Edes alkeellisia käytöstapoja kiitos!

Olen tapaillut elämässäni reilun nipun miehiä ja jokainen, siis JOKAINEN on pettänyt luottamukseni jollain tavalla. Näihin tapailluihin lasken siis kaikki treffikumppaneista seurustelukumppaneihin. En odota miehiltä enempää kuin itseltäni, tosin sekin tuntuu olevan aivan liiallista. Mikä siinä on että aina tulee eteen tilanne jossa jätetään ilmoittamatta kun ei päästäkään tapaamiseen, ensin pyhästi luvataan jotain ja seuraavana jo perutaan se ilman kummempia selityksiä. Luvataan yhtä ja tehdään toista. Ja jos erehdyn loukkaantumaan teosta olen saman tien nipottava akka. En odota punaista mattoa eteeni, en oven avauksia, en ruusuja merkkipäivinä, vain ihan vähän kunnioitusta. MIES, miten paljon vaivaa voi olla yhdessä puhelinsoitossa tai tekstarissa, se kuitenkin paitsi säästää odottavan aikaa myös pelastaa sinut hänen silmissään. Alkeellisiinkin käytöstapoihin kuuluu peruuttaa tapaaminen AJOISSA jollei pääse, pitää lupauksensa tai perustella HYVIN jos joutuu ne rikkomaan. Näitä on kokemukseni perusteella turha suurelta osalta miehiä odottaa. En ole katkera, olen LOHDUTTOMAN katkera ja kymmeniä kertoja pettynyt.
5728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valitettavaa että olet joutunut niin monesti pettymään. Minä ainakin pidän aina lupaukseni, ja jos en jostain syystä pääsekään tulemaan, niin aina ilmoitan siitä ajoissa. Ei sellainen ole mies eikä mikään, joka ei lupauksiaan pysty pitämään.

Äänestä

yleistää taas!!
No niin no, voisihan sitä sivaltaa takaisin samalla mitalla, mut antaa tämän kerran olla. ;)

Äänestä

Kymmeniä kertoja pettynyt? Tahtisi on ilmeisesti sitten aika kiivas tai sitten jokin yksittäinen hölmöily tai vahinko pitkällä ajanjaksolla riittää jo siihen, että mies tuomitaan samaan kategoriaan kuin ne jotka toimivat aina tökerösti.

Kaikki miehethän eivät ole samanlaisia, mutta ehkä sillekin on syynsä, miksi juuri sinä törmäät vain tuollaisiin miehiin...

Äänestä

valintakriteereissäsi ja valinnantekijässä?

Eihä toi o muuten selitettävissä?

Äänestä
  • Hiukan lisäystä alkuperäiseen viestiini. Miehet joita olen tapaillut ovat niin akateemisia kuin "kouluttamattomia", paksuja ja laihoja, vaiteliaita ja moottoriturpia, joka lähtöön löytyy. En usko olevani sellainen meedio joka onnistuu nappaamaan tästä laadukkaasta miesaineksesta vain ne pölhöt. Luulen että kyseessä ennemminkin on yleinen huonokäytöksisyyden lisääntyminen, toiselle ei anneta arvoa eikä kunnioitusta niinkuin ennen. Ajattellaan että kyllä se akka siinä mukana kulkee, ei tässä nyt tarvi ihmeemmin yrittää pienestä uhrautumisesta puhumattakaan. Itselleni kuitenkin on tärkeää se miten minua kohdellaan pienissäkin asioissa, mies joka toimii kohteliaasti ja kunnioittaen pikkuasioissakin saa naisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi. Minä pidän omana kunnia-asianani saapua tapaamisiin aina ajoissa, ilmoittaa hyvissä ajoin jollen pääse ja myös perustella peruutuksen syy. "Emmäjaksakkaan" ei ole mikään käypä selitys. Jos oikeasti on ylirasittunut ja väsynyt se on ok, mutta laiskuutta tuntuu olevan ilmassa enemmän. Varmasti on olemassa miehiä jotka eivät edellämainitun kaltaisia luusereita ole, mutta valitettavasti minulla ei ole ollut iloa heitä tavata. Niinpä olen jo jonkin aikaa sitten sanoutunut irti kaikenlaisesta deittailusta ja keskittynyt itseeni, uraani ja ystäviini. Olen sitäpaitsi pettynyt niin monta kertaa, että tuskin osaan enää edes suhtautua uuteen ihmiseen kovin avoimesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


En jaksa teitä... kirjoitti:

Olen tapaillut elämässäni reilun nipun miehiä ja jokainen, siis JOKAINEN on pettänyt luottamukseni jollain tavalla. Näihin tapailluihin lasken siis kaikki treffikumppaneista seurustelukumppaneihin. En odota miehiltä enempää kuin itseltäni, tosin sekin tuntuu olevan aivan liiallista. Mikä siinä on että aina tulee eteen tilanne jossa jätetään ilmoittamatta kun ei päästäkään tapaamiseen, ensin pyhästi luvataan jotain ja seuraavana jo perutaan se ilman kummempia selityksiä. Luvataan yhtä ja tehdään toista. Ja jos erehdyn loukkaantumaan teosta olen saman tien nipottava akka. En odota punaista mattoa eteeni, en oven avauksia, en ruusuja merkkipäivinä, vain ihan vähän kunnioitusta. MIES, miten paljon vaivaa voi olla yhdessä puhelinsoitossa tai tekstarissa, se kuitenkin paitsi säästää odottavan aikaa myös pelastaa sinut hänen silmissään. Alkeellisiinkin käytöstapoihin kuuluu peruuttaa tapaaminen AJOISSA jollei pääse, pitää lupauksensa tai perustella HYVIN jos joutuu ne rikkomaan. Näitä on kokemukseni perusteella turha suurelta osalta miehiä odottaa. En ole katkera, olen LOHDUTTOMAN katkera ja kymmeniä kertoja pettynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu