Kyselin omatoimisuutta varten
ensiapuohjeita analyfaktista shokkia
tai sitä voimakkuustasoa* olevan allergisen reaktion hoitamiseksi.
Syy kyselyyn oli ajatukset että,
a ) Ainahan ei varmastikaan ole kustannus**tehokasta toimia
esim. lapin eräretkillä, että lähtisi sairaalan ensiapuun
ihmeteltäväksi.
b) Epipen, eli nestemäinen adreanaliini lienee huonosti pakkasenkestävää
arvion perusteella jossa menettää tehoaan nollan alapuolelle joutuessaan.
(Jokainen retkellä tai armeijassa ollut tietää että neuvo pitää lääkkeitä paidan sisätaskussa ei ole mikään riittävä silloin kun kyseessä on neste jonka pakkaus rikkoutumisherkkä)
Edellisten perusteella syntyi ajatus, että olisi outoa elää maailmassa, jossa ei olisi
tarvetta/ratkaisua muuta kuin Epipen ja kiidätys sairaalaan.
Oletin että olisi olemassa toki jokin muukin vasta-aine limakalvoturvotukselle
kuin adreanaliini, jota ilmeisetsi on saatavilla vain nestemäisessä ei paremmin kuljetettavassa ja lämpinä pysyvässä muodossa kuin nesteenä.
Mitään omatoimiohjeita ei kuitenkaan sairaalassa ole esim. potilaille antaa
vaan hoitajat tuntuvat toistelevan melko hassunkuriselta tuntuvaa
ohjenuoraa jonka mukaan pitäisi lähteä sairaalaan.
Kai nyt kuitenkin limakalvot saa takaisinpäin motivoitua jollakin muullakin aineella kuin adrenaaliinilla?
Omakohtaisena kysmyksenä:
ItsellŠni on muutoin onnistuneen uniapneaa korjaavan leikkauksen jŠlkeen alkanut
esiintyŠ voimakkaampia allergia/astma/nenŠ(ilmeisesti)nielun limakalvojen
turvotusta, josta on selvŠŠ haittaa ainakin toistaiseksi. Jotta pŠŠsisin jatkamaan omia tšitŠni ja pŠŠsisin lŠŠketieteestŠ eroon niin joutuisn nyt ottamaan selvŠŠ
mistŠ tŠmŠ voimistunut allergeeninen/limakalvojen turpoaminen
johtuu?
Kiitokset mielipiteistä,
Janne Huttunen
www.jannehuttunen.com
varte
* linguistiset sanamŠŠritteet ei ehkŠ paljoa
auta maallikkoa
**Kustannus=aika taloudelliset resurssit turhautuminen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.