Nyt vinkkejä (Tapailua jne..)

Eli, olen tuntenut yhen kivan naisen päälle 2kk. Kirjoiteltiin pitkään vaan mesessä ja nyt tavattiin tässä viime viikolla ja tänään viimeeksi toisen kerran. Ollaan käyty tekemässä kävelylenkkejä ja juttuja riittää livenä sekä netissä ihmeen hyvin.

Itse jo luulin, että hän ei haluakaan tavata minua jos en olekaan "hänen tyyppiään". Vielä eilen olin aivan maassa kun aattelin, että sekin meni siinä sitten, kunnes tänään hän aamulla tekstasi ja pyysi että tavattaisiin (!). No käytiin kävelyllä ja juteltiin niitä näitä. Sitten lopuksi herrasmiehenä heitin hänet aivan ovensa eteen autolla ja hän halusin itse että vien hänet siihen ja samalla näin nyt tarkkaan missä hän asuu (Eikös tuo vaikuta että jo luottaa minuun edes vähän).

No nyt luultavasti nähdään vielä illalla mesessä, mutta kysymys kuuluu mites tässä kannattaisi alkaa toimimaan, koska olen hänestä muutenkin kiinnostunut kuin pelkkänä kaverina. Edellinen suhteeni alkoi samallailla mutta naiselle tunteen ilmaisu oli kovan työn takana ja edellisessä suhteessa meni varmaan päälle kk ennenkuin suutelimme ekan kerran. Miten ihmeessä ilmaista hänelle, että olen ihastunut. Molemmat on sinkkuja ja asutaan suht lähellä toisiamme. Kovin usein ei silti livenä nähdä kun hän on kovin kiireinen, mutta silti hän kiinnostaa minua koska tuntuu kuin hänet olisi tuntenut kauempaakin.

Kävellessä tosin käteni osui häneen muutamia kertoja, eikä hän ainakaan vihamielisesti siihen suhtautunut ja haljuvesi aina haisee kun tavataan:) Mutta kertokaa miten saan rohkaistua itseni kun en ole mikään naistenmies vaan normaali 21v mies. En haluaisi oikein missata tätä. Tosin ollaan livenä vasta nähty nyt 2 kertaa, että pitäisikö vielä malttaa hetken ennen mitään tunteen ilmaisuja? Mut neuvokaa mua ja asiallisesti kiitos.
10994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ainakin pysyt maltillisena nyt ;) älä heti ala käymään päälle. Vie ensi kerralla vaikka ruusu tai jotain, sellanen pieni ele millä näytät, että oikeasti välität ja uskot teihin. Kyllä nainen ainakin luottaa suhun, kun tuolla lailla "kertoo" missä asuukin jne.

Jatkakaa tapailua ja edetkää rauhassa. Ole herrasmies ja kunnioita naista. Eiköhän nainen ala jossain vaiheessa antamaan merkkejä, että nyt saa edetä ;)

Ihanaa, että on tuollaisia kundeja olemassa, jotka oikeasti panostavat ja ajattelevat asioita. Pidä tuo asenne :)

Äänestä
  • No kiitoksia, tosin lisää ehdotuksia haluan vielä jos jollain lisättävää tähän hyvään vastaukseen:)

    Entinen tyttöystäväni näet kysyi heti ekoilla treffeillämme, että saako hän halata minua:)

    Äänestä

  • Merkkinim kirjoitti:

    No kiitoksia, tosin lisää ehdotuksia haluan vielä jos jollain lisättävää tähän hyvään vastaukseen:)

    Entinen tyttöystäväni näet kysyi heti ekoilla treffeillämme, että saako hän halata minua:)

    Vinkki: sano kohteliaisuus.

    Kun nyt olet muutamat treffit kokenut hänen kanssaan, voisi myös olla viksua ilmaista hänelle, että viihdyt hänen kanssaan. Joten: mieti mistä ominaisuudesta hänessä pidät. Joku vähän persoonallinen olisi hyvä. Mutta sekin voisi käydä, että pidät vaikka hänen naurustaan tai hymykuopista, jos hänellä on ja pidätkin. Tai että tykkäät kun hänen kanssaan voi jutella ja silmiä sopii aina kehua tai juuri hymyä. Yleensä rehellinen kehu imartelee naista oikealla tavalla. Ja plussa on isompi kun sanot sen ääneen.

    Jännitys pois, pieni kohteliaisuus ei ole paha juttu, vaikka homma ei jostain syytä onnistuisikaan, sitä ei pidä pelätä. Jos olet kovin epävarma, se näkyy eikä se imartele yleensä.

    Äänestä

kysy siltä vaikka mesessä et mitä mieltä se ois jos sä haluisit pussata :) se ruusujuttu oli tosi hyvä idea.

Äänestä
  • Miehen ei koskaan pidä kysyä, mitä mieltä toinen pussaamisesta olisi! Joko uskalletaan mennä itse asiaan tai sitten ei tehdä mitään!

    Äänestä

Noin sano mesessä. Jos se voi mun kaveri olla niin miksei myös ehkä tyttöystävä? Pikku hiljalleen kun edetään kaveruuden kautta?

Äänestä

toi kuulostaa näin naisen näkökulmasta siltä että tykkää susta ja viihtyy sun kanssa mutta SE JOKIN puuttuu...kipinä tai kemia tai jotain mikä vie jalat alta. Siksi sanoi noin varovasti että voi olla sun kaveri ettet odottais liikoja, jos sitä kemiaa ei löydykkään. Tämmönen vastaus mun kokemuspohjalta...

Äänestä
  • Voi olla, mutta tuskin kukaan on heti valmis rakastumaan, ennenkuin tutustuu aluksi kunnolla. Ja mistä sä voit tietää mitään mun ja hänen välisestä "siitä" =)

    Jos ei pitäis niin ei laittais sydämiä, tekstailis ja olis yhteydessä saati tapailis - vaan ekaan kertaan ois jääny. Luulen näin.

    Äänestä

  • Merkkinim kirjoitti:

    Voi olla, mutta tuskin kukaan on heti valmis rakastumaan, ennenkuin tutustuu aluksi kunnolla. Ja mistä sä voit tietää mitään mun ja hänen välisestä "siitä" =)

    Jos ei pitäis niin ei laittais sydämiä, tekstailis ja olis yhteydessä saati tapailis - vaan ekaan kertaan ois jääny. Luulen näin.

    Jos ei rakasta niin ei, viimeeksi oli suhteessa, jossa vain itse rakastin mutta hän ei. Tosin ei mulla oo naisia kavereinakaan.

    Äänestä

Näin naisena sanoisin, että olette tunteneet vasta niin vähän aikaa, että älä vielä kovin selvin sanoin ilmaise ihastumistasi häneen. Tiedän omasta kokemuksesta, että toisen liiallinen innokkuus heti alussa voi pelästyttää...

Se, että sait viedä hänet kotiinsa osoittaa minusta, että nainen pitää sinua järkevänä ja haluaa luultavasti tavata sinua jatkossakin, koska ainakaan itse en kotiosoitettani paljastaisi, jos olisin aikeissa tapaamastani henkilöstä erota, enkä häntä enää jatkossa haluaisi tavata, joten olet tehnyt kai mukavan vaikutuksen.

Ole oma itsesi ja ilmaise naiselle, että haluaisit jatkossakin tavata. Tiedätkö, mistä hän on kiinnostunut? Pyydä häntä elokuviin, pizzalle tms. äläkä ota paineita mistään suutelemisesta. Aloita kevyesti eli saattaessasi häntä kotiin kiitä ihanasta seurasta ja suukota aivan kevyesti, ei mitään machon eleitä! Kyllä se siitä pikku hiljaa lähtee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merkkinim kirjoitti:

Eli, olen tuntenut yhen kivan naisen päälle 2kk. Kirjoiteltiin pitkään vaan mesessä ja nyt tavattiin tässä viime viikolla ja tänään viimeeksi toisen kerran. Ollaan käyty tekemässä kävelylenkkejä ja juttuja riittää livenä sekä netissä ihmeen hyvin.

Itse jo luulin, että hän ei haluakaan tavata minua jos en olekaan "hänen tyyppiään". Vielä eilen olin aivan maassa kun aattelin, että sekin meni siinä sitten, kunnes tänään hän aamulla tekstasi ja pyysi että tavattaisiin (!). No käytiin kävelyllä ja juteltiin niitä näitä. Sitten lopuksi herrasmiehenä heitin hänet aivan ovensa eteen autolla ja hän halusin itse että vien hänet siihen ja samalla näin nyt tarkkaan missä hän asuu (Eikös tuo vaikuta että jo luottaa minuun edes vähän).

No nyt luultavasti nähdään vielä illalla mesessä, mutta kysymys kuuluu mites tässä kannattaisi alkaa toimimaan, koska olen hänestä muutenkin kiinnostunut kuin pelkkänä kaverina. Edellinen suhteeni alkoi samallailla mutta naiselle tunteen ilmaisu oli kovan työn takana ja edellisessä suhteessa meni varmaan päälle kk ennenkuin suutelimme ekan kerran. Miten ihmeessä ilmaista hänelle, että olen ihastunut. Molemmat on sinkkuja ja asutaan suht lähellä toisiamme. Kovin usein ei silti livenä nähdä kun hän on kovin kiireinen, mutta silti hän kiinnostaa minua koska tuntuu kuin hänet olisi tuntenut kauempaakin.

Kävellessä tosin käteni osui häneen muutamia kertoja, eikä hän ainakaan vihamielisesti siihen suhtautunut ja haljuvesi aina haisee kun tavataan:) Mutta kertokaa miten saan rohkaistua itseni kun en ole mikään naistenmies vaan normaali 21v mies. En haluaisi oikein missata tätä. Tosin ollaan livenä vasta nähty nyt 2 kertaa, että pitäisikö vielä malttaa hetken ennen mitään tunteen ilmaisuja? Mut neuvokaa mua ja asiallisesti kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu