Nousu ja tuho, vai toisinpäin?

Onpas tästä nyt tullut vilkas palsta Kansallisoopperan vaikeuksien paljastuttua. Sitä ennen täällä oli hiljaista kuin hautausmaalla. Nyt kaikki asiaan perehtymättömätkin käyvät aukomassa päätään katkeraan sävyyn, tietämättä asoista kuitenkaan yhtään mitään. Ärsyttää lukea monia viestejä, joissa ei ole totuuden hiventäkään, kunhan pässit pääsevät vain hakkaamaan päätään seinään. Hoetaan muka fiksuina "hauki on kala, hauki on kala". Älytöntä. Ottaisitte edes asioista selvää, ennen kuin tulette nimettöminä tänne huutelemaan noitavainomaisesti oopperaa vastaan.
Miksi tähän asti olette olleet hiljaa? Miksi yhtäkkiä nyt on niin paljon tietoa siitä, mikä ja miksi on vialla, kun media sattui asiasta mainitsemaan?

Kansallisoopperalla on vaikeuksia, sitä en kiellä. Mutta ooppera on tärkeä osa kulttuuria ja se saadaan myös toimimaan, kunhan asiat hoidetaan oikein. Ehkä suomalaisten olisi hyvä käydä vähän ulkomailla kurkkimassa, miten asioita hoidetaan. Siellä oopperatalot toimivat ja tuottavat. Lippujen hinnat ovat paljon laadukkaammissa taloissa murto-osan siitä, mitä Suomen Kansallisoopperassa lipusta saa maksaa. Laulajajien keski-ikä on nuorempi ja he ovat taitavia työssään, taloihin otetaan mielellään uutta verta sisään. Sellaista asiaa ei ole olemassakaan, kuin tenori- tai bassopula, jos asiat hoidetaan oikein.
Esityksissä yleisö pääsee nauttimaan, kun esiintyjinä ovat lahjakkaat laulajat ja kauniit äänet. Esityksissä laulavat talojen kuukausipalkkalaiset, eivätkä huippukalliit vierailijat, kuten Suomessa. Vierailijoita käytetään vain mausteena, ei tuhlaillen.
Musiikkikorkeakoulut tekevät yhteistyötä oopperatalojen kanssa ja nuoret lahjakkuudet pääsevät käyttämään taitojaan käytännössä. Erittäin tärkeää laulajan koulutuksen kannalta sekä edullista työvoimaa oopperatalolle. Sitä kutsutaan symbioottiseksi suhteeksi, siitä hyötyvät molemmat osapuolet. Mutta ei Suomessa, koska täällä tuijotetaan omaan napaan.
Oopperaan tutustutetaan ulkomailla paljon lapsi- ja nuorisoryhmiä, he pääsevät kiertämään taloissa ja tutustumaan koko organisaatioon. Lopuksi myös itse esitykseen. Ooperalla ei ole elitistisen huvin mainetta, vaan se on koko kansan huvia. Yksi suuri syy tähän ovat ne lippujen hinnat.
Kuoro toimii erikseen, laulajat otetaan sisään koelauluilla. Näin taso pysyy yllä.

Oopperan saa tuottamaan, kunhan aletaan katsella asiaa hieman erilaiselta kantilta. Mutta se vaatii rohkeutta. Mahtaako Suomesta kuitenkaan löytyä sellaista rohkeutta.
9541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mitään oikeita viestejä ole. Se on toi sekopää, joka terrorisoi tätä palstaa, lähettelee itselleen vastauksia. Tein siitä tänään valituksen ylläpidolle, tee sinäkin. Jo pelkästään tällä sivulla on sen aloittamia ketjuja vähintään kymmenen. Sen viestejä on noi kaikki alatyyliset oopperan vastaiset ja oopperaan liittyvät, esimerkiksi musiikkitalo, kapellimestarit jne. Tosi dorka.

Äänestä
  • Kun uusi oopperatalo tuli, sille annettiin liikaa rahaa. Rahat otettiin pois muusta, paljon tärkeämmästä kulttuurista. Monet festarit ajautuivat nälkäkuurille tai joutuivat lopettamaan kokonaan toimintansa yhden pienen röyhkeän eliitin ahneuden vuoksi. Mitään muuta taidemuotoa ei tueta verovaroin yhtä mittavasti kuin oopperaa. Se on väärin ja epäoikeudenmukaista. Ooppera on myös ollut pitkään kyvyttömän ja nokkansa nostelevan väen halussa. Seuraukset nyt tiedämme. Mutta onneksi veronmaksajat ovat valpastumassa, eivätkä anna enää helposti rahaa elististiseen roskataiteeseen.

    Äänestä

  • Oopperan porukka on ylpistynyt liikaa. Ylpeys on perisynti. Nyt on maksun aika.

    Äänestä

No, näitä häiriköitä piisaa joka paikassa! Pahemmin näitä listoja ei enää edes viitsi lukea, kun täällä häärää idiootteja päätään aukomassa, jotka eivät edes tiedä faktoja!

Sen verran tarkentaisin, ettei Kansallisoopperan lippuhinnat todellakaan ole kansainvälisesti kalliita! Monissa eurooppalaisissa taloissa, joissa olen käynyt, maksaa 2.-3. parven liputkin 55-69 euroa! Permannolle en ole edes haaveillut meneväni. Kansallisessa halvin tiketti maksaa muistaakseni 14 euroa, joten rahasta kiinni oopperassa käyminen ei ole kenelläkään.

Äänestä
  • Oopperan ongelma on se, että lippuja myydään liian halvalla. Halvat hinnat houkutelevat saliin kaiken maailman hikityöntekijöitä, joiden keskellä hienosto tuntee olonsa turvattomaksi. Ooppera kuuluu vain niille, jotka kykenevät loisimaan muiden varoilla eli eliitille. Ei rasvaniskoille. Nyt lippujen hintoja pitää rajusti nostaa ja saada duunariväki hiiteen koko oopperasta. Duunareiden rahat kyllä kelpaa, mutta muutoin alhaisilta ja haisevilta sosiaaliluokilta pitää kieltää pääsy oopperaan.

    Äänestä

  • kassamagneetti kirjoitti:

    Oopperan ongelma on se, että lippuja myydään liian halvalla. Halvat hinnat houkutelevat saliin kaiken maailman hikityöntekijöitä, joiden keskellä hienosto tuntee olonsa turvattomaksi. Ooppera kuuluu vain niille, jotka kykenevät loisimaan muiden varoilla eli eliitille. Ei rasvaniskoille. Nyt lippujen hintoja pitää rajusti nostaa ja saada duunariväki hiiteen koko oopperasta. Duunareiden rahat kyllä kelpaa, mutta muutoin alhaisilta ja haisevilta sosiaaliluokilta pitää kieltää pääsy oopperaan.

    Joskus kannattaa miettiä, missä vaiheessa oma asioiden käsityskyky loppuu, ja alkaa kirjoittaa jälkovälillään.

    Äänestä

  • Einsteineja oomme kaikki.. kirjoitti:

    Joskus kannattaa miettiä, missä vaiheessa oma asioiden käsityskyky loppuu, ja alkaa kirjoittaa jälkovälillään.

    Opppera on epäluovien idioottien pömpöösiä hömppää. Ooppera vetää niitä, joille ala-arvoinen paska kelpaa. Raameja on liikaa. Sisältöä ei ollenkaan. Oopperalla ei ole ollut annettavaa musiikin alttarilla kymmeniin vuosiin. Se on taiteena näivettynyt norsunluutorniinsa. Ooppera kerää vain aivokuolleita ja kaavoihinsa kangistuneita pikkuporvareita ympärilleen. Oopperan lakkauttamisen pitää kuulua kansallisen hengen pelastusstrategiaan. Kalliilla kroisostaiteella ei ole enää mahdollisuuskia nykyaikana. Siksi ala on ajettava nopeasti ja lopullisesti alas.

    Äänestä

  • pömpöösiä hömppää kirjoitti:

    ..edellistä viestiä?

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    ..edellistä viestiä?

    Muusikot ovat kaikista autoritäärisimpiä, epäluovimpia ja tyhmimpiä ihmisiä. He eivät keksi mitään ulospääsyä ongelmatilanteista, eivät osaa vaihtaa näivettyvää alaa parempaan tai muuttaa tyyliään. Yrität leikkiä aukrotiteettia, mutta oletkin kaavoihin kangistunut hölmö. Tuollaiset tyypit hävittävät elävyyden musiikkimaailmasta, tekevät kaikesta vain valtapeliä. Siksi ooppera on konkurssin partaalla. Epäluovat hölmöt ovat johtaneet laitosta. He eivät ole kyenneet tuottamaan mitään uutta ja nykyaikaa koskettavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Papagena kirjoitti:

Onpas tästä nyt tullut vilkas palsta Kansallisoopperan vaikeuksien paljastuttua. Sitä ennen täällä oli hiljaista kuin hautausmaalla. Nyt kaikki asiaan perehtymättömätkin käyvät aukomassa päätään katkeraan sävyyn, tietämättä asoista kuitenkaan yhtään mitään. Ärsyttää lukea monia viestejä, joissa ei ole totuuden hiventäkään, kunhan pässit pääsevät vain hakkaamaan päätään seinään. Hoetaan muka fiksuina "hauki on kala, hauki on kala". Älytöntä. Ottaisitte edes asioista selvää, ennen kuin tulette nimettöminä tänne huutelemaan noitavainomaisesti oopperaa vastaan.
Miksi tähän asti olette olleet hiljaa? Miksi yhtäkkiä nyt on niin paljon tietoa siitä, mikä ja miksi on vialla, kun media sattui asiasta mainitsemaan?

Kansallisoopperalla on vaikeuksia, sitä en kiellä. Mutta ooppera on tärkeä osa kulttuuria ja se saadaan myös toimimaan, kunhan asiat hoidetaan oikein. Ehkä suomalaisten olisi hyvä käydä vähän ulkomailla kurkkimassa, miten asioita hoidetaan. Siellä oopperatalot toimivat ja tuottavat. Lippujen hinnat ovat paljon laadukkaammissa taloissa murto-osan siitä, mitä Suomen Kansallisoopperassa lipusta saa maksaa. Laulajajien keski-ikä on nuorempi ja he ovat taitavia työssään, taloihin otetaan mielellään uutta verta sisään. Sellaista asiaa ei ole olemassakaan, kuin tenori- tai bassopula, jos asiat hoidetaan oikein.
Esityksissä yleisö pääsee nauttimaan, kun esiintyjinä ovat lahjakkaat laulajat ja kauniit äänet. Esityksissä laulavat talojen kuukausipalkkalaiset, eivätkä huippukalliit vierailijat, kuten Suomessa. Vierailijoita käytetään vain mausteena, ei tuhlaillen.
Musiikkikorkeakoulut tekevät yhteistyötä oopperatalojen kanssa ja nuoret lahjakkuudet pääsevät käyttämään taitojaan käytännössä. Erittäin tärkeää laulajan koulutuksen kannalta sekä edullista työvoimaa oopperatalolle. Sitä kutsutaan symbioottiseksi suhteeksi, siitä hyötyvät molemmat osapuolet. Mutta ei Suomessa, koska täällä tuijotetaan omaan napaan.
Oopperaan tutustutetaan ulkomailla paljon lapsi- ja nuorisoryhmiä, he pääsevät kiertämään taloissa ja tutustumaan koko organisaatioon. Lopuksi myös itse esitykseen. Ooperalla ei ole elitistisen huvin mainetta, vaan se on koko kansan huvia. Yksi suuri syy tähän ovat ne lippujen hinnat.
Kuoro toimii erikseen, laulajat otetaan sisään koelauluilla. Näin taso pysyy yllä.

Oopperan saa tuottamaan, kunhan aletaan katsella asiaa hieman erilaiselta kantilta. Mutta se vaatii rohkeutta. Mahtaako Suomesta kuitenkaan löytyä sellaista rohkeutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu