Minua raivostuttaa, kun televisio esittää silkkaa huuhaata. Nyt tulee juuri "Alaston planeetta" -ohjelmassa väitteitä, joiden mukaan jääkaudetjohtuvat siitä, että Maapallon kiertorata muuttuu pyöreämmästä elliptisemmäksi silloin tällöin ja ero on 5 kilometriä. Miten tällaista roskaa voidaan vakavalla naamalla esittää? Miksi kiertorata muuttuisi? ja mitä vaikutusta viidellä kilometrillä olisi, kun "Maan kiertorata on elliptinen, mistä johtuen Maan etäisyys Auringosta ei aina ole sama. Maa on lähimpänä (periheli, etäisyys noin 147 100 000 km) Aurinkoa silloin, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi ja kauimpana (apheli, etäisyys noin 152 100 000 km) silloin, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä."
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulla pilkkuvirhe.
Kyllä Maan kiertorata vaihtelee elliptisestä lähes pyöreään. Se vaikuttaa mapallon saamaan säteilymäärään. myös muutkin tekijät vaikuttavat ---20-luvulla jugoslavialainen Milankovich periaatteessa ratkaisi jääkausien synnyn mekanismin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausien_syyt#Milankovichin_jaksot
että ohjelman tekstityksessä sanottiin 5000 metriä. 5000 kilometriä on silti liian vähän vaikuttamaan moisia.
Jääkausiin on esitetty monia syitä, mutta ensimmäisen kerran tapasin tällaisen väitteen.
Tuota en ole tiennyt. Joka päivä oppii jotakin uutta.
Se onkin aika huono tiedesarja nelosella...siinä ohjelmassa ei mainittu näitä muita tekijöitä, ainoastaan ohimennen tämä radan elliptisyys.
tekstityksessä sanottiin 5000 mutta olin kuuntelevinani jotain viidestä miljoonasta. Eli voi olla kääntäjän/tekstityksen naputtelijan vika.
Kokemuksesta sanon, että liian äkkinäiset tunnepurkaukset eivät aina perustu riittävään tietoon, eikä aina ole täysin oikeita?
TV:n nopeasti ohimenevät viestit voivat aiheuttaa virheellisiä reaktioita. Tästä voisi filosofoida enemmänkin?
Mieluiten luotan kirjoihin. Ne voi tarkistaa kunnolla.