Keskustelumme päättyvät riitaan

Jatkoa edelliseen...

Jossain vaiheessa minulle riittää. Yleensä se on siinä vaiheessa, kun keskustelu alkaa menemään siihen samaan vanhaan kaavaan ja samat vanhat asiat tulee esille. Sellaiset asiat, joista on keskusteltu jo niin tuhanteen kertaan, ainakin minun mielestäni. Keskustelu alkaa menemään jo riidaksi... Silloin haluan lopettaa ja lähteä pois, tekemään jotain muuta. Mieheni taas haluaa, että jään keskustelemaan. Sanon, etten tahdo/jaksa ja silloin hän ottaa minua käsistä kiinni.

Kiinniottamista en voi sietää, ja olen sen hänelle sanonut. Usein alan riuhtomaan, jotta hän päästää irti. Hän haluaa, että jään kuuntelemaan. Riuhtomiseni seurauksena hän koventaa otteitaan, tai päästää irti ja silloin yleensä puolestani tönäisen/läppäisen häntä, koska minusta on väärin että hän ottaa käsistäni kiinni. Lopulta tilanne voi olla se, että minulla on ranteissa mustelmia (pahimmillaan turvoksissa) ja hänellä naamassa ja muualla kropassa naarmuja ym. jälkiä. Molemmilla on riidan jälkeen todella paha mieli. Saatamme mököttää korkeintaan päivän ja sopia sen jälkeen. Kuitenkin senkin jälkeen seuraava riita saattaa olla samanlainen, missä molempiin sattuu.

Olen tätä vatvonut päässäni niin kauan, enkä pysty katsomaan tilannetta objektiivisesti. Tiedän, että teen väärin, kun en jää kuuntelemaan häntä. Tiedän, että teen väärin kun keskeytän. Meillä on kuitenkin hieman eri näkemys keskeyttämisestä. Mutta, onko silti oikein hänen ottaa minua käsistä kiinni? Pitäisikö minun siis jäädä aina kuuntelemaan häntä, kun hän haluaa? Ja välttää näin tilanne. Mutta saako hän siltikään tehdä niin, vaatia minua jäämään?

sitä perinteistä.avioliitto,oma asunto ja muutama lapsi.sitten kun nuo on hankittu niin riitelette vieläkin enemmän ja eroatte,sitten olette kokeilleet tyypillistä parisuhdetta joka ei edes jää ainoaksi.

Tarkistakaa puheenne aloittaessanne oma asenteenne, jolla toista lähestytte.
Kritiikinkin voi kertoa niin monenlaisilla sanoilla.
Keskustelua harvemmin syntyy, jos puhe aloitetaan negatiivisella kritiikillä, ja vielä vähemmän, jos asenne on toista alistava, syyllistävä tai jopa hyökkäävä.

Miettikää ensin, ennen kuin ensinkään kritisoitte toista ja sen tekemisiä/sanomisia. Kyseenalaistakaa omat pinttyneet tapanne.
Miksi mä menen aina sanomaan toiselle siitä, jos hänen käytöksensä tai valintansa eivät miellytä mua? Voisinko mä ensi kerralla vaan tyynesti sietää sitä erilaisuutta ja pitää turpani kiinni? Voisinko antaa toisen tehdä juttuja omalla logiikallaan, sekaantumatta siihen itse millään tavoin? Miksi mun ylipäätään pitää aina neuvoa, keskeyttää, kommentoida, mennä perästä korjaamaan ja provosoida toista?

Mitä mä siitä saan? Mikä on se palkinto, joka houkuttelee toimimaan aina samalla tavalla?

Miettikää myös sitä, miksi pitää aina provosoitua toisen kritiikistä? Voihan siihenkin asennoitua toisella tavalla. Voi vaikka tarttua heti alussa toisen asenteeseen, kyseenalaistaa se järjellä ja pysäyttää tilanteen kehittyminen siihen, eikä mennä automaattisesti mukaan tunteiden lietsontaan ja provosointiin, niin kuin aina ennen.

Tottumus on kuin toinen luonne.
Mitä sietää, sitä myös saa.

näin luettuna tuo teidän tilanne, että riidat/kiinnipitämiset/läpsimiset ovat vain välillisiä tapoja reagoida asiohin.

Kyse teillä taitaa pohjimmiltaan olla valtataistelusta ja olettaisin näin arviolta, että olette olleet suhteessa yli 2 mutta alle 6 vuotta.

Valtataistelu on sitä, että kumpikaan ei tahdo millään perääntyä omassa näkökannassaan, palataan vanhaan riitaan aj höystetään sillä jo orastavaa sukka/vessanpöntönpesuriitaa.

Perusteluja:

Kirjoitit, että mainitset miehellesi, jos hän tekee mielestäsi jonkun asian typerästi. Tuo tarkoittaa, että sinä näet, että hänen pitäisi tehdä asia niin kuin sinä sen teksiit ja miehesi näkee, että hän ei saa tehdä sitä, niin kuin osaa/katsoo parhaaksi. asetelma on valmis tuossa tilanteessa. Tässä on siis asetelma, että asian pitäisi tapahtua molempien mielestä, niin kuin MINÄ ajattelen.

Kun riitelette, niin sinä haluat poistua ja mies haluaa jutella. Asetelma on sama, kumpikin taistelee oman näkökantansa puolesta, mies pitää kiinni, että sinä et lähde ja sinä rimpuilet, jotta pääsisit pois. Tässä myös molemmat ajattelevat, että asia täytyy ratkaista MINUN haluamallani tavalla.

Noihin edellisiin ei ole mitään muuta ratkaisukeinoa, kuin antaa periksi omasta näkökannastaan ja lähentyä toisen näkökantaa ja lähentyminen toisen näkökantaa on oltava molempien päämääränä. Seuraava kysymys on tietysti kumpi lähentyy ensin :) Suora vastaus, avarakatseisempi ja se kumpi haluaa enemmän löytää YHTEISEN tahtotilan, lähestyy ensin.

Tutulta kuulostaa. Itse yritin aikanaan todeta, että voimme olla asioista eri mieltä. Tämä ei naisella sopinut. Hän halusi olla aina oikeassa ja muiden piti olla hänen kanssaan samaa mieltä. Lähdin mukaan valtapeliin, kamalia riitoja, etääntymistä ja lopullinen ero. Yllätä puolisosi ja anna periksi. Yllättävä vaikutus.

perusneuvo.

Ensinnäkin te voitte oikeasti sopia keskenänne, ettette riitele repivästi vaan rakentavasti. Repivät riidat eivät rakenna suhdetta millään tavoin, vaan ainoastaan tuhoavat sitä eikä niistä ole mitään hyötyä. Tietysti niitäkin saattaa aina silloin tällöin parisuhteessa olla, mutta parempi olisi, mitä harvemmin.

Toiseksi teidän olisi hyvä käyttää sanoja: "musta tuntuu" eikä "sä aina" ja "sä silloinkin". Se on vähemmän syyttelevää. (En tosin tiedä, teettekö näin.)

Kolmanneksi, jos jokin vanha asia on annettu anteeksi, siihen ei pitäisi palata uudestaan ja uudestaan, sillä silloinhan sitä ei oikeasti ole annettu anteeksi ja se turhaan tulehduttaa välejänne.

Te käytte ilmeisesti keskenänne valtataistelua, joka saa rumiakin piirteitä. Teidän molempien kannattaisi miettiä käytöstänne ja sitä, miten voisitte sitä muuttaa. Tilanteenne vaatii varmasti paljon työtä. Jos haluatte olla yhdessä ettekä kuitenkaan pysty keskenänne korjaamaan tilannetta, kokeilkaa vaikka parisuhdeterapiaa. Ja kunnioittakaa sekä toisianne että itseänne.

Tuohon riitelyyn tuli hyviä neuvoja edellä. Molempien pitäisi tulla vastaan eikä saisi muistella vanhoja, jo käsiteltyjä, asioita. Kannattaa aloittaa itsestä, ei siis olettaa että kumppanin pitäisi olla se joka tulee ensin vastaan. Joustaminenkin tarttuu, usko pois. Ei kukaan kehtaa vetää pelkästään omaa linjaansa jos huomaa että toinen on tulossa vastaan.

Tuosta tilanteista poistumisesta. Minä olen aina ollut sillä kannalla että asia käsitellään samantien loppuun niin pitkälle kuin mahdollista eikä tilanteesta paeta. Tästä on ollut kaikissa suhteissani erimielisyyksiä. Kumppanini ovat halunneet ottaa etäisyyttä asiaan, joko jättää asian kokonaan käsittelemättä tai vetää henkeä, miettiä asiaa itsekseen ja myöhemmin, vähemmän kiihtyneenä käsitellä asiaa myöhemmin. Onkin ehkä järkevää antaa tilanteen rauhoittua ja olla omissa oloissaan vähän aikaa ja jatkaa aiheesta kun ollaan vähemmän kiihtyneessä tilassa, mutta minulla on jokin pakottava tarve saada käsitellä asiaa heti koska en kuitenkaan osaa riidan käynnissä ollessa ajatella mitään muuta. Pahinta minusta on se että toinen menee nukkumaan kesken riidan. Entisen kumppanini kanssa tilanne kärjistyi juuri tuohon, hän tuuppasi minut joskus pois luotaan kun minä tulin vaan väkisin selvittämään tilannetta. Haastamaan riitaa hänen mielestään.

Auttaisiko tilanteeseen se että sinä ehdottaisit siinä riidan hetkellä että jatkaisitte asian käsittelyä vaikka 2 tunnin päästä. Kumppanisi tietää silloin että asiaan palataan etkä ole asiaa hautaamassa tai unohtamassa ja sinä pääset pois sinua ahdistavasta tilanteesta. Voisitte molemmat miettiä asiaa sen pari tuntia ja sitten koittaa sitä rakentavaa keskustelua.

Löytyisikö tuolta jotain
http://groups.msn.com/riippuvaiset