Onko kukaan voittanut itsevihaansa? Tai onko sitä ylipäänsä juuri kenelläkään?! Minulle iskee voimakas itseviha ja itseni tuhoamisen tarve aina, jos huomaan että en pysty johonkin asiaan tai olen huono siinä. Siis jos jokin ei suju, ja tunnen riittämättömyyttä. Tuota raivoa puran pahoinpitelemällä itseäni, vaikka pahoinpitely ei mitään helpotusta tuokaan sillä raivo on niin suuri ettei sitä tyydyttäisi mikään muu kuin todellakin itseni täydellinen tuhoaminen. Tuo itkunsekainen raivontunne on kamala, ja siksi vältänkin kaikenlaista tekemistä ja yrittämistä, jottei sitä tarvitsisi kohdata. Psykologillakin olen käynyt, mutta hän ei tuntunut käsittävän koko ongelmaa :O
itseviha
tuskastunut
93054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Viha riittämättömyyden tunnetta vastaan voi kertoa narsismista. Haepa Googlella lisätietoa aiheesta.
Olen narsismiin tutustunutkin paljon. Mutta se nyt on vain yksi tapa nähdä asiat, eikä vielä kerro miten itse ongelmasta pääsisi eroon. Juuri narsismin kohdalla kaikista vähiten jaksetaan puhua siitä, mikä siihen voisi auttaa. Ongelmalle voi antaa monta nimeä, mutta minua kiinnostaisi nimenomaan keinot miten tuosta itsevihasta voisi päästä eikä niinkään se mitä nimiä sille voisi antaa.
...mutta kiitos vastauksestasi :) Tuo riittämättömyydentunne ja sen sietämättömyys kai katsotaan hyvinkin oleelliseksi osaksi narsismia. Se on se, mikä siellä pohjalla piilee.
Oletko käynyt Narsistien uhrien tukiyhdistyksen sivuilla www.narsistienuhrientuki.info ?
Sieltä kannattaa lukea asiantuntija-artikkeleista psykologi Jorma Myllärniemen kuvaus narsismista. Hän kertoo narsismin koko kuvan, sen välttämättömyyden ihmisen kehitykselle ja missä voi sitten mennä vikaan. Narsismin ongelma onkin ettei se ole pelkkä sairaus vaan luonnollinen ominaisuus joka voi saada vääristyneitä muotoja. Se tekee narsismiongelmien hoitamisesta tavallista vaikeammaksi.
Vastaavanlaisia ongelmiahan ovat esim. syömishäiriöt: ei syömistäkään voi lopettaa vaikka siihen syntyisi saisi häiriintyneitä muotoja.
Jos narsismista on kysymys, muista vielä yksi asia: narsismi ei ole mielisairaus, joka hävittäisi todellisuudentajun.
Olen paljonkin siellä käynyt, enemmänkin uhrin kuin narsistin roolissa... :P En nyt mikään uhri ole, jonkin verran vain on tullut tuo narsismi ilmiönä vastaan ja olen tuolla sivustolla aikaa joskus viettänyt. Mutta ylipäänsä koko uhrin rooliin meneminen on aika huono juttu. Vie varmastikin pois omaa vastuuta tilanteesta johon on joutunut. Voi tuudittautua siihen, että toinen osapuoli on täysin paha, ja minulla "uhrilla" ei ole mitään osaa eikä arpaa tilanteeseeni. Ennen kaikkea siis ei tarvitse yrittää löytää sitä, mikä itsestä tekee "uhrin". No joo, meni vähän sivuraiteille.
Mutta kiitos vinkistä, en ole tainnut tuota Myllärniemen kuvausta lukeakaan!
Itseviha ja narsistinen persoonallisuushäiriö eivät mielestäni sovi mitenkään yhteen muuta kuin juuri siinä mielessä, että tämä hlö olisi uhri.
Eikös narsisteistakin sanota, että heillä on syvällä sisimmässään paha riittämättömyydentunne ja itseviha...? Millä ei siis tokikaan tarkoiteta sitä, että tuo asia ilmenisi ulkopuolisille tai edes narsistille itselleen, koska se narsistin tunteeton kuori nimenomaan suojelee tuolta riittämättömyydentunteelta. Mitä pahemmin oma täydellisyys tulee uhatuksi, sitä rankemmin sitä pitää myös puolustaa. Ja joillakin käy sitten niin, että se kosketus omiin tunteisiin katoaa kokonaan, ja tuloksena on sitten sellainen "kunnon narsisti", siis psykopaatti jolla ei ole mitään omatuntoa jne. (Tämä on siis vain omaa pohdintaani, en väitä faktaksi.)
Tätä siis tarkoitan sillä, että minullakin on noita narsistisia ongelmia, vaikka en olekaan mikään tunteeton psykopaatti. Nuo asiat kun eivät ole niin mustavalkoisia, vaan välimuotoja löytyy ääretön määrä.
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/self-hate.html
Mulla tulee aina halu päästä tästä maailmasta helvettiin kun Kuopion Julkulan mielisairaalaan viedään jostakin aivan typerästä syystä. Helvetti että mä oon viimeksi siellä ollessani saanut taistella et pääsisin tavalliseen vuokra-asuntoon rauhassa asumaan. Ekana selväjärkisenä puolen vuoden pakkohoitojakso sielä, kun olin muka itsetuhoinen. Sit helvetin ylilääkäri joka ei tuntenut mua paskaakaan väitti että en tule toimeen yksin. Hankkivat mulle edunvalvojan ja laittoivat asumaan Neulamäen ykköskotiin. Helvetin kallis paikka!!! Suurin osa asukkaista oli niin vanhoja että niillä oli jo toinen jalka haudassa, muutama nuori oli mut ne oli ihan kuutamolla, "asunnossa" ei ollut omaa keittiötä eipä silti edunvalvoja sanoi et kun ottaa huomioon mun ulosottomenot ja ykköskodin kustannukset se voi antaa vain 20 euroa viikossa "tupakkarahaksi". Nälkä oli jo aikaisin illalla, ei paljoa lohduttanut tietää et joka aamu tarjotaan kaurapuuroa, juuri sitä ruokaa mitä eniten vihaan. No ryyppäsin minkä pystyin ja sain siirron Patakukkulan palvelukeskukseen. "asunto" alkoi muistuttaa asuntoa tosin oli kovin pieni. Myös asukkaat tuntuivat normaaleilta ihmisiltä. Vaan en edelleenkään ollut tilanteeseen tyytyväinen niinpä taas puhaltelin promilleja pilliin aina kun mahdollista. Hyvä! Se toimi. Häätivät pois mutta sitä ennen auttoivat minut saamaan ihanan kokoisen yksiön Linnanpellolta. Alueella oli huono maine, sitä en tajua. Naapurit on niin hiljaista porukkaa että tuntuu niinkuin niitä ei olisikaan, hinta on kohtuullinen ja lähimpään ruokakauppaan on n. 100 metrin matka. Läppärinikin vaikkakin oli halpa 333 euroa toimii niin hyvin että en meinaa sitä edes uskoa. Kiitos Gigantti! Tämä on jo hyvä hintalaatusuhde!!!