Tällä palstalla veivataan yhtä ja samaa.
Karkeasti vaikkapa:
-äly on ominaisuus ja joillakin ihmisillä älykkyys on jopa selkeästi enemmistöstä erottava ominaisuus. Tämä on ainakin luettavissa rivien välistä...
-äly ei ole merkittävä ominaisuus. Älykkyys on niin monisäikeinen ominaisuus, että niillä mittareilla, joilla sitä mitataan, ei ole mitään merkitystä. Näissä kommenteissa halutaan leimata älykkyysmittareihin itsensä sitovat jopa yksipuolisiksi hölmöiksi.
Sanokaapa. Mitä hyötyä on älystä ja mitä haittaa on älystä? En erittele tässä ensin älyn laatua, vaan sitä, onko äly ominaisuutena hyväksi vai pahaksi ihmiselle itselleen, ihmiskunnalle, ympäristölleen - itselle ja muille?
Tähän voi kommentoida vaikkapa kokemuksen, kuin yhtä hyvin teoreettisenkin viitekehyksen sisällä.
Karkeasti vaikkapa:
-äly on ominaisuus ja joillakin ihmisillä älykkyys on jopa selkeästi enemmistöstä erottava ominaisuus. Tämä on ainakin luettavissa rivien välistä...
-äly ei ole merkittävä ominaisuus. Älykkyys on niin monisäikeinen ominaisuus, että niillä mittareilla, joilla sitä mitataan, ei ole mitään merkitystä. Näissä kommenteissa halutaan leimata älykkyysmittareihin itsensä sitovat jopa yksipuolisiksi hölmöiksi.
Sanokaapa. Mitä hyötyä on älystä ja mitä haittaa on älystä? En erittele tässä ensin älyn laatua, vaan sitä, onko äly ominaisuutena hyväksi vai pahaksi ihmiselle itselleen, ihmiskunnalle, ympäristölleen - itselle ja muille?
Tähän voi kommentoida vaikkapa kokemuksen, kuin yhtä hyvin teoreettisenkin viitekehyksen sisällä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Joo. En määrittele mistä puhun, mutta kertokaapa mitä mieltä olette siitä.
Tai, minun teoreettisessa viitekehyksessäni äly on sitten vaikkapa kyky aistia kauneutta. Siitä on paljonkin hyötyä, mieli nauttii ja virkistyy, ja sitä kautta luovuus lisääntyy.
Mielestäni pelko on yleisinhimmillinen ominaisuus. Ihminen tarvitsee rakenteita. Toisaalta, onko se juuri älyllistä; taaskaan itse älyn sisältöön sen syvemmin puuttumatta?
Jos kaikki ihmiset voisi selkeästi luokittaa ja samalla normittaa, toisi se turvallisuutta ainakin suomi24 palstalla kirjoitellessa.
Joten olen tästä edelleen sitä mieltä, että itseluottamustaan suhteessa minäkuvaan voi olla toisinaan syytä tarkastella, jotta kysymys ei ole vain uskonvaraisesta mielikuvasta.
Tuo ehdotuksesi älystä on mielestäni periaatteessa positiivinen. Subjektiivisena kokemuksena pätevä.
Tosin mieleltään vinksahtanutkin voi nauttia kauneudesta, mutta käyttää siitä saamaansa innoitusta toteuttaakseen jotain sairasta.
Ja se ei ole välttämättä älykästä..?
(..ainakin marginaalista sairautta)
Absoluuttinen rajanveto on vaikeaa.
Ja pomppas aika syvälle (:
voi kehittää ja käyttää apukeinona erillaisiin tarkoituksiin. Viisaus on opittua jota älykäskin tarvitsee menestymiseen ja toimeen tulemiseen. Lahjakkuutta on monenlaista. Jokainen on yksilö älyssään ja tunne-elämässään. Eikä kukaan ole täydellinen.
Siinä visioni
kuinniotetaan toisiamme yksilöinä
Ihmislajin kehityksen kuluessa älykkäimmät ovat jääneet henkiin ja kyenneet siten siirtämään geenejään ja tietojaan seuraaville sukupolville.
Suuri joukko tyhmiä ihmisiä pystyy myös selviytymään,tästä esimerkkinä Suomen hallitus.
Yhteiskunta on jo kauan (50 - 200 vuotta) ollut niin sosiaalinen, että tyhmätkin autetaan selvitymään ja jatkamaan sukuaan. Ilmiselvää on, että muutaman sukupolven ajan ihmislaji ainakin kehittyneissä maissa on keskimäärin tyhmentynyt.
Sori vaan sosiaaliset, niin kaunista kuin se onkin.
"Suuri joukko tyhmiä selviytyy", -koska älykkäät pitävät huolen siitä, että myös vähemmän älykkäät selviytyvät. Syy tähän yksinkertaisesti se, että vähemmän älykkäitäkin tarvitaan, koska heillä on sellaisia ominaisuuksia, joita älykkäillä välttämättä ei ole..Vahvasti syynä vähemmän älykkäiden huolehtimiseen ennenkaikkea tunneälykkyys..
"-äly ei ole merkittävä ominaisuus."
On se siinä määrin merkittävä ominaisuus, että me elämme mitä moninaisimmissa oloissa ja sopeudumme koko ajan uusiin oloihin ja kehitämme kaikkea uutta - serkkumme simpanssit sen sijaan elävät edelleen puissa.
Tämä -selviytymisen strategia- liittyneenä ihmisyyden mahdollisuuksiin on usein kuultu perustelu älyn olemassaololle.
Faktaa on, että äly on luonut loistokkaita kulttuureita, jos se on saanut siihen mahdollisuuden. Entä nykyaikana, onko ihminen lopulta jalostunut muutoin kun teknisten oivallusten puitteissa? Tämä on minun mielestäni aika määrittelemätön kysymys.
Ihmisen ponistelut eivät ole kovin viisaita kokonaisuuden kannalta. Maailman loppuahan tässä odotellaan. Noh, ei olla pessimistisiä, mutta ihminen on itsensä pahin vihollinen.
Olen miettinyt sitä, miksi ihminen suunnittelee muuttavansa avaruuteen jonakin päivänä. Syynä on ainakin se, että elintilaa on perustellusti laajennettava, tai ainakin tämä pallo tulee määränsa päähän syystä tai toisesta joskus. (Syynä ihminen, tai todennäköinen katastrofi esim. luonnon taholta.) Ihmisen pitää säilyä!
Miksi ihminen haluaa säilyttää itsensä? Koska vaistonsa, viettinsä vai tietoisuutensa takia on mielestään korvaamaton?
Mitä ihminen pelkää? Itseään?
Tietysti sitä määrittelemätöntä kohtaloaan?
Ollaan älykkäitä ja uskotaan, että ihmisen elämän tarkoitus on tahdonalainen selviytyminen.
Aloitin tuossa uuden ketjun otsikolla "Rakentava ja ei-rakentava älykkyys", missä nähdäkseni liikutaan aikalailla asian ytimessä.
eli ihminen voi olla ikään kuin 'suunnattoman' älykäs, mutta niin kauan kuin hänen älykkyytensä kumpuaa tietyn psyyken kerrostuman lävitse, äly ottaa itselleen "henkilökohtaisen" tarkoitusperän, mikä johtaa siihen, että älykäs havainnointi rajoittuu OMAN EDUN TAVOITTELUUN.
Ja nyt huomaan, mistä tämä johtuu. Älykkyys samaistuu ajatteluun. Ajattelu on oman edun tavoittelua. Ja ajattelun lähtökohtana on samaistuminen tähän ruumiiseen ja ajattelun synnyttämään minäkuvaan.
Ihmisen älykkyys on siis rajoittunut henkilökohtaisten tarkoitusperien rajoitteeseen. Ja kenen hyvänsä 'henkilön' päämäärä on aina tavalla tai toisella löytää ja saada rakkautta osakseen. Ja kun 'henkilö' toteaa, ettei rakkautta ole tarjolla, tai että hän pelkää rakkautta, koska rakkaus mitätöi 'henkilön', niin 'henkilö' alkaa etsimään korvikkeita rakkaudelle.
Ja siitä syntyy vajavuus, tyytymättömyys, vaatimus, riita, pakottaminen, riisto, sota ja julmuus. Eli kun nämä olotilat vallitsevat, voimme olla varmoja, että: 1) älykkyys on rajoittunut ajatteluun, 2) ajattelu on luonut 'henkilön', minäkuvan ja 3) 'henkilö' ei löydä rakkautta, koska 4) rakkautta ei voi ajatella.
Ainoastaan menneisyyttä voi ajatella eikä ajattelun kautta voi löytää muuta kuin menneisyyden.
Sellaista elämä on. Näin äkkiseltään katsottuna.
Jos luin tekstisi oikein, niin ymmärrän sen johdattelun seuraavasti:
Ihminen ajattelee, että hänen tulee olla rakastettu, mutta koska rakkautta ei voi ajatella, niin hän tyytymätön - loputtomasti.
Esität myös, että rakkaus on täydellinen hyvä, totuus tms.
Jotenkin mietin, mikä tässä muna ja kana.
Toimiiko ja pyrkiikö ihminen elämään elämäänsä ajattelunsa vai emootionsa varassa?
Olen ja 37 -vuotias ja ehtinyt todeta jo seuraavanlaisen asian:
Ihminen tyydyttyy vuorovaikutuksesta - elämänsä raamien sisällä. Siihen kuuluvat ihmiset, henkilökohtaiset saavuttamisen intressit; kuten työ ja päteminen muiden vahvuuksiensa kautta. Riittäköön määrittelyksi.
Intohimo ja rakkaus kaikkeen on tärkeätä. Mutta toisaalta ihminen joutuu sietämään loputonta pettymistä, epäonnistumista jne. Lopputulos voi silti olla tyydyttävä. Voimakas tunne saada onnistumisia ja kokea intohimojen ja rakkauden täyttymystä taitaa olla melkoinen kompromissi. Ihmisen tavoitteena on selvitä mahdollisimman vähillä haavoittumisilla rakkaudesta elämään.
Voisi sanoa, että rakkaus määrittyy jopa aika addiktiiviseksi ja epäpuhtaaksi.
Kumpi näistä teeseistä: rakkaus tai äly ajaa ihmistä ensisijaisesti eteenpäin?
Tässä pitäisi määritellä ensin rakkaus melko tarkkaan (mikä vain viettiä olla olemassa jne.) Toisaalta ihminen siis tiedostaa ja ajattelee.
Olen sitä mieltä, että ihminen selviytyy. Selviytyminen on joustamista perusrakenteittensa varassa. Niitä ei voi yksilö ennalta määritellä (siinä vastaisku ihmisen kehitysuskolle..).
Ihminen uskoo, menettää uskonsa ja löytää taas uskonsa. Vakiotila on loputon onnistuminen ja epäonnistuminen.
Tätä kaikkea ihminen tuntee ja ajattelee, ymmärtää ominaisuuksiensa; perusrakenteidensa varassa, jotka hänellä on.
Voi olla tämä summa sumarun vähän ontuva, mutta pidetään se.
"Vakiotila on loputon onnistuminen ja epäonnistuminen."
Niin on, mutta onnistuminen tai epäonnistuminen on sitä, että TOIVOT jotain tapahtuvaksi tietyllä tavalla ja joko petyt tai et pety.
Kuka toivoo, miksi toivoo, mitä toivoo? Eikö kukaan onnistu näkemään asioita sellaisina kuin ne ovat? Miksi ihminen useimmiten epäonnistuu juuri siinä?
Siksi, koska hän yhä elää varsin pienen elämäntarkoituksen piirissä, jossa perimmäisenä tarkoituksena on pitää itsensä hengissä psykologisesti. Psykologinen hengissäselviytyminen edellyttää jatkuvaa ajattelua, jatkuvaa perimmäisen tosiasian välttelemistä. Itsensä välttelemistä.
Erityistä ristiriitaa ei minussa synny kirjoittamaasi nähden.
Jos pyörittelisi vielä.
"Elämä on on ihmisen parasta aikaa", niin kuin joka viisas on sanonut.. :)
Eletyn elämän kokonaisuuden kannalta väittäisin, että sen mieltäminen tähän hetkeen tai jakaminen edes lyhyempiin sykleihin, on melko vaiketa. Elämän tarkoitus nivoutuu johdonmukaiseen tarkoitukselliseen sisältöön, joka on eteenpäin ajava pakote.
Jos tätä nyt nivoisi vielä tähän älyn merkitykseen.
Äly osana yksilön kokonaisuutta, tyydyttyy tai jää tyydyttämättä.
Taas yksilöstä ulospäin, äly toimii hyväksi tai pahaksi, yksilön omasta älyllisestä tyytyväisyydestä johtuen.
Emotionaalisuus; rakkaus tms. liittyy näihin.
Itsensä vältteleminen voi olla loppupeleissä myöskin aika tervettä toimintaa.
Älykkyys on viipale Gaussin käyrän toiselta reunalta.
Entä sitten nerous ja…hulluus?
http://www.kaltio.fi/index.php?88
Sviddu, sä oot sitte fiksu!
Huiii! Oliko siinä joku virhe?
Mitä hyötyä on 'älystä' kun tärkeintä on mielenrauha eli se, että tajunta on ehyt ja kokonainen?
Me olemme maa-olentoja. Älykkyytemme on Maan älykkyyttä, ei omaamme. Tyhmyytemme on omaamme, älymme ei. Älyn kautta voi luoda näkemyksen 'minusta', ja kun samaistun 'minuun', teen itsestäni tyhmän aina sen mukaisesti missä määrin rajoitan älykkyyttä oman napani ympärille. Teen elämästäni mutkikasta, sillä kun ei ole ongelmia, ei ole myöskään 'minua' ainakaan tavanomaisessa mielessä. On vain elämän virta, ilo ja helppous. Ja rajoittamaton äly, joka on rajoittamatonta rakkautta.
Oliko Einstein älykäs, jos hänen elämänsä ja rakkauselämänsä oli jotakuinkin kurjassa jamassa? Ei. Nokkela kyllä.
Älykkyyttä mitataan sillä, missä määrin elämäni on ongelmatonta, ts. tavallaan "itsetöntä", missä määrin nautin elämästä ja itsestäni, tapahtuipa mitä hyvänsä, missä määrin näen hyvää, missä määrin näen 'asiat asioina', tosiasioina enkä itseni kautta.
Aito älykkyys ei esimerkiksi tunne hyvää-ja-pahaa. Se tuntee vain tietoisuuden ja tietämättömyyden, taidon ja taitamattomuuden.
Vai onko toisin?
Kaunis näkökulma sinulla.
Mutta vielä Einsteiniin, hän sai sinulta aika "tylyn" tuomion. Niin, Einsteinkin oli ihminen, inhimillinen ja erehtyväinen. En ole ns. fani, mutta olen varma, että Albrecht Fölsingin kirjoittama Albert Einstein -elämäkerta saisi sinut tarkistamaan ennakkokäsityksiäsi ja -luulojasi Einsteinin suhteen. Minulle ainakin kävi niin.
Aikamoinen järkäle muuten, 732 sivua liitteineen.
http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202275.html
elämän hyrskyissä, tässä potentiaalisesti ihanassa, käytännössä surullisen pelottavassa maailmassa. Sinunkaltaisesi ihanteelliset ihmiset auttavat omalta osaltaan yhteiskunnan korjaamisessa. Toivon, että olet nuori, ja edessäsi on pitkä elämä, jossa voit vaikuttaa monen muunkin ajatteluun omalla rakastavalla tavallasi.
Evoluutio ei suosi älykkyyttä.Ihminen on säännön vahvistava poikkeus.
Karsiutumistahan tässä odotellaan.
on ainakin se, että pystyy parantamaan itsensä ja läheisensä sairauksilta, eli kaikki kunnia lääketieteelle. Älyn avulla ihminen on kehittänyt keinoja selvityä luonnonkatastrofeilta jne.
Haitta joissakin älykkäissä on ahneus, joka pilaa kaiken, mutta huippuälykäs taitaa myös sen puolen olematta omahyväinen.
Oleellisinta on olla onnellinen ja tyytyväinen, kuin älykäs. Älykkyyden hyöty on pieni, jos ei koe elävänsä elämänsä aikana.
että älykkyys on kuin huippu-urheilu, olemme kaikki melkein yhtä älykkäitä osaamme puhua joillain on ärrävika -pienijuttu- osammme kävellä paremmin kuin robotit-joillain on lättäjalat- pienivika- muisti toimii jne...Ja joku on todella hyvä bolt, einstein.
Äly ihmisen lajiominaisuutena on erityistä tasoa verrattuna muihin lajeihin.
Äly on samalla kehittänyt ihmisen elinympäristönsä äärirajoille.
Ihmisen älykäs laji on itseisarvo, ellei sillä ole omaa tarkoitustaan koskevia filosofisia näkemyksiä olemassaolonsa selvitykseksi. Uskonto on ihmisen onnistunein malli selvittää omaa tarkoitustaan. Uskonto taas ei toimi parhaimpana yhteisenä selitysmallina. Freudikin on onnistunut ihmisen yhteisen tarkoituksen määrittelyssä paremmin.
Olemassaolonsa selvityskategorioiden avulla ihminen haluaa vapautua älyllisyytensä ahdistavasta ja pelottavasta rajallisuudesta. Ihminen on onnellisin, kun ymmärtää älynsä rajallisuuden.