Olen miettinyt, että kuinka moni teistä miehistä tuntee naisystävänsä miespuoliset kaverit jollakin tavalla uhaksi?
Itselläni on aika paljon miehiä kavereina, ja en oikeen tiedä, miten aina selittäisin uudelle kiinnostukselle meneväni esimerkiksi "jätkien kanssa kaljalle".
Kertokaapa kommenttejanne...
Itselläni on aika paljon miehiä kavereina, ja en oikeen tiedä, miten aina selittäisin uudelle kiinnostukselle meneväni esimerkiksi "jätkien kanssa kaljalle".
Kertokaapa kommenttejanne...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Osa ihmisistä tuntee pettäjän itsessään. Näiden on vaikea uskoa, että eri sukupuolten välillä voisi olla platonista ystävyyttä. Kuulemani mukaan ainoa poikkeus on, että nainen on älykäs, mutta ulkoisesti epäviehättävä.
Toinen seurakunta haluaa elää parisuhteensa symbioosissa, jossa ei mukamas ystäviä tarvita, ei ainakaan vastakkaisesta sukupuolesta.
Itse kerroin melko pian potentiaaliselle heilaehdokkaalle, että minulla on naispuolisia ystäviä. Jopa joku ex. Jos asia oli ongelma, ei kannattanut jäädä virittelemään mitään puolin eikä toisin. Miksi minä olisin asian salannut ja myöhemmin kuunnellut mustasukkaisia itkuraivareita?
Tosin minusta on tärkeää, että seurustelukumppani ja vastakkaista sukupuolta olevat kaverit ovat tavanneet toisensa. Lisää avoimuutta ja vähentää turhia ennakkoluuloja.
Ystäviä saa ja pitääkin olla, mutta minua epäilyttäisi jos nainen haluaisi käydä baarissa miepuolisten ystäviensä kanssa, eikä haluaisi minua mukaan. Eikö molemminpuolisen luottamuksen takia ole parempi, että ystävät esitellään avoimesti?
Olen keskustellut tästä asiasta mieheni kanssa ja olemme päätyneet sellaiseen ratkaisuun, että sellaisten jätkien kanssa voi olla kavereita, jotka ovat naisen exiä, sillä silloin ei tule houkutuksia (koska näitä miehiä on jo kokeiltu). Mutta jos seurustelee, niin pitäisi vähentää tapaamisia näiden jätkien kanssa ellei oma äijä ole paikalla. Tietysti esim. työ- tai koulukaverit ovat eriasia, jos on jokin ryhmä, joka pyörii yhdessä. Epäilyttävää siis on jos muija on ainut muija jätkäporukassa tai jos muija ja joku jätkä ovat kavereita ja pyörivät kahdestaan koko ajan vaikkakin koulussa. Mielestäni mies ja nainen voi olla tuttavia keskenään, mutteivat koskaan 100 % ystäviä jos toinen seurustelee..
ystäviä voi ja pitääkin olla vastakkaisesta sukupuolesta, mutta ne eivät tietenkään koskaan mene kumppanin edelle.
Exät on eri asia. En katsoisi hyvällä silmällä, jos mies kaveeraisi exän kanssa. Hyvänpäivän välit voi tietenkin pitää.
samaa mieltä, että exät ei hyvä. Nykyinen "suhteeni" taitaa joutua katkolle, kun mies usein on humalassa sanonut, että olet kuitenkin säätänyt jotain noiden sun kavereiden kanssa. Ei tulis koskaan mieleenkään!
Kaverit kavereina jne.
Luulen, että takana saattais olla sellasia ajatuksia, että mies ei ole ite luottamuksen arvoinen.
Mikset sitten halua, että miehesi tulee mukaan? Ajattelepa, jos miehelläsi olisi naispuolisia ystäviä, joiden kanssa hän haluaisi käydä usein bilettämässä eikä huolisi sinua mukaan. Eikö sinua alkaisi epäilyttää, että ehkä siinä on jotain muutakin kuin ihan pelkkää platonista ystävyyttä ilmassa?
Mielestäni on aina pikkuisen epäilyttävää, jos suurin osa naisen kavereista on miehiä tai jos suurin osa miehen kavereista on naisia. Kun kuitenkin on normaalia, että miehillä on miesten jutut ja naisilla naisten jutut eivätkä ne suuremmin kiinnosta sitä vastakkaista sukupuolta, ellei jotain romanttista tai seksuaalista kipinöintiä ole mukana.
sanonut etten halua häntä mukaan. Olen usein pyytänytkin, mutta hän ei ole halunnut tulla. Ja kyllä siinä porukassa on ollut naisia yhtä paljon kuin miehiäkin.
Yksi mun parhaista kavereista on mies, ja se voi olla se suurin syy, mikä haittaa. Kummallista sinäänsä, koska mun kaverilla on kuitenkin ollut naisia ja mun mies on nähnyt sen. Joten luulisi tajuuvan, ettei meidän välillä ole mitään?
"Kummallista sinäänsä, koska mun kaverilla on kuitenkin ollut naisia ja mun mies on nähnyt sen. Joten luulisi tajuuvan, ettei meidän välillä ole mitään?"
Hahhah, niin siis eihän se, että esim. miehellä on ollut "muita" naisia tarkoita MISSÄÄN NIMESSÄ sitä, etteikö jommalla kummalla TAI jopa molemmilla voisi olla MITÄÄN tunteita toisiaan kohtaan :D
Vaikka sinulla ei olisikaan mitään tunteita tätä miestä kohtaan, niin tämähän ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö tällä miehellä voisi olla jotain hinkua sinun suuntaasi...
Toimii tietenkin myös päinvastoin, miehellä ei ole välttämättä mitään kiinnostusta naista kohtaan mutta nainen saattaa salaa mielessään fantasioida juuri tästä kyseisestä miehestä.
Niin se vaan on.
samaa mieltä olen kanssasi siitä et miksei sitten voi kumppani tulla mukaan yhteiseen ajanviettoon? Meidän porukoissa se on ihan itsestään selvyys jo alusta asti ja ollaan huomattu et uusien kumppaneiden on helpompi myös silloin ymmärtää et vain ystävyydestä on kyse!!
Mutta tosta olen mieltä et jos on vain/paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia kavereina on jotain outoa.. Itselläni on muutama tyttökaveri, joilla enemmistö kavereista on miehiä, ja todellakin VAIN ystäviä ilman suurempia kipinöitä.
Kaikki ei vaan jaksa niitä "naisten" juttuja, ja toisaalta naiset on aika julmia toisilleen, etenkin kateellisia. Jos toisella on paljon miespuolisia ystäviä on naiset ensimmäisenä huorittelemassa, arvioimassa ja nokkimassa..
hyvä esimerkki: seurustelen, mun entinen ja nykyään hyvä kaveri (asuu aika kaukana) nähdään aika usein ja joka ikinen kerta sorrumme toisiimme eli petämme omia poika- ja tyttöystäviämme. eli se ei meinaa mitään.. välttämättä. haluaisin vaan saada kierteen loppumaan mutta tunteet vievät kahteen eri suuntaan.. :(
juoppokuskeiksi ja joulupukeiksi ei niistä mihinkään muuhun ole
Mies oli sitä mieltä, että nainen saattaa pystyä pelkkään kaveruuteen miehen kanssa, mutta mies ei naisen. "Etenkin kun kaverina olet sinä!"
pientä itsekehua mukaan, hehee...
Olen kuitenkin jo kouluajoilta kaveerannut näiden poikien, nyk. miesten kanssa. Ei mulla oikeestaan ole kuin kaksi parempaa naisystävää. Jotenkin olen aina tullut poikien kanssa paremmin toimeen.
Ainoastaan kerran on käynyt niin, että kaveri ihastui, mutta sekin tapahtui joskus 18-v. Vuoden hiljaiselon jälkeen se unohtui, ja nyt ajatellaan sitä vaan huumorilla. Mutta ite en ole koskaan ihastunut kavereihini.
Mieheni ei alussa todellakaan voinut käsittää, että kaveeraan miesten kanssa. Hän ajatteli itsensä kautta asiaa, mitä hän ajattelisi/tekisi samassa tilanteessa sinkkuna. Hän on aiemmin tottunut baarissa pokaamaan naisia jne, eikä hänellä ole koskaan ollut naispuolisia ystäviä. On siis jollain tasolla ymmärrettävää, että mies ei tätä ymmärrä :)
Mut tosiaan kannattaa ottaa mies mukaan, jollei kiinnosta myöhemmin ni tietääpä ainaki millaista porukkaa ne kaverit ovat. Musta tuntuu ettei mieheni pidä näitä kavereita uhkana enää lainkaan :)
No, jos omat 'miespuoliset' kaverit on noin tärkeitä jollekin, niin kandee varmaan jättää se nykyinen mies rauhaan ja lähteä tosiaan niitten 'miespuolisten' kavereiden kanssa sinne kaljalle. Sulle näköjään kaverit on kumppania tärkeempiä. Sinänsä huono juttu, koska suurimmalle osalle porukoista (noille sun 'miespuolisille' kavereilleskin) oma elämänkumppani on tärkein ja kun sellainen löytyy, niin kaljakaverit jää helposti kakkoseksi. Kavereita on hyvä olla olemassa, mutta tuollainen riippuvuus on aika huolestuttavaa.
ps. Tulisitko muuten mustasukkaiseksi, jos tämä sun 'paras kaveri' löytäisikin itselleen tyttöystävän/vaimon ja rupeaisi esim. perhettä perustamaan? Sanoithan juuri itsekin, että 'naisia sillä kyllä on ollut', joten tuntuu, että et ole näitä naisia kovin vakavasti ottanut. Entä sitten, kun tuleekin se hetki, kun 'paras kaveri' rakastuu ja katsoo, että tyttöystävästä on tullut myös se paras kaveri? Taitaisi suu mennä mutruun ja alahuuli väpättää.
Naiset on just tollasia. Kaikki menee hyvin siihen asti, kun ne on porukan kuningattaria ja muita naisia ei pyöri samassa ringissä, vaan itse saa kaiken huomion miehiltä. Mutta annas olla, kun porukkaan tulee joku uusi nainen. Kyllä alkaa kanatappelut, kun kuningatar taistelee kynsinhampain paikastaan miesten suosiossa.
Mä ystävystyin tän miespuolisen kaverini edellisen tyttöystävän kanssa ja vietettiin paljon aikaa yhdessä. Vaikka ne ei olekaan enää kimpassa, sain kuitenkin ystävän siitä naisesta ja ollaan edelleen yhteyksissä.
Osasit sen osuvasti kertoa.
Aivan sama kenen kanssa muija kaveeraa. Jos se haluaa kaveerata jonkun äijän kanssa, niin sittenhän mullakin olisi hyvä syy alkaa kaveerata muijien kanssa.
Kaikkein hölmöintä mitä äijä voi tehdä on vahtia sen muijan tekemisiä esim. baarissa. Jos muija haluaa pelehtiä jonkun vieraan kaa, siitä vaan. Maailma on vapaa enkä omista muijaani. Ja sittenhän pääsis itsekin vehtaamaan "parempien" muijien kanssa!!!
Olen, tai olin erään sannan (nimi muutettu) kaveri. Onneksi sannan poikaystävä, mikko (nimi taaas muutettu) ei tiennyt että menin ja panin sannaa ihan kaveripohjalta. Että tarkkana niiden "kavereiden" kanssa