Koska lisäruokaa???

Vauvalla ikää hiukan vajaa 2kk.
Millä lisäruualla aloitan?
Voinko jo aloitella?
Jaa,miksikö nyt jo...reipas koko alusta asti.Joka tapauksessa joudun antaan tutteliakin jo hurjia määriä.
101264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

velliä lisäruuaksi,sitten peruna ja porkkana,yksi kerrallaan.

Äänestä
  • mieluummin aloitetaan pienellä määrällä esim. perunaa tai porkkanaa, jotka kostutettu tuttelilla tai rintamaidolla.

    Äänestä

Poika oli melkein 3kk, kun aloin antamaan perunaa. Sekä omaa maitoa että Tuttelia meni runsaasti, ja ruokailuvälit olivat turhan lyhyitä. Tavallinen Tutteli oli ihan liian litkua, joten meillä syödään Tutteli Omneota.

Ensin viikko pottua maidolla, sitten siihen porkkanaa, sitä taas viikko. Ja aika pieniä annoksia aluksi.

Vellillä yritin aloittaa, mutta ei kelvannut. Nyt kun on tottunut kiinteisiin, kelpaa vellikin. Tänään totesin, että mustikka on herkkua :-)

Äänestä

Jee!!!
Sitähän minäkin,että kohta voin aloitella lisäruokaa.Samat syyt ,että paljon ja usein tuttelia,niin voishan sitä jo kokeilla kiinteepääkin. Kiitos -Ahmatin äiti- : )

Äänestä

Itse aloitin lisäruoan (bonan maissivelli) pojan ollessa 4kk. Neuvolasta ohjeistivat, että kun korvikemaitoa menee yli 8dl niin silloin voi alkaa antamaan lisäruokaa. Maissilla oli mielestäni helppo aloittaa kun se pysty antamaan pullosta suoraan. Seuraavaksi meillä maistettiin perunasosetta ja siitä seuraavana porkkanaa. Hirmu helppo on, kun teet itse esim perunasosetta veteen ja pakastat sen jääpala rasiaan, niin et tarvitse joka päivä keittää sitä yhtä "makuannosta".

Äänestä
  • Mun mielestäni toi neuvo, että jos meneee yli 8dl korviketta päivässä on hiukka kummallinen.. Sen ohjeistuksen mukaan meidän olisi pitänyt aloittaa kiinteät jo kuukauden iässä..

    Äänestä

  • sassa kirjoitti:

    Mun mielestäni toi neuvo, että jos meneee yli 8dl korviketta päivässä on hiukka kummallinen.. Sen ohjeistuksen mukaan meidän olisi pitänyt aloittaa kiinteät jo kuukauden iässä..

    kuulostaa...kyllä meilläkin meni kuukauden iässä jo 4-5prk tuttelia, eli 8-10dl...hiukan vajaa 3kk iässä aloitettiin soseet, sitä ennen velliä jotain kuukauden päivät.Me aloitettiin makeilla soseilla, kun ei perunat, porkkanat sun muut soseet maistuneet.Ei vielä nytkään yli vuoden vanhana se peruna oikein maistu, mutta eipä maistu itsellenikään, en ole koskaan ollut perunan ystävä.Tulee sitä ilmankin perunaa toimeen ja melko monipuolista ruokaa tulee silti tehtyä.

    Äänestä

..aloitettiin porkkanasoseella viikon alle 3kk iässä.(poika 7055g)Ensin sekoitin omaan maitoon niin alkoi paremmin maistumaan. Nyt 3vkon jälkeen soseutan keitinveteen perunaa ja porkkanaa sekä vähän öljyä. Porkkanan pakastan soseena mutta peruna lisään aina tuoreena. :) yrityksen ja erehdyksen kautta...(pakastin litran perunaporkkanasosetta ja jätkä huusi nälkää syöden samalla muutaman lusikan rakeista mössöä!)

Äänestä

Älkää hätäilkö sen lisäruuan kanssa, oikeasti se on paljon työläämpää.
Harmi jos imetys ei oo sulla onnistunut täysin. Mulla onneksi on maitoa riittänyt, käyrällä ollaan kyllä tiputtu viivan alle, (lähtö paino n.4300) mutta vauva ollut tyytyväinen niin en oo panikoinnut.
3kk:n ikäisenä alkoi nukkumaan lyhyempiä pätkiä,(nukku ennen klo 22-5) luulin että maito ei riitä, mutta todennäköisin syy oli se, että oppi samaan aikaan kääntymään mahalleen. Tämä aiheutti levottomuutta öisinkin (on kuulemma ihan tyypillistä).
Ensimmäisen lapsen kanssa en osannut imettää (netistä on ollut nykyään paljon apua)ja oli jotenkin kiirekkin antamaan lisäruokaa. Mutta nyt kun olen osannut ja onnistunut, niin kuinka kätevää se onkaan. Aina on ruoka mukana ja edullisesti. Yöllä ei tarvi mennä maitoa lämmittämään.....
Ensimmäisen lapsen kanssa imettäminen tuntui vaikealta ja vieraalta (jostain kumman syystä)
Esimmäinen lapsemme on nyt menossa viidennelle luokalle eikä ole ikään sairastanut flunssaa pahempaa, eikä oo allergioita. vaikka en imettänyt kuin reilu kaksi kuukautta. En ole ikään suojannut häntä pakteereilta... en pahemmin keitellyt pulloja enkä vesiä enkä tutteja. Enkä nyt muista että oliko mahavaivoja, ei varmaankaan.
Saa nähä miten tämä kakkonen jolle meinaan antaa pelkästään rintaa 6kk. Veden olen keittänyt, jos sitä olen antanut. Kohtalon ivaa jos hänelle tulee allergiaa ;)

Äänestä
  • Hienoo kun sujuu imetys sinulla!
    Joo,me pärjäillään komeesti tuttelin voimin...rinta jäi kokonaan kolmen kuukauden kunniaksi...sniiiif se oli niin kivaa ,mutta näin nyt.En ole antanut lisäruokaa vielä,mutta neuvolan neuvo oli ,että tossa neljän kuukauden huiteis rupeis lisäruokaa,koska vauva saapi tuttelia.
    Eipä muuta kuin kivaa kesää!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katinka kirjoitti:

Vauvalla ikää hiukan vajaa 2kk.
Millä lisäruualla aloitan?
Voinko jo aloitella?
Jaa,miksikö nyt jo...reipas koko alusta asti.Joka tapauksessa joudun antaan tutteliakin jo hurjia määriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu