Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Juustoton pizza?

juustoa

Juu, tiedän että juustohan sen pizzan tekee, mutta kun poikani on maidolle ja munalle allerginen niin yritän sitten kokeilla kaikkea mikä hänellekin käy. Olen siis jättänyt vain juuston pois, mutta kun sehän siinä juuri on se täytteen sitova aines, onko ideoita mikä korvaisi juuston? Itse en ole kyllä keksinyt mitään vastaavaa=( Käytän joskus jauhelihaa täytteessä, mutten ole tehnýt siitä kastiketta vaan irtonaisena pohjalle, millaista kastiketta olette käyttäneet? Tietysti olisi kiva itsekin keventää, joten siksi aihe tälle palstalle=)TIetysti jos tekisi calzone tyyppisen pizzan eli umpinaisen, niin silloinhan ne täytteet kyllä kestäisivät sisällä ja mehevinä, hmmm...

48

4841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terve

      Telkkarissa näin, että on keksitty riisistä tehtyä "juustoa". Pidähän hyvin varustetuissa ruokakaupoissa silmät auki!

    • tanjata

      Mutta itse teen kevyempää pizzaa täysjyväpohjalla ja juuston korvaan raejuustolla ja kevyellä fetajuustolla..

    • Kiril

      pizzan epäterveellisin osa on vehnäjauhot. Et saa terveellistä siitä millään.

      • mielipiteesi kuuluu

        VHH-palstalle.

      • ...

        Toivon että katsoisit mihin vastaat noine vhh-juttuinesi! Alkuperäinen kysyjä halusi tehdä pitsaa lapselleen, ei millekään ylipainoiselle aikuiselle! Ei lapsilta voi hiilihydraatteja mennä ruokavaliosta poistamaan. Voisitko jatkossa vastata hiilihydraattivastaisesti vain aikuisen ihmisen tarpeisiin.

      • Kiril
        ... kirjoitti:

        Nimenomaan olisi tärkeää poistaa turhat hiilihydraatit lapsilta, koska he ovat ylipainoisia ja vaaravyöhykkeessä.

      • Maahiska
        Kiril kirjoitti:

        On oma asiani minkä verran lapsiltani säännöstelen ja mitä.

      • Meni ohi?
        Kiril kirjoitti:

        Nimenomaan olisi tärkeää poistaa turhat hiilihydraatit lapsilta, koska he ovat ylipainoisia ja vaaravyöhykkeessä.

        alkuperäinen kirjoittaja sanoi lapsensa olevan ylipainoinen ja vaaravyöhykkeessä..?!?

      • juustoa
        Meni ohi? kirjoitti:

        alkuperäinen kirjoittaja sanoi lapsensa olevan ylipainoinen ja vaaravyöhykkeessä..?!?

        Nää ketjut on kyllä huvittavia! Juu ei tosiaan meidän 1v 9kk poika ole lihava tai edes pyöreä, joten sen vuoksi en ole juustoa hylkimässä=)Mutta kuten epäilinkin, ei taida olla paljon vaihtoehtoja korvata juustoa.. Tosin kiitos siitä riisijuusto vinkistä, täytyy etsiä tietoa siitä=)

      • Liekö laiha
        Kiril kirjoitti:

        Nimenomaan olisi tärkeää poistaa turhat hiilihydraatit lapsilta, koska he ovat ylipainoisia ja vaaravyöhykkeessä.

        Mitä oikeastaan tiedät tästä ko. lapsesta? Tiedätkö varmasti, että hän on lihava? Tuskin. Lapsille monipuolinen ravinto on TÄRKEÄÄ ja siihen kuuluvat myös hiilihydraatit.

      • huoh...
        Kiril kirjoitti:

        Nimenomaan olisi tärkeää poistaa turhat hiilihydraatit lapsilta, koska he ovat ylipainoisia ja vaaravyöhykkeessä.

        Pakko kirjoittaa että teille hiilari hirmuille on ihan oma osasto. Ei meitä muita kiinosta teidän hiilari juttunne. Varsinkaan kun tuputatte niitä sellasiinkin ketjuihin jossa ei todellakaan kysytty mitään aiheeseen liittyvään tai varsinkaan paino ongelmiin liittyvää asiaa. Kuten tässä alkuperäinenkin kysyjä ei kysellyt mitään pitsan epäterveellisyydestä. Minä ainakin syötän lapselleni leipää ym eikä ole muksu päivääkään ollut ylipainoinen. Hanki elämä Kiril äläkä täällä viisastele!

      • Kiril
        huoh... kirjoitti:

        Kyllä kevyistä herkuista voi kirjoittaa ilman että sitä erikseen kysytään, varsinkin kun monilla näyttää olevan vääristynyt käsitys herkkujen keveydestä. Ei minulla ole mitään hiilarijuttuja, koska en niitä turhaan syö. Täällä sen sijaan yritetään tehdä väkisin hiilareista kevyitä herkkuja.

      • Ylijumalako olet?

        Mistä sinä olet saanut päähäsi, että sinun näkemyksesi on ainoa oikea? Saanen huomauttaa, että olet myös vähemmistössä...
        Yleisesti ottaen keveys tarkoittaa suurimmalle osalle ihmisiä sitä, että energiaa saa vähemmän. Siis sitä, mitä liikaa saatuna lihottaa.

        Jos tämän sisäistäisit, niin hyvä olisi. Vaikka turha toivo, se on nähty.

      • Kiril
        Ylijumalako olet? kirjoitti:

        60% suomalaisista miehistä on ylipainoisia, runsaasti hiilihydraatteja ja keinorasvoja syöviä joten terveellisellä vhh ruokavaliolla olevat ovat todella vähemmistönä. Mutta tätä et joko ymmärrä tai et halua ymmärtää.

      • vie kiril

        nuo mielipiteesi muualle. olet täällä sivustoilla ylivoimaisena v ä h e m m i s t ö n ä.... tosi surkean pieni o p p o s i t i o...kuinka sinut saisi ymmärtämään että 99,99% tämän sivun lukijoista E I kaipaa rasvavouhotustasi. ARGH..

      • missä tilasto
        Kiril kirjoitti:

        60% suomalaisista miehistä on ylipainoisia, runsaasti hiilihydraatteja ja keinorasvoja syöviä joten terveellisellä vhh ruokavaliolla olevat ovat todella vähemmistönä. Mutta tätä et joko ymmärrä tai et halua ymmärtää.

        Siis tuosta, että ne 60% syövät runsaasti hiilihydraatteja ja keinorasvoja? Veikkaanpa, että joukossa on ihan silkan voin käyttäjiä... Vaikea uskoa, että se ylipainoinen pohjois-pohjanmaalainen isäntä on 3%:lla fetalla itsensä lihottanut...
        Juu, en todellakaan ymmärrä. Itse olet joskus herkkänä hetkenäsi myöntänyt, ettei sinun tapasi ole ainoa oikea, mutta nyt taas tuot omia harhaisia ja pakkomielteisiä käsityksiäsi ainoana oikeana totuutena. Kun edes pysyisit sanojesi takana, niin olisit edes hieman uskottavampi. Ja miksi on niin, että me muut annamme sinun syödä mitä haluat ja uskomme, että olet laihtunut tuolla kuurillasi, mutta meille muille (no, minun ei tarvitse mitään pudottaa, ei ole koskaan tarvinnut, mutta kuitenkin) ei sallita normaalia (tällä tarkoitan yleisimmin hyväksyttyä, siis maailman tutkijoiden keskuudessa ylivoimaisesti suosituinta tapaa ajatella) tapaa laihduttaa ja/tai syödä?

        Miten sinäkään et voi käsittää sitä faktaa, että ihminen lihoo silloin kun syö enemmän kuin kuluttaa ja laihtuu kun kuluttaa enemmän kuin syö?
        Mitäs jos kokeilisit sinäkin?
        Lyödään veto: syöt aamulla kaksi palaa ruisleipää, päällä kevyttuorejuustoa ja kurkkua, lounaaksi lautasellisen keittoa (jossa perunaa ja porkkanaa) sekä illalliseksi toisen lautasellisen tai vaihtoehtoisesti lautasellisen salaattia, pari lusikallista raejuustoa ja lusikallinen oliiviöljyä. Katsotaan laihdutko vai syöksevätkö nämä suoraan saatanasta olevat hiilihydraatit sinut ylipainoon, aikuisiän diabetekseen ja kolesteroliarvosi taivaallisin lukemiin.
        Jos lihot, jos kolesterolisi kohoaa tai sairastut diabetekseen, saat 10 000 euroa.

      • Kiril
        missä tilasto kirjoitti:

        voin kulutus on romahtanut kolmannekseen ja keinorasvojen ja margariinien kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti. Kevyt- ja rasvaton maito kattaa kulutuksesta jo 90%, täysmaito enää muutamia prosentteja. Kyllä nämä löytyvät lukuina tilastoista eivätkä ole mitään harhaisia tai pakkomielteisiä käsityksiä niinkuin sinulla, joka elää musta tuntuu periaatteella.

        On se niin helppo sanoa, että laihtuu kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Jos asiat olisivat näin yksinkertaisia, meillä ei olisi mitään ylipaino-ongelmia. Teoriassa ihan hyvä, mutta erittäin vaikea käytännössä toteuttaa.

        Ei minun tarvitse enää mitään kokeita tehdä. 16 kuukautta takana vähähiilihydraattista ruokavaliota ja syön terveellisesti ja monipuolisesti, mutta ilman turhia vatsantäytteitä.

      • turhia vatsantäytteitä?

        Jätit myös vastaamatta kysymykseen. Ja haukuit harhaiseksi ja pakkomielteiseksi tuntematta minua. Alkaako sinulta Kari paukut loppua? Kun ei enää löydy kunnon argumenttejakaan.

        Jos näytät minulle sen tutkimuksen, jossa todetaan kevyttuotteiden lihottavan ja sairastuttavan ja vastaavasti voin ja täysmaidon laihduttavan ja parantavan, niin voimme jatkaa keskustelua.

        Pelkkiä tilastoja tuijottamalla sinun pitäisi myös olla sitä mieltä, että riisi on parasta mahdollista ravintoa.

      • Uudestisyntynyt kolli

        Eiköhän tässä unohdu se perusasia että suomalaisten liikkumistottumukset ovat muuttuneet ja sitä kautta syömme enemmän kuin kulutamme. Nuo kevyttuotteiden lisääntyneet markkinaosuudet juontavat siitä että yritämme korvata liikkumattomuuden syömällä/juomalla kevyempiä tuotteita. Ihmiset joilla on lapsuudesta lähtien ollut katkeamaton mahdollisuus/inspiraatio liikkua, eivät kärsi meidän muiden tavoin paino-ongelmista. Itse lähestyn tilannetta jossa joudun lyömään jarrut päälle ja keskittymään ylläpitoon. Kun olen tutkinut kuinka paljon "joudun" syömään mikäli pysyn nykyisessä liikuntamäärässä, herää ajatus että miten joku voi syödä noin paljon.

      • Kiril
        turhia vatsantäytteitä? kirjoitti:

        kirjoitti minun esittävän harhaisia ja pakkomielteisiä käsityksiä. Tuskin tunnet minua. Eipä noita paukkuja sielläkään näytä olevan.

        Voisit yrittää ajatella omilla aivoillasi etkä huutaisi jatkuvasti tutkimuksia apuun. Kaikki elintarvikkeiden kulutustilastot osoittavat, että vähärasvaisten ja rasvattomien tuotteiden kulutus on kasvanut kaikkein eniten, mutta vastaavasti ylipaino-ongelmat ovat jatkuvasti lisääntyneet ja sairaus- ja lääkekulut kasvaneet räjähdysmäisesti. Eikö tilanteen pitäisi mennä toiseen suuntaan jos runsaat hiilihydraattisuositukset ja kovien rasvojen välttely olisi terveellistä?

        Riisin sisältämä hiilihydraattimäärä ei tee siitä parasta mahdollista ravintoa, joten en käytä riisiä. Kaali eri muodoissaan on parasta ravintoa.

      • Kiril
        Uudestisyntynyt kolli kirjoitti:

        ja kun Kansanterveyslaitos suosittaa lisää hiilihydraatteja ja monipuolisesti perunaa niin siinä ihmiset unohtavat kuinka paljon täytyisi liikkua, että saisi nuo hiilarimäärät kulutettua. Oliko se niin, että yhden kanelipullan kuluttamiseen täytyy kävellä reippasti yksi tunti.

      • KTL suosittaa

        kanelipullaa? Kävin sivuilla enkä löytänyt.

        KTL:n viesti ei tietääkseni ole myöskään se, että perunaa, riisiä, pastaa tai leipää syötäisiin määrättömästi. Jos sinulla on kylläisyydentunteen taju vääristynyt, niin syytä kuule vanhempiasi tai hakeudu psykiatrille. Jos on tarve syödä pellillinen pullaa kerralla, niin voi hyvinkin olla kyse tunne-elämän häiriöstä, siitä että täyttää ruoalla tyhjiötä elämässään.

        Jokaisen pitäisi vähintäänkin kävellä reippaasti se tunti päivässä, varsinaisen liikkumisen lisäksi. Ei ole KTL:n vika, että jotkut ihmiset luulevat jonkun yhden hikisen lenkin viikossa olevan liikuntaa. Tai tunnin kävelyn.

      • puutunpa sitten minäkin....

        "Voisit yrittää ajatella omilla aivoillasi etkä huutaisi jatkuvasti tutkimuksia apuun"

        Tutkimukset käsittääkseni ovat just ne millä voi kantansa perustella uskottavasti. Jos sinun kokemuksesi sanoo toista, niin se ei tarkoita että se olisi yleistettävissä kaikkiin maailman ihmisiin. Itse luotan hieman enemmän tutkimuksiin, jossa on jo suunnitteluvaiheessa otettu huomioon, millaisen otoskoon perusteella voidaan tehdä yleistettäviä päätelmiä.
        Tilastot ne ovelia ovatkin.. Niitä pitää nimittäin osata tulkita oikein. Missä on sinun ihmisten liikuntatottumuksia koskeva tilastosi? Miten se suhtautuu näihin ruokailutottumus ja ylipainotilastoihin?

      • Tepi

        Mutta rasvahan on kevyttä, sitä voi kiskoa kilotolkulla ja laihtuu.

      • Kiril
        puutunpa sitten minäkin.... kirjoitti:

        ja niillä ei voi perustella kantaansa uskottavasti, koska täytyy valita tutkimus johon itse uskoo. Maailama on täynnä tutkimuksia, joista monet ovat ristiriidassa keskenään. Minkä perusteella valitset sen tutkimuksen joka on luotettavampi kuin toinen. Silti menet metsään jos uskot tänään yhteen ja se kumotaan huomenna uudella tutkimuksella.

      • Kiril
        Tepi kirjoitti:

        Mutta rasvahan on kevyttä, sitä voi kiskoa kilotolkulla ja laihtuu.

        tekee itsensä jo naurunalaiseksi kirjoittamalla tuollaisia typeriä tekstejä joka palstalle. Kyllä kaikki tietävät jo, ettei sulla mitään asiaa ole, kunhan kirjoittelet hölmöjä viestejä.

      • Uudestisyntynyt kolli
        Kiril kirjoitti:

        ja kun Kansanterveyslaitos suosittaa lisää hiilihydraatteja ja monipuolisesti perunaa niin siinä ihmiset unohtavat kuinka paljon täytyisi liikkua, että saisi nuo hiilarimäärät kulutettua. Oliko se niin, että yhden kanelipullan kuluttamiseen täytyy kävellä reippasti yksi tunti.

        En ole törmännyt missään KTL:n suositukseen syödä lisää hiilihydraatteja ja pitäisin sitä melkoisena ihmeenä jos sellaista jossain olisi. Olen vuoden aikana aika paljon selvittänyt itselleni asioita pysyvän elämänmuutoksen pohjaksi enkä ole tuon suuntaista viestiä nähnyt.
        Toinen asia on että jos olemme aiemmin syöneet hiilihydraatteja ja unohtaneet liikunnan, niin ongelmahan ei ole ne hiilihydraatit vaan laiskuus. Kyllähän perunaa voi syödä kunhan muistaa kuluttaa, sama kyllä pätee muihinkin hiilihydraatteihin.

      • Tepi
        Kiril kirjoitti:

        tekee itsensä jo naurunalaiseksi kirjoittamalla tuollaisia typeriä tekstejä joka palstalle. Kyllä kaikki tietävät jo, ettei sulla mitään asiaa ole, kunhan kirjoittelet hölmöjä viestejä.

        Kirjoittelen samaan tyyliin kuin sinä, vaikuttako tutulta?

      • Kiril
        Tepi kirjoitti:

        Kirjoittelen samaan tyyliin kuin sinä, vaikuttako tutulta?

        mustaa valkoisesta. Sun tyyli ei ole mitenkään verrattavissa minuun. Sä olet pelkkä häirikkö, joka ei pysty asioista keskustelemaan. Ilmeisesti itsekritiikki puuttuu täysin.

      • sama
        Kiril kirjoitti:

        ja niillä ei voi perustella kantaansa uskottavasti, koska täytyy valita tutkimus johon itse uskoo. Maailama on täynnä tutkimuksia, joista monet ovat ristiriidassa keskenään. Minkä perusteella valitset sen tutkimuksen joka on luotettavampi kuin toinen. Silti menet metsään jos uskot tänään yhteen ja se kumotaan huomenna uudella tutkimuksella.

        Voi hyvä jumala. Keskustele tässä nyt sitten ihmisen kanssa joka vielä MYÖNTÄÄ etsivänsä vain hänen OMAA kantaansa tukevia tutkimuksia. Jotta sinun kommenteillasi olisi mitään painoarvoa, olisi suotavaa että tutustuisit useasta eri lähteestä saatuihin tuloksiin, sekä puolesta että vastaan, ja muodostaisit niiden perusteella mielipiteesi ja tulisit vasta sitten avautumaan. Se, että sanot välttäväsi oman käsityksesi vastaista tietoa, ei todellakaan lisää uskottavuuttasi.

        "Silti menet metsään jos uskot tänään yhteen ja se kumotaan huomenna uudella tutkimuksella."

        Tätä nimenomaan on syytä välttää.

        Miten se oli se niiden tilastojen laita? Vastaisit edes kysymyksiin.

      • Kiril
        Uudestisyntynyt kolli kirjoitti:

        En ole törmännyt missään KTL:n suositukseen syödä lisää hiilihydraatteja ja pitäisin sitä melkoisena ihmeenä jos sellaista jossain olisi. Olen vuoden aikana aika paljon selvittänyt itselleni asioita pysyvän elämänmuutoksen pohjaksi enkä ole tuon suuntaista viestiä nähnyt.
        Toinen asia on että jos olemme aiemmin syöneet hiilihydraatteja ja unohtaneet liikunnan, niin ongelmahan ei ole ne hiilihydraatit vaan laiskuus. Kyllähän perunaa voi syödä kunhan muistaa kuluttaa, sama kyllä pätee muihinkin hiilihydraatteihin.

        Kyllä Ktl:n sivuilla on ainakin ennen löytynyt ravitsemissuosituksia, joissa hiilihydraatteja pitäisi syödä lisää ja perunaa monipuolisesti. Aikaisemmin suositus oli 60% päivittäisestä ravinnosta tulisi saada hiilihydraateista. Uusien suositusten mukaan nyt 50-60% eli edistystä tämäkin. Ehkä siellä kohta tajutaan alentaa tätäkin lukua kun kansa vaan sairastuu entistä enemmän.

        On se tuokin ajattelutapa, että syynä on laiskuus eikä hiilihydraatit. Nykyisin työelämässä tehtävät ovat muuttuneet jo niin paljon ettei siellä tarvitse raataa niska limassa niinkuin ennen, joten kulutus on vähäisempää. Tämä tulisikin ottaa huomioon ravitsemussuosituksissa, koska emme liiku ja kuluta raskaissa töissä, niin emme tarvitse turhia hiilihydraatteja.

        Niin, olen varmaan niitä suomalaisia jotka ovat korjanneet ruokavaliotaan tuon KTL:n suosituksen suuntaisesti. Eli olen vähentänyt reilusti hiilihydraattien määrää ja saavuttanut tasaisen painon putoamisen aiemman nousun sijaan. Tosin jos tuo taso riittää painon putoamiseen, olen siihen tyytyväinen.

      • Kiril
        sama kirjoitti:

        Voi hyvä jumala. Keskustele tässä nyt sitten ihmisen kanssa joka vielä MYÖNTÄÄ etsivänsä vain hänen OMAA kantaansa tukevia tutkimuksia. Jotta sinun kommenteillasi olisi mitään painoarvoa, olisi suotavaa että tutustuisit useasta eri lähteestä saatuihin tuloksiin, sekä puolesta että vastaan, ja muodostaisit niiden perusteella mielipiteesi ja tulisit vasta sitten avautumaan. Se, että sanot välttäväsi oman käsityksesi vastaista tietoa, ei todellakaan lisää uskottavuuttasi.

        "Silti menet metsään jos uskot tänään yhteen ja se kumotaan huomenna uudella tutkimuksella."

        Tätä nimenomaan on syytä välttää.

        suhtaudun kaikkiin tutkimuksiin kriittisesti. Kun olen seurannut näitä palstoja niin täällä esitetään mitä uskomattomapia "tieteellisiä" tutkimuslinkkejä ja olen kyllä, kirjoituksestasi poiketen, tutustunut hyvin moniin tutkimuksiin eri lähteistä ja muodostanut niistä kantani.
        On tuokin väite, että välttäisin oman käsitykseni vastaista tietoa. Mistä kummasta tuon sait päähäsi? Enhän niin ole väittänyt.

        sain sen päähäni "täytyy valita tutkimus johon itse uskoo".

      • Kiril
        sama kirjoitti:

        sain sen päähäni "täytyy valita tutkimus johon itse uskoo".

        tieteellisten tutkimusten merkitystä niin kirjoitin Sinulle "täytyy valita tutkimus johon itse uskoo". Eikö näin sitten ole? Jos uskot tieteellisiin tutkimuksiin ja nojaat kannanottosi niihin niin täytyyhän Sinun valintoja tehdä. Minä taas suhtaudun kaikkiin tutkimuksiin kriittisesti ja ravintoasioissa luotan enemmän omiin kokemuksiin kuin tutkimuksiin.

        Jos vähähiilihydraattisella ruokavaliolla olen saanut verenpaine- ja kolesteroliarvot normaaleiksi niin on se minulle tärkeämpi totuus kuin "tieteellisiin tutkimuksiin" perustuvat runsashiilihydraattiset ruokavaliosuositukset.

        Kriittinenhän toki saa ja pitää olla niin tutkimusten kuin niiden lähteidenkin suhteen. Kaikenlaisia "tutkimuksiahan" on todellakin vaikka millä mitalla.
        Kyse olikin siitä, että et voi pelkästään oman kokemuksesi perusteella sanoa vhh:n olevan parempi kuin muiden ruokavalioiden. Sinulle itsellesi se sitä kenties onkin ja se on hyvä, jos olet löytänyt itsellesi sopivan ruokavalion. Mutta paasatessasi täällä, se ei minun, eikä muidenkaan mielestä ole riittävä peruste. Tutkimustieto kun parhaimmillaan on puolueetonta, toisin kuin kenenkään omat kokemukset.
        Ja kyllä, se menee paasaamiseksi kun vedät tuon hiilihydraattivastaisuuden joka ikiseen keskusteluun riippumatta siitä vastaako se esitettyyn kysykseen vai ei. Kuten esimerkiksi tässäkin keskustelussa.

        Ja se täytyy vielä sanoa, että minä en henk. koht. ole juurikaan jaksanut paneutua eri ruokavalioihin, mutta näitä keskusteluja seuratessani minua on häirinnyt suunnattomasti tuo sinun tapasi perustella kaikki väitteesi vain omalla kokemuksellasi. Minun kokemukseni mukaan perunoita, leipää ja pastaa syömällä olen pysynyt hoikkana, mutta en silti tyrmää sinun ruokavaliotasi vaikkei runsas rasvankäyttö omaani kuulukaan.

      • ei sitten kelpaa toisten
        Kiril kirjoitti:

        tieteellisten tutkimusten merkitystä niin kirjoitin Sinulle "täytyy valita tutkimus johon itse uskoo". Eikö näin sitten ole? Jos uskot tieteellisiin tutkimuksiin ja nojaat kannanottosi niihin niin täytyyhän Sinun valintoja tehdä. Minä taas suhtaudun kaikkiin tutkimuksiin kriittisesti ja ravintoasioissa luotan enemmän omiin kokemuksiin kuin tutkimuksiin.

        Jos vähähiilihydraattisella ruokavaliolla olen saanut verenpaine- ja kolesteroliarvot normaaleiksi niin on se minulle tärkeämpi totuus kuin "tieteellisiin tutkimuksiin" perustuvat runsashiilihydraattiset ruokavaliosuositukset.

        kokemukset todisteeksi siitä, että perunaa voi syödä ja hiilihydraatteja ylipäätään lihomatta, arvot kunnossa, pitkään eläen?

      • Hahhahhh
        Kiril kirjoitti:

        tekee itsensä jo naurunalaiseksi kirjoittamalla tuollaisia typeriä tekstejä joka palstalle. Kyllä kaikki tietävät jo, ettei sulla mitään asiaa ole, kunhan kirjoittelet hölmöjä viestejä.

        Ai Tepi tekee itsensä naurunalaiseksi? No, ei ole kyllä ainoa... Täällä on eräs kirjoittaja, joka ei tunnista edes tahallista kiusoittelua tai sitä, että kanssaan väitellään, koska halutaan saada narri tanssimaan! Hihhih

      • Hahhahhh
        Kiril kirjoitti:

        mustaa valkoisesta. Sun tyyli ei ole mitenkään verrattavissa minuun. Sä olet pelkkä häirikkö, joka ei pysty asioista keskustelemaan. Ilmeisesti itsekritiikki puuttuu täysin.

        Ei ole totta! Kiril paasaamassa itsekritiikin puuttumisesta!!!! Jo on aikoihin eletty. Ei jeesus, pakkohan sen pellen on tajuta, että kaikki nauraa sille!

      • Kiril ei vastaa
        KTL suosittaa kirjoitti:

        kanelipullaa? Kävin sivuilla enkä löytänyt.

        KTL:n viesti ei tietääkseni ole myöskään se, että perunaa, riisiä, pastaa tai leipää syötäisiin määrättömästi. Jos sinulla on kylläisyydentunteen taju vääristynyt, niin syytä kuule vanhempiasi tai hakeudu psykiatrille. Jos on tarve syödä pellillinen pullaa kerralla, niin voi hyvinkin olla kyse tunne-elämän häiriöstä, siitä että täyttää ruoalla tyhjiötä elämässään.

        Jokaisen pitäisi vähintäänkin kävellä reippaasti se tunti päivässä, varsinaisen liikkumisen lisäksi. Ei ole KTL:n vika, että jotkut ihmiset luulevat jonkun yhden hikisen lenkin viikossa olevan liikuntaa. Tai tunnin kävelyn.

        Tähän viestiin.

      • Tepi
        Kiril kirjoitti:

        mustaa valkoisesta. Sun tyyli ei ole mitenkään verrattavissa minuun. Sä olet pelkkä häirikkö, joka ei pysty asioista keskustelemaan. Ilmeisesti itsekritiikki puuttuu täysin.

        Samaa sontaa kirjoitan sinulle, kun sinä muille!

        Asiatonta, ilman järkevää sisältöä jne.

    • asdfasdfsd

      Paketti jauhelihaa purkki tomaattimurskaa pienipurkki tomaattipyrettä lihaliemikuutio pizzamaustetta. paistetaan ja kiehautetaan.

      Tuollaisen kastikkeen kun lataat pizzapohjan päälle ja uuniin niin hyvä tuli. Juustoa ei korvaa mikään mutta luulisi tulevan syötävää noinkin. Kannattaa myös katsella kaupassa kaikenmaailman soija yms. "juustovalmisteita" jotka eivät sisällä munaa tai maitoa.

      • hetax

        soijajuusto=saatavana edamin, cheddarin ja muistaakseni myös mozzarellan makuisena

        raastetaan raastimen toiseksi pienimmällä reikäosalla, ja sotkutetaan se soijakermaan. sekaan heitetään vielä mustapippuria ja sitten koko sotku kaadetaan pizzan päälle. (sekaan voi myös tilkan öljyä laittaa)
        -----------------------------------------
        oluthiivahiutaleita
        ---------------------------------------.
        tofusta tehty juuston korvike pizzaan=
        Silkentofu-peruskastike/majoneesi
        1 pkt silken tofua (300g)
        0,5 dl ruokaöljyä
        3 rkl viinietikkaa
        1 rkl omenamehutiivistettä
        (tai muuta maketusainetta)
        1 tl suolaa

        --------------------------------------------
        Tofuttin Mozzarellaa silputtuna. Uunistaoton jälkeen vielä oluthiivahiutaleita päälle.

        -------------------------------------------
        raastettua soijaedamjuustoa sekoitettuna kaurakermaan.

        ----------------------------------------------

        tuossa esimerkkejä maidottomista "juustoista".kasvissyöjä kun olin niin noita tuli käytettyä ja tieto noista löytyi yheltä foorumilta.ihan hyviä ovat tosin kaipaa totuttelua kun ovat ihan oman makuisiaan..

      • JumppaMaikkari
        hetax kirjoitti:

        Ja miltähän tuokin sotku tofuineen maistuu..?

        Pizza tarvitsee juustoa, ja paljon. Helpoin tapa vaihtaa pizza toiseen ruokaan kuin yrittää väkisin tehä siitä jotain tofu-terveellistä-sontaa.

        Tai pankaa miut hiljaseks ja kertokaa resepti juustottomaan ja tofuttomaan pitsaan???

    • pitsaa pitää saada

      Hei,

      Tein lasagnea siten että tein vaalean kastikkeen ja jauhelihakastikkeen. Vaalea kastike oli riisimaidosta tehty, lisäsin mantelikermaa ja kaikenlaisia asiaankuuluvia mausteita. Valkosipulin kynnen muussasin mukaan myös. Kastikkeesta tuli yllättäen juustoisen makuinen, makuyhdistelmät jotenkin sai aikaan. Ajattelin tehdä pitsaa siten, että teen samanlaisen kastikkeen paksuna versiona ja laitan pitsaan pieniä kastikesaarekkeita, vähän kuin mozzarellapitsan juustopalat. Ehkä vielä pestoa kastikeen viereen. Mausteet on tässä tärkeitä, yrttejä, pippuria tai mistä nyt tykkää pitsassa. Minun pitsani pitää olla vielä gluteeniton, joten se on vielä yksi haaste.

    • Raakis

      Ravintohiivahiutaleilla (eri kuin oluthiivahiutale) saa vähä makua pintaan.

    • rqgr

      Pizza Marinara on juustoton pizza ; tomaattikastike, basilikan lehtiä ja valkosipulia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2394
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2141
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1961
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe