Päästä eroon omaisuuden ikeestä, asua ympäri vuoden lämpimällä seudulla, viljellä ruokansa pääosin itse ja pohtia elämän, maailmankaikkeuden ja kaiken muun sellaisen tarkoitusta. Kuulostaako pahalta?
Suomessa olosuhteet määrittelevät mahdollisuudet onneen. Kylmä talvi on suurin ja merkittävin reunaehto: me emme voi makoilla punaisen auringon alla nautiskellen omalla pellolla tuotetusta viinistä katsellen ja kuunnellen meitä ympäröiviäö luonnon ihmeitä, helmikuussa.
Kuka tahansa meistä ei voi milloin ja missä tahansa kävellä avojaloin kirkasvetisen meren rantaan ja antaa kesän stimuloida aistejaan puhtaan raikkkalla, vilvoittavalla merituulen henkäyksellä.
Kuka tahansa meistä ei voi milloin ja missä tahansa lähteä vaellukselle erämaahan, turvautuen matkallaan luonnon runsaisiin antimiin: puroihin, lähteisiin, runsaskalaisiin järviin ja rikkaan kasvi- ja eläinkunnan tarjoamiin vaihtoehtoihin.
Mm. saasteet ja yhteiskunnalliset rajoitukset poistavat meiltä tällaiset mahdollisuudet.
--
Me emme voi nauttia elämästämme ja maailmastamme oman tahtomme mukaisesti, omaa sisäistä oikeudentajuamme kuunnellen, luontoa ja muita ihmisiä kunnioittaen.
Meidän yhteiskuntamme rahatalouteen perustuva hallintokoneisto sanelee meille, miten joudumme elämään,olemaan ja tukemaan yhteiskuntiemme pyrkimyksiä valistuneen kuluttajan ominaisuudessa.
Monimutkaisten koneistojen takia meidän todellisuutemme siitä keitä oikeastaan olemme on hämärtynyt ja sen sijaan että keskittyisimme elämään ihmisinä, meidät on suggeroitu toimimaan materialismiin perustuvien keinotekoisten lainalaisuuksien pohjalla "kansalaistottelevina yhteiskunnan jäseninä".
--
1.
Me joudumme ajamaan ruosteensyöillä ympäristöriskeillä pitkin loskaisia ja liukkaita Syrjäkylänteitä kohti kaupunkiamme ja siellä sijaitsevia työn verstaita. Joudumme päivästä toiseen sietämään työpaikkojemme ilmaa, jonka hitsauskaasut, metallipöly, öljyn, rasvan ja tupakankäry ovat saastuttaneet. Joudumme päivästä toiseen likaamaan kätemme rasvamontulla, spekuloiden käsillämme jonkun toisen teknistä ihmettä, joka syystä tai toisesta ei suostu halutunlaiseen yhteistoimintaan. Joudumme myös sietämään sitä tympeyden ja pakon sanelemaa henkeä, spirittiä, jota ylläpitää ainoastaan kerran kuussa tilille kipattava kottikärryllinen 5 sentin kolikoita pystyy hädin tuskin ylläpitämään.
Töiden jälkeen raahaudumme kotiin, syömme pitkälle jalostettua ja usein epäterveellistä ruokaa ja avaamme ajatteluamme passivoivan television. Käymme välillä tupakalla jos jaksamme ja jatkamme saman typeryyden toljottamista entistä passiivisempina. Emme ole kiinnostuneita edes omasta hyvinvoinnistamme.
Keskitymme elämissämme olemaan "äijiä" ja "ämmiä", käsittämättömien kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti. Elämme toisia ihmisiä arvostellen, omasta edusta kynsin hampain kiinni pitäen ja luottaen siihen, että saamme korjattua ainakin itseluottamuksemme säännöllisellä humalakäyttäytymisellä.
Osaamisemme on meidän onnemme ja ylpeytemme kumpuaa sen elättävästä vaikutuksista. Sydämissämme emme kuitenkaan nöyristele, vaan olemme oman itsemme herroja. Tottelevaisuutemme on silti meidät työllistävä.
Työn orja, sorron yöstä nouse ja käy!
--
2.
Me pystyisimme, jos tietäisimme että osaisimme.
Emme kuitenkaan pysty, emmekä tiedä, oppisimmeko.
Kaikesta huolimatta saattaa näyttää siltä että tiedäme, osaamme ja pystymme, mutta koska olemme niin hyviä, emme laiskuudeltamme viitsi vaivautua.
Siksi meidän ei tarvitse olla myöskään nöyriä.
Raha ei ole meille ongelma, koska emme usko siihen.
Väärät kuvitelmat itsestämme ajavat meitä mitä käsittämättömämpiin tempauksiin. Ihmissuhteemme ovat pahasti retuperällä, samoin taloutemme. Näyttelemme selkärankamme olevan suoran ja toisinaan matelemme muiden katseiden suojassa pitkin lattioita omia varjojammekin vältellen.
Humalassa ja ihmisten keskellä näyttelemme olevamme jotain, joka pönkittää itseluottamuksemme ja täydellisen tiedottomuutemme siitä, ettemme oikeastaan tiedä mistään mitään tai pysty perustelemaan väitteitämme ja esityksiämme oikeastaan mitenkään.
Vain ahneuttamme etsimme jatkuvasti lisää mitä tahansa, joskin kovin harvoin mitään löydämme. Joskus saatamme onnistua ja sen turvin muutumme kovin ja ei niin yllättäen varsin ylpeäksi. Emme kuitenkaan ymmärrä lainalaisuuksia, syy- ja seuraussuhteita, jotka meidät ovat tuohon tilanteeseen saattaneet, vaan kuvittelemme sen olevan meidän korvaamattoman loistavuutemme ansiota. Olemme yhteiskunnan ehdotonta ja mielestämme käsittämättömästä syystä toistaiseksi hyödyntämätöntä eliittiä. Pravda ja BMW antavat meille korkeimman ilon olla itseämme.
--
3.
Teatteria, musiikkia, runoutta. Universumin ikiaikaista, loogis-matemaattista kauneutta inhimillisten aistien ulottuvilla."Porvariston hillittyä charmia", kaukana keskinkertaisuuksien kuvottavasta perisynnistä. Meidän marmorisissa kylpyhuoneissamme ei tarvita peilejä.
Me tiedämme aina kaiken tarvittavan ja pystymme siten tekemään oikeita päätöksiä. Silti emme useinkaan sano mielipidettämme ensin, vaan tiedämme, että sitä tiedustellaan suunnannäyttäjän arvokkuuttamme kunnioittavalla tavalla. Emme keskity arkeen, sillä rutiinit karkottavat mielemme avoimuuden ja kykymme asettua tavanomaisuuden yläpuolelle. Arvostamme estetiikkaa kaikessa, joskin luonnollista kauneutta on aina suhteellistettava universaalien näkijöiden käsityksiin mm. rakennuksissa ja taiteessa. Tyyli ja arvokkuus ovat meille luonteenomaisia.
Tiedostamme yhteiskunnalliset ongelmat koulutuksemme, kasvatuksemme ja erinomaisen perimämme ansiosta. Autamme vähäosaisia tavoilla, jotka sekä auttavat säilyttämään kunnioituksemme ja mutta joista on samalla konkreettista hyötyä apua tarvitseville. Emme koskaan provosoidu pahoista kielistä, jotka aika ajoin kateuden nimikkeellä vihjailevat meidän asemastamme ja niin vulgaariltä kuin se kuulostaakin, "vallankäyttömahdollisuuksistamme" näiden välineiden kautta. Uskonto on meille usein korkeakulttuuria, jota filosofian opetuksiin rinnastaen pohdimme ja josta saamme vaikutteita oppiaksemme olemaan parempia ihmisiä parempien ihmisten keskuudessa. Tarkoitan siis parempia ihmisiä ihmisten keskuudessa.
Uskomme, että voimme olla hiljaa, koska kaikki viisaudet on jo sanottu. Voimme kuitenkin toistaa niitä tarkoitun harkituissa ja tärkeiksi katsomissamme asiayhteykissä.
Sukumme tunnuslause "nec pluribus impar" on kirjattu vaakunaamme ja olemme katsoneet sen säilyttämisen olevan tänä päivänä historiallisista syistä merkityksellistä.
Meidän on oltava onnellisia.
--
Maailma on tällä hetkellä lähempänä tuhoaan kuin koskaan, mutta samalla mahdollisuudet sen pelastamiseksi ovat suuremmat kuin milloinkaan aikaisemmin.
Haluatko sinä, asemastasi riippumatta antaa kauniin elinympäristömme tuhoutua imperialististen vallanpitäjien sairaiden tarkoitusperien vuoksi, vai haluaisitko jatkaa onnen etsimistä todellisesti vapaassa maailmassa?
Meitä onnen kannattajia oli ensin vain muutama. Nyt meitä on jo satoja tuhansia! Haluatko Sinä tähän joukkoon?
Demokratia on kuollut, mutta vapaus veljeys ja tasa-arvo eivät kuole koskaan!
Älkäämme antako Amerikkalaisten kiihko-imperialistien tuhota kaunista planettaamme, vaan nouskaamme vastustamaan kaikkea sitä, mitä riistokapitalistiseen uusliberalismiin kuuluu.
Eläköön ihminen, eläköön vallankumous!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Senkin partajeesus.
ja lopeta polttaminen, jos se niin häiritsee muita!
Kaikessa naiviudessaan MAHTAVAA!
Jaa, miksi lapsellista? Niinhän 'ne muut' sanovat ja minä myötäilen, etten aivan tallatuksi tulisi. Vastarintahan on kuitenkin luvallista, eikö?
Tuollainen riippumaton elämä olisi.. jos ei vastaus tähän maailmanlaajuiseen pahoinvointiin, niin ainakin kokeilunarvoista terapiaa itselleni.
En polttele, juon hyvin hyvin harvoin ja käyn töissä -silti puolustan ylläolevia ideoita.
Missä vikani?
...
Olit ensimmäinen, huomiokykysi on varsin ansiokas.
Hyvää tekstiä, mutta itse olen pessimistinen ihmisten kyvyistä uudistua maapallon hyväksi. Jos ihan suoraan sanon, eipä tässä kerkeä enää mitään pelastamaan. No, eipä se oikeastaan minua haittaa. Ihan rehellisesti minun puolesta saisi meteoriitti törmätä maapalloon ja tuhota kaikki ihmiset. Ei haittais vaikka se tulis huomenna. Tai vaikka Yellowstonen tulivuori vähän ilmoittelisi olemassaolostaan.