Kaikki tietävät, että suomalainen yliopistotutkinto on vaatimuksiltaan kansainvälisessä vertailussa varsin korkeaa tasoa ja samaa voi sanoa tohtorin tutkinnoista. Olen viime aikoina ollut kiinnostunut jenkkiläisestä koulutussysteemistä ja vaikutelmani on, että sikäläinen PhD-titteli on erittäin suhteellinen seikka. Ymmärtääkseni jenkeissä eri oppilaitoksista ulos saadut tohtori-tittelit ovat vaadittavilta opinnoiltaan niin kaukana toisistaan kuin yö ja päivä.
Ymmärtääkseni jenkkilässä on siis olemassa tosiasiallisen korkeatasoisia ylipistoja, mutta toisaalta kulman takana saattaa olla toinen vastaavan oppilaitoksen nimellä toimiva hengailuinstituutti, josta myös valmistuu "tohtoreita". Toisin sanoen titteli PhD saattaa kuulostaa hienolta, mutta todellisuudessa se on voitu ostaa rahalla ja tittelin taustalla voi olla ehkä suomalaisen yliopiston proseminaaritasoa vastaava kirjallinen tekele.
Sain vahvistusta asialle kun lähdin selvittämään asiaa esimerkin kautta. En löytänyt erään oman tutkimusalani (psykologia) ihmisen PhD -väitöstä paikallisten kirjastojen luetteloista enkä mistään kansainvälisestäkään tietokannasta. Nettikään ei tässä ollut apuna muutoin kuin siltä osin, että siellä mainittiin hänen tehneen joskus PhD-tutkinnon. Kun viimein kysyin kohteliaasti sähköpostilla kyseiseltä herralta itseltään josko hän voisi kertoa oman PhD-työnsä nimekkeen hän vastasi, muttei kertonut työn nimeä eikä liioin sitä yliopiston nimeä, jossa hänen työnsä oli kirjoitettu. Sinänsä merkillistä, koska sähköpostini ainoa sisältö oli tuo kysymys.
Nämä seikat herättävät hämmennystä täällä pienessä pohjolassa. Voisiko joku sikäläiseen koulutusjärjestelmään perehtynyt kertoa mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Onko tosiaan niin, että amerikkalaiset PhD -tittelit eivät oikeastaan kerro mitään ennen kuin on varmuudella selvitetty mistä oppilaitoksesta henkilö on tittelinsä saanut? Eikö sikäläinen lainsäädäntö mitenkään valvo tällaisia ylilyöntejä? Mielestäni tällainen systeemi on jo verrattavissa puoskarointiin ja ansiottomaan keinotteluun.
Sivuhuomiona mainittakoon, että on melko kummallista, että nämä samat "tohtorit" varsin avoimesti kuitenkin esittelevät itseään kaikanlaisina alan asiantuntijoina esimerkiksi internetissä. Ansiottoman itseluottamuksen markkinoilla ei näköjään ole rajaa...
Toivottavasti tästä threadista saadaan mielenkiintoinen ja asioita valottavasti luotaava.

Vastaukset 2
Vanhimmat
> Nämä seikat herättävät hämmennystä täällä
> pienessä pohjolassa.
En ole perehtynyt koulutusjärjestelmiin, mutta amerikkalaisessa yhteiskunnassa rahan valta ja merkitys on huomattavasti suurempi. Tästä nimenomaa johtuu juuri tämä ja moni muu asia, joka amerikassa perustuukin PETOKSEEN. Suomessa tasapäisyys ja hyvä koulutusjärjestelmä otetaan itsestään selvyytenä, mutta muualla maailmassa näin ei missään nimessä ole. Suomi on siis lähinnä poikkeus.
Monen ulkomaalaisen mielestä Suomalaiset ovat tiukkapipoisia pilkun nus*joita. Ja jossain määrin yhdyn tähän. Vapaampi järjestelmä voi joissain tapauksissa tuottaa sellaista, mikä tässä systeemissä on mahdotonta. On siis loppujen lopuksi kyse erilaisuudesta ja siitä kuinka sen kanssa tulee toimeen.
Sinä tietenkin peittoat paremmilla tiedoillasi muut, joita pidät tasoltaan huonompina, ja näin ollen sillä, että te kuljette samalla tittelillä, tasoeroista huolimatta, ei ole merkitystä :)
Monissa maissa kaikki tulokkaat testataan titteleistä huolimatta ja tämä viimekädessä paljastaa erot osaamisessa. Papereihin ei yleensä luoteta ollenkaan.
Niin, on tietysti selvää, että monet asiat perustuvat petokseen, mutta silti on kummallista että vapauden kehdossa ei noille koulutuskikkailuille ole mitään rajaa. Miten jenkkilän ulkopuolisessa maailmassa voidaan mitenkään varmistaa asianosaisten todellinen kouluttautuneisuus ja oppineisuus? Ilmeisesti vain luottamalla niistä oppilaitoksista valmistuneiseiin, joilla on ns. vakiintunut korkea maine? Pitäisköhän Suomessakin antaa kaikille mahdollisuus tulla tohtoriksi oleskelemassa erilaisiss hengailuoppilaitoksissa (joita tietysti oikeat yliopistotkin tietyssä mielessä ovat)...