valittaa helteesta 12 asteen lampotiloissa" jos joku ilmaisee etta ei tuo saa oikeasti ole niiiiin kamala ja kummallinen? Olisin voinut todeta asettamallasi kohteliaisuustasolla pysyen esim. etta enpa ainakaan ole karvainen anorektikkotikku jota paleltaa saunassakin, mika todennakoisesti olisi ollut yhta todenmukainen kuin sinun arvioisi minusta.
Jahas nyt aloitit sitten ihan vittuilemaan ja kitisemaan lisaa? En ole missaan sanonut sinua "ihramahaiseksi makkaraa purevaksi laskiksi joka valittaa helteesta 12 asteen lampotiloissa". Sanoin vain etta minua vituttaa sellaiset vastenmieliset nayt. Syovat hikisena ja karvaisena ilman vaatteita ylipainoisina jotain makkaraa ja rasva tihkuu suupielista ja sitten ihmetellaan miksi hiki tippuu, vaikka on vain 7 astetta kuuma.
Kuka kitisee. Ja taallapain "olet ehka yksi niista" viittaa kylla varsin suoraan sita seuraavaan maaritelmaan.
Vilkkilä varista. Et voi sopeutua ilmastomme vaihteluihin.
Pärräät niin maan perusteellisesti huonoja säitä.
Niin tein minäkin nuorena. Jop masennuin pitkistä pakkasista, takatalvista, päiviä kestäneistä sateista. Niinpä niin.
Ottaa ne yhä aivoon. Kuitenkin; sit sainkii dg:n, olen autistinen mies.
Toki muitakin kiukun aiheita kuin sää. Uppo oudot elämänkäänteet saavat mut pois
raiteilta. Pitäis aina olla tuttua ja turvallista.
(nyt jo 33v. mies)
Olihan tuossa syksyllä pitkään lämminrintama tässä skandinavian päällä. Talvirenkaat laitoin alle Tampereella vasta marraskuun 26. pvä menneenä syksynä. Olisiko niin, että tämä pitkä syksyllä ilmennyt lämminkausi lyö nyt vähän takaisin eikä kevät lähde ns. normaalisti käyntiin...
Kesä tulee joka tapauksessa kun jaksaa vain odottaa. Itseäni piristää aina kirkkaamman osion piteneminen/yliote vuorokaudessa.
saa odottaa vielä kuukauteen
Uskon, että olet ikävä kyllä oikeassa. Minkäänlaisesta muutoksesta ei näy merkkiäkään ja ensi viikolla ollaan sentään jo kevätkauden puolivälissä. Lämpötilan pitäisi olla jo 10 astetta korkeampi päivällä, mutta kun ei...
Näin paha viivästyminen tietää huonoa paitsi meikäläisen (ja monen muun) jaksamiselle, myös luonnolle ja maataloudelle. Suurin osa Suomen pinta-alasta on yhä 50 cm hankien peitossa ja lisää luvataan. Näillä näkymin menee todella pitkään ennen kuin nämä hanget, korkeat nietokset ovat sulaneet ja luonto pääsee normaalisti heräämään.
Kasvukausi taas päättyy aina vääjäämättä heinäkuun aikana, oli sen jälkeen kelit mitkä hyvänsä, joten tämänvuotinen kasvukausi tulee olemaan todella lyhyt. Myös maanviljelijät pääsevät pahasti myöhässä pelloilleen, kun on odotettava lumien ja roudan sulamista, joten sadot voivat jäädä pieniksi.
Että terminen kesä jatkui tänä vuonna lokakuulle etelässä mikä on aikas hulppeaa, oli lämpöä aivan etelälappia myöyten 15-17 astetta. Myös marraskuu oli yksi lämpimimmistä sataan vuoteen ja lämpötila keikkui kuukauden puoliväliin asti 10 asteen tienoilla, niin että ohuella syystakilla pärjäsi mainiosti. Lisäksi joulukuussa ja tammikuussa oli moneen otteeseen oikein keväisen leppoisia päiviä, muistan joulukuun puolivälissä esim Tampereella oli 4 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Tammikuun 20 päivään asti oli poikkeuksellisen lauhaa ja lumipeite oli huvwennut aika tavalla, lämpötila kieppui 0-3 asteessa kolme viikkoa, sitten tuli 4 päivän pituinen pakkasjakso joka sai ihmiset aivan suunniltaan, suorastaan hätääntymään, junat eivät kulkeneet, sitten tuli taas lauhaa ja jälleen halmikuun alussa oli rapsakkaa pakkasta. Ja maaliskuusta tuli ihan oiksutetusti kylmä vaan ei läheskään ennätyksellinen. Sellainen talvi on ollut eli aika keskimääräinen, kun on lauha ja kylmä vuorotellut. Eikä tämä hirmuisen kylmä maaliskuu päässyt edes viiden kylmimmän tienoille viimeisen 50 vuoden ajalta. Jos nyt sataa märkää lunta ja on ikävän koleaa, niin sittenhän se aina korvautuu kunnon lämmöllä jossakin vaiheessa, nyt säästellään kunnon loppukevättä ja kesää varten lämpöä. vuonna 2004 oli oikein lämmin huhtikuu ja toukokuun alussa oli hellettä ja kuinkas kävi? Kesä oli sateinen ja kurja (Ainoastaan Pohjois-Lapissa oli kesä-heinäkuussa helteitä)
Tämä on kaikkea muuta kuin tavatonta huippulämpimän syksyn jäljiltä. Ja tiedättekös että Helsingissäkin on ollut vappuna usein räntäsateista ja koleaa oli kerran jopa 20 senttiä lunta. Viimeksi heikkoja lumikuuroja haivaittiin viime vuonna. Ja satoipa kesäkuussa 1982 lunta yöllä etelä-Suomea myöten ja Pohjois-Savoon muodostui lumipeite.
Itse en usko enää viimeisen parin viikon jälkeen mihinkään lämpimään loppukevääseen tai kesään. Pikemminkin aavistelen, että tämänvuotisesta kesästä (jos siis jotain kesää nyt edes tulee) tulee kolea ja runsassateinen, vuosien 1998 ja 2004 malliin. Se muodostaisi uskottavamman jatkumon tämän kurjuuden kevään kanssa.
On niitä lämpimiä syksyjä ennenkin nähty, ja vielä enemmän leutoja alkutalvia. Silti koskaan ei ole kevääntulo ollut näin vinksallaan. Tärisyttikö tsunamin aiheuttanut Aasian maanjäristys Maan akselia näin pahasti? Muistan kuulleeni jostain, että vaikutusta olisi ollut. Heti vuonna 2005 kevät oli myöhässä, tänä vuonna vielä pahemmin. Kaukaa haettua? Ehkä, mutta miettimisen arvoista.
Olen samaa mieltä nimimerkki "Kesän" kanssa. Olen 47-vuotias enkä muista tällaista "kevättä" koskaan.
Kuten tässäkin keskustelussa on todettu, onhan toki ollut kylmiä kausia ja vaihteluja maalis-toukokuussa paljonkin.
Pointti nyt on kuitenkin se, että tänä keväänä ei ole ollut OLLENKAAN vaihteluja siis ei yhtä ainutta ns. vähän lämpimämpää päivää (esim. 5-10 astetta plussaa)kylmien ilmojen vastapainoksi, vaan YHTÄJAKSOISESTI samaa kylmää ja koleaa ilmaa (siis -5- 3 välillä), joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Se on poikkeuksellista ja on huono enne.Jääkaudet käynnistyivät nimenomaan siitä faktasta, että kunnon kesää ei tullut, ei niinkään kylmenevistä talvista.Täytyy muistaa, että nykyinen ns. interglasiaali eli jääkauden välinen aika voi loppua milloin vain eli siis nyt tai 15.000 vuoden päästä...
Joo, en tykkää ollenkaan. Kylmää, sateista ja pilvistä. Eikä minkäänlaista muutosta parempaan näköpiirissä. Kohta pitää varmaan alkaa tarkkailla Kanarian äkkilähtöjä jos tahti täällä ei muutu... Kunpa tulisi kunnon kesä, edes sitten elokuuksi.
ei tuo kylmä ilmakaan haittaa vaan se että huhtikuussa sataa LUNTA eli joka aamu mitä päivällä on sulanut niin sitten on aamulla taas n.20 cm uutta lunta tullu lisää.SE NIMENOMAAN VITUTTAA EI LUMI KOSKAAN SULA JOS JOKA PÄIVÄ SATAA SAMAN VERRAN MITÄ ON SULANUT
olen syntynyt vuonna 1987, ja kuulemma sinä vuonna oli kylmä huhtikuu. itse en kyllä muista yhtään vuotta, jolloin kevät olisi ollut tällä tavalla myöhässä, kuin se nyt on. lämpimiä päiviä kun ei ole ollut. :(
Ilmatieteen altoksen tilastojen mukaan esimeriksi
Tampereella ja Helsingissä (suurinpiiretin koko etelä-suomessa) vuonna 1997 terminen kevät alkoi vasta huhtikuun puolivälin jälkeen ja 1998 siinä puolivälissä. Ja molemmissa tapauksissa kuun alussa oli pakkasta öisin yleisesti 10-5 astetta. Nyt ei ole pakkasta ollut melkein ollenkaan on vain ollut pilvistä, ja huhtikuun alussa keskimäärin ylimmät ovat 4-5 astetta etelässä. Jos nyt on lämpöä 2-3 astetta niin ehkä se poikkeaa 1-2 astetta keskimääräisestä. Ja pakkastakin kuuluisi yöllä olla.
Lopettakaa poraaminen jo
kylmä haittaa vaan SE VITUN LUMISADE