Meillä oli hiljattain äitini hautajaiset. Ongelmana olivat sisarusteni noin 2, 3 ja 5-vuotiaat lapset (3 kpl), todelliset kauhukakarat. En voi ymmärtää, miten jotkut eivät saa pidettyä kersojaan kurissa, kun itselläni ovat aina niin tottelevasia kaikissa tapahtumissa. Vanhemmat vain katsoivat vierestä, mutta eivät kantaneet heitä ulos kirkosta.
Nämä lapsikullat aloittivat toimintansa huutamalla. Pian he lähtivät liikkeelle ja siirtyivät alttarin luo pyörittelemään virsien numerotaulua. Tämän jälkeen vanhemmat hakivat lapset pois. No takaisinhan ne sinne menivät, mutta hirvittävän märyn kanssa, kun vanhemmat yrittivät pidätellä heitä - vähän aikaa.
Paluu papin luokse tapahtui, ja pian ikkunalaudalta putosikin Nooan Arkkia kuvaava pienoislaiva, joka hajosi tuhansiksi palasiksi. Pappi jatkoi vähän kiusaantuneena, mutta vanhemmat eivät tehneet yhtään mitään. Kakarat siirtyivät ikkunanpenkille, jossa oli pinottuna virsikirjoja, jotka oli tietysti pakko heitellä lattialle. Aivan painajaismaista. Tuon jälkeen pappi pyysi lapsia siirtymään takaisin penkkeihin, mutta he jatkoivat kieppumistaan edessä toimituksen loppuun asti. Kehtasipa yksi vielä yrittää ottaa lapiota papin käsistä, mutta ei onneksi saanut. Vanhemmat hymyilivät, ihan kuin tilanne olisi ollut jotenkin huvittava.
Mistä näitä kauhukakaroita sikiää? Kyllä minäkin olen aika leppoisa, mutta jos omat lapseni olisivat noin käyttäytyneet, olisin vähintään kantanut heidät korvista kirkosta ulos. Ja vanhemmat olisivat voineet tietoisesti jättää nuo lapset kotiin ja jäädä vaikka itsekin, kun sama ongelma oli viime kesänä veljeni häissäkin. Kaikki olisivat varmaan heitä ymmärtäneet. Vaimoni vanha äiti, joka ei ole niin maailman menossa mukana, sanoi sisarelleni, että toivottavasti annat kunnon selkäsaunat noille lapsille kotona. Vastaus: " No lapsethan ovat VAIN lapsia."
Joo, kyllä ne lapset ovat lapsia, mutta jos he eivät omaa minkäänlaisia käytöstapoja, heidät voi jättää ihan hyvin kotiin, eikä tuoda ihmisten ilmoille pilaamaan tärkeitä tapahtumia törkeällä käyttäytymisellään. Ovat meidänkin lapset aika villejä, mutta taidan pauhata heille tämän kokemani jälkeen paljon vähemmän. Minulla on oikeat unelmalapset verrattuna siskoni lapsiin.
Vink, vink: lapset kotiin, ja jos he nostavat mellakan, niin vanhempien tulisi ymmärtää edes hävetä!
Nämä lapsikullat aloittivat toimintansa huutamalla. Pian he lähtivät liikkeelle ja siirtyivät alttarin luo pyörittelemään virsien numerotaulua. Tämän jälkeen vanhemmat hakivat lapset pois. No takaisinhan ne sinne menivät, mutta hirvittävän märyn kanssa, kun vanhemmat yrittivät pidätellä heitä - vähän aikaa.
Paluu papin luokse tapahtui, ja pian ikkunalaudalta putosikin Nooan Arkkia kuvaava pienoislaiva, joka hajosi tuhansiksi palasiksi. Pappi jatkoi vähän kiusaantuneena, mutta vanhemmat eivät tehneet yhtään mitään. Kakarat siirtyivät ikkunanpenkille, jossa oli pinottuna virsikirjoja, jotka oli tietysti pakko heitellä lattialle. Aivan painajaismaista. Tuon jälkeen pappi pyysi lapsia siirtymään takaisin penkkeihin, mutta he jatkoivat kieppumistaan edessä toimituksen loppuun asti. Kehtasipa yksi vielä yrittää ottaa lapiota papin käsistä, mutta ei onneksi saanut. Vanhemmat hymyilivät, ihan kuin tilanne olisi ollut jotenkin huvittava.
Mistä näitä kauhukakaroita sikiää? Kyllä minäkin olen aika leppoisa, mutta jos omat lapseni olisivat noin käyttäytyneet, olisin vähintään kantanut heidät korvista kirkosta ulos. Ja vanhemmat olisivat voineet tietoisesti jättää nuo lapset kotiin ja jäädä vaikka itsekin, kun sama ongelma oli viime kesänä veljeni häissäkin. Kaikki olisivat varmaan heitä ymmärtäneet. Vaimoni vanha äiti, joka ei ole niin maailman menossa mukana, sanoi sisarelleni, että toivottavasti annat kunnon selkäsaunat noille lapsille kotona. Vastaus: " No lapsethan ovat VAIN lapsia."
Joo, kyllä ne lapset ovat lapsia, mutta jos he eivät omaa minkäänlaisia käytöstapoja, heidät voi jättää ihan hyvin kotiin, eikä tuoda ihmisten ilmoille pilaamaan tärkeitä tapahtumia törkeällä käyttäytymisellään. Ovat meidänkin lapset aika villejä, mutta taidan pauhata heille tämän kokemani jälkeen paljon vähemmän. Minulla on oikeat unelmalapset verrattuna siskoni lapsiin.
Vink, vink: lapset kotiin, ja jos he nostavat mellakan, niin vanhempien tulisi ymmärtää edes hävetä!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kyllä se tosiaan niin on, että jos lapsi ei osaa tuollaisessa tilaisuudessa olla nätisti, sitten pitää jättää vaikka kotiin, tai kirkossa jos ollaan niin viedä pihalle.
Kirkko ei ole mikään yleinen sirkus ja vielä kun on hautajaisista kyse, ei mistään minitoimituksesta vaan toisen ihmisen hautaamisesta.
Joku teistä sukulaisista olisi voinut viedä lapset ulos tai sanoa lasten vanhemmille, että nyt hiljaa?
sisaruksillasi ei ole auktoriteettia saada omia lapsiaan kuriin.
todella ala-arvoista käytöstä.
hautajaiset, jos mitkä juhlat vaativat myös lapsilta jonkinmoista hyvää käytöstä.
ei niiden anneta juosta ympäri kirkkoa tekemässä tuhoja ja häiriköimässä.
silloin istutaan paikallaan ja ollaan mahdollisimman hiljaa.
jos lapset ei osaa olla, niin mikään ei estä toista vanhemmista lähtemästä lasten kanssa ulos tai sitten se vanhempi jää kotiin lasten kanssa jolla on ns. "pienempi syy" olla paikalla tai hommataan lapsenvahti kotiin.
jos juhlat on lähellä, niin voihan lasten kanssa tulla sitten muistotilaisuuteen, koska siellä ei tarvitse enää olla niin "virallisia".
osanotto äitisi poismenon johdosta.
Etkö näe, kuinka säälittävä olet? Lapsi on aina nimenomaan lapsi ja saa käyttäytyä sen mukaisesti. Toivottavasti sinunkaltaisellasi lapsivihaajalla ei ole kovin montaa lasta.
Jo pienelle pitää opettaa käytöstapoja. Ei se ole lapsenvihaamista jos lapsi osaa käytöstavat, siis on opetettu hyvät käytöstavat.
Haluatko sinä, kun sut vihitään, että siskos kersat juoksee kirkon käytäviä pitkin huutaen ja kiljuen, tavaroita paiskoen, alttarilla irvistelemässä?
Tätäkin on nähty, ikävä kyllä.
Tai äitis hautajaisissa repimässä seppeleitä...jatka itse.
Lapsi on lapsi eikä tottelevaine tahdoton apina, mutta opetathan koirallesikin tapoja.
Että suututtaa moinen tyhmyys, nyt kyllä vedin jo turnipsin nenään, herne ei riitä.
nimi. hyvin provosoitu, otin onkeeni.
EsaV on aivan oikeassa. Hautajaiset jos mikä on tilaisuus, joissa lasten on joko osattava käyttäytyä tai sitten jäätävä kotiin. Häät tai juhannusjuhlat ovat asia erikseen.
Jos joku toimisi minun äitini hautajaisissa noin, niin luultavasti keskeyttäisin tilaisuuden ja kantaisin terroristit omin käsin ulos.
Lapset ovat lapsia, ja lasten elämään kuuluu elämässä tarvittavien taitojen opetteleminen. Yksi niistä on käytöstavat. Mutta ilmeisesti niitä ei ollut opetettu heidän vanhemmillekaan.
Jos kakaroita ei saa kuriin, niitä täytyy rangaista. Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
taas sellainen vapaan kasvatuksen kannattaja!!! Voi luoja, mistä sinun laisia älykääpiöitä oikein sikiää?
Lapsilla on oltava selkeät rajat mitä saa tehdä ja mitä ei. Minua niin ärsyttää nuo eri tilaisuuksissa huutavat ja möykkäävät kakarat, jos kersat eivät käyttäydy jätetään heidät kotiin. Lapsille on pienestä asti kerrottava mikä on oikein ja mikä väärin, ilman opastusta ei heidän moraalikäsityksensä kehity ja heistä tulee kriminaaleja.
Minä itse en ole lastenvihaaja, haluan lapsia ja nätisti julkisilla paikoilla käyttäytyvät lapset ovat todella suloisia. Itse olen 80-luvulla kasvatettu nainen, vanhempani olivat ehkä hieman vanhanaikaisia mutta äidilläni oli minuun ja siskooni niin kova auktoriteetti että riitti kuin äiti mulkaisi meitä vihaisesti istuimme hiljaa ja nätisti. Näin aion omat lapseni kasvattaa! Minusta ja siskostani tuli korkeasti koulutettuja, tunnemme moraalin sekä osaamme käytöstavat. Eli jos lapsella ei ole rajoja, miten se voi oppia elämään yhteiskunnassa jossa kaikkea ei saakaan tehdä vaikka äitin-kulta-mussukka niin haluaisi!
Älä puhu paskaa!
Provoilet?
Haluatko siis lähiomaisesi arkun ympärille tanssivan kakaralauman?
Taidat olla aika säälittävä, kun kehtaat ylenkatsoa omaisensa menettänyttä.
Turha niitä lapsia on haukkua. Sano vanhemmille, jos on jotain sanottavaa. Vanhempien vastuulla on opettaa lapset tavoille!
Minä olen ottanut sen kannan, että jos minun juhlissani lapset käyttäytyvät huonosti, voin hyvin sanoa myös lapsille suoraan, että nyt pitää olla hiljaa. Lapset kyllä ymmärtävät, kun vieras ihminen käy heille opettamassa. Jos ei auta, niin sitten voi sanoa vanhemmille, että lapset häiritsevät toimitusta ja olisi kenties hyvä viedä heidät ulos vaikkapa juuri vihkitoimituksen tms. ajaksi.
Lapset ei opi, jos heitä ei ota mukaan. Kuinka lapset oppisivat käyttäytymään juhlissa, jos heidät aina jätettäisiin kotiin. Pientä lasten aiheuttamaa 'vaivaa' kuuluu jokaisen ymmärtää. Ihmisiä ne lapsetkin ovat. Mutta liika metelöiminen ja kiusanteko on asia erikseen ja siihen on puututtava. Joko itse tai vanhempien.
Yleensä tosin olen huomannut, että lapset käyttäytyvät aika normaalisti. En ole vielä kertaakaan törmännyt ihan mahdottomiin ihmisalkuihin. Jos vanhemmat ovat normaaleja ja normaaliälykkyyden omaavia, niin kyllä osaavat pitää lapsistaan huolen. Viimeksi tosin sukulaisen 50-vuotispäivillä puheen aikana mieheni veljenpoika (10-v.) metelöi, joten otin häntä kädestä kiinni ja sanoi, että nyt pitää olla hiljaa, muuten kukaan ei kuule puhetta. Kyllähän poika hiljeni.
. . .
Ihmettelen kun noinkin vanha kuin kymmen vuotias aiheuttaa meluamis ongelmia perhe tilaisuuksista....kylläpä tuon ikäisen luulis jo osaavan käyttäytymis säänöt,omat tenavat ovat oppineet käyttäytymis säänöt pienestä pitäen mikä on oikein ja sallittua mutta ne opit olemme opettaneetkin mieheni kanssa yhteistuumin.On kiva ja mieltä lämmittävää kuulla kasvatuksen tuloksista mm neljä vuotta esikoispoikamme rippijuhlissa kotonamme pappi sanoi:kyllä teillä on hieno poika ja hyvä käytöksinen.Antakaa aikaa lapsillenne ps.meillä on tapana viettää sunnuntaisin perhepeli päivä jolloin pelaamme pelejä ja pelin voittaja saa valita seuraavan sunnuntain pelin,lapset oikein oottavat samoin olemme porukalla koonneet suuria palapelejä ja hauskaa on ollut.
ovat kamalia kakaroita.Kamalaa sanoa omista lapsista noin,mutta ei heihin auta mikään.
Olen antanut arestia,olen yrittänyt keskustella hyvistä käytöstavoista ja karkkipäivät on peruttu,jollei osata olla nätisti.
Mutta mitä vielä,ei auta mikään.
Onneksi osaavat sen verran käyttäytyä,että voimme käydä sukujuhlissa ja osaavat ainakin virallisen tilaisuuden suht kunnolla olla.
Pidän todella tiukkaa kuria kotona kaikille lapsille ja nämä kaksi ovat ihan kamalia.
Kaksi muuta lastamme osaavat olla todella nätisti ja ovat osanneet olla aina.Ovat kohteliata ym. ja samanlaisen kasvatuksen saaneita ovat kuin nuorimmat.
Päiväkodissa nämä kauhukakarat ovat kuin enkelit ja sieltä sataa kiitosta ja glooriaa.
En ymmärrä mikä tämän päivän lapsia ylipäänsä vaivaa,kun tuntuu,että monella vanhemmalla onsamat ongelmat.
Itse olen tilannut ajan neuvolapsykologille,josko hän voisi auttaa.
He jännittävät itsensä ihan loppuun päiväkodissa, koska ovat siellä kuin enkeleitä ja purkavat sen sitten kotona. Minun poikani, joka on jo itsekin isä, oli lapsena ihan normaali pieni poika. Hän ei ollut koskaan muuta kuin puolipäivätarhassa ennen kouluunmenoa, koska tein itse työtä kotona ja hoidin lapset samalla.Tyttäreni oli neljännellä luokalla, kun poika meni ensimmäiselle. Poika on syntynyt 29/12, joten hän oli luokkansa nuorin. Eräänä päivänä tytär tuli kotiin silmät pyöreinä ja kertoi, että poikamme miesopettaja oli tullut juttelemaan tyttäremme kanssa. Hän oli kysynyt, että onko tuo teidän Kallenne ihan kamala kotona. Tytär oli pelästynyt, että mitä se nyt on tehnyt ja oli veljeään puolustaakseen änkyttänyt, että ei se nyt niin kamala ole. Opettaja jatkoi sitten, että hän vaan ajatteli, että kun se on kuin enkeli koulussa, istuu hiljaa, kuuntelee ja on joka hetki tarkkaavainen. Sellainen ei ole normaalia sen ikäiseltä pojalta ja niin hän päätteli, että poika varmasti riehuu kotona, koska lapsen on jossain pakko purkaa itseään. En muista tarkkaan minkälainen poika oli käytökseltään muuten niihin aikoihin, mutta hänellä oli yksi ärsyttävä tapa, jota emme saaneet millään loppumaan. Hän nimittäin kiipeili ja hyppeli jatkuvasti ylös ja alas makuuhuoneen oven karmeja. Ei totellut, vaikka olisi mitä sanonut. Vaikka se ehkä tuntuu pikkuasialta, niin olin todella täynnä sitä hyppelyä. Kun kuulin mitä opettaja oli sanonut, ymmärsin heti, että tämä oli se purkautumiskeino. Pojassa ei ollut mitään vikaa ja ajanmittaan hyppelykin loppui ja koulunkäynti sujui todella hyvin.
Tietenkin miesopettaja puhui tyttärellesi hänen veljestään, eikä ottanut yhteyttä pojan vanhempiin eli sinuun ja puolisoosi. Joopa joo.
MIllainen se sinun ongelmasi mahtaa olla kun tuolla tavalla vastailet asialliseen kommenttiin. Itse olen kyllä paljolti samaa mieltä tuon opettajan kanssa siitä että lapsi purkaa itseään jossain aina sen vuoksi että toisessa paikassa joutuu jännittämään. Siis senlaatuinen lapsi, onhan niitä sellaisiakin joille neuvo menee toisesta korvasta sisälle ja toisesta ulos ja riekkuminen jatkuu. Mutta näillä lapsilla onkin sitten jo jotain vakavampaa psyykessään. Juopot vanhemmat, tai muuten vain välinpitämättömät, saavat monasti aikaan sitä lasten riehumista.
Niin ja mullakin lapsia, tosin jo aikaihmisiä. Vain yhdessä niistä oli aika tekemistä lapsena, kun oli sellainen vilkkaan puoleinen. Nyt hänkin on jo tosi fiksu aikamies.
Minä kerroin vain mitä tapahtui. En pitänyt minään ihmeenä, ettei opettaja ottanut meihin yhteyttä, koska poika ei ollut millään lailla häiriintynyt, vaikka siinä vaiheessa jännittikin liikaa. Hänhän oli kuitenkin luokkansa nuorin. Ja usko tai ole uskomatta, hänen lukion päästötodistuksensa keskiarvo oli 9,5 ja ylioppilastodistuksessa 5 L:ää ja hänellä on nyt yliopistollinen loppututkinto. Tämä vain sen vuoksi, ettei sinun tarvitse lähettää asiattomia kommentteja. Enkä minä tietenkään väitä, etteikö lasten huonolle käyttäytymiselle voi olla muitakin syitä. Uskon kuitenkin, että miesopettajalla oli vuosikymmenien kokemus sen ikäisistä pojista, joten kyllä hän tiesi mitä teki.
Niinpä niin. Sehän on ihan normaalia että opettaja keskustelee ongelmaepäilyistään oppilaan sisarusten kanssa koulun käytävillä.
Poikasi olemuksesta minulla ei ole mitään tietoa, joten siitä sinun on ihan turha kiukutella samaan syssyyn.
Tuo opettajajuttusi on kyllä joka tapauksessa täysin epäuskottava - varsinkin, jos opettaja tosiaan oli kokenut.
Miksi minä olisin tällaisen jutun keksinyt? Eihän minulle edes olisi tullut sellaista mieleenkään, jos sitä ei olisi tapahtunut. Enkä pitänyt koko juttua niin merkityksellisenä, että se saisi jonkun kirjoittelemaan tällaisia vastauksia. Olkoon juttu mielestäsi epäuskottava tai ei, niin joka tapauksssa näin tapahtui. Ei tosin koulun käytävällä, vaan pihalla, mikä tietysti on mielestäsi vielä pahempi rikos. En tiedä minkälainen opettaja mielestäsi on kokenut. Poikani opettaja oli noin viisikymppinen, nuoresta asti opettajana toiminut, hyvän ystävämme armeijakaveri, joten kyllä tunsin hänen taustansa. Hän ei ollut mikään tiukkapipo, mutta oli kyllä täysin pätevä opettaja, josta oppilaat pitivät. Koska hän oli huomannut poikamme jännittämisen, niin mielestäni hän oli hyvin tarkkanäköinen ja olisi varmasti ottanut vanhempiin yhteyttä, mikäli olisi ollut tarvetta. En tiedä oletko se, jolle alunperin vastasin, mutta ilmeisesti sinullakin on lapsia, koska viitsit tällaisesta asiasta kinata. Sanon vaan, että hellitä hiukan. Ei opettajia kannata turhista syyllistää. Me ainakin olimme tähän opettajaan täysin tyytyväisiä. En myöskään ollenkaan käsitä mitä tarkoitat sillä, että olisin jotenkin kiukutellut poikani olemuksesta. Toin vain ilmi sen, että mielestäsi opettajan suuresta rikoksesta ja epäpätevyydestä huolimatta, kaikki on mennyt hyvin. On kuitenkin turhauttavaa, kun syytetään valehtelusta, enkä olisi alunalkaen kirjoittanut, jos olisin aavistanut jotain tällaista. Myönnän myös sen, että ensimmäisessä kirjoituksessani kärjistin sen, että lasten kiukuttelu johtuisi jännittämisestä. Toki syitä on pilvin pimein. Halusin ainoastaan tuoda tämänkin puolen esiin.
Minusta nyt vain sattuu olemaan todellakin erittäin epäuskottavaa, että opettaja rupeaa jonkun oppilaan sisaruksilta kysymään asianomaisen käytöksestä, eikä ota yhteyttä vanhempiin, jos kerran epäilee taustaongelmia.
Sinä olet sitten ilmeisestikin eri mieltä, ja sinusta juttu oli aivan luonnollinen tapahtuma.
Siinä kaikki.
Nämä on hei keskustelupalstoja vain ja meitä ihmisiä on moneksi. Yritä hyväksyä se.
opettajat ainakin ennen juttelivat sisarusten kanssa.Itse olen v 74 syntynyt ja veljeni aloitti koulunsa minun ollessani kolmannella.Hänen opettajansa tuli minulle kerran sanomaan,että tulisinko juttelemaan veljelleni,koska hän itkee kun kirjan sivu on jäänyt pulpetin kannen väliin.Hänkin ilmeisesti oli tällainen jännittäjä-tyyppi.Muistan että menin juttelemaan ja yritin lohduttaa ettei tällaisesta tarvinnut itkeä.Kyllä sitä tapahtuu,et usko pois vaan.
Ilmeisesti lasten vanhemmille oli samantekevää, kuka arkussa oli.
Jos eivät vieneet lapsiaan pois riekkumasta arkun ympäriltä, niin se on osoitus siitä täydellisestä välinpitämättömyydestä ja tunneköyhyydestä, jonka vallassa he elämänsä elävät.
Lapsista tulee samanlaisia, mikä kannattaa pitää mielessä vastaisuudessakin. Heistä ei tule koskaan läheisiä teille tai muulle suvulle.
Ihmiset, joilla ei ole mitään tilannetajua, ovat pahimman laadun häiriköitä lapsesta asti.
silloin reilun vuoden ikäinen lapsi mukana appeni hautajaisissa.Mukula alkoi "kiekua" kun ääni kaikui kirkossa sitten alkoi teputus. Aina kun yritin ottaa syliin niin huuto alkoi niimpä otin muksun kainaloon ja menin ulos.Pappi sanoi että ei olisi tarvinnut mutta olin sitä mieltä ettei kaikkien tarvitse kuunnella ja kärsiä.Kyllä vanhemmilla täytyy olla sen verran tapoja että huomioivat muutkin ihmiset.
asia, mielestäni toimit erittäin hienosti. Minulla ei ole omia lapsia mutta mitä seurannut ja miettinyt miten itse toimisi juuri samalla tapaa. aikansa kutakin ja sitten kun hissuttelu ja hyssyttely ei auta niin ulos lapsen kanssa rauhottumaan ja pois oudosta tilanteesta.
Olen itsekin jossain tilanteissa ja paikoissa nähnyt kuinka lapset tai lapsi riehuu yli sallitun rajan ja vanhemmat eivät juurikaan tee mitään, rajansa kaikella. Tokihan lapset riehuvat ja antavat energiansa purkautua mutta se voi tapahtua hieman jossain muualla ja muissa olosuhteissa kuin vaikkapa kirkossa.
satuin tämän tekstini kirjoittamaan sinun allesi mutta sinä olet toiminut hienotunteisesti ja hienosti.
Nimimerkillä itsekin uinut hautajaisissa uima-altaassa mutta silti opetettu oikea ja väärä ja sopiva käyttäytymistapa kuhunkin tilanteeseen.
porukassa helposti, mutta senhän sisaruksesi tiesivät jo entuudestaan. Mielestäni kirkko ei ole koskaan sellainen paikka, missä lasten sopisi häiritä toimitusta, vaikka vanhemmat eivät nykyaikana läheskään aina siitä asiasta niin tarkkoja olekaan. Heidän täytyy kuitenkin olla todella moukkamaisia, kun antavat lastensa häiritä hautajaisia. Meillä on muutaman kymmenen vuoden takaisia valokuvia albumissa mieheni sisaren tyttären kastetilaisuudesta. Siinä yhteydessä on muutama kuva miehestäni ja vähän toisella vuodella olevasta tyttärestäni istumassa kirkon pihalla. Heille tuli äkkilähtö ulos, kun tyttö alkoi kitistä. Kyllä vanhempien velvollisuus on reagoida heti lapsen häiritsevään käytökseen. Hautajaiset ovat jo kaiken huippu, jos annetaan lasten riehua.
Ne sisaruksista, jotka varsinaisesti hoitivat hautajaiten järjestelyt, olisivat voineet heittää koko perheen ulos. Ei sentään rienausta hautajaisissa! Ja lapsille pitää laittaa jotkut rajat, jotta oppivat ettei maailmassa saa aina tehdä niin kuin itse haluaa.
"Tuon jälkeen pappi pyysi lapsia siirtymään takaisin penkkeihin, mutta he jatkoivat kieppumistaan edessä toimituksen loppuun asti. Kehtasipa yksi vielä yrittää ottaa lapiota papin käsistä, mutta ei onneksi saanut."
-Eihän tollasta ole voinut tapahtua oikeasti? Taitaa olla provo?
Ellei vanhemmat aseta rajoja lapsille, tekee sen viranomainen aikanaan.