Tyydytetty

Onko sian vai naudan rasva terveellisempää?Olen huomannut että lampaan ja naudan rasva on enemmän liimamaista kuin sian rasva.Ei tahdo käsistäkään lähteä millään pesemälläkään.Taitaa tarttua paremmin myös verisuonten seinämiin.Olen jopa muistavinani joskus lukeneeni että asia olisi näin.
10448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sianrasva on OK (kohtuuden rajoissa syötynä, tietty!).

Naudanrasva on OK pihvilihan (ulkofile, entrecôte) sisällä pieninä rippeinä ollessaan (ns. marmoroidut pihvit). Kunpa saisin Mössääjättärenkin syömään sellaisia! Tuo "marmorirasva" mehevöittää pihvejä kummasti eikä ole pahaksi makuhermoillenikaan.

Lampaan rasva on kauhistus kaikella tapaa! Siitä ei todellakaan ole syötäväksi maun eikä terveellisyyden puolesta. Lammasta syön mielelläni (nytkin sitä on pääsiäiseksi varattuna), mutta rasvan pyrin poistamaan siitä ruokaa valmistaessani niin tarkoin kuin suinkin.

Poronrasva on samantapaista kuin lampaankin ja yhtä etovaa. Poroa söin viimeksi tänään, mutta rasvatonta sellaista.

Lammas- ja porokestomakkarat jätän myös suosiolla kaupan hyllyyn.

Äänestä
  • Minulle on opetettu, että poronvasan liha on rasvaisempaa kuin raavaan poron. Vasahan on imenyt emäänsä suuren osan elämästään. Silti etelän ihmiset pitävät sitä vähärasvaisempana??

    Raavaan poron lihan pintaan kertyy varsinkin hyvinä sienivuosina pintarasvaa joskus runsaastikin. Saattaa olla parikin tuumaa pelkkää valkoista. Oikein valmistettuna se on mahdottoman hyvää maultaan. Mutta itse liha on vähärasvaista.

    On myös opetettu, että poron rasva on rakenteeltaan terveellistä ihmiselle. Saman tyyppistä kuin kalanrasva tai kasvisrasva. Siis suositeltavaa.

    Äänestä

Sianrasva on lähinnä ihmisen omaa, siks se on noista terveellisin ja paras vaihtoehto.

Äänestä
  • http://rasvatieto.fi/tietoa-rasvasta/kovat-ja-pehmeät-rasvat-0
    Sqksassa saa kaupasta paahdettu-sipuli-sianrasvaa, jota käytetään ihka raakeesti leivälle ja siinä paistetaan perunoita jne Kohtuudella !
    kqikki eläinperänen tarttuu suonten seinämiin.
    Linnun rasva vähemmän ja kalanrasva ihmiselle parhainta

    Äänestä

No hyi, kannattaako tuollaisia vetää...?

Äänestä

tein saman kokeen kuin jaakko kolmonen ja veijo vanamo aikoinaan tv.ssä.laitoin puhdasta sian ja naudan rasvaa(eri astioissa)jääkaappiin.naudanrasva kovettui ,mutta sianrasva oli pehmeää ,aivankuin levitettä leivälle.sydänlääkäri suositteli sianrasvan käyttöä .koska naudanrasva ottaa kiinni verisuoniin.niin ottaa esim.veitseen sanoi minulle eräs teurastaja.lähtee kuumalla vedellä,mutta sianrasva lähtee pelkällä kylmällä vedellä

Äänestä

Paskapuhett!
Suurin osa perSuja äänestävistä miehistä on MONITYYDYTETTYJÄ RASVA-HAPPOJA, poislukien tietysti peräkamarin peruSjuoppot, jotka ovat MONI-ITSETYYDYTTYNEITÄ RASVA-HAPPOJA.

Äänestä

Nauta huonoin, sika huono, lammas ja poro vähiten haitalliset - poro on maultaan parasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rasva kirjoitti:

Onko sian vai naudan rasva terveellisempää?Olen huomannut että lampaan ja naudan rasva on enemmän liimamaista kuin sian rasva.Ei tahdo käsistäkään lähteä millään pesemälläkään.Taitaa tarttua paremmin myös verisuonten seinämiin.Olen jopa muistavinani joskus lukeneeni että asia olisi näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu