Ammattikoulutsta on turha halveksua

Välillä hieman ihmettelen akateemisesti koulutettujen asenteita ammattikoulutusta kohtaan. Ikään kuin ammattikoulutukseen ei tarvitsisi mitään kykyjä. Kyllä jokainen ammattikoulun käynyt on alansa osaaja. Esimerkiksi ammattikoulusta valmistunut sähköasentaja saa aivan varmasti työtä ja hyvällä palkalla. Minusta ammattilaisille pitääkin maksaa hyvää palkkaa. Akateemisten olisi laskeuduttava maan pinnalle ja ymmärrettävä, että yhteiskunnassa tarvitaan monipuolista osaamista. Aina ei ehkä ole kaikista järkevintä hakeutua akateemiselle alalle, ellei tiedä olevansa akateemisesti hyvin lahjakas ja siten sijoitu työelämään. Suomessa ongelmana on akateemisen koulutuksen yliarvostaminen.
91361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

nykyäänhän amk:kin kouluttaa tota saamatonta roskasakkia.

Äänestä

Ottaa päähän, kun oon niin kädetön, että on pakko hankkia akateeminen koulutus. Jos olis jotain kädentaitoja, niin oisin ehtiny tienata jo väh. 100000e sinä aikana, jonka oon istunu koulussa. Enkä nyt tarkoita, että kaikki akateemiset olisivat kädettömiä!

Äänestä

Typerää yleensäkin arvostella koulutuksen perusteella. Minuun ainakin tekee vaikutuksen työtilanteissa ammattimainen asenne ja osaaminen, oli sitten kyse kaupan myyjästä tai juristista. Todellista osaamista on kyllä valitettavan harvassa, alalla kuin alalla.

Suomessa ei kylläkään ole minkäänlaista akateemisen koulutuksen yliarvostusta. Tai ainakaan se ei näy palkoissa mitenkään.

Äänestä
  • "Todellista osaamista on kyllä valitettavan harvassa, alalla kuin alalla." Aivan oikein. Itse olen vähän kade, tosin hyvällä tavalla, osaajille, sillä toivon, että osaisinpa itsekin. Mutta koulutusta korostavat pääsääntöisesti ne, tasolla kuin tasolla, joilta todellinen osaaminen puuttuu. Opiskelijoiden osalta koulutuksen korostaminen on ymmärrettävää, koska heillä harvalla on vielä työelämässä annettuja näyttöjä. Sitten kun on, heistäkin osaajat erottaa juuri siitä, että koulutusta ei korosteta. Koulutuksen tarkoitushan on opettaa työelämässä tarvittavat asiat, ei hienot tittelit.

    Kädentaito-osaajistahan nyt on pulaa. Jos osaisin tehdä käsilläni edes jotain, menisin amikseen.

    Ehdottomasti elämäni suurin virhe on minullakin ylikouluttautuminen (tradenomi, merkonomi ym.), kun pelkän kauppakoulun käynyt luokkatoverini on ollut 20 vuotta kirjanpitäjänä. Itsekin olisin tuohon hommaan päässyt, jos olisin älynnyt heti peruskoulusta mennä kauppaopistin laskentalinjalle, mutta tyhmä mikä tyhmä. Olisin päässyt tilitoimistoon silloin, kun se oli vielä helpompaa ja työkokemusta olisi kertynyt ihan toisin. Nyt otan mitä jaskaa sattuu saamaan.

    Äänestä

suorittaa uusia tutkintoja. Minusta toisen ihmisen halveksiminen ammatin tai koulutuksen perusteella ilmaisee "yleissivistymättömyyttä".
Kyllä ne halveksijat työttömyyskorvauksineen tai pienine palkkoineen ehtivät vielä kadehtimaan ammattikoulutettujen naapureidensa tilipussia monta kertaa.

Meitä kaikkia tarvitaan ja onneksi on vähitellen huomattu alkaa taas arvostaa todellisia kädentaitoja ja ammatillista osaamista. Jos ihmisen itsetunto on kunnossa, ei hänen tarvitse korostaa sitä toisia halventamalla.

Äänestä
  • Akateemisesti koulutettu, mutta sivistymättömästi käyttäytyvä moukka, on kauheaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

    Äänestä

Osa porukasta menee ammattikouluun ja sen jälkeen (useimmiten) pikkupalkkaiseen perusduuniin. Ei hienosteluja mutta perustoimeentulo.

Ne jotka sitten käyvät lukion ja siitä jatkavat ammattikorkeaan tai yliopistoon, yleensä naureskelevat tälle sakille joka käytännössä menee töihin kun itse vasta varsinaisen opiskelunsa aloittavat.

Lopputulos kuitenkin pitkälti se, että perusduunari on ollut jo n. min. 5 vuotta töissä ja saavuttanut kuitenkin sen perustoimeentulon ja hyvän kasan työkokemusta kun korkeammin koulutetut alkavat vasta hakea töitä ja useimmat huomaavat etteivät saakaan mitään...Sitten ollaan edelleen kummiskin "akateemisesti koulutettuja" ja halveksitaan sitä aikanaan samalla luokalla peruskoulussa ollutta duunaria joka ottaa sen n. 1500 euroa/kk perusliksan ja tulee sillä jotenkuten toimeen.

En nyt sitten itse vähän molempiin ryhmiin tätä nykyä (tosin en halveksujiin!) kuuluvana oikein voi muuta kuin sanoa, että jokainen itse miettiköön kuka loppupeleissä kummiskin se tyytyväisin.

Äänestä
  • Juuri tuolla kaavallahan homma nykyään menee. Itse olen vajaa kolmekymppinen ja juuri sen vaiheen teini, että yleisesti oli vallalla ajattelu "lukio avaa portit hyvälle tulevaisuudelle ja ammattikoulu on suora tie kurjaan duunarin elämään ja helvettiin".

    Toisinpa ovat hommat tällä hetkellä, vaikka tietenkin on edelleen runsaasti vanhakantaisestikin ajattelevia vanhempia joiden päässä ei muuta pyöri kuin: Meidän lapsesta tulee superhyperyliopiston käynyt menestyjä.

    Paljon on kummiskin jo niin jalat maassa olevia, että aikanaan omanikäisilleni samat vanhemmat neuvoivat lukemaan aina pitkälle, nyttemmin saman ikäluokan pikkusiskoille/veljille että mieti tarkkaan mitä alat tekemään ja parhaimmillaan jo katsellaan yhdessä mitä alaa saattaisi kannattaa lukea. Kyllä tiedän esim. kauppaoppilaitoksesta ja esim. atk-alan opiskeluista vanhempienkin jo ohjeistaneen ettei välttämättä ole nykyään se paras ala.

    Elikkäs vähän käänteisesti: ennen suositeltiin lukemaan pitkälle koska aina toisi hyviä töitä, nykyään suositellaan lukemaan jopa vähemmän ja varhaisessa vaiheessa hankkimaan työkokemusta ettei sitten jämähdä ainakaan akateemisten työttömien pohjattomaan suohon. Kovin ajat muuttuneet kyllä kun seurailee itsekin missä mennään.

    Äänestä

Sanoisin ettei kannata kauheasti välittää moisista asenteista. Molempia tarvitaan niitä korkeakoulun käyneitä ja ammattikoulun käyneitä. Hyviä uravaihtoehtoja löytyy molempien käyneille. Monille nuorille sanoisin, etä esimerkiksi metalliala tarjoaa erinomaisen ja mielenkiintoisen vaihtoehdon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onsku kirjoitti:

Välillä hieman ihmettelen akateemisesti koulutettujen asenteita ammattikoulutusta kohtaan. Ikään kuin ammattikoulutukseen ei tarvitsisi mitään kykyjä. Kyllä jokainen ammattikoulun käynyt on alansa osaaja. Esimerkiksi ammattikoulusta valmistunut sähköasentaja saa aivan varmasti työtä ja hyvällä palkalla. Minusta ammattilaisille pitääkin maksaa hyvää palkkaa. Akateemisten olisi laskeuduttava maan pinnalle ja ymmärrettävä, että yhteiskunnassa tarvitaan monipuolista osaamista. Aina ei ehkä ole kaikista järkevintä hakeutua akateemiselle alalle, ellei tiedä olevansa akateemisesti hyvin lahjakas ja siten sijoitu työelämään. Suomessa ongelmana on akateemisen koulutuksen yliarvostaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu