kun haluaa tehdä itse,eikä ostaa.Millainen ohje niihin on voisko joku neuvoa,kun en ole ennen itse tehnyt.Kiitoksia sulle ken osaat neuvoa.
APUVA !!!!!!
Tippaleivät,,,?
3299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
TIPPALEIVÄT (kuva yllä)
2,5 dl maitoa
2 munaa
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
hiukan hiivaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
Paistamiseen: vähintään 0,75 l (rypsi)öljyä
Pinnalle: tomusokeria
OHJEET: Liuota hiukan hiivaa (10-20 g) kädenlämpöiseen maitoon, tai jos käytät kuivahiivaa hiukan tätä lämpöisempään. Sekoita mukaan muut ainekset ja jätä taikina kohoamaan noin puoleksi tunniksi. Kuumenna öljyä isossa teräskattilassa, kunnes taikinasta otetut koepalat kiehuvat öljyyn laitettaessa. Sopiva lämpötila rasvan keittämiseen on noin asteikon puolivälissä tai vähän sen yläpuolella. Älä kuumenna liikaa, sillä rasva voi syttyä palamaan.
Pursota taikinaa suoraan öljyyn hienona nauhana sikin sokin niin, että muodostuu tippaleipiä. Käytä pursottamiseen esimerkiksi puhdasta leipäpussia, josta leikkaat yhden kulman auki. Yhdellä kerralla kattilaan mahtuu noin 3 tippaleipää. Kun tippaleivät näyttävät kiinteytyneen, käännä ne reikäkauhalla vielä toisin päin ja anna kiehahtaa hetki. Nosta valmiit tippaleivät reikäkauhalla paksun talouspaperin päälle valumaan, ja ripottele jokaiselle leivälle hiukan tomusokeria ennen tarjoilua. Tästä ohjeesta tulee parisenkymmentä lättäisen mallista leipää, joten isompiin kekkereihin tuplaa annos. Tippaleivät maistuvat parhaimmilta tuoreina.
http://www.perhekerho.net/leivonta/tippaleivat.htm
Alan heti kokeilemaan tuota ohjetta.
kuin minun käyttämäni, mutta leivinjauhetta en laita ja jauhoja desin vähemmän.
Siis tuolla alempana joku kyseli myös ohjetta :) Ja se säilykepurkkiin pursottaminen tyhjentyneellä sinappi/ketsuppipullolla toimii myös hyvin :)