Milloin viimeksi olet tehnyt parhaasi?

Milloin ja miten viimeksi näit vaivaa, jotta saisit kumppanisi onnelliseksi ja onnistuitko niin, että sait myös palautetta vaivan näöstäsi?

Itse varasin koekäynnin paikalliseen kuntosali/kylpylä kierrokselle, minulle ja kumppanilleni, jossa saimme esittelyn kuntosalista ja pääsimme porealtaaseen. Samana päivänä valmistin onnistuneen aterian rakkaalleni ja illaksi olin varannut kivan elokuvaillan kotiin. Myöhemmin illalla oli sitten muuta kivaa, johon olin myös panostanut kunnolla. Mieheni kiitti koko viikonlopusta maanantaina, kun lähti töihin. Hänellä oli ollut todella mielyttävä viikonloppu, kuin todellinen lomaviikko, sain kuulla. Mieheni ei tarvinnut kuin tulla mukana ja nauttia järjestelyistä. Oli itsellekin tosi antoisaa.
161779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Järkkäilen aika usein kaikenlaista mulle ja poikaystävälleni..budjetiltaan ne ei hirveen hintavia juttuja ole.. mutta illaiset, saunailta kahdestaan, leffailta..pienimuitoiset bileet.. yllätän lempirualla..ostelen yllätykseksi kortteja ja suklaasydämiä..mitä hän löytää aamulla lähtiessään töihin... jne..

Tollasia arjen mukavia ylläreitä..

Äänestä
  • Ite olen ajatellut tota sauna juttua kans, mut päässy taas unohtumaan. Siitä tulis tosi kivaa yllätys, (luulen ja haluan uskoa) kun järjestäis paljon kynttilöitä saunaan, jotain armituoksua ja ehkä jotain saunaturvetta ja hartioiden hieromista saunassa. Sellanen todellinen elämyksellisen saunahetki yhdessä. Ois kiva kans kuulla miesten mielipiteitä, että mitkä asiat olis sellasia asioita, joita miehet arvostais, kun nainen järjestelee. Tässä minulla on varmaan sellasia asioita, joita varmasti kuka nainen tahansa arvostaisi, jos mies keksisi järjestää. Näitä ei vaan tuu sanottua sille omalle kumppanille, kun toivoisi, että ne yllätykset tulis itsestään. Ehkä me naiset ollaan vaan romanttisempia, kuin miehet ja haaveillaan kaikesta tuollaisista "arkipäiväisistä" nautinnoista ja yllätyksistä.

    Äänestä

  • opiskelijabudjettini takia yllätykseni rakkaalleni eivät juurikaan hintavia ole,mutta eipä sitä rahalla rakkautta näytetä. usein oon kirjotellu jotain pieniä lappusia tai ihan kirjeitä,joita sitten oon piilotellu erinäisiin paikkoihin. koska asutaan eri kaupungeissa opiskelujeni/miehen työn&asunnon takia oon myös lähetelly itte tekemiäni kortteja miehelle..ihan muuten vaan,ja kovasti hän on niistä tykänny! vastavuoroisesti mies yllättää minut usein,mm.kukilla tai hmm.. no eipä kerrotakkaan sitä muille!

    -sex addict- ;)

    Äänestä

  • aina kirjoitti:

    opiskelijabudjettini takia yllätykseni rakkaalleni eivät juurikaan hintavia ole,mutta eipä sitä rahalla rakkautta näytetä. usein oon kirjotellu jotain pieniä lappusia tai ihan kirjeitä,joita sitten oon piilotellu erinäisiin paikkoihin. koska asutaan eri kaupungeissa opiskelujeni/miehen työn&asunnon takia oon myös lähetelly itte tekemiäni kortteja miehelle..ihan muuten vaan,ja kovasti hän on niistä tykänny! vastavuoroisesti mies yllättää minut usein,mm.kukilla tai hmm.. no eipä kerrotakkaan sitä muille!

    -sex addict- ;)

    Itse olen tehnyt monesti, harvoin parempi puolisko siitä on pitänyt.. Pitäisin todella paljon, jos minullekin järjestettäisiin edellä olevia romanttisia yllätyksiä.. mutta ehkä vielä joskus.

    Äänestä

  • mies vain kirjoitti:

    Itse olen tehnyt monesti, harvoin parempi puolisko siitä on pitänyt.. Pitäisin todella paljon, jos minullekin järjestettäisiin edellä olevia romanttisia yllätyksiä.. mutta ehkä vielä joskus.

    Tylsä, jos ei ole pitänyt sinun yllätyksistäsi tämä parempi puoliskosi. Kiva kuulla kuitenkin, että miehenkin ajatukset käyvät yksiin sauna iltojen, kirjeiden, päiväällisten ym suhteen. Eli tuntuvat kivoilta ja sopivilta yllätyksiltä myös miehestä. Niitä kun on aina kiva järjestää. Kyllä ne yllätykset sinunkin kohdalle varmasti tulevat!

    Äänestä

  • NimerkkiHande kirjoitti:

    Ite olen ajatellut tota sauna juttua kans, mut päässy taas unohtumaan. Siitä tulis tosi kivaa yllätys, (luulen ja haluan uskoa) kun järjestäis paljon kynttilöitä saunaan, jotain armituoksua ja ehkä jotain saunaturvetta ja hartioiden hieromista saunassa. Sellanen todellinen elämyksellisen saunahetki yhdessä. Ois kiva kans kuulla miesten mielipiteitä, että mitkä asiat olis sellasia asioita, joita miehet arvostais, kun nainen järjestelee. Tässä minulla on varmaan sellasia asioita, joita varmasti kuka nainen tahansa arvostaisi, jos mies keksisi järjestää. Näitä ei vaan tuu sanottua sille omalle kumppanille, kun toivoisi, että ne yllätykset tulis itsestään. Ehkä me naiset ollaan vaan romanttisempia, kuin miehet ja haaveillaan kaikesta tuollaisista "arkipäiväisistä" nautinnoista ja yllätyksistä.

    meillä irtosi rutosti "kiitosta" ja pitkään kun vein saunanlauteille kynttilöitä... (Tali ei muuten irtoa sitten millään, vaan ne rasvatahrat ovat ikuisia)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    meillä irtosi rutosti "kiitosta" ja pitkään kun vein saunanlauteille kynttilöitä... (Tali ei muuten irtoa sitten millään, vaan ne rasvatahrat ovat ikuisia)

    Sit kannatta varmaan hankkia kynttilöitä, joissa on lasisuoja, tai lyhtyjä...

    Äänestä

En sitten varmaan koskaan.

Äänestä
  • Mikset? Kokeile, tulee itselleki tosi kiva mieli...

    Äänestä

  • Arkipäivän ilot... kirjoitti:

    Mikset? Kokeile, tulee itselleki tosi kiva mieli...

    Ei opi vanha koira uusia temppuja :(

    Äänestä

ja syystä. Ihmiset ovat toki yksilöitä, enkä väitä, etteikö mieskin voisi pitää kynttiläillallisista, kylpylöistä, tuoksukynttilöistä ja aromaattisista öljyistä.

Voihan nainenkin pitää suuseksistä, lenkkimakkarasta, mikroautoilusta ja extempore-päiväkänneistä.

Yleisohje on kuitenkin, että miehet ja naiset arvostavat erilaisia asioita. Vain todellinen tippaleitäaivo hankkii miehelle jotain sellaista, mistä sattuisi itse erityisesti ilahtumaan. En minäkään osta vaimolle akkuporakonetta häälahjaksi. (Eipä silti, etteikö sillä voisi naisellekin käyttöä olla.)

Äänestä
  • Tota just tarkoitin, että ois kiva kuulla, mitä se mies vois arvostaa, kun oomme niin erilaisia. Mä en ole vielä niin hyvä, että osaan lukea ajatuksia, vaikka kova harjoitus on päällä. Oisko noi esim. sun juttuja, joita sä arvostaisit, et vaimo ehdottais extempore-päiväkännejä jä vääntäis lenkkimakkaraa sun kanssa suurella halulla. Se olis jotain mitä sit arvostaisit? Onko muita sellaisia juttuja?

    Äänestä

  • Mitä mies arvostaa? kirjoitti:

    Tota just tarkoitin, että ois kiva kuulla, mitä se mies vois arvostaa, kun oomme niin erilaisia. Mä en ole vielä niin hyvä, että osaan lukea ajatuksia, vaikka kova harjoitus on päällä. Oisko noi esim. sun juttuja, joita sä arvostaisit, et vaimo ehdottais extempore-päiväkännejä jä vääntäis lenkkimakkaraa sun kanssa suurella halulla. Se olis jotain mitä sit arvostaisit? Onko muita sellaisia juttuja?

    Otahan myssy päähän ja mietiskele/muistele mistä miehesi pitää. Esimerkki: Miehesi tykkää kalastuksesta. No menet ja vuokraat mökin kalaisen kosken varrelta ja näin taatusti miehesi yllättyy. Yllätyksen tarkoitus on yllättää vastapuoli mielekkäällä tekemisellä ei niin, että se miellyttäisi enempi itseään. Kynttilä/viini/illallinen vaan yleensä on enempi naisten juttuja. Pääsääntönä on, että unohda itsesi. Ajattele vain toista.

    Äänestä

Täällä ihmiset kuumeisesti pohtii parisuhdettaan, ja siihen liittyviä ongelmia. Ei ihme, että ongelmia on, ku juuri kellään ei näytä olevan hajuakaan siitä miten parisuhdetta hoidetaan.

Äänestä
  • Viisaampana voisit hieman valottaa, mitä se parisuhteen hoitaminen on.

    Terv. Nimim. 25 vuotta hoitamatonta parisuhdetta takana.

    Äänestä

  • Manfred kirjoitti:

    Viisaampana voisit hieman valottaa, mitä se parisuhteen hoitaminen on.

    Terv. Nimim. 25 vuotta hoitamatonta parisuhdetta takana.

    Siltä tuntuu, että hoitamaton on parisuhteesi. Siihen varmaan täältä oot apua hakemassa, joten kannattaa lukea tää viestijono uudestaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NimerkkiHande kirjoitti:

Milloin ja miten viimeksi näit vaivaa, jotta saisit kumppanisi onnelliseksi ja onnistuitko niin, että sait myös palautetta vaivan näöstäsi?

Itse varasin koekäynnin paikalliseen kuntosali/kylpylä kierrokselle, minulle ja kumppanilleni, jossa saimme esittelyn kuntosalista ja pääsimme porealtaaseen. Samana päivänä valmistin onnistuneen aterian rakkaalleni ja illaksi olin varannut kivan elokuvaillan kotiin. Myöhemmin illalla oli sitten muuta kivaa, johon olin myös panostanut kunnolla. Mieheni kiitti koko viikonlopusta maanantaina, kun lähti töihin. Hänellä oli ollut todella mielyttävä viikonloppu, kuin todellinen lomaviikko, sain kuulla. Mieheni ei tarvinnut kuin tulla mukana ja nauttia järjestelyistä. Oli itsellekin tosi antoisaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu