Löytyykö esim. Englannista alue, jolla on sekä vuoria, nummia, että soita? Miten näillä alueilla elettiin ennen muinoin -kasvattivat lampaita ja metsästivät?
Vastaukset 3
- Miksu
Muistan lukeneeni joskus jonkun romaanin, jonka tapahtumat sijoittuivat Länsi-Englantiin: pieni kylä, jonka lähellä oli suo, takana vuoria ja vieressä nummia ja metsää..lieneekö tuollaista maisemaa ollakkaan kuin kirjailijan mielikuvissa.. ?
- Símma
Marski- ja suomaat ovat veljet keskenään. Kallion päällisen maa-aineksen kerros on melko ohut, joten soistumia ainakin näillä alueilla esiintyy. Brittein saarilla nummimaat ovat olleet aikaisemmin metsää. Puut on hakattu ja kasvullinen pintamaa on häipynyt eroosion (tuuli- ja vesi-) tuloksena alemmille maille. Vedenjakaja-alueet ovat melko paljaita, Suomessa yleensä soisia seutuja.
- Motoristi Ö
Varmaankin löytyy. Englannissa matkustaneena lähinnä mieleeni muistuvat nummet ja kumpuileva maaston... ei niinkään vuoristo (jos esimerkiksi alppeja pitää varsinaisen vuoriston mallina). Soita en muista nähneeni Englannissa ollenkaan... mikä ei kuitenkaan sulje pois niiden olemassaolon mahdollisuutta jossain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.387945- 102875
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei215756- 82696
- 70670
- 70659
- 50645
- 36630
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609- 43581