Niin mä haluisin vaan kuulla noilta sekaruokaa syöviltä että mikä teistä (ilmeisesti?) ärsyttää vegetaristeissa? Tuntuu noita juttuja lukiessa ihan naurettavalta tollanen vegetaristien alentaminen. Jokainenhan on siinä tehnyt vain oman päätöksen, jonka ei millään tavalla pitäisi vaikuttaa muihin. Tuskin siinä on kateudesta kyse? En vain ymmärrä!
Mielipide
vege
7587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minun mielestäni jokainen saa syödä, mitä haluaa, ainoastaan uhanalaisten lajien syöminen olisi minusta tuomittavaa.
Mutta minua ärsyttää nykyään se, että erilaisissa tilaisuuksissa ja lentokoneissa nämä ruokaterroristit aiheuttavat sen, että muutkin joutuvat odottamaan ruokatarjoilua usein niin pitkään, että kun se tarjoillaan se on jo kylmää.
Ymmärrän hyvin, että jos on todella allerginen jollekin ruoka-aineelle, sitä ei voi syödä. Mutta tosiallergiset yleensä eivät siitä nosta hirveää meteliä, vaan jättävät kokonaan syömättä, jos ovat epävarmoja.
Nämä itsensä korostajat sen sijaan nostavat metelin ja pilaavat toistenkin ateriahetken kertomalla, kuinka he eivät koskaan saa sellaista ruokaa kuin haluaisivat. Jos ihminen ei koskaan saa tilaisuuksissa sellaista ruokaa kuin hän haluaisi tai hänen keksimänsä ruokavalio edellyttää, pitäisi mennä vähän itseensä. Jää sitten ateriahetkistä pois ja syö omia eväitään.
Ei voi edellyttää, että joka paikassa voi iskeä pöytään 20 ruoka-aineen listan, joita ei voi syödä syystä tai toisesta ja sitten ruoka on oltava juuri sen mukaista.
Nämä terroristit vielä epäilevät annoksiaan, vaikka ne on kaiken taiteen sääntöjen mukaan yritetty tehdä. Ihmettelenpä miten he menettelisivät, jos heidät kutsuttaisiin arvokkaille juhlapäivällisille. Nostavatko he samanlaisen möykän sellaisissakin tilanteissa? Itse en ainakaan ole koskaan huomannut tuollaisissa tilaisuuksissa, että jollakin olisi erilainen menu. Sen sijaan olen havainnut, että usein joku jättää jonkin ruokalajin lähes koskemattomaksi syystä tai toisesta.
Ei länsimainen ihminen kuole nälkään, jos joku ateria jää väliin. Päinvastoin, lähes kaikille se voisi tehdä hyvää.
TUollaisissa yleisissä tarjoilutilaisuuksissa voitaisiin ottaa sellainen käytäntö, että jos sitä ruokaa ei voida sujuvasti tarjota ihan siinä järjestyksessä, nämä erikoisannokset tarjotaan viimeisenä.
Olen kuullut usein ihmisten sanovan esim. lentokoneessa, että tilaavat erikoisannoksen, kun saavat erikoiskohtelun (ihan oikeasti, niin pöyristyttävää kuin se onkin). Odottakoot sitten ruokaansa hieman kauemmin, kun sillä täytyy konstailla. Luultavasti nälkä lopettaisi suurimman osan näistä erikoisruokavalioista. Aika harva on todella niin allerginen, että sairastuisi jonkin ruoka-aineen kerta-annoksesta. On niitäkin, en kiellä, mutta he osaavat todella tuon syömättä jättämisen taidon.
Tuntuu kusipäiseltä sekaruokailijoitten alentaminen milloin lihan alhaisemman värähtelytaajuuden milloin jonkun muun syyn varjolla.
Mua ei vegeissä ärsytä ed. lisäksi kuin se, että penskoja ruokitaan miten sattuu ja nuoriin kasvaviin sovelletaan samoja totuuksia mitkä vanhemmilla toimii. Vastuutonta samoin kuten penskojen lihottaminen hiilareilla ja tyydyttyneillä rasvoillakin.
saa sekaravinnon syöjät ärtyisiksi. He tietävät että kasvissyöjät ovat paremmin voivia ja terveempiä. He haluaisivat muuttaa ruokatottumuksiaan, mutta eivät siihen pysty. Huono omatunto on sitten naamioitava joksikin muuksi.
Ensinnäkin miten voit yleistää, että kasvissyöjät ovat paremmin voivia? Yhtä hyvin voi kasvissyöjäkin syödä epäterveellisesti, liikaa rasvaa, sokeria, jonkin aminohapon puute ym...
Saattaa toki olla joku, joka kuvittelee olevansa alempiarvoinen tms koska ei ole kasvissyöjä. (hmm, ehkä...)
Yleisempi syy ärtyisyyteen lienee, että sekaruokailijat kuvittelevat kasvissyöjien ajattelevan olevansa muita "parempia". - No osaltaan saattaa sekin pitää paikkansa, mutta ainakin itse olen eräänlainen vegetaristi, mutta varmasti ei omatuntoni kärsisi, vaikka olisin sekasyöjä.
Minuakin vähän häiritsee ja nolottaa kun kasvissyöjät laukovat näitä "totuuksia" lihansyöjistä. Ette kai ole noin pahoja suusta sekaravinnolla eläville kavereillenne? Toivottavasti se liittyy vain tähän nettikeskustelun luonteeseen (ainakin omat vegeystäväni ovat rentoa porukkaa). Mutta teininä sitä ehkä oikein haluaakin olla väärinymmärretty, marttyyri.
Kaikenlainen fundamentalismi on tylsää. Ottakaa rennosti.
Mutta tuosta aiemmasta ruokaterrorismijutusta olen kyllä eri mieltä. En usko että erikoisruokavalioilla elävät (oli vege, allerginen, kosher tai mikä vaan) nauttivat itsensä korostamisesta tilanteessa kun ruoka ei sovi. Mutta kaikkeen oppii varautumaan, ja noloja tilanteita tulee harvemmin.
ollut koskaan minulle, sitä on tarjolla jokapuolella. Olen työni puolesta ollut paljon kursseilla, konferensseissa, kokouksissa, matkustanut, käynyt syömässä ulkona työtovereitteni kanssa, mutta koskaan en ole joutunut olemaan syömättä. Kasvisvaihtoehto on yhtä luonnollinen, kuin sekaruoka, kaikkialla. Mutta en asukaan Suomessa. Kukaan kavereistani ei ole koskaan myöskään kasvissyöntiäni kommentoinut millään tavalla. Heistä se on luonnollinen asia. (Monet heistäkin ovat kasvissyöjiä.)Vierailin viikko sitten eräässä vanhainkodissa, ja sielläkin on kasvisruokaa saatavissa joka päivä, sekaruoan rinnalla. Vain Suomessa tämä näyttää olevan aivan lapsen kengissä vielä.
Kunhan kiusoittelellaan. Ei millää "ilkeydellä" tosiaankaa. Olette vaan niin ihanasti ja fiksusti tuon aatteen takana, että ihan surettaa oma lihanhimo. OIkeasti olette mielestäni hinolla asialla ja ystäväpiiriini kuuluu useita kasvissyöjiä, niiden kanssa sitten vitsaillaan puolin ja toisin aiheesta, eikä kukaan ota tosissaan itseensä. :)