MAITORAHKA

98143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itse muussaan kaksi pientä melkein ylikypsää banaania maitorahkan joukkoon. Ei tarvitse makeuttaaa mitenkään muutoin. Kokeilin aluksi makeuttaa hunajalla mutta tuli liian sokerisen oloista.

Äänestä
  • banaani ei ole terveellinen hedelmä, liikaa sokeria

    Äänestä

  • juuuuuuuuuuuu kirjoitti:

    banaani ei ole terveellinen hedelmä, liikaa sokeria

    vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, ei ehkä suosi banaania. Muuten siinä ei ole mitään vikaa, vaikka hieman muita hedelmiä enemmän energiaa onkin. Energiapitoisempana banaani säilyttää kylläisyyden kauemmin kuin vesipitoisemmat hedelmät. Sitä ei tarvitse sokerin vuoksi vältellä, vaikka moni laihduttaja sitä pelkääkin.

    Äänestä

  • juuuuuuuuuuuu kirjoitti:

    banaani ei ole terveellinen hedelmä, liikaa sokeria

    Banaani on jees, vaikka siinä onkin sokeria. Liikaa hössöttämistä.

    Äänestä

Maitorahkaan saa makua myös lasten hedelmä- ja marjasoseista, ei sokereita eikä säilöntäaineita. Pari lusikallista pilttiä per ehrman riittää hyvin, ja avattu sosepurkki säilyy jääkaapissa viitisen päivää. Yhdestä purkista saa monta annosta.

Äänestä
  • Vadelmarahka on hyvää: Eli pari purkkia ehrmannia, pussi vadelmia ja puoli teelusikallista Hermesetas makeutusnestettä. Namskis.

    Ananas sopii rahkaan myös todella hyvin. Eli vain purkkiananasta sekaisin rahkan kanssa ja on hyvää. Eikä tarvi makeutusaineita.

    Rahkaa käytän itse myös smoothieissa. Yleensä laitan smoothieeseen luonnonjogurttia ja Valion sokeritonta marjakeittoa tuomaan nestepitoisuutta ja makua. Ja pussillisen marjoja. Esim. Mansikka-Banaanismoothie on herkullista, kuten vadelma-päärynä. Mustikka on myös hyvää tai sitten kuningatarsmoothie: Eli vadelmaa,mustikkaa ja mansikkaa. Kuitupitoisuutta smoothieeseen saa vaikkapa vehnäleseillä ja pellavansiemenillä. Makeutta voi lisätä esim. hunajalla ( kannattaa vähän varoa koska hunaja on todella makeaa) tai Hermesetaksen makeutusnesteellä.

    Rahka pitää todella hyvin nälän loitolla ja on korkeaproteiinista. Itse suosin Ehrmannin rahkaa, S-ryhmällä on myynnissä isompia halpoja purkkeja niiden halpismerkkirahkaa. Lidlistä löytyy myös kevyttä halpaa rahkaa. Nuo valion vähäkaloriset rahkat on sitten vähän tyyriimpiä vaikka koostumus on parempi mielestäni.

    Äänestä

  • Irina_- kirjoitti:

    Vadelmarahka on hyvää: Eli pari purkkia ehrmannia, pussi vadelmia ja puoli teelusikallista Hermesetas makeutusnestettä. Namskis.

    Ananas sopii rahkaan myös todella hyvin. Eli vain purkkiananasta sekaisin rahkan kanssa ja on hyvää. Eikä tarvi makeutusaineita.

    Rahkaa käytän itse myös smoothieissa. Yleensä laitan smoothieeseen luonnonjogurttia ja Valion sokeritonta marjakeittoa tuomaan nestepitoisuutta ja makua. Ja pussillisen marjoja. Esim. Mansikka-Banaanismoothie on herkullista, kuten vadelma-päärynä. Mustikka on myös hyvää tai sitten kuningatarsmoothie: Eli vadelmaa,mustikkaa ja mansikkaa. Kuitupitoisuutta smoothieeseen saa vaikkapa vehnäleseillä ja pellavansiemenillä. Makeutta voi lisätä esim. hunajalla ( kannattaa vähän varoa koska hunaja on todella makeaa) tai Hermesetaksen makeutusnesteellä.

    Rahka pitää todella hyvin nälän loitolla ja on korkeaproteiinista. Itse suosin Ehrmannin rahkaa, S-ryhmällä on myynnissä isompia halpoja purkkeja niiden halpismerkkirahkaa. Lidlistä löytyy myös kevyttä halpaa rahkaa. Nuo valion vähäkaloriset rahkat on sitten vähän tyyriimpiä vaikka koostumus on parempi mielestäni.

    Valio vadelmapersikka-marjakeittoa, rahkaa ja pari tippaa Hermesetas makeutusnestettä. Tosi hyvää ja yksinkertaisesti tehty herkku.

    Äänestä

Ehrmannia, (maa)pähkinöitä ja vaikkapa omena.

Äänestä
  • Kivan erilainen, jännän makuinen rahkaelämys: Purkillinen maitorahkaa (Valio)
    Ananaspaloja runsaasti ( käytin tuoretta ananasta)
    Hetken aikaa sulaneita ehjiä pakastemustikoita
    Makeuttamiseen loraus Cola ligt juomatiivistettä
    (Soda Stream (käytetään limsakonejuoman makuna)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


namnamnam kirjoitti:

Niin moni on kysellyt, mitä laittaa rahkan joukkoon, niin tässäpä pari linkkiä:

http://www.kehokuntoon.net/kutri/viewtopic.php?t=1077&highlight=maitorahkaa

http://www.kehokuntoon.net/kutri/viewtopic.php?t=137&highlight=maitorahkaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu