Ihmisillä on taipumus nähdä vallitseva nykytilanne jotenkin lopullisena. 1970-luvulla ajateltiin, että maailma tulee aina olemaan kahteen blokkiin jakautunut, ja siihen on vain sopeuduttava. Vaan kuinkas kävi?
Nykyään kuulee vaihteeksi sitä, että kapitalismi on tätä päivää, maailmantalous on globaali ja yhä globaalimmaksi tulee, ja kaikkeen on vain sopeuduttava - huolehdi kilpailukyvystäsi tai kuole. Suomen hallitus on jo nostanut kätensä pystyyn globalisaation edessä, ja samaa tuntuu harkitsevan AY-liike. EK puolestaan taputtaa käsiään.
Tässä unohtuu kuitenkin muuan asia. Ei ole olemassa mitään voimaa tai luonnonlakia, joka pakottaisi globalisaation etenemään. Maailman suuntaa ei määrää kukaan muu kuin me ihmiset itse.
Ranskan mellakat pakottivat hallituksen vetämään vihatun lakiesityksen takaisin. EU-perustuslaki ei mennyt läpi, vaikka sitä yritettiin väkisin viedä. Politiikalla ja AY-liikkeellä on vielä voimaa, kunhan uskallusta löytyy.
Itäblokki kaatui siihen, että sen kannatus loppui. Samaan kaatuu globaali kapitalismi - jos me haluamme.
Haluammeko me?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Tähän ajatukseen ei taivu kukaan kapitalismin kannattaja, vaikka historia tuppaa menemään juuri niinkuin sanoit.
Muistellaan vaikka amerikan orjavuosia, sieltäkin noustiin,tosin se kesti.
Nyt näköjään on sen OIKEAN TYÖN tekijän aika olla polvillaan, mutta maailma muuttuu taas.....!
Minä sitä en näe, mutta tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.
Kaikkea ei voi mitata rahalla, niinkuin nyt on trendi.
Toisaalta ei tule voittoa mihinkään putiikkiin ilman asiansa osaavaa duunaria.
Minäkin pystyn istumaan palaverissa syömässä wiineriä ja suunnittelemassa irtisanomisia, kun ei tarvitse ymmärtää miten pystymme hoitamaan tuotannon asiakkaan vaatimalla tavalla.
Ehkä palaavatkin. Ihmisillä on tapa toistaa tyhmyytensä.
ovat kautta aikojen ennustaneet tuhansia vuosia vanhan kapitalismin kaatuvan, vaan eipä ole vielä siitä merkkejä näköpiirissä.
Suuren ja mahtavan Neuvostoliiton piti sosialismeineen olla ikuinen, vaan kuinkas kävikään.Se romahti kuin korttipakka.
Globaali kapitalismi tuo tasa-arvoa sillä korkean kustannustason maista mm. Kiinaan siirtyneet työpaikat ovat nostaneet puoli miljardia ihmistä pois köyhyydestä siellä.Kiina vaurastuu ennen näkemätöntä vauhtia.
Suomessakin työläisen asema on parantunut koska Kiinan ansiosta työstä on vapautunut kokonaan paljon ay-aktiivista väestöä jolla on nyt mahdollista marssia ja harrastaa muuta vasemmistolaista kun työnteko ei enää vie aikaa ay-toiminnalta.
Vasemmistolaiset sanovat vappumarssien olevan työläisten voiman näytös.
Mitä mahtoi sitten olla UPM:n yhden miehen voiman näytös kun laittoi 3000 ay-aktiivia kerralla pihalle ilman että ay-liike olisi voinut vastata tähän mitenkään.
Harvassa vappumarssikulkueessa on edes 3000 ay-voiman näyttäjää.
ei ole kuin kaksi mulukkua.
savolainen...
Hallitus ei ole antautunut.
Olen kyllä sitä mieltä olisi syytä vaihtaa...
Ay-liike ei ole antautunut. Ei edes halua ymmärtää missä mennään...
EK ei taputtele käsiään. Suhtautuu ehkä vakavimmin tilanteeseen.
Ei kuitenkaan saa poliitikoilta ymmärrystä vaadittaviin toimenpiteisiin, jotta työ pysyisi Suomessa.
Eikö tuo sinunkin puheenvuorosi tarkoita, että hallitusta pitäisi vaihtaa? Nämä puolueet/ministerit eivät ole pystyneet asioita hoitamaan ja uudet tilalle.
Suosittelen Friedrich Hayekin kirjaa Kohtalokas ylimieli.
psygologian oppikirjoja, voisit ymmärtääkin maailmasta jotain. Jos ei sosialismi ollut hyvä, ei varmasti ole nykyinen 1/4 kapitalismikaan. Ajattelemalla voi selvittää paljon, jos on välineet siihen. Sinulla niitä tuskin on. Luetusta viisaudesta ei ole apua ellei sitä ymmärrä.
Et taida ay-änkyrä edes osata lukea? :)
ja kirjoittaakin osaat vain yhden lauseen. Ei ole koulusivistyts tarttunut umpiluuhun. Amerikkalaisia oppeja ei Euroopassa tarvita, näkeehän sen mihin ne johtaa.
Ihmettelen vaan kuinka alas antavat itsensä arvon painaa suomen koulutetut nuoret ja muut työtä vailla olevat työnhakijat.